Hyvinvointi kuulostaa sanana harmittomalta, mutta ei ole aiheena mitenkään kevyt. Se on terminä jopa ehkä ”kaikkein poliittisin”.

Näin sanoo Luonnonvarakeskus Luke:n erikoistutkija ja Itä-Suomen yliopiston hyvinvointimaantieteen dosentti Mikko Weckroth. Hän on perehtynyt siihen, miten hyvinvoinnin maantiede jakaantuu.

– Se taho, joka pystyy määrittelemään sen, mitä hyvinvointi on ja miten sitä mitataan on vahvoilla, hän sanoo.

Weckroth kirjoitti teemasta artikkelin myös eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tuoreeseen julkaisuun Miten Suomi voi nyt ja tulevaisuudessa?

Eriarvoistuminen on pitkään ollut suosittu tutkimusaihe osana hyvinvoinnin ja sen jakautumisen tutkimusta. Perinteisesti on perehdytty niihin, joilla menee kaikkein huonommin, mutta nyt tilanne on muuttunut.

– Nykyisin tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota myös eliittiin. Tästä esimerkkinä on tutkimushanke, jossa kartoitettiin yhteiskunnallisen eliitin asennetta hyvinvointivaltion rahoitukseen.

Suuret keskukset imevät oikeastaan maassa kuin maassa väkeä. Kaupungin lumous on vahva.

On esitetty, että kaikkein luovimmat ihmiset hakeutuvat metropoleihin. Erityisesti niin sanottu luova luokka viihtyy läppärinsä ja erikoiskahvinsa kanssa trendikkäissä kaupunginosissa.

Mikko Weckrothin mukaan asiassa on monta puolta. Kaupunkeihin muuttaminen on kiistaton megatrendi, mutta väkeä virtaa koko ajan myös toiseen suuntaan.

Asia liittyy usein ihmisen elämänkulkuun. Tietyssä iässä kaupunki kutsuu. Myöhemmin paluumuutto voi olla monelle ajankohtaista.

– Siinä mielessä kaupungin ja maaseudun erot ovatkin tavallaan ikuisia ja hyväksyttäviä. Jotenkin myös tunnutaan ajattelevan, että tieto- ja luova työ ovat väistämättä urbaaneja ilmiöitä. Tässä puhe tavallaan luo todellisuutta.

Erässä eurooppalaisessa tutkimuksessa otettiin fokukseen se, miten tietyt arvoulottuvuudet jäsentyvät kaupunki–maaseutu -akselilla. Vastaajia oli lähes 40 000.

– Tulokset näyttivät, että suurten kaupunkien keskustoissa ollaan eniten avoimia muutoksille eli luovimpia. Siitä luku vähitellen laski, kun mentiin lähiöihin ja pikkukaupunkeihin. Mutta harvaanasutuimmalla maaseudulla avoimuus muutoksille ei poikennutkaan suurten kaupunkien keskustoista.

Tutkija tulkitsee asiaa niin, että silloin kun asutaan riittävän harvaan, tilaa jää tietynlaiselle luovalle hulluudelle.

– Syvällä maaseudulla ei ehkä välitetä normeista samalla tavalla kuin jossakin pikkukaupungissa. Harvaan asutuilla alueilla myös palvelut ovat kaukana. Se kannustaa kummasti omavaraisuuteen ja kekseliäisyyteen.

Suomen eduskuntavaaleissa huhtikuun alussa poliittinen vaaka heilahti maakunnissa vahvasti oikealle. Asiantuntijat ovat esittäneet, että kyse saattoi olla niin sanotusta alueiden kostosta.

Ilmiön taustalla on se, että taloudellista toimintaa on keskittynyt – ja myös tietoisesti keskitetty – suuriin keskuksiin.

Vastaavasti harvaan asutuilta alueilta palvelut ovat hävinneet ja infrastruktuuri rapistunut. Digipalvelutkaan eivät kaikkia auta, koska kaikki eivät niitä hallitse.

– Tämä ilmiö on vaikuttanut niin, että syrjemmällä asuvat voivat kokea alhaisempaa kiinnittymistä koko poliittiseen järjestelmään, Weckroth sanoo.

Tutkija haluaa oikaista yhden väärinymmärryksen. Esimerkiksi Suomessa alueiden kostoa ei pidä tulkita yksioikoisesti niin, että pettynyt kansa äänestää perussuomalaisia.

– Kun yhteiskuntaan kiinnittyminen reuna-alueilla heikkenee, niin kyseessä on laajempi ilmiö, joka koskettaa kaikkia puolueita. Kostohan voi toteutua niinkin, että ei äänestetä lainkaan.

Mikko Weckroth näkee koheesion Suomen kaltaisen pienen maan keskeisenä voimavarana. Tunne yhteisessä veneessä olemisesta on meillä ollutkin perinteisesti vahva.

– Joidenkin teorioiden mukaan tunne poliittisesta osallisuudesta ja vaikutusmahdollisuuksista on demokraattisissa yhteiskunnissa keskeinen hyvinvoinnin osatekijä.

Weckroth näkee politiikan ja muunkin elämän polarisaation murentavan tätä pohjaamme. Syyllisiä kehitykseen on enemmän kuin yksi.

– Lähtökohtaisesti politiikkaa on tulkittu niin, että perussuomalaiset ovat se suurin räksyttäjä. Mutta kyllä sitä samaa osataan molemmissa suunnissa. Jos kaikki lähtevät tuohon tyyliin mukaan, niin sitten politiikasta katoaa lopullinen sisältö. Jäljelle jää vain poteroista huutelu, tutkija toteaa.

Suuret tarinat ovat niitä myyttisiä kertomuksia, joiden varassa kansakunnat ovat kestäneet kriisiajat tai saaneet voimaa niistä toipumiseen. Suomessa esimerkiksi hyvinvointivaltion yhteinen rakentaminen on sellainen.

Nykyaikana meitä kaikkia kantavia tarinoita ei tahdo löytyä.

Mikko Weckroth huomauttaa, että tämän ajan politiikka on lähinnä hetkessä selviytymistä.

Hän arvelee, että pitkälti algoritmien hyödyntämisen varaan rakennettu mediakin saattaa olla kehityksen yksi aiheuttaja.

– Poliitikot ovat huomanneet, että mahdollisimman pelkistetyllä vastakkainasettelulla saat huomiota ja todennäköisesti myös ääniä. Tämäkin rajoittaa positiivisten visioiden tuomista politiikan tekemiseen.

Ilmeinen asia, jonka varaan seuraava suuri tarina voidaan rakentaa, on jo olemassa. Se on kestävyysmurros, joskus vihreäksi siirtymäksikin mainittu.

Kestävyysmurroksella tarkoitetaan sitä, että maapallon kantokykyyn sopeutumiseksi meidän on saatava aikaan merkittäviä muutoksia muun muassa ruoantuotannossa, asumisessa, energiantuotannossa ja liikenteessä.

– Kestävyydestä on puhuttu jo vuosikymmeniä. Viime vuosien aikana siihen on lisätty mukaan vaatimus kehityksen oikeudenmukaisuudesta ja erilaisten ihmisten osallisuudesta.

Mikäli kestävyysmurrosta edistävissä toimissa ei tätä huomioida riittävästi, sitä saattaa seurata äänestäjien vastareaktio.

– Päättäviin elimiin voidaan silloin valita ihmisiä, jotka saattavat kieltää koko ilmastonmuutoksen. Silloin ei ole kyse enää kestävyysmurrokseen vievien keinojen pienestä viilaamisesta.

Hyvinvoinnin käsitettä olisi Weckrothin mielestä ehdottomasti arvioitava uudelleen. Se tulisi nähdä jotenkin muuten kuin kuluttamisen kautta.

– Silloin kestävyysmurroksen luoma uhka hyvinvoinnille häviää. Tämä taas vahvistaisi kestävyysmurrokseen tähtäävien toimien legitimiteettiä. Ne siis hyväksytään eri ryhmissä paremmin.

Mahdollisuuksia on aina. Parhaimmillaan kehitys voi johtaa siihen, että pystytään yhteisvoimin luomaan innostavia tulevaisuuden visioita juuri kestävyysmurroksen ympärille.

– Silloin taloudellinen toiminta tapahtuu planeetan kestokyvyn rajoissa ja hyvinvointi rakentuu muuhun, kuin fossiilitalouteen pohjaavien luonnonvarojen käytön varaan, Mikko Weckroth kiteyttää.