Asunto tulvii valoa. Raikkaiden värien ja ajattoman sisustuksen ansiosta asunto voisi kuulua nuorelle estetiikasta kiinnostuneelle opiskelijalle. Huoneistossa asuu kuitenkin joulukuussa 83 vuotta täyttävä Aulikki Kalliolahti, joka kertoo juuri luopuneensa isosta osasta kirjojaan ja tavaroitaan.

– Olen aloittanut kuolinsiivouksen. Se helpottaa, sillä minulla ei ole omaisia. Irti päästäminen on nyt harjoituksen alla.

Kalliolahti kertoo elämästään ja harrastuksistaan polveilevasti – välillä tuntuu, että projekteja riittää vaikka muille jakaa. Yksin elävä Kalliolahti ei ole ollut aviossa. Siksi hän käyttää pilke silmäkulmassa itsestään ystävänsä lanseeraamaa nimitystä ”löytämätön aarre”.

– Yleisesti luonnehtisin olevani luontohengellisyyden ja pyhiinvaelluksen matkakumppani sekä lupaukset antanut fransiskaani.

Keskustelun edetessä vanhenemiseen ja iän tuntuun, Kalliolahti toteaa nopeaan tapaansa, että ei varsinaisesti tiedä mitä vanhuus on.

– Tämä matka on vasta vaiheessa ja tässä sitä vasta tutkitaan! Minua luodaan elämän koulussa ja pulsakavereita kyllä riittää! Ilta on aamua viisaampi.

VAPAUTTAVALTA TUNTUU se, että itsensä ja elämän hallinnasta voi vähin erin päästää irti. Anna-Maija Raittila kirjoitti joskus rakastavansa haurastumista.

– Minä huomaan, että ikääntyminen on vapauttanut minut herkemmin kuulemaan sisäisiä kutsuja ja lähtemään liikkeelle. Johan sen tiedekin sanoo, että on vaarallista istua paikallaan!

Myös näkökulmat ovat iän myötä kypsyneet. Kalliolahti kertoo päässeensä irti mustavalkoisesta joko-tai-ajattelusta, mistä nuorempana kärsi. Vuosien vieriessä monet elämän pohdinnat ovat loksahtaneet kohdilleen. Tässä vaiheessa löytyy merkityksiä ja tarkoituksia. Pieni onkin suurta ja vähä onkin paljon. Se herättää kiitollisuutta.

– Olen saanut lahjana viisaita matkakumppaneita ja aineetonta rikkautta. Tärkeää on, että sisin on auki ja aistit.

Eli viisastuuko ihminen vanhetessaan? Kalliolahti naurahtaa.

– Mitä on viisaus? Ignatius Loyola kehotti Hengellisissä harjoituksissaan ”tahtomaan ja valitsemaan sitä, mikä vie elämään rakkaudessa ja Jumalan läsnäolossa”. Se on viisautta. Katson tuota tekstikatkelmaa joka aamu ja pohdin, miten sen toteuttaminen on minulle mahdollista tänä päivänä. Nuorena en ehkä olisi tuota ymmärtänyt.

Aulikki Kalliolahti kertoo, että on oppinut ”jättämään silleen” ja ”boottaamaan välillä”. Kuva: Rami Marjamäki

AULIKKI KALLIOLAHDEN monimuotoiseen harrastushistoriaan mahtuu kirkkodraamaa, liturgista tanssia, ikonimaalausta, opiskelua sekä vapaaehtoistoimintaa. Vireydestään Kalliolahti on kiitollinen.

– Tässä vaiheessa elämääni keskiössä on hiljaisuuden viljely, fransiskaanina eläminen ja pyhiinvaellustoiminta. Jumala on antanut minulle energiaa käsittämättömän paljon. Luovuus pitää minut virkeänä. Olen ahne ja utelias!

Tampereella Amurin työläiskortteleissa 1940-luvulla kasvanut Kalliolahti saa voimaa myös liikkumalla luonnossa.

– Jo lapsuudessa löysin luonnosta siskoni ja veljeni. Minut on luotu liikkumaan.

Kalliolahti kertoo, että elämään ja vanhenemiseen näyttää kuuluvan myös yksinäisyys ja ahdistus. Hän on kuitenkin oppinut ”jättämään silleen” ja ”boottaamaan välillä”. Kun tunteen kohtaa, niin kyllä se hiljalleen väistyy.

– Silloin sanon: ”Sinun käsiisi Isä. En mitään ymmärrä enkä mitään jaksa”.

Sosiaalinen elämä ja muiden seura ovat kuitenkin myös tärkeitä asioita jaksamisen kannalta. Kalliolahti painottaa, että muiden kanssa on olennaista jakaa sekä lahjat että puutteet.

– Ei voi mennä jakamaan pelkkää lystiä tai rusinoita pullista. Oman särkyneisyytensä jakaminen ja muiden kivun kuunteleminen on tärkeää. Sairas terveen parantaa.

Vaikka vielä virtaa riittääkin, Kalliolahti toimittaa taloaan ja valmistautuu tulevaan. Elämä on hauras. Siksi hän ajattelee aamulla, että nyt on jäljellä olevan elämäni ensimmäinen aamu.

– Ei voi tietää olenko elossa kolmen aikaan. Elämäni keskeisiä teemoja ovat olleet kaipaus, köyhyys ja ylistys. Siksi hautajaisissanikin täytyy olla myös tosi tanssit, hyvät juhlat ja nyyttärit. Kiitos ja ylistys kuuluu siihen hetkeen, kun yksi on päässyt matkansa päähän ja laskenut matkasauvansa.

SOSIAALISUUS JA merkityksellisyyden säilyttäminen ovat tärkeitä asioita, sanoo myös gerontologian professori Marja Jylhä.

– Muistutan silti, että sosiaalisuus ei ole mikään vanhojen ihmisten erityistarve. Ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja on olemassa tutkimuksia siitä, että sosiaalinen eristäytyneisyys on yhteydessä moniin terveysongelmiin ihan kaiken ikäisillä.

Vanhuusiän erityisyys sosiaalisissa suhteissa on kuitenkin se, että monet menetykset lisäävät yksinäisyyden uhkaa. Puoliso tai pitkäaikaiset ystävät saattavat kuolla ja ihmisen oma toimintakyky heiketä. Liikkeelle lähteminen voi olla jollekin hankalaa.

Jylhän mielestä vanhusten liikkumisen eteen voi kuitenkin tehdä paljon.

– Kunnat voivat tehdä yksinkertaisia asioita, kuten huolehtia katujen aurauksista ja tehdä kaduista ja kulkuvälineistä rollaattoriystävällisiä.

Uuden hallituksen linjauksista Jylhä on hyvin huolissaan. Esimerkiksi 27.9. tehdyssä päätöksessä lykättiin vammaispalvelulakia.

– Villakoiran ydin lienee se, että vammaispalvelut halutaan pois ikäihmisiltä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että liikuntaongelmainen vanhus ei saa samoja etuja, kuin nuorempi liikuntaongelmainen aikuinen.

TULEVISTA UHKAKUVISTA huolimatta Jylhä näkee, että esimerkiksi nykyiset 70-vuotiaat voivat paremmin kuin aikaisempi sukupolvi. Myös julkisuudessa näkyy paljon yli 80-vuotiaita virkeitä ja päteviä ihmisiä. Se saa Jylhän ajattelemaan, että ei 80 ole vielä ikä eikä mikään.

– Hyvän vanhuuden tukipuut luodaan jo varhain, mutta terveyteen voi panostaa pitkin elämäänsä. Tärkeää on vanhetessa pysyä kiinni sosiaalisessa elämässä.

Jylhä painottaa, että sosiaalinen elämä ei välttämättä tarkoita sitä, että tapaa koko ajan ihmisiä.

– Elämässä kiinni pysyminen toteutuu myös kirjojen, musiikin ja television kautta. Kaikki merkityksellisyys on hyväksi. Jollekin merkitystä tuo kirjallisuus, toiselle kielen opiskelu ja kolmannelle lastenlapset. Elämää on hyvä rakentaa siten, että aamulla on aina syy nousta sängystä.

Jylhä kuitenkin muistuttaa, että kaikki ei ole ihmisen päätettävissä. Hyvään vanhuuteen vaikuttavat myös sosiaalinen asema, työhistoria, geenit, tottumukset ja myös sattuma.

– Olemassa olevasta tilanteesta voi kuitenkin tehdä niin hyvän kuin mahdollista.

Jylhä näkee, että suurin osa vanhuudesta on hyvää aikaa.

– Se voi olla vapauden ja itsensä toteuttamisen aikaa. Toki sairauksia ja kaikenlaista tulee, mutta niiden kanssa voi oppia pärjäämään. Vanhuus on yhteinen, jaettu kokemus. Siitä kannattaa puhua enemmän.

Pispalan kirkko on yksi Elsa Sorrin kaupunkiolohuoneista. Kuva: Rami Marjamäki

82-VUOTIAS Elsa Sorri saapuu hyvissä ajoin yhteen kaupunkiolohuoneistansa Pispalan kirkolle Tampereella. Sorri on viettänyt kirkolla aikaansa paljonkin kysyttyään vapaaehtoistöitä seurakunnan papilta. Vain viikkoa myöhemmin hän löysi itsensä tekstinlukijan paikalta.

Toimeliaana itsensä pitävä Sorri on elänyt eläkeläisen elämää jo vuodesta 2006. Vaikka hän käy jo yhdeksääkymmentä, on hänelle edelleen ihmetys, että peilistä katsoo takaisin vanha nainen.

– En koe itseäni vanhaksi. Päänsisäisesti tuntuu siltä, että minä olen edelleen se sama parikymppinen tyttö!

Sorri varoo voivottelemasta ikäänsä.

– Jos siihen ryhtyy, niin sitten siitä olosta on hankala päästä eroon. Toki tällä iällä joskus nimet katoavat ja ajatus katkeaa useammin kuin aiemmin.

Vaikka keskustelua ikäihmisten oikeuksista ja hyvinvoinnista käydään, on yleinen käyttäytymisilmapiiri Sorrin kokemuksen mukaan huonontunut.

– Vanhoja ihmisiä ei huomioida samalla tavoin kuin ennen. Esimerkiksi linja-autossa ei anneta enää paikkaa. Minun lapsuudessani kaikkia tervehdittiin ja niiatakin piti riittävän syvään.

Sorrin mielestä eläväinen elämä, ihmisten pariin hakeutuminen ja mielekäs tekeminen pitää mielen virkeänä.

– Monet vanhat ihmiset haluavat asua kotona ja siinä monella realiteetti heittää. Yksin ollessa surulliset asiat täyttävät herkästi mielen, ja jos vielä muistikin pätkii niin ihmekös jos ahdistaa.

Sorri allekirjoittaa saman kuin Kalliolahtikin. Liiallista yksinoloa pitää välttää, sillä ihminen on luotu laumaeläimeksi.

Talven pimeyttä Sorri on paennut monena vuonna Teneriffalle. Kuva: Rami Marjamäki

KUN SORRI jäi eläkkeelle kahdeksantoista vuotta sitten, hän ahdistui suomalaisen talven pimeydestä. Yli kolmekymmentä vuotta kutsumustyötä tehneenä pimeitä ja tyhjiä päiviä tuntui yhtäkkiä olevan liikaa. Jotain oli keksittävä. Pian Sorri löysi vuokra-asunnon Teneriffalta suomalaisyhteisön avulla.

– Kun mieheni tuli sinä päivänä kotiin, minä ilmoitin että syksyllä suuntaan Teneriffalle. Hän totesi, että vai niin.

Sorrin mies ei etelän lämmöstä välittänyt, mutta pitkään yhdessä olleelle parille ei etäisyys tuottanut ongelmia. Ratkaisukeskeisenä ihmisenä keinot keksittiin. Sorri ja hänen miehensä Pentti avasivat aina aamuisin Skype-yhteyden ja vaihtoivat kuulumisia tunnin verran.

Teneriffa-yhteyttään Sorri pitää olennaisena asiana virkeytensä kannalta. Auvoon tuli kuitenkin särö. Vuonna 2020 Pentti sairastui vakavasti ja myöhemmin myös Sorrilla itsellään todettiin rintasyöpä. Samoihin aikoihin alkoi korona ja yhteydet etelään katkesivat. Sorri jäi Suomeen hoitamaan Penttiä ja itseään.

– Ne olivat raskaita vaiheita. Olin Pentin kanssa joka päivä loppuun asti.

Huhtikuussa 2022 viereisestä nojatuolista tuli tyhjä ja Elsasta leski. Omasta terveydestään hän ei silti murehtinut.

– Minä oikein ihmettelin sitä, että minulla ei ollut minkäänlaista huolta terveydestäni. Luotin vanhan virren säkeisiin: ”Sun haltuus rakas Isäni / mä aina annan itseni / mun sieluni ja ruumiini / sä Herra, ota suojaasi.”

Tuo luottamus kantoi Sorria läpi pimeiden päivien.

– Minua ei pelottanut. Minulla oli turvallinen olo, kun muistelin miten mummoni aina veisasi tuota. Virren sanat kantavat kauas.

Lopulta Pentin tyhjäksi jäänyt nojatuoli alkoi kuitenkin ahdistaa liikaa. Oli aika ryhtyä etsimään uutta tukikohtaa Teneriffalta. Yksi jo tuli ja meni. Nyt on seuraava haussa. Omaa vanhenemistaan pelkääville Sorrilla on yksi viesti.

– Kannattaa elää päivä kerrallaan ja elää juuri sitä päivää. Joka päivä on myös syytä tehdä jotain, mistä pitää.

Sorri hymyilee mietteliäänä ja vaikenee hetkeksi.

– Pieniä haaveita täytyy olla. Pelätä ei tarvi. Ja jos ahdistaa, niin aina kannattaa hakeutua ihmisten seuraan.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Hyviä lukuhetkiä!