Mikä olisi unelmien kansanhkirkko? Siellä olisi aidosti tilaa jokaiselle. Toki toiminnan pitäisi olla kirkkolain mukaista, kristilliseen seurakuntaan liittyvää.

Unelmien kirkossa annettaisiin vuorot sunnuntaisin eri tavalla ajatteleville ryhmille. Jumalanpalveluksia olisi tarvittaessa useampia sunnuntaisin. Heikkoja veljiä ja siskoja kunnioitettaisiin antamalla heille tilaa toimia uskonsa edellyttämällä tavalla. Uskossa vahvat kannustaisivat heikompiaan.

Piispat ja kirkkoherrat ylistäisivät muiden mukana taivaan Jumalaa, joka toimii yli aikakausien – Häntä, jonka Sana pysyy kirkon ohjeena yli maallisen lainsäädännön. Tämä kirkko olisi tunnettu vieraanvaraisuudestaan.

Unelmien kirkossa sateenkaariväki kokoontuisi keskustelemaan Raamatun pohjalta identiteetistään Kristuksessa, Jumalan luomistyön ihmeestä. Lapset ja nuoret saisivat turvallista opetusta Jeesuksen hyvyydestä. Seksuaaliasioilla ei hämmennettäisi nuoria ennen rippikouluikää, silloinkin kehotettaisiin katekismuksen mukaisesti Raamatun asettaman mallin mukaiseen perhe-elämään.

Unelmien kirkossa työntekijöiden ja maallikoiden ero olisi entistä pienempi. Ihmiset auttaisivat lahjojensa ja taitojensa mukaan. Pienryhmillä olisi omia avustusprojekteja ja lähetyskohteita.

Palkatuin työntekijäryhmä olisi siivoojat, diakonit ja kasvatustyö. Papeilla ja kanttoreilla olisi ideaalissa heitä hieman pienempi palkka, koska he eivät tee fyysistä työtä.

Haluaisiko joku muukin tällaisen unelmien kirkon? Mikähän mahtaa estää tämän toteutumista jo nyt? Arkkipiispan mukaan este edellä mainittuihin alkulauseisiin on työntekijöiden mahdollinen epätasa-arvoinen kohtelu.

Kirkkolain mukaan seurakuntalaisella on oikeus pyytää toimitukseen toivomaansa pappia. Kumpi olisi kristillisempi toimintatapa: seurakuntalaista palveleva ja rakkauden hengessä toteutettava kirkkolaki, vaiko aikamme paikalleen jämähtänyt tasa-arvon vaatimus?

Nyt halutaan jämähtää unelmaan yhdestä yhteisestä jumalanpalveluksesta ja silti halutaan nimittää sateenkaarimessuja. Tämä on epäloogista toimintaa kirkon johdolta.

Yhtä omituinen ajatus on työntekijän länsä olo kaikessa seurakunnan toiminnassa. Kirkko ei tässä osaa luottaa Jumalan omaan toimintaan maailmassa.

Tietääkseni Jeesus ei saanut maallista korvausta kohdattuaan epäasiallista kohtelua. Kirkossakaan ei sellaista kannattaisi odottaa, vaan kulkea sovussa tilaa antaen Herramme esimerkin mukaisesti.

Kirkon suurin tasa-arvo-ongelma jäsenilleen lienee varojen käytön, palkkojen, palvelumaksujen ja verojen eroavaisuudet. Sille ei löydy Raamatustakaan mitään perusteita. Unelmien kirkkoa kohden voi silti mennä, jos olisi radikaali näkemys kristityn vapaudesta ja seurakuntalaisen oikeuksista toimia.

Timo Suutari

pastori, Kansanlähetys