Epätodennäköisen parin piti mennä yhteen, jotta Ruben Stiller sai alkunsa. Ruotsinkielisessä juutalaisperheessä Helsingissä kasvaneen Hirsch Stillerin ja häntä 21 vuotta nuoremman eteläpohjalaisen Terttu Mansikka-ahon esikoispoika syntyi vuonna 1961.

Eri maailmoista tulleiden vanhempien lapsi varttui Nummella Länsi-Uudellamaalla ja sai perinnöksi kulttuurisen sekasotkun. Sitä Stiller pui tietokirjailija, psykoterapeutti Katriina Järvisen kirjoittamassa elämäkerrassa Ruben Stiller, siltä väliltä (Kirjapaja).

Kirja kertoo radiossa ja televisiossa vuosikymmeniä toimittajana meuhkanneen Stillerin lapsuudesta maalla, suvun psyykkisistä kuormista, uran kohuista, kahdesta avioliitosta, persoonan pikanteista yksityiskohdista – ja juutalaisesta uskonnosta. Äänessä ovat päähenkilön lisäksi hänen perheenjäsenensä, ystävänsä ja työtoverinsa.

”Oma identiteetti piti valita itse”

Ruben Stiller kävelee pienen matkan Helsingin keskustaan kotoaan Tehtaankadulta, missä hän on seurannut tuntikausia kuningatar Elisabetin hautajaisia. Hän istuu tuulitakkinsa päälle kahvilan syrjäisen syvennyksen muhkeaan nojatuoliin ja aloittaa:

– Tämä identiteettini hajanaisuus…

Small talkia ei tarvita, ja juuri identiteetistä on tarkoitus puhua. Kirjan tekemisen aikana Stiller joutui arvioimaan sitä uudelleen.

– Törmäsin siihen, että sekä äitini että isäni tarinassa on aika paljon kulttuurillista epäjatkuvuutta. Saimme veljeni kanssa kulttuurisia vihjeitä, mutta kummaltakaan puolelta ei selitetty mitään.

Hirsch-isä ei juurikaan puhunut juutalaisuudesta. Venäjänjuutalaisessa suvussa oli tapahtunut surullisia asioita, ja holokaustistakin oli kulunut vasta vähän aikaa. Piti mennä eteenpäin.

Isän suku noudatti juutalaisia perinteitä, mutta Hirsch itse halusi vapautua pienen yhteisön sosiaalisesta kontrollista – tai niin Ruben uskoo. Ruben ja hänen vuotta nuorempi pikkuveljensä Kaj ympärileikattiin vastasyntyneinä, ja 13-vuotiaina he viettivät uskonnollisen täysi-ikäisyyden juhlaa bar mitsvaa. Muita juutalaisia rituaaleja kotona ei toteutettu, mitä nyt isä söi juutalaiseen pääsiäiseen kuuluvaa happamatonta leipää pitkin kevättä.

Kristillistä kasvatustakaan pojat eivät liiemmin saaneet. Terttu-äiti tuli kirkkouskovaisesta kodista Evijärveltä. Pojat osallistuivat evankelis-luterilaiseen uskonnonopetukseen. Äiti kutsui perheen miehiä mooseksenuskoisiksi.

– Isän viesti oli, että piti assimiloitua tiettyyn pisteeseen, mutta ei sen enempää. Oma identiteetti piti valita itse, isä ei halunnut pakottaa mihinkään.

Stillerin mielestä eväitä olisi saanut antaa enemmän. Lapsuutensa juutalaisuudesta hän muistaa isoisä Abraham Stillerin maagisen ja mystisen maailman.

– Isänkin ympärillä oli oma tunnelmansa. Koin, että hän tuli toisenlaisesta maailmasta kuin se, jossa me elettiin Nummella. Tunnistin sen maailman venäläisistä klassikoista, joita luin myöhemmin.

Rubenin lapsuudessa vanhempi polvi puhui Helsingin synagogassa ruotsia. Ruben luuli, että se oli juutalaisten äidinkieli. Hirsch ei opettanut pojilleen ruotsia. Se harmittaa Rubenia, joka ihailee ja kadehtii ruotsinkielisiä edelleen.

Hän uskoo, että vaikenemalla omasta taustastaan Hirsch Stiller kuitenkin sai kaksi poikaansa kiinnostumaan siitä.

– Isä takasi sillä vähän kummallisen jatkuvuuden. Me ollaan menty juutalaisten naisten kanssa naimisiin päinvastoin kuin isä, joka meni kaksi kertaa naimisiin ei-juutalaisen morsiamen kanssa.

Molemmat vanhemmat kuolivat vuosikymmeniä sitten. Ruben Stiller sanoo ymmärtävänsä edelleen sekä juutalaisia että pohjalaisia. Silti hän kokee olevansa molemmissa porukoissa sivullinen.

”Onneksi juutalaiset tappelevat aina”

Julkisuudessa Stiller on pitänyt aina ääntä juutalaisuudestaan. Koska juutalaisuus periytyy äidin kautta, Stillerin asema uskontokunnan kasvona ei ole aivan ongelmaton.

– Olen maallistunut tyyppi, jolla oli kristitty äiti. Kaikkien mielestä en ole oikea ihminen edustamaan juutalaisuutta. Ennen olisi harmittanut, jos ortodoksijuutalainen olisi sanonut, että ethän sä mikään oikea juutalainen ole. Enää en välitä siitä niin paljon. Ajattelen, että olen yksi juutalainen, jolla on tällainen käsitys juutalaisuudesta.

Stiller ei osaa hepreaa. Omissa häissään vuonna 1998 hän pelkäsi mokaavansa, sillä ei tuntenut rituaalin kulkua.

Stillerin mielestä Helsingin synagogassa voitaisiin vihkiä juutalaisia seka-avioliittoihin toisen uskonnon edustajien kanssa, samoin samaa sukupuolta olevia pareja.

– Olen näissä asioissa ääriliberaali. Me maallistuneet ihmiset olemme uskonnosta riippumatta oma joukkomme. On meidän oma syymme, ettei äänemme kuulu, kun emme ole aktiivisia seurakunnassa.

Rubenin vaimo Ira Stiller (o.s. Kantor) sen sijaan miehensä sanoin ”hengittää juutalaisuutta ja sen rituaaleja”. Rubenille kaikki rituaalit ovat vaikeita, niin hengelliset kuin maallisetkin. Kotona pariskunta väittelee juutalaisuudesta, johon heillä molemmilla on omistusoikeus.

– Kyllä vähemmistöjenkin pitäisi olla sisäisesti moniäänisiä. Onneksi juutalaiset tappelevat aina. Ajatus juutalaisesta salaliitosta naurattaa minua, sehän kaatuisi heti sisäisiin ristiriitoihin.

Valitun kansan myytistä on ollut Stillerin mukaan juutalaisille vain riesaa, sillä ”se loukkaa kaikkien muiden ihmisryhmien narsismia”. Holokaustista Stiller ei keskustele julkisesti. Hän sanoo, että on hyvinvointiyhteiskunnassa ja rauhan aikana helpon elämän elänyt ihminen, joka ei halua asettua uhrin rooliin, sillä ei ole uhri.

Mutta helppo juutalainen hän ei suostu olemaan.

– Suhtaudun kriittisesti Israeliin, mutta puolustan sitä silti. En halua olla juutalainen, joka pesee kätensä Israelista tullakseen hyväksytyksi.

”Minua kiinnostavat körtit”

Saarnaajan kirja on Ruben Stillerille tärkeä. Hän kertoo lukevansa vuosittain Vanhan testamentin kirjaa, joka puhuu elämän mielettömyydestä, turhuuksien turhuudesta ja hetkeen tarttumisesta.

Stiller kuulee Saarnaajassa isänsä äänen. Häntä viehättää kirjan sanoma, joka murskaa ihmisen käsityksen siitä, että paha saa palkkansa. Ei, ei maailmassa sellaista oikeudenmukaisuutta ole.

– Ja sitten siinä viehättää sellainen absurdi toivo. Sitä pitää olla. Syvä kehityspessimismi ei ole yleensä johtanut mihinkään hyvään.

Vanhassa testamentissa Stilleriä kiinnostaa myös epäjumalanpalvonnan teema. Kysyttäessä hän listaa pitkän liudan omia epäjumaliaan.

Julkisuus tietysti. Sen kiilto tosin on iän myötä himmentynyt, sillä omiin rajoihin on joutunut törmäämään. Stillerin mukaan hänen tempoilunsa julkisuudessa on narrimaista taistelua unohdusta vastaan, mutta vanhemmiten hän on oppinut, että varmaa on vain unohdus, ja siinä on hyvätkin puolensa.

Raha, mutta sitä Stiller ei ole omien sanojensa mukaan osannut koskaan tienata niin paljon kuin olisi halunnut.

Ironia. Stiller sanoo olevansa siihen liian kiintynyt. Se on hänelle defenssi, itsepuolustusta.

Mukavuuskin on epäjumala, sillä Stiller pitää siitä liikaa. Mukavuusalueelta lähteminen on vastustettavaa. Sohva houkuttelee.

Stiller sanoo, ettei hänellä ole uskomisen lahjaa. Hän kadehtii ihmisiä, joiden usko näkyy näiden eettisissä velvollisuuksissa muita kohtaan. Stillerin mielestä vastenmielisintä kaikesta on hurskastelu ja pahan ulkoistaminen itsen ulkopuolelle.

– Kristityissä on yksi joukko, josta olen kiinnostunut, Stiller sanoo.

No?

– Minua kiinnostavat körtit. Mielikuvissani körttiläisyyteen liittyy uskon vähäeleisyys ja moraalinen rehellisyys. Me kaikki ollaan syntisiä, että ei tässä nyt kannata kauheasti kiviä heitellä. Jos uskonnollinen ajattelu jotain ihmiselle voi opettaa, niin itsetutkistelua ja oman pimeän puolen tunnustamista.

Stiller kertoo lukevansa myös historiallis-kriittistä Jeesus-tutkimusta.

– Olen kiinnostunut siitä pisteestä, jossa juutalaisesta lahkosta alkoi tulla oma uskontonsa.

Stiller muistuttaa, että ensimmäiset hänen kuulemansa uskonnolliset tarinat ovat olleet koulun uskonnonopetuksen kristillisiä tarinoita.

– Minua ärsyttää, että jotkut saavat toisen uskonnon tunnilta tai joulujuhlasta kulttuurisen basillin. Jos vähemmistöt vaativat enemmistöä kiinnostumaan heidän kulttuuristaan, kyllä meidän vähemmistöjen edustajien pitää olla myös kiinnostuneita enemmistökulttuurista.

Suvaitsevaisuus on paljon vaikeampi asia kuin ”kevytsuvaitsevaiset” luulevat

Vähemmistöt ja identiteettipolitiikka askarruttavat Stilleriä. Hänestä julkinen keskustelu identiteeteistä on simppeliä.

– Jos mennään identiteettipoliittisiin poteroihin, konflikti vahvistaa vastapuolia eikä kompromissia enää voida tehdä. Meidän pitäisi yrittää etsiä enemmän niitä asioita, jotka yhdistävät, kuin niitä, jotka erottavat.

Stiller sanoo näkevänsä pikkuporvarillista hyveellisyyttä sekä oikealla että vasemmalla niin paljon, ettei jaksa enää tuohtua siitä. Taitaa hän silti vähän ärsyyntyä.

– Olen 1980-luvun tuote. Olimme reaktio ylipolitisoituneeseen taistolaisaikaan. Tämä uusi vilpittömyyden aikakausi, johon kuuluu ideologinen sitoutuminen, on minulle vieras. Mistä tahansa aatteesta tulee minulle vähän ajan päästä mieleen joku vitsi. Joukkojen hyveellisyys somessa ottaa aivoon.

Stillerin mielestä suvaitsevaisuus on paljon vaikeampi asia kuin ”kevytsuvaitsevaiset” luulevat. Hän epäilee ihmisten kuvittelevan, että he olisivat olleet erilaisissa maailmantilanteissa sankareita ja sanoneet vallalle ei. Hän väittää, ettei ole itse ollenkaan varma, miten olisi toiminut natsi-Saksassa tai Stalinin Neuvostoliitossa. Stiller kannustaa tekemään ajatuskokeen: mieti, miten oman luonteesi mukaisena ihmisenä todellisuudessa toimisit eri asemassa olevien ihmisten saappaissa.

Hän sanoo, että tekee pilkkaa vähemmistöistä, myös omastaan.

– Pääni on täynnä rasismia ja stereotypioita. Jos odotamme, että kaikkien tajunta on puhdas ja olemme synnittömiä, olemme ihan väärillä jäljillä. Olennaista on miettiä, miten käyttäydymme.

Stiller sanoo olevansa helpottunut siitä, että tuli julkisuuteen silloin, kun brändejä ei rakennettu tietoisesti eikä kaikkea tuotteistettu. Nyt julkisuuden kierto on nopeaa, ja sosiaalinen media jauhaa kaiken yhdeksi tunnetaikinaksi. Tärkeätkin tunteet ja kokemukset banalisoituvat.

Banaaleina Stiller pitää myös omia menestyksen hetkiään. Hän sanoo, että on oppinut enemmän epäonnistumisista.

– Urheilussakin kiinnostavia ovat häviön hetket. Kun itse on oikein möhlinyt, jotain minusta paljastuu, nimittäin suhteeni häpeään.

Stiller toteaa, että ydinhäpeä on johtanut hänet elämänsä varrella käyttäytymään häpeämättömästi.

– En muistele kaikkia asioita, koska ne ovat niin noloja. Vanhoista nauhoista näen, miten kompensoin huonoa itsetuntoa. Tunnen häpeää siitä ylivireästä, hysteerisestä ja groteskista tyypistä, joka minusta tulee, kun jännitän.

Ytimeltään Stiller haluaa olla yhä samanlaisessa asemassa kuin Nummen kansakoulussa. Hän oli vilkas ja puhelias oppilas, joka rikkoi sääntöjä mutta sai kaiken anteeksi, koska menestyi koulussa hyvin.

Ruben Stillerillä on aina suuressa joukossa sivullisuuden tunne.

”Elämän sattumanvaraisuuden teema on tullut entistä läheisemmäksi”

Kuinka pitkään esiintyminen jatkuu? Ruben Stiller on 61-vuotias. Onko hän miettinyt eläkkeelle jäämistä?

Stiller sanoo arvioivansa tilannetta parin kolmen vuoden päästä. Jos terveyttä riittää, hän aikoo jatkaa töitä. Toisaalta Stiller ei usko, että eläköityminen on hänelle vaikeaa.

– Työ ei lopulta ole kauhean tärkeä osa identiteettiäni. Olen tyytyväinen, jos eläkkeellä saan heittää herjaa läheisille ihmisille, olla terve ja lueskella kirjoja. Jos taivaasta sataisi mannaa, voisin olla pitkiä aikoja tekemättä mitään.

Kuolema tuli uudella tavalla todelliseksi, kun Stillerille tehtiin pallolaajennus vuonna 2016.

– Sen jälkeen olen pelännyt uutta sydänkohtausta. Elämän sattumanvaraisuuden teema on tullut entistä läheisemmäksi. Olen kysynyt itseltäni, mitä merkitystä tällä kaikella on, ja vastaus on, että en oikein tiedä. Saan iloa elämääni siitä, että olen spontaanissa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, että saan kontaktin ihmisiin ilman mitään statuspeliä.

Elämäkerrassa Stiller huvittelee sillä, että hänen muistokirjoituksessaan lukisi: ”Vainaja kuoli inhimillisesti katsoen liian myöhään. Lähimmäisten mielenterveys järkkyi, kun he vuodesta toiseen joutuivat kuuntelemaan hänen pitkästyttäviä ja banaaleja muistojaan.”

Millaiset hautajaiset hän toivoo?

– Kulkue tulee olemaan vähän pienempi kuin kuningatar Elisabetilla, Stiller virnistää.

Hän haluaisi nauhoittaa hautajaisiinsa puheen.

– Kauheimpia ovat juhlalliset puheet siitä, miten hyvä ihminen vainaja on ollut. Tekisin ironisen puheen, jossa kehuisin itseni ihan yli. Tai sitten se olisi haudan takaa muistutus siitä, että kaikkien tulee tarttua tähän päivään.

Olisiko sekin ironiaa?

– Ei. Se on kuolemanvakava asia.

***

KUKA?

Ruben Stiller, 61
Yleisradion toimittaja. Tekee nimeään kantavaa viikoittaista radio-ohjelmaa. Muistetaan useilta radio- ja tv-kanavilta. Juonsi Ylen Pressiklubia 2009–2017.
Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kaksi aikuista poikaa, joiden isäpuoli olen.
Olen ylpeä siitä, että nukkuessani en ole tiettävästi tehnyt yhtään hölmöyttä.
Haaveilen fiktion kirjoittamisesta.

Ilmoita asiavirheestä