Saarna erilaisuudesta
Saarnan pohjana ovat Jeesuksen sanat profeettojen kivittämisestä (Lk 13).
Jälleen kerran raamatun kieli on kovin vanhan ja salaperäisen kuuloista. Jerusalem, profeettojen kivittämisineen kuulostaa suomalaisen korvissa historian lehtien havinalta. Ainakaan omassa tuttavapiirissäni ei ole yhtään kivitettyä profeettaa.
Jeesuksen aikaisessa Palestiinassa oli toisin. Kivittäminen oli ilmeisen yleinen tapa poistaa erilaisuus samanlaisten keskeltä pysyvästi pois.
Olemmeko vuosituhansien kivitysten jälkeen siis lopulta samanlaisia?
Erilaisuudella on yhä monet kasvot; kansalliset kasvot, kielien kirjo, vaatetuksen muodit, musiikkityylien moninaisuus, elämäntapojen vaihtoehdot.
Erilaisuudella on vakaumuksen kasvot. Toinen uskoo Jumalaan, toinen kieltää Jumalan. Toisen isä kestää suvivirren, toisen isälle se on kauhistuttavaa käännyttämistä. Toinen kannattaa poliittista vasemmistoa, toinen on vahvasti oikeistolainen.
Erilaisten kivittäminen on ollut tuloksetonta.
Yhtäkkiä muinainen Palestiina ei olekaan vain historian lehtien havinaa. Yhä vielä 2000 vuotta Jeesuksen jälkeen jopa kaukaisen pohjoisen jäykät ja kiltit nuoret joutuvat ottamaan kantaa erilaisuuteen; laitanko kännykästäni toista kivittävän viestin vai puolustanko kivityksen alla olevaa?
Erilaiset ovat yhä samanlaisten kanssa kasvokkain.
Näin oli jo maailman aikojen alussa. Maailman syntymisen tila oli vastakohtien kohtaamisen hetki. Valo ja valoton, elävä ja eloton, henki ja aine kohtasivat. Elämän tarkoitus ja sen puute, Jumala ja hengetön aine syntyivät maailman elämäksi.
Jotain tästä oli myös uuden luomisen aamussa, kun Jumalan lähetti Poikansa Ihmisen Pojaksi. Usko Jumalaan, elämän syvimpään salaisuuteen ja merkitykseen haki ja sai sanoituksensa ja merkityksensä Jeesuksessa.
Jumala ja ihminen, taivaan kirkkaus ja maantomu, kuulivat toisiaan. Ystävystyivätkin.
Paavalin koukeroiset sanat antavat kuvan siitä, mitä tapahtui: Hän (Jeesus) on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan (Ef. 2).
Luomakunta on loputtoman rikas. Ei ole olemassa vain se, mitä yksi näkee, kokee, tuntee, tuottaa, tekee, pukee. Luomakunnan vaihtoehdot elämälle ovat loputtoman monivivahteisia.
Luomisen jäljiltä luomakuntaan jäi syntiinlankeemuskertomuksen kuvaama särö. Särö on tietää ja tuntea samalla tavalla: niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia (1 Ms 3).
Jokaisen ihmisen luonnollinen pyrkimys on olla samanlaisten seurassa; puhua tuttua kieltä, pukeutua samalla tavoin kuin toiset, pelata samoja pelejä, kuunnella samaa musiikkia.
Erilaisuus on haaste, joka vaati vaivannäköä; toisen kuulemisen, ymmärtämisen, hyväksymisen vaivannäköä. Ja samalla se vaatii, että vaivaudun olemaan itse jotakin mieltä elämästä! En ole pelkästään uskonnoton, puolueeton, aatteeton merkityksettömyys ja hajuttomuus. Olen, siis olen!
Jeesus oli mitä oli. Hän oli erilainen itsensä, eikä kieltänyt sitä muiltakaan. Seurauksena oli kuolemantuomio sopeutumattomuudesta. Tämä Jeesus sanoi kaiken jälkeen: menkää kaikkeen maailman, julistakaa evankeliumia kaikille luoduille, tehkää niitä tekoja, joita minä tein, purkakaa muureja, jotka erottavat.
Kristityn ja ihmisen kutsumus on murtaa muureja elämän ja kuoleman välillä. Kristuksen seuraaminen, usko Jumalaan ei ole hajutonta, mautonta, merkityksetöntä. Se on kamppailua oikeudesta olla merkityksellinen ja antaa merkitys toiselle. Se on yhteyden etsimistä, ei vain samanmielisten kanssa, vaan yli kaikkien rajojen.
Mitä tapahtuu, jos kiellämme toistemme erilaisen elämän, kuten musliminaisen huivin, juutalaismiehen kipan, hindulaisen turbaanin tai kristityn ristikorun? Tapahtuu syntiinlankeemus; ovet sulkeutuvat ja vihollisuuden muurit vahvistuvat.
Ristillä kuollessaan Jeesus omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta (Ef. 2).
Tieteen kaltaista totuuttako? Kyllä. Jokainen armahtaminen, sovinnon tekeminen, rauhan rakentaminen on yhtä todellista kuin kosmologia. Sen tietää jokainen niistäkin miljoonasta pakolaisesta, jotka ovat paenneet sotaa ja rauhattomuutta Syyriasta Libanoniin.
Jeesusta käskettiin pakenemaan. Tämä ei paennut. Hän otti vastaan erialaisuuden uhan. Hän on rauhanruhtinas. Hän kutsuu seuraamaan. Tehtävä ei ole hajuton, mauton, väritön, merkityksetön. Siihen mahtuu koko suvivirsi ja pari suuraa.