G-3: Barrikadit

Barrikadit

Kaaos, aggressio, jopa tuhoaminen ovat välttämättömiä uuden luomisessa. Näin väittää aivotutkija Matti Bergström kirjassaan Mustat ja valkeat leikit (1997). Lapsi ottaa mittaa aikuisten maailmasta rikkomalla sääntöjä, rikkomalla leikkejä, pakenemalla omaan, salaiseen maailmaansa, jossa hänellä itsellään on valta. Aikuisten opastamat, kasvatusopillisesti ”oikeat” leikit vievät lapsen harmaalle alueelle, joka ei itse asiassa vahvista hänessä mitään muuta, kuin alistumista ulkoa tulevalle käskytykselle.

Tästäköhän johtuu, että nuoret nousevat barrikadeille? Se nuoruuden vimma, jonka helposti torjumme, josta jaamme rangaistuksia tai jota kohtaan osoitamme vähintäänkin halveksuntaa, saattaa olla viimeinen mahdollisuus elää aidosti luovuutta ja uudistumista. Sen jälkeen ei enää jaksa vastustaa päälle vyöryvää harmaata massaa.

Vieraillessani Genevessä kuulin, että kirkkoliittojen toimintakulttuurissa pidetään kiinni 20%:n säännöstä. Sen verran tulee kaikessa työskentelyssä ja päätöksenteossa olla mukana nuoria. Tämä ei ole turha tavoite ja sen tulokset näkyvät monessa.

Eniten innosti nuorten verkostoituminen maailmanlaajasti. Heillehän se on muutenkin huomattavan luontevaa. Nyt kirkkojen nuorilla on menossa kaksi isoa juttua: ilmastonmuutospaasto ja reformaation juhlavuosi.

Ai – eikö nuo kuulosta nuorten teemoilta? Vaan kun ne on. Kummassakaan ei tähyillä niinkään johonkin menneeseen, kuin tulevaan. Nuoret ovat nimittäin löytäneet jotain omaa ja uudistavaa – jotain, josta toivon oman kirkkommekin kostuvan hedelmällisesti.

”I #fast for the climate” syntyi Filippiinien hurrikaanituhojen aikaan. Nuori filippiiniläinen, Naderev Saño oli osallistumassa kansainväliseen ilmastokokoukseen, kun uutinen saavutti hänet. Koskettavan puheenvuoronsa yhteydessä Saño sanoi aloittavansa paaston solidaarisuudesta maannaisiaan ja –miehiään kohtaan. Hän sanoi haluavansa konkreettisia päätöksiä ilmastonmuutoksen hyväksi. Tästä lähti liikkeelle kampanja, joka nyt pyörii maailmanlaajasti nuorten vetämänä.

Reformaation juhlavuosi lähestyy ja nuoret haluavat todistaa jatkuvasti uudistuvasta kirkosta (Ecclesia semper reformanda). Uudistuminen on elämänehto. Missionaarinen kirkko ottaa tämän todesta ja se näkyy käytännön elämässä vähintään yhtä paljon kuin hallinnollisissa päätöksissä ja oppineuvotteluissa. Nuoret näyttävät esimerkkiä kertomalla siitä, mitä usko heille merkitsee. Juhlavuoden teemaan liittyen he haluavat päivittää sitä, mistä ja mihin Jumalan armo on meidät vapauttanut. Siitähän reformaatiokin syntyi: halusta kyseenalaistaa vallitseva meno ja sen valta.

Tarvitaanko tähän barrikadeja? Mielestäni kyllä. Tuomitsemalla nuorten liikehdintä ohimeneväksi ilmiöksi, joka haihtuu iän myötä, estämme luovuuden ja luovat ratkaisut. Sekä ilmaston että kirkkomme kannalta meidän on korkea aika suostua kaaokseen. Silloin voi syntyä jotain uutta.

  1. Professori Matti Bergström kasvatuksesta Alkumatka3/81 lehdessä:

    ”Kun siis kasvatamme lapsia yksinomaan ottamaan vastaan tietoa, laiminlyömme heidän kokonaisvaltaisen, ymmärtävän ja oivaltavan toimintansa kasvatuksen. Jotta voisimme heissä kehittää korkeita psyykkisiä toimintoja, olisi opetuksessa annettava sijaa valinnaisuudelle ja omatoimisuudelle. Tätä päämäärää palvelevat sellaiset aineet kuin taiteet, käsityötaidot, filosofia, kirjallisuus ja uskonto sekä historia (oikein opetettuna).

    Pienemmillä lapsilla ajaa kasvatuksessa samaa asiaa satujen ja legendojen kuuleminen ja käsittely. Juuri tämänkaltainen opetus on nykyisin joutunut taka-alalle samalla kun tietoaineita on lisätty. Samanaikaisesti luodaan kasvatettaville käsitys, että tiedon totuusarvo on ehdoton, so. että sitä ei voi kritisoida.”

    Matti Bergström arvioi kirjoituksessaan, että peruskoulu tulee kasvattamaan yhteiskuntaan jäseniä, joiden ”arvokapasiteetti jää vajaaksi”, kun annettua tietoa ei saa asettaa arvojärjestykseen eikä sitä opita kritisoimaan. Bergströmin mukaan ”Täten tietokoulumme kasvattavat arvoinvalidien sukupolvia, jotka eivät kykene arvostelemaan käyttäytymistään tehokkaasti. – – Arvoinvalidiyhteiskunnassa ainoat arvot ovat tieto ja voima, käyttäytymisohjauksemme alimmat tasot. Jos menemme itseemme, voimme todeta, että juuri näin on tapahtumassa tänään.”

Vesa Häkkinen
Vesa Häkkinen
Kirkon kansainvälisen työn juoksupoika, pyrkimyksenä edistää kirkon mission toteutumista hiippakunnissa ja seurakunnissa. Töissä kirkon ulkoasiain osastolla.