Ylipappien johdolla Jeesuksen maanmiehet, roomalaisiin verrattuna lähimmät, lietsovat itsensä kiihkoon tuomitakseen Nasaretin miehen. Aiemmin tavattiin juutalaiset esittää syypäinä Kristuksen murhaan. Heitä pidettiin ikään kuin kristinuskon vastapoolina. Kuitenkin Jeesus itsekin oli juutalainen, joka kävi säännöllisesti synagogassa. Kyseessä ei olekaan osoitus juutalaisten erityisestä syyllisyydestä, vaan pikemminkin siitä, että ”meistä ei ollut itseämme auttamaan”, kuten Paavali kirjoittaa. Meistä ihmisistä siis. Kaikkein lähimmätkin näyttävät olevan varsin kaukana. Oikeastaan onkin ehkä niin, että mitä lähemmäksi Jumala tulee, sitä voimakkaampaa näyttää olevan vastarinta. Ihminen haluaa olla oikeassa ja määritellä itse, millainen Jumalan tulee olla. Hän haluaa olla oma herransa.

Kaikkein kiivaimmat taistothan sitä usein käydään juuri perheen ja suvun kesken tai vaikkapa sisällissodissa. Rakkaus ja viha ovat vastakkaiset tunteet, kuten tiedämme. Parisuhteessa rakkauden muuttuminen mustasukkaisuudeksi ja vihaksi saa aikaan kaikenlaista harkitsematonta. Joukko, kansa toimii pitkälti tunteidensa varassa. Uskonnolliset tunteet taas ovat niitä kaikkein syvimpiä tunteita. Juuri tätä taustaa vasten on ymmärrettävissä, että palmusunnuntain hurrattu Messias onkin yhtäkkiä toisensuuntaisen huutomyrskyn kourissa, joka vyöryy yli empivän maaherra Pilatuksen. Tämä jo olisi päästämässä syyttömän miehen, mutta huutoäänestys lopulta taivuttaa roomalaisen vallankäyttäjän. Pienimmän riesan tietä lienee etsinyt.

Minulla oli eilen tilaisuus käydä katsomassa paljon palstatilaa saanutta Mel Gibsonin ohjaamaa elokuvaa Kristuksen kärsimyksestä. Totta on, että ruoskaniskuja ja Kristuksen kärsimystä alleviivattiin. Elokuvan mottona olikin heti alusta alkaen Jesajan 53. luku, jossa juuri todetaan, että ”omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.” Gibson nostaa etualalle kansan uskonnolliset johtajat kiihottajina, jotka saattoivat joukon massahysterian valtaan, niin että murhamies Barabbas mieluummin haluttiin vapaaksi ja Jeesus tuomittavaksi. Ainahan niitä agitaattoreita, kiihottajia on aatteen jos toisenkin puolesta. Tämä tapaus noudatti siis monesta muustakin yhteydestä tuttua kuviota.

Propaganda sai aivan uudet mittasuhteet sähköisten joukkotiedotusvälineiden synnyn myötä. Propagandaministeri Goebbels nämä välineet valjasti kansallissosialistisen aatteen palvelukseen, ja häneltä ovat sitten vaikkapa monet mainosgurut oppejaan osin ammentaneet. He ovat kehitelleet piilovaikuttamista huippuunsa nostaakseen juuri omien tuotteiden menekkiä muihin verrattuna ja luodakseen uusia tarpeita, joita tavallinen ihminen ei ole tiennyt itsellään olevankaan. Joukon sosiaalinen paine on voimakas. Yksi paheneva ilmiö on mainonnan kohdentaminen lapsiin. Amerikkalainen tutkija tässä taannoin kertoili haastattelussa, miten Yhdysvalloissa lapsista ja nuorista on jo varsin laajalti tullut merkkituotemanian uhreja. Mallistoja vaihdellaan kiihtyvään tahtiin ja mukana pitää pysyä, jos halua jotakin olla toisten silmissä.

Sinänsä on aika naurettavaa, että jokin ulkoinen malli määräisi sen, miten juuri minun pitää pukeutua, syödä, harrastaa ja mitä katsoa tai kuunnella. Ihmisen hyväksytyksi tulemisen tarve on kuitenkin niin suuri, että ulkoiset paineet tahtovat viedä mennessään huomaamatta. Vapaus valita on muodostunut kahleeksi ja sisäinen vapaus elää omaa elämäänsä tosiasiallisesti kaventunut, vaikka muuta sanottaisiinkin. Ja vastikäänhän ilmestyi myös väitöskirja, jossa turkulainen tohtori kertoo, miten anoreksian lisääntyminen on seurausta siitä, että ihmisen arvo määritellään varsin kapeasti ulkonäön ja muiden muotikriteerien perusteella.

Kristuksen tuomio ja kärsimysten tie ruoskittuna, pilkattuna ja häväistynä on piinaviikolla keskiössä, mutta kyse on ennen muuta meistä itsestämme. Hänen kärsimystiensä kertoo siitä, että hän kärsii yhdessä meidän kanssamme, kaikkien kärsivien kanssa. Tarkoitus ei ole syventyä voivotellen yksin hänen kipuihinsa. Jeesus itse kehottaa häntä itkeviä naisia olemaan itkemättä hänen puolestaan vaan huolehtivan pikemminkin itsestään ja lapsistaan. Asian ytimessä on näet se, että Jumalan Karitsa kuoli meidän syntiemme ja laiminlyöntiemme tähden. Meidän olisi kuulunut olla hänen paikallaan, mutta koska me emme tätä tietä olisi hänen tapaansa kyenneet kunnialla loppuun asti käymään, piti hänen se tehdä.

Paavali kirjoittaa päivän epistolassa Roomalaiskirjeestä (5.): ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta: hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastavat meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.”
Hän on tien astellut loppuun asti aina rajan tuolle puolen ja taivaan kotiin asti. Pioneerityö on jo tehty. Hän kutsuu meitä seuraansa tielle, jota eletään maailman elämän hyväksi toisia ihmisiä palvellen omassa kutsumuksessa. Kullakin on ristinsä eli elämänsä, kutsumuksensa niin työssä, kodissa kuin muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä ja auttamisessa. Jokaisella on omat lahjansa ja puutteensa. Eläkkeellä ja vanhuusiässä voi välittää arvokasta kokemustietoa menneestä tuleville sukupolville ja ainakin rukoilla läheistensä ja eri asioiden ja henkilöiden puolesta, jos ei muuta apua kykene antamaan. Jokaista tarvitaan, tarkoituksenta ja arvotonta ihmistä ei olekaan, vaikkei tietynlainen olisikaan. Näin meidän on kristillistä luomis- ja lunastususkoa tulkittava. Luoja on ollut omat aatoksensa kunkin elämän kohdalla eikä hän meitä jätä, vaikka joskus siltä tuntuukin.

Onnellinen asioidenkäänne antaa joskus odottaa itseään. Elämä ei ole pelkkää perinteistä amerikkalaista elokuvaa. Traagisia piirteitä ei tule kieltää ja pois selittää, mutta perimmältään voimme suhtautua tulevaan luottavasti. Itsevarmuus ja oma hurskaus ovat kestämättömiä, mutta ristin miehen teko ja Ylösnousseen armollinen läsnäolo Sanassa ja sakramentissa on ja pysyy turvapaikkana ahdistetulle sielulle. Tuomion olemme ansainneet, mutta juuri siksi Kristus tulikin hätiin. Sovinto on tehty myös meidän puolestamme.