Viime vuoden kesänä helsinkiläinen Pirjo Kotamäki kävi pienen parikanniemeläisen herätysliikkeen kesäjuhlilla, Saaren orpokotijuhlilla.

– Tunsin itseni vähän orvoksi, sillä en tuntenut sieltä entuudestaan oikein ketään.

Tai tunsi Kotamäki erään, nimittäin liikkeen keskushahmon, horrossaarnaaja Helena Konttisen (1871–1916). Kotamäki oli kirjoittanut Konttisesta roolirunokirjan Paratiisin marjat, linnunmunan kokoiset. Sitä myytiin juhlilla, ja Kotamäki oli siellä signeeraamassa kirjaa.

Kotamäki on kirjoittanut roolirunoja myös muista tunnetuista henkilöistä kuin vain Konttisesta. Häneltä on julkaistu teokset Franciscus Assisilaisesta (Villit linnut olkapäillä, 2021) ja Pyhästä Birgitasta (Tämä hento maailma, omassa kuolemassaan, 2022).

Vaikka Kotamäen suku on körttiläistaustaista, hänen lapsuuden perheensä ei käynyt kirkossa, ei edes juhlapyhinä. Herätysjuhlilla hän on kuitenkin käynyt aikuisena joitakin kertoja. Hän ei muistanut kuulleensakaan Konttisesta ennen kuin hän sai käsiinsä tämän elämästä kertovan, rovasti K. K. Sarlinin kokoaman kirjan Eräs meidän ajan profeetta, jossa rovasti Sarlin oli kirjoittanut Helenan puheita muistiin pikakirjoituksella.

– Etsin tietoa enkeleistä, kun tämä kirja osui käteeni. Kirjassa kuului Helenan ääni yli sadan vuoden takaa.

Kotamäki sanoo yllättyneensä, että Suomessa on ollut Konttisen kaltainen profeetta.

– Sitten muistin, että hänet oli mainittu eräässä lukemassani kirjassa, mutta silloin sivuutin hänet. Nyt eläydyin kirjoittajana Helenan elämään.

Kotamäelle eläytyminen runon kirjoittajana ei ole tietoista tai pinnisteltyä, vaan se tulee ikään kuin luonnostaan.

– Tuntuu jopa siltä, etten ole vastuussa siitä, mitä henkilö sanoo. Henkilön omat ajatukset ja tunteet ovat tärkeämmät kuin omani, vaikkakin ne käyvät usein yksiin omien ajatusteni kanssa. Kirjoittaminen on ihanaa, siitä tulee parhaimmillaan sellainen flow-tila.

Eräs meidän ajan profeetta -kirja sisältää Konttisen saarnoja ja profetioita ja kertoo tämän elämäntarinan. Alun perin kirja ilmestyi Sarlinin itsensä kustantamana kolmena niteenä 1916–1919. Nyttemmin kirjasta on otettu 19 painosta. Kustantaja on sama kuin Pirjo Kotamäen runokirjassakin, Parikanniemen ystävät ry.

Lukiessaan Konttisen saarnoja Kotamäki ihastui tämän runollisiin kielikuviin. Ne toimivat sysäyksenä kirjan kirjoittamiselle. Konttinen esimerkiksi sanoi:

”Sydämen pitää pehmetä, että se tulee niin kuin villa, jota Herra saa kääntää joka puolelle, ja synnit ovat paljastettavat, aivan kaikki, että ne saavat lentää niin kuin villankarvat, kaikki pois sydämestä.”

Oheinen lainaus on liitetty osaksi Kotamäen erästä runoa.

– Luin aamupäivisin Sarlinin kirjaa ja laitoin paperille ylös kaikki puhuttelevat kielikuvat ja merkitykselliset kohdat. Tarve kirjoittaa syntyi kuin itsestään.

Konttiseen suhtauduttiin jo hänen elinaikanaan myös kriittisesti. Helsingistä Lapinlahden sairaalan ylilääkäri Christian Sibelius, kävi tutkimassa häntä ja kauhistui nähdessään Konttisen silmien päällä olevan harmaan kalvon hänen ollessaan horrostilassa.

Konttista ja muita uskonsanomaa unen ja valveen rajamailla julistavia henkilöitä, kuten varhaisempaa Maria Rogelia tai myöhäisempää Maria Åkerblomia, on kritisoitu jo heidän elinaikanaan, ja myös Kotamäki pitää Åkerblomia huijarina.

– Helenan saarnoja lukiessani minulla ei noussut kriittisiä näkökulmia. Uskoin sen mitä Helena näki ja koki ja tuo kaikki tuntui vain niin ihmeelliseltä: siis tällaista voi todellakin tapahtua Suomessakin.

Konttinen kierteli eri puolilla Suomea, joten monet näkivät, kuulivat ja kokivat hänen saarnansa. Hän myös kertoi ihmisistä asioita, joita ulkopuoliset eivät voineet tietää.

– Ajattelen, että Jumala on suurempi kuin me ihmiset ja jos hän antaa näkyjä, niin ne tapahtuvat siinä ympäristössä ja yhteisössä, jossa ihminen elää, jotta näyt ja kokemukset voivat tulla ymmärretyiksi. Helena puhui siis isäntien ja emäntien omalla kielellä ja tunsi heidän elämäntilanteensa ja köyhyytensä, sillä köyhä oli Helena itsekin. Agraarinen maatalouskulttuuri, joka tuolloin Suomessa vallitsi, voi kuitenkin meille kaupungissa eläville olla nykyisin vähemmän tuttua, Kotamäki sanoo.

Konttisen saarnoissa Kotamäkeä kiinnostivat myös lopun ajat, maailman loppuminen. Ne ovat lineaarisen, suorana viivana etenevän aikakäsityksen luonnollinen seuraus.

– Kaikki loppuu aikanaan, ainakin maallinen elämä loppuu. Minusta aika on kokemus olemassaolosta.

AIKAA KOTAMÄKI käsittelee myös tuoreimmassa runokokoelmassa Mammutti ja Ikaros (2023). Se ei ole roolirunotta vaan puhuu maailman tilasta:

”rannat täynnä kelluvaa roskaa / aikaa joka käy vähiin, / suun täydeltä ruokaa, kalalla on mistä valita, / jogurttipurkeista vauvanvaippoihin…”

Pirjo Kotamäki työskenteli yli 20 vuotta kirjastovirkailijana ennen kuin kymmenkunta vuotta sitten joutui jäämään pois työelämästä terveydellisten syiden vuoksi. Hänellä on sekä epilepsia että sähköallergia.

Kotamäen ensimmäinen runokirja Ilmi ilmestyi vuonna 2009. Kaikkiaan hän on kirjoittanut yhdeksän runokokoelmaa. Roolirunouden Kotamäki löysi kirjoittaessaan runokirjaa Suomen sisällissodasta. (Lehtiä kuolleitten kirjaan, 2018).

Myös runokirjassa Pompeji (2022) Kotamäki käyttää eläytyvää roolipuhetekniikkaa.

– Joskus ajattelen, että pitäisi kirjoittaa näytelmä, se tuntuisi luontevalta tavalta käsitellä ihmiseloa. Mutta proosaa en halua vieläkään kirjoittaa.

Roolirunoja voisi kutsua biopoetiikaksi, vähän samaan tapaan kuin romaaneja, joissa mennään todellisten henkilöiden pään sisälle, kutsutaan biofiktioksi.

Kotamäellä on parhaillaan kustantajan päätöstä odottamassa kokoelma runoja, jossa eläydytään ihmisten kokemuksiin enkeleistä ja Neitsyt Mariasta.

– Nykyrunoudessa ei tietääkseni ole juurikaan uskonnollisen runouden tekijöitä, paitsi tietenkin yksittäisiä teoksia, joissa voi olla uskonnollinen teema. Olen lukenut vanhempia kokoelmia, kuten Niilo Rauhalaa ja Rakel Liehua, mutta toki luen laidasta laitaan nykykirjallisuutta, niin runoutta, tietokirjallisuutta kuin proosaakin.

Seuraavaksi Kotamäellä on ajatuksena tehdä runokirja herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisesta.

– En tosin vielä tiedä kovinkaan paljoin hänestä, vaikka körttisukua olenkin, mutta katsotaan, jos Paavo heräisi vielä runoudenkin kautta eloon.

Ilmoita asiavirheestä