Uskontojournalismi ja toimittajan etiikka

Toimittajat saattavat letkautella asenteellisia kommentteja kristityistä ja kristinuskosta. Miten se sopii toimittajan etiikkaan?  

Helsingin Sanomien toimittaja kirjoitti pakistanilaisesta uskontoriidasta, jonka seurauksena kristittyjen kirkko ja asuinalue Joseph Colony oli tuhottu (HS 31.5.). Tutkivan journalismin otteella tehdystä jutusta selviää kansainvälisen uutisoinnin hatara tietopohja. Kirkonkulman mellakka ei käynnistynytkään juoppojen tappelusta, vaan maksamattomasta parturilaskusta.  Kristittyjen ja muslimien vihanpidon sijaan kysymys olisikin ollut kirkon arvokkaasta tontista, jota jotkut havittelivat itselleen.  Toimittaja tiivistää löytönsä: ”Joseph Colonyn polttamisesta ei ole kulunut vielä kolmea kuukautta, mutta totuus tapahtumien kulusta on jo karannut yhtä kauas kuin Raamatun kertomukset.”

Raamatun kertomukset? Niiden totuus kaukana tapahtumista? Luulin, että artikkelin aiheena oli tutkia pakistanilaisten kristittyjen kotien ja kirkkojen tuhoamista. Vai onko uskontovihamielisyys ehkä sittenkin perusteltua, kun kristityt perustavat uskonsa Raamattuun, joka on kaukana totuudesta? Toimittajan lipsautus saattaa kertoa laajemminkin siitä tasapuolisuudesta ja neutraaliudesta, jolla kristinuskoa ja muitakin uskontoja käsitellään tiedotusvälineissä. Pohjoismaisesta, yhä sekulaarimmasta horisontista on vaikea hahmottaa, että maailman ihmisten enemmistö suhtautuu uskontoon vakavasti. Kristittyjä on maailman väestöstä kolmannes. Kirkot kasvavat Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Samalla uskonnottomien määrä vähenee.

Tästä katsannosta antaa välähdyksen samassa HS:n  numerossa ollut kongolaisen ylioppilaan Claude Ouamban haastattelu. Hän kirjoitti laajasta matematiikasta eximian ja hakee opiskelemaan Aalto-yliopistoon. Lukemista harrastava nuorimies sanoo lempikirjakseen Raamatun. Haastattelija ei sentään kommentoi lempikirjan totuusarvoa.

 

Toivon sitä, että myös Helsingin Sanomien uusi vastaava päätoimittaja pitää huolen korkeatasoisen uskontojournalismin toteutumisesta. Kristittyjen ja kristinuskon nälviminen ei sitä ole. 

  1. Henrik ja Antero, sosiologit erottelevat uskonnollisuuden eri ulottuvuuksia. Niitä voivat olla esimerkiksi tiedollinen, toiminnallinen, vakaumuksellinen/tunteellinen, kulttuurinen ulottuvuus. Tutkittavuuden ja mitattavuuden kannalta k.o. ulottuvuudet ovat erilaisia. Helpointa on todeta henkilön uskonnollisuus yhteisön jäsenyyden tai hänen oman ilmoituksensa kautta. Myös toiminnallinen ulottuvuus kertoo tutkijalle uskonnollisuudesta, kuten ehtoollisella käyminen. Kirkon oma käsitys kateesta on, että kaste ja usko yhdessä liittävät seurakuntaan ja Kristuksen seuraajaksi. Siksi kastettujen määrä kertoo jotain kristinuskon vaikutuksesta ja levinnneisyydestä. Anteron ja Henrikin näkökulmaa ei voi tietenkään ohittaa: on otettava huomioon ne, jotka tällä hetkellä sanoutuvat irti kasteestaan ja kristinuskosta. Kasteessa vaikuttava Jumalan voima on kuitenkin suuri. Hän tekee työtään kastetussa salatulla tavalla ja kutsuu uudelleen yhteyteensä.

  2. Särkiö

    Helpointa on todeta henkilön uskonnollisuus yhteisön jäsenyyden tai hänen oman ilmoituksensa kautta.

    Se on varmasti todella helppoa mutta niin mutkien oikominen yleensä on. Eikö selkeintä ole kysyä ihmisiltä mitä he uskovat, eikä olettaa heidän jäsenyytensä yhteisössä määrittelevän heidän uskonsa. Kirkon tutkimuskeskus kysyi ja suomalaisista 27% prosenttia ilmoittaa uskovansa kristinuskon Jumalaan, joten kuinka monen suomalaisen arvioisit olevan kristitty?

    Särkiö

    Kasteessa vaikuttava Jumalan voima on kuitenkin suuri. Hän tekee työtään kastetussa salatulla tavalla ja kutsuu uudelleen yhteyteensä.

    Minä voin esittää samanlaisen väitteen siitä, että ateismin voima elää sinussa salatulla tavalla ja aiheuttaa kaiken hyvän minkä saat aikaan, ja se myös kutsuu uudelleen yhteyteensä mutta tiedäthän toki, että tämä olisi vain merkityksetön taikauskoinen väittämä. Eihän meidän nyt kannata semmoisiin rueta sillä siinä olisi vain mielikuvitus rajana.

  3. Pekka Särkiö, tartuit tähän lauseeseen tulkiten, että toimittajan mukaan Raamattu ei ole totta: ”Joseph Colonyn polttamisesta ei ole kulunut vielä kolmea kuukautta, mutta totuus tapahtumien kulusta on jo karannut yhtä kauas kuin Raamatun kertomukset.”

    Itse tulkitsin tuon lauseen aivan toisin. En nähnyt siinä mitään uskontovihamielistä saati kristinuskon vastaista. Minusta toimittaja viittasi vain juurikin siihen (uskontotieteen ja historialliskriittisen raamatuntutkimuksen) näkökulmaan, että tiedämme varsin vähän siitä, mikä kaikki Raamatussa on ns. alkuperäistä, mikä kaikki esimerkiksi Jeesuksen sanomaksi laitettu on sellaista, jota historiallinen Jeesus on todella sanonut jne. Raamatusta ja sen kirjoituksista on kanonisoinnin myötä tullut totuus, mutta tuo totuus on osittain erilaista totuutta kuin historiallinen tai luonnontieteellinen totuus.

    Samoin myös lehdessä mainittujen tapahtumien kulusta on muodostunut uudenlainen totuus, joka on osin erilainen kuin alkuperäinen historiallinen totuus.

    Toki jälkimmäisessä tapauksessa olisi oleellista nimenomaan historiallisen totuuden tavoittaminen. Hävitystä ja tuhoa ei saa perustella myyttisellä totuudella, vaan pitää saada selville faktat.

    Uskon kysymyksissä asia on sen sijaan paljon mutkikkaampi. Moni ajattelee, että myyttinen totuus kertoo uskon ytimestä paljon pätevämmin ja enemmän kuin historialliset faktat.

    Olen usein miettinyt, miksi toimittajien tulkitaan niin usein olevan uskontovihamielisiä.

  4. Emilia, lauseen voi tulkita myös seuraavalla tavalla:

    totuus (tapahtumien todellinen kulku) – vale (Raamattu)

    Eli toimittaja asettaa vastakkain totuuden ja valeen, jossa totuutta esittää oikean tiedon kaivaminen tapahtuneesta ja valetta esittää Raamattu. Sen totuus on toimittajan asennoitumisessa yhtä kaukana totuudesta kuin muuttunut uutinen. Tässä on mielestäni se ongelman ydin.

  5. Mika Turunen

    Eli toimittaja asettaa vastakkain totuuden ja valeen, jossa totuutta esittää oikean tiedon kaivaminen tapahtuneesta ja valetta esittää Raamattu. Sen totuus on toimittajan asennoitumisessa yhtä kaukana totuudesta kuin muuttunut uutinen. Tässä on mielestäni se ongelman ydin.

    Ongelman ydin on tässä kyllä lukijan asennoituminen. Turunen tuo itse käsitteen valhe tuohon yhtälöönsä vaikkei sellaiseen ole viitattu missään vaiheessa. Toimittaja ei millään tavalla esitä, että Raamattu – tai mikään tässä tarinassa – on valetta vaan, että sen tapahtumien vahvistaminen on kadonnut kauaksi kuten tuon välikohtauksenkin. Eikö se nyt ole aika selkeää.

  6. Turunen

    Ongelmahan tuossa sanonnassa on se, että ei sanota suoraan mutta annetaan ymmärtää jotakin epämääräisen epäilyttävää.

    Ei anneta ymmärtää. Sinä haluat sen olevan hyökkäys mutta sitä se ei ole.

    Turunen

    Jos siitä syyttää niin epäilys voidaan kiistää vetoamalla siihen, että ei ole tarkoitettu sitä mistä epäillään.

    Ei se jossittelulla miksikään muutu, sillä kirjoituksessa ei syytelty, sinä tulkitsit väärin. Et voi vierittää vastuuta omasta virheestäsi muille.

    Turunen

    Miksi alun alkaenkaan ei kirjoiteta riittävän selkeästi? Suoranaista indoktrinaatiota!

    Kirjoitettiinhan siinä. Olet nyt joko huolimaton lukija tai vain niin hesarivastainen, että se haittaa jo ymmärrystäkin. Kannattaa seuraavalla kerralla hengähtää, ennen kuin alkaa mieltänsä pahoittamaan.

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.