Uusavuton ei osaa ruokaansa itse valmistaa. Munien , tai perunoidenkaan keittoon ei taidot riitä. Puhumattakaan muusta ruuanvalmistuksesta ja elämisen taidoista. Syynä on vain se, ettei kyseisten henkilöiden vanhemmat ole koskaan opettaneet näitä taitoja. Ei ole herännyt mitään motivaatiota kotitaloustöiden tekemiseen. Sanotaan, että lapset pitää ottaa mukaan siinä vaiheessa, kun he eivät vielä kykene olemaan mitenkään avuksi. Tähän ei nykyaikaisten kiireisten vanhempien aika näytä riittävän.
Ihan vastaavat tekijät luovat suuren uusavuttomien joukon kirkon penkkeihin. Monen hengellinen ruoka ja -kasvu on pelkän penkissä istumisen varassa. Siitä käsin on sitten hyvä valittaa laihaa ja vesitettyä antia. Valitetaan, ettei kirkossa kuulla saarnaa synnistä ja parannuksesta ym. Tuskin niistä pääsee osalliseksi jos jää siihen istua nököttämään. Useimmilla meillä kait on mahdollisuus etsiytyä sellaiset opettajien jalkojen juureen, joiden opetus kuulostaa paremmalta. Yksilöitähän seurakunnat ja papitkin on. Samoin, kuin heidän tapansa toimia ja opettaa.
Aika nälkäiseksi jäisin, jos pelkkien saarnojen varassa olisin. Jos saarna on lyhyt, niin ei siinä montaa asiaa voi olla. Jos taas kovin pitkä, niin suurin osa unohtuu saman tien. Aika harvan olen kuullut kirkkoon tulevan siksi, että oppisi elämään kristittynä paremmin. Lineköhän joku poikkeus säännöstä?
Olisihan se hyvä, jos hengelliset isät ja äidit oikein kädestä pitäen opettaisivat lukemaan päivittäin Raamattua, hengellisiä kirjoja ja rukoilemaan. Kyselemään rukouksessa johdatusta omaan paikkaan seurakunnan toiminnassa. Ilman tuota paikkaa, ei omalle hengelliselle kasvulle ole juuri mitään tarvetta. Vasta kokemus toiminnassa mukana olemisesta luo tarpeen omaan kasvuun. Tehtävät kun vaikeutuvat aina samaan tahtiin.
Pekka. Kun kirjoitan saarnan, teen parhaani. Mutta en odota, että kuulija muistaisi siitä kaiken. Pyrin laittamaan mukaan perunaa, porkkanaa ja sipulia, siis sellaista, minkä oletan olevan kulloisillekin kuulijoille tuttua. Ja mielelläni sekoitan mukaan myös jotain oudompaa ryytiä, jota voi varovasti maistella. Koen onnistuneeni, jos kuulija alkaa keskustella jostakin saarnan ajatuksesta itsensä kanssa niin innokkaasti, että ajatukset lähtevät harhailemaan.
Mutta tunnustan samalla, että puhut täyttä asiaa. Kun saarnavuorossa oltuani olen kirjoittanut merkintöjä paikalla olleiden rippikoululaisten kortteihin, olen pitänyt tapanani kysellä heiltä sitä, mitä saarnasta jäi mieleen. Lähes poikkeuksetta vastaus on ollut: ”En muista. Eipä oikein mitään”.
Pitäisikö uusavuttomuudesta kärsivien tähden siis kertoa nuorisolle etukäteen, että jumalanpalveluksessa pidetään evankeliumin jälkeen saarna, jota kannattaa kuunnella ja josta kannata ottaa opiksi?
Ilman etukäteisohjausta nuoren on hyvin vaikea päästä kärryille yhtään mistään, mitä messussa tapahtuu. Tietysti tulisi ohjeistaa heitä kuuntelemaan ja kirjoittamaan saarnan keskeisiä ajatuksia ja myös se mitä heille tuli mieleen. Myös ehtoolisen aikana tulisi ainakin kerran käydä saamassa siunaus alttarilla. Muutoinkin tulisi kädestä pitäen ohjata nuoria osallistumaan kaikkeen.
Ilman osallistumista penkissä istuminen on erittäin tylsää.
Uskontunnustustuksen lukeminen virsikirjan lopusta on hyvää harjoitusta myös. Ilman vastaava ohjausta ei nuoret hyödy messusta mitään muuta, kuin sen papin sutaiseman nimmarin.
Mehän nuoristamme teemme uusavuttomia, jollemme opasta heitä. Joten avuttomia ei saa siitä syyllistää. syyhän on meidän. Jollemme omalla osallistuvalla esimerkillämme ole heidän asioissaan mukana, niin miten he voisivat tajuta, että Jumala heistä oikeasti jotain välittää.
Kun taimi on pieni, niin sille annetaan sopivasti vettä, ettei se huku eikä kuivu ja kun sitten kasvaa, sen voi viedä Valoon ja Auringon poltteeseen ja se kestää kaiken, kun taimea on hyvin hoidettu. Pahinta on jos kastellaan, eikä olla edes Siementä kylvetty ja silti odotetaan kasvua. Ihmetellään, kun mitään ei näy.
Kirkossa on välillä vähän Kristus keskeisyys kateissa, ollaan ja tehdään kaikkea ja ihmetellään opettajia ja lopulta focus on jossain muussa, kuin siinä mitä Kristus on meille, jotka uskomme.
Taimen kasteleminen on turhaa, jollei ole istutettu. Perustus täytyy olla kirkkas ja selkeä. Opetuksessa ei välttämättä ole vikaa, mutta jollei Jumala ole puhaltanut korvia auki, niin hukkaan menee. Nälkäinen syö haluunsa, mutta jollei ole koskaan saanut maistaa herkku ruokaa, niin ainakin lapsi ja nuori sanoo: ”Syön mielummin pizzaa.” KIrkon ei tule tarjota Pizzaa, vaan ikuista herkkua, josta nälkä vain yltyy päiväpäivältä enemmän. Ja lapset huutavat: ”Anna meille sitä ruokaa!”
”Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” 1.Kor.3:11