”Lieneekö elämääni vaikuttanut se, että lapsuuskotini, missä asun vieläkin, sijaitsee samalla mäellä kuin kirkko. Kotini on kaksi vuotta vanhempi kuin pappila. Ennen metsän kautta tehtyä tietä kuljimme jatkuvasti kirkon ja hautausmaan välistä.

Ensimmäinen muistoni kirkossa käynnistä syntyi jo alle kouluikäisenä. Kirkkokaverini oli naapurin taloudenhoitaja. Hän oli valinnut kirkosta sellaisen penkin, mistä ei nähnyt mitään. Häpesin häntä, sillä hän nukkui aina. Vasta vanhempana tajusin, että hän oli työtaakastaan väsynyt ja siksi valitsi ”huonon” istumapaikan sivummalta.

Olin myös jo mukulana mukana laittamassa kirkkoon jouluvaloja. Kellonsoittaja Knut Rantaprosi tuli kirkolle lämmittämään uunia, ja hän odotti aina meillä, että sai pantua pellit kiinni. Kotonani odotti aina nisu leivottuna kahvin kanssa häntä varten. Usein menin hänen kaverikseen kuuntelemaan kellon soittoa.

Papeista ensimmäinen, jonka muistan, oli nimeltään Jaakko Keppo. Körttiläisenä hän piti pitkiä saarnoja. Kerran hän piti nuhdehsaarnankin kutsuen meitä harakoiksi, kun punaista ei olisi saanut pukea ylleen. Kepon oma flikka kysyi kerran: ’Muistaks Maija, kun sä jo 10-vuotiaana tunsit kaikki karijokiset?’ Se johtui siitä, että kiersimme koulukaverini kanssa talosta taloon myymässä Kotimaa-lehtiä, äitiemme luvalla tietysti.

Raimo Mäki astui virkaan 1968 ja hänen aikanaan kävin pappilassa siivoamassa. Hänen jälkeensä tuli Lauri Jaakkola ensimmäiseen työpaikkaansa ja sitten Asko Aronen. Äitini kuoli pian Arosen tulon jälkeen, ja hän siunasi äitini. Sirkka Aronen oli sellainen ruustinna, ettei pappilasta koskaan tyhjin suin lähdetty. Meistä tuli elinikäisiä ystäviä.

Ilkka Taristo tuli Kainuusta. Hän teki herätystyötä hyvillä tuloksilla nuorten keskuudessa, ja tuolloin minäkin läksin mukaan kirkon luottamustoimiin. Tariston vanhin poika Pekka alkoi kouluikäisenä käydä kylässä. Hän kertoi tulleensa kissan perässä ja hänestä tuli meille aivan kuin oma poika.

Rippikoulun jälkeen palvelin pappissukuisissa perheissä. Se oli minun talouskouluni. Sen jälkeen olen tehnyt koko ikäni vapaaehtoistyötä, kuten karijokiseen ”kökkähenkeen” kuuluu. Yksi asia minua jäi harmittamaan. Sain koulussa kympin laulusta, mutta vain lyhyen ajan ehdin maatilan kiireiltäni laulaa kirkkokuorossa.

Elämäni on ollut niin vilikasta, etten ole ehtinyt murehtimaan enkä jännittämään asioita. Ensi kesänä täytän 85 vuotta. Yksi haave minulla on juhliani koskien, nimittäin haluaisin kutsua juhliini kaikki elämäni papit.”

Karijoen kirkko

• Vuonna 1812 käyttöön vihityn kirkon suunnitteli Salomon Köykkä. Keltainen kirkko ehti aikojen saatossa olla väriltään myös punainen ja valkoinen.
• Kellotornissa on kaksi kelloa. Pienemmässä (256 kg) on päiväys 12.2.1807 ja isommassa (513 kg) 18.6.1816.
• Saarnatuolia pidetään eräänä koko rakennuksen arvokkaimmista yksityiskohdista. Sen on tehnyt puuseppä Mikael Sunstedt.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!