IHMISET OVAT KAUTTA aikain jättäneet itsestään jälkiä, joita jälkipolvet voivat tutkia ja tulkita. Tämän ajatuksen ympärille kietoutuu Lohjan museon viestintätapoja esittelevä näyttely.

Varhaisin säilynyt kirjallinen tieto Lohjan seurakunnan olemassaolosta ajoittuu vuoteen 1323, jolloin seurakunnan kirkkoherrana oli Ingvaldus. Tästä vuodesta lasketaan nykyisen Lohjan ikä, vaikka alueella on ollut asutusta jo tuhansia vuosia aiemmin.

Lohjan museon näyttely Viestejä menneisyydestä juhlistaa kaupungin ja seurakunnan 700-vuotisjuhlaa. Näyttely kertoo viestintätapojen muutoksista vuosisatojen aikana.

Kaikkein kaukaisimpiin aikoihin viittaa näyttelyn keskelle rakennettu nuotiopaikka. Nuotiolla ja takkatulen ääressä ovat levinneet tarinat niin muinaisista jättiläisten tekosista kuin maailman suurista uutistapahtumista.

Esimerkiksi Lohjansaaressa Pahanhaamunsuolla kerrotaan olleen jättiläisen hauta. 1800-luvulla paikalla käyneet kertoivat, että kyseisessä kohdassa ei kasvanut mitään. Sen sijaan siellä oli kivimuodostelma, josta saattoi erottaa kädet ja jalat levällään makaavan suuren hahmon.

MUSEONÄYTTELY ALKAA maa-alueen lahjoitusasiakirjalla vuodelta 1382. Tilallinen Niclas Bonde ja hänen vaimonsa Torlaff lahjoittivat tuolloin Pyhän Laurin kirkolle maa-alueen nykyisen Siuntion pohjoisosasta.

Nykyinen kirkko maalauksineen on välittänyt alueella monenlaisia viestejä 1400-luvun loppupuolelta alkaen. Sen suuret, värikkäät seinämaalaukset ovat opettaneet Raamatun kertomuksia lukutaidottomalle kansalle ja tehneet epäilemättä vaikutuksen maailmassa, jossa muita kuvia ei juuri ollut.

Lisäksi tärkeä osa tiedonvälitystä olivat kirkonkuulutukset, joita luettiin jumalanpalvelusten yhteydessä aina 1900-luvun alkupuolelle saakka. Tiedonantoja laativat valtakunnanhallinto, paikallishallinto ja yksityiset ihmiset.

Näyttelyssä pääsee ihailemaan myös Lohjan kirkon kellotapulin tuuliviiriä, jonka arvellaan esittävän arkkienkeli Gabrielia, viestintuojaa. Siinä näkyvät reiät ovat syntyneet kertomusten mukaan sisällissodassa 1918.

ESINEET JA TEKSTIILITKIN välittävät viestejä. Niihin on usein kaiverrettu tai kirjottu nimikirjaimia ja muita tietoja, ja ne kertovat varallisuudesta. Näyttelyssä on esillä myös käsinkirjoitettu keittokirja.

Postilaitos mahdollisti kirjepostin kulkemisen Suomessa 1630-luvun loppupuolelta alkaen. 1800-lukua kuvataan kirjeiden kultakaudeksi, koska silloin myös muut kuin yläluokan ihmiset osasivat jo kirjoittaa ja postinkulku nopeutui.

1800-luvun puolivälissä posti kulki Lohjalle kerran viikossa, mutta rautatien valmistuttua 1873 se alkoi kulkea päivittäin. Ensimmäinen postitoimisto Lohjalle avattiin helmikuussa 1865, ja siitä huolehti mamselli Clementine Landzett lähes 40 vuoden ajan. Näyttelyssä on esillä vanhoja postikortteja hellyttävine ja hauskoine teksteineen.

PUHELIMESSA LOHJALLA puhuttiin ensi kerran heinäkuussa 1889, jolloin apteekkari K. A. Aschan oli yhteydessä Tammisaareen. Paloniemen kartanon emäntä Fredrique Granstedt kirjoitti 1892 tyttärelleen Helsinkiin: ”Olisin tahtonut jutella kanssasi kauemmin mutta ääni piipitti korvaani: Olkaa hyvä ja kiirehtikää puhelua. Vähitellen tulee tottuneemmaksi telefoonipuheluiden kanssa. Yksi virhe oli se, että olen puhunut liian hiljaa.”

Oman paikallislehden Länsi-Uusimaan Lohja sai 1915. Vuonna 1923 lehti uutisoi, että eräs radioalasta innostunut henkilö Lohjankylässä on hankkinut itselleen radiovastaanottajan, ensimmäisen laatuaan koko paikkakunnalla.

Myös tekstiviestipalsta viestintäkanavana on noteerattu näyttelyssä. Länsi-Uusimaahan se tuli vuonna 2004.

Näyttelyn lopussa esillä on vielä kavalkadi vanhoja kännyköitä ja tietokone. Lapsille on tehtävärata, jonka päätteeksi selviää, mikä viesti löytyy museohiiri Roopen saamasta postikortista.

Näyttely on esillä 7.1.2024 saakka Lohjan Museon vanhalla navetalla.