Maassako rauha ja ihmisillä hyvä tahto?

Kun 14 vuotiaalta Syyrialaispojalta Hamoudylta kysyttiin mitä rauha hänelle merkitsee, hän vastasi; Rauha tarkoittaa sitä, että kouluun meneminen ja ulkona leikkiminen olisi itsestään selvää.

Suomalaiselle lapselle ne ovat, mutta monelle syyrialaiselle lapselle eivät – tänäkään jouluna.

13 miljoona lasta eivät pääse kouluun

UNICEF:n mukaan yli 13 miljoonaa lasta eivät pääse tänä vuonna kouluun Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Yli 8 800 koulua on pahasti vaurioitunut tai kokonaan tuhottu Syyriassa, Irakissa, Jemenissä, Palestiinassa ja Libyassa.  Surullisia tilastoja voisi jatkaa loputtomiin. Puhumattakaan opettajista, jotka ovat joutuneet pakenemaan muiden pakolaisten kanssa.

Ja kuinka monen lapsen ja nuoren unelmat ovat tuhoutuneet samalla kuin heidän koulunsa ovat tuhoutuneet: Unelma tulevaisuudesta ja koulutuksen mukanaan tuomasta paremmasta elämästä.

Ulkomaanapu alkoi loppuvuodesta tukea lähes viidensadan lapsen koulunkäyntiä eteläisessä Syyriassa. Olosuhteet ovat vaikeat, mutta kaiken pommituksen ja tuhon keskellä on vielä kouluja, jotka jatkavat toimintaansa – ja opettajia jotka eivät halua antaa periksi.

On ylipäätänsä mahdotonta edes kuvitella missä olosuhteissa opettajat ja oppilaat käyvät koulua, kun väkivalta on jatkuvasti läsnä ja koskaan ei tiedä milloin tynnyripommi putoaa kouluun.

Joku voisi sanoa, ettei kannata. Mutta kun ihmisyys vaatii, niin jotain on tehtävä. Vaikka miljoonia syyrialaisia on lähtenyt pakolaiseksi, eivät kaikki voi tai eivätkä halua lähteä. Siksi lasten koulunkäyntiä on autettava vaikka se tuntuu mahdottomalta tehtävältä.

Vanhempien epävarmuus ja pelko

Tuhannet vanhemmat Syyriassa tänäänkin miettivät uskaltavatko lähettää lapsensa kouluun. Entä jos jotain sattuu: pommi putoaa kouluun tai vanhemmat pidätetään? Eron tuska on liian kipeä ajatus.

Syyrian sota on kestänyt jo kohta viisi vuotta, mutta rauhaa ei edelleenkään ole näkyvissä. Kuka lopettaisi tämän järjettömyyden? Niin kuin muissakin konflikteissa, oikeassa olevien päättäjien jääräpäiset asenteet estävät sovun tulon vaikka ihmisyyden ääni huutaa: lopettakaa!

Kun Jordanian pakolaisleirillä seuraa lasten elämää, iloisia kasvoja näkee kaikkialla. Lapset elävät tätä päivää. Pienimmät lapset eivät tiedä kodistaan Syyriassa mitään, mutta isommat muistavat. Kaikki haluaisivat palata kotiin. Kotona oli hyvä olla perheen kanssa.

Nyt kun turvapaikanhakijoita on haastateltu Kanadaan muuttoa varten, eivät kaikki halua muuttaa. Toivo kotiinpaluusta Syyrian elää niin voimakkaana vaikka inhimillisesti siihen ei ole näkyvissä mitään mahdollisuutta.

Rauhaa ja hyvää tahtoa

Olemme eläneet Suomessa yli 70 vuotta rauhan aikaa. Sen ajan evakkolapset kaipasivat kotiin. Oma äitinikin kirjoitti joulukuussa 1939 evakossa keski-suomessa kaipuustaan kotiin Suojärvelle. Paluu ei koskaan onnistunut. Elämä piti rakentaa uudelleen ja onneksi se onnistui vaikka kotiin ei enää ollut paluuta.

Tänä jouluna voimme toivoa ja rukoilla, että Syyrian kaaoksen keskellä voisi syntyä rauha. Se voi kuulostaa saavuttamattomalta unelmalta, mutta se on kuitenkin ainoa vaihtoehto lapsille, jotka elävät pommitusten keskellä, lapsille pakolaisleireillä ja lapsille pakolaisina Euroopassa – ja meille kaikille. Meille, jotka olemme maailmankansalaisia, emme vain suomalaisia, sillä loppujenlopuksi autuaita ovat rauhantekijät.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Pitkänen Olli
Pitkänen Olli
Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.