Mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän? Kysytkö tätä niin kuin muuan mies kysyi Jeesukselta? Ei tämä ole meillä arkielämän kysymys mutta kriisin kohdatessa ehkä hyvinkin polttava. Mitä on taivas, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?
Jeesus ei tunnu vastaavan kysymykseen. Hän tarttuu siihen, miten tuo muuan mies häntä puhuttelee: ”Hyvä opettaja.” Jeesus sanoo, että ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Jeesuskaan ei suostu siihen, että häntä sanottaisiin hyväksi. On hänelläkin puolensa ja puolensa. Vaikka kyllä tässä meikäläinen nyt ajattelee, että jos jotakuta voisi sanoa hyväksi, niin kyllä Jeesus siihen joukkoon mahtuisi.
Aika rankasti sanottu. Onhan meidän ihmisten kesken kohteliasta puhutella; Veli hyvä, parahin sisko. Nyt kun vietämme Sinun juhlaasi…jne. Aivan äsken luetun evankeliumin lopussa Jeesus kuitenkin vastaa kysymykseen Mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän? Vastaus on näyttää olevan, että ei mitään. Et sinä voi tehdä mitään, että perisit iankaikkisen elämän.
Tuosta alkaa uskon maailma. Hyvyydet ja hyvän tekemiset kuuluvat maan päälle. Olen tuota kysymystä miettinyt niin, että kysyn, mitä meistä oikeastaan jää jäljelle. Hyvyydet ja hyvän tekemiset ovat itse asiassa huippu tärkeitä. Ainoa pysyvä jälki meistä ja elämästämme on se jälki, minkä jätämme toinen toiseemme. Toisaalta hyvin yksinkertaista, toisaalta ,miltei mahdottomalta tuntuvaa. Onnellista on, jos se on rakkauden jälki. Jokin sellainen jälki, että tuon ihmisen rinnalla oli helppo hengittää. Ei ahistanut!
Mutta iankaikkinen elämä sitten? Siitä alkaa uskon maailma. Siitä kysymyksestä alkaa Jumalan maailma. Siitä alkaa Jumalan todellisuus!
Tuo Jeesukselle kysymyksen esittänyt muuan mies oli kyllä elänyt hyvää elämää eli noudattanut hyviä tapoja lähimmäisiään kohtaan, lyhyesti sanoen niitä, jotka tunnemme nimellä kymmenen käskyä. Nehän eivät oikeastaan ole määräyksiä, vaan kertovat rakkaudesta. Kun elät niiden mukaan, että loukkaa tai halveksi niitä ihmisiä joiden kanssa elät. No, joskus onnistumme, joskus emme.
Sitten oli kuitenkin tuo yksi mutta. Muuan mies ei ollutkaan kuka tahansa tallaaja vaan rikas mies. Siinäpä este. Iankaikkista elämää ei voi ostaa. Sen suhteen ei voi tehdä hyvää ”diiliä”.
Nykymaailmassa ja varsinkin julkisuudessa ja uutislööpeissä usko näyttäytyy henkseleiden paukutteluna, oikeina mielipiteinä, ideologioina, poliittisina oppeina. Tyypillistä meidän ajallemme. Joskus ajateltiin, että uskonto katoaa maailmasta edistyksen myötä. Nyt uskon asioiden ajatteleminen ja tieto uskonnonoista on ohentunut niin, että uskontoa käytetään räikeästi hyväksi valtapolitiikassa, erilaissa poliittisissa ja uskonnollisissa mittelöissä. Niihin emme tässä puutu. Julkisuuden kärhämillä ja vallankäytöllä ei ole tekemistä iankaikkisen elämän kanssa. Ne ovat ihmisten maanpäällisiä oppeja. Maan päälliseen eli arkielämäämme kuuluu toki uskon ohjaus. Se ohjaus on lyhyesti sanottu: elä ihmisiksi! Ole jotakuinkin siedettävä lähimmäinen.
Meitä nykyihmisiä hämäävät joskus näkemyksemme, että uskon kuvat ja kertomukset ovat vanhoja. Maailmankuva, käsitys maailmasta on kuitenkin muuttunut aina.
Olin kerran väkijoukossa virkakamppeet päällä. Joku tyyppi siinä katseli minua ja tokaisi:” Onks tuollasiaki vielä olemassa?” Kyllä on! Tärkeintä on kuitenkin ydin ja itse asia. Se ei ole maailmankuva- eikä mielipidekysymys.
Luultavasti muistelen nykyisin jokaisessa puheessa Pohjois-Karjalan ihmistä, joka kuunteli väittelyä uskonasioista. Hän osasi ottaa vieläpä surullisen ja pahoittelevan kun hän sanoi: ”Voi voi kun minulla ei ole tuota oikeassa olemisen armolahjaa.” Hyvä niin. Oikeassa oleminen ei varsinaisesti ole armolahja. Väittelyn voittaminen ei takaa autuutta.
Yksi ahkerimmin ohitettuja ohjeita on Paavalin Galatian seurakunnalle antama ohje: ” Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.” (Gal. 5:6). Se riittää toiminnan ohjeeksi.
Iankaikkiseen elämään riittää usko siihen, että Jumalalle kaikki on mahdollista; minunkin kohdallani ja Sinun kohdallasi. Puhuja itse – Jeesus Kristus, Jumalan Poika ja Vapahtajamme, on siitä takuumies, vaikkei suostunutkaan puhuteltavan itseään hyväksi.
Rikkauden kerääminen on hyötyjen hakemista omaisuudesta ja omaisuudella, näin arvelen. Olennaista on kuitenkin nyt kysyä: mitä hyötyä on uskosta. Onko se vain luopumista jostain mukavasta – sellaistakin kuvaa uskosta viljellään.
Muotoilen kysymyksen hyödystä nyt hiukan toisin, Paavalin ohjeen mukaan kysyn: ”Mitä hyötyä on rakkaudesta?” Onko lopulta kuitenkin suurinta ja tärkeintä se, mitä ihminen ei ollenkaan voi ostaa? Onko suurinta ja tärkeintä lopulta kuitenkin se, mikä on ihmiselle mahdotonta ja Jumalalle mahdollista. Sitä on taivas, Jumalan mahdollisuus. Meidän elämämme suurin asia täällä maan päällä on kuitenkin rakkaus. Rakkautena vaikuttava usko.
Toiminnan ohjeeksi riittävät Jaakobin neuvot: ”Jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä. Joka ei toista armahda saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.” (Jaak. 2:8-13)
”Aatteleppa sitä. Omalla kohalla.”