Pojan kuolema kuljetti komeaa kansainvälistä uraa tehneen Hanna Rinkinevan syvälle masennuksen mustaan aukkoon. Valoa löytyi läheisistä, terapiasta, vertaistuesta, vapaaehtoistöistä ja Tuomasmessusta. – En voinut olla Jumalalle vihainen, koska tarvitsin häntä aivan liian paljon. Tarvitsin Jumalaa jaksaakseni elää, hän pohtii nyt.

Kun elämän vuoristorata kuljettaa suuresta menestyksestä valtaviin menetyksiin, voiko matkan päässä silti olla mielenrauha?

Diplomaattina ulkoministeriössä ja kansainvälisissä järjestöissä työskennellyt lähetystöneuvos Hanna Rinkineva sai elää monia kiinnostavia ja ammatillisesti antoisia vuosia. Silloinen puoliso oli tekniikan tohtori ja heillä oli kaksi mukavaa poikaa.

Vanhemmat matkustivat töidensä vuoksi paljon, ja perhe asui ulkomaillakin moneen otteeseen. Urallaan mainiosti edenneen kauppatieteen maisterin elämässä riitti vauhtia. Rinkineva näki työssään niin YK:n päämajan kuin suurlähetystöt.

Kunnes vappuaattona 2005 koko perheen arki muuttui dramaattisesti. 12-vuotias poika Iiro sai toivottoman aivokasvaindiagnoosin: edessä olisi kuolema.

Työorientoituneen äidin arvot muuttuivat äkisti.

– Totesin, etten voisi välittää vähemmän työstä, kun oma lapsi on kuolemanvaarassa, Hanna muistelee.

Hän ei epäröinyt hypätä pois uraputkesta hoitamaan syöpäsairasta lastaan.

Sairaalakäyntejä oli kolmesta viiteen viikossa. Aivokasvainlapsen avohoidon aikana äiti pyrki vimmaisesti tekemään Iiron jokaisesta päivästä merkityksellisen.

Perhe ilahdutti Iiroa kaikin keinoin, virkistystapahtumin ja pienin matkoin, aina kun mahdollista.

Kuolemaan johtanut hoitojakso yhä uusine järkytyksineen ja pelkoineen meni niin hyvin kuin se nyt saattoi mennä.

– Oli suuri aarre, että Iiron saattohoito ja kuolema tapahtuivat kotona. Vaikka se oli äärettömän rankkaa, saimme mahdollisuuden viettää hänen kanssaan kaiken mahdollisen ajan ja osoittaa rakkauttamme.

Äidin ahdistus kasvaa

Hanna Rinkineva kertoo värikkään elämäntarinansa ja poikansa koskettavan kohtalon kirjassaan Lintu palaa siivilleen – kasvuni uralla, äitinä, ihmisenä (Väyläkirjat 2025).

”Kehoni lasketteli jäätiköllä säihkyvästä auringonpaisteesta nauttien, mutta sielu oli murheellinen ja muualla.”

Jo yksinomaan urassa riittäisi muistelemista, mutta äitienpäivän alla hän miettii erityisesti, miten selvisi äitinä lapsensa sairaudesta ja kuolemasta.

Iiron hautajaisten jälkeen perhe matkusti jouluksi 2006 entiseen asuinmaahansa Sveitsiin.

– Siellä oli ihmeellistä kokea täydellistä sielun ja kehon erillisyyttä. Kehoni lasketteli Matterhornin jäätiköllä säihkyvässä lumessa ja auringonpaisteessa nauttien avaruudesta. Sielu oli murheellinen ja muualla.

Maaliskuussa, surutyön ollessa vielä aivan alussa, Rinkinevaa pyydettiin hakemaan irtisanoutuneen esimiehensä tehtävää. Hän lankesi ansaan, vaikkei ollut vielä kunnossa.

Toukokuussa vanhempi poika joutui vakavaan auto-onnettomuuteen.

– Poliisi sanoi, että hengissä selviytyminen oli ihme. Vastasin, että minulta jo kuoli poika. Ahdistukseni lisääntyi.

Pudotus sängyn pohjalle

Iiron menehtymisen jälkeen äidin mieli oli maassa. Esikoisen onnettomuuden jälkeen Hanna Rinkineva ei päässyt enää sängystä ylös.

– Se oli täydellinen putoaminen. Kehokaan ei enää toiminut.

”Olen kiitollinen sinnikkäästä välittämisestä läheisille, jotka huusivat postiluukusta, että tule avaamaan ovi.”

Tuttu psykiatri kertoi kotikäynnillä kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin masennuksen alkaminen puoli vuotta pojan kuoleman jälkeen oli aivan luonnollinen reaktio.

– Lamaava masennus voi olla hyvä asia, koska se suojaa psyykeä hajoamiselta suuressa ahdistuksessa ja traumojen keskellä. Oli hyvä kuulla jonkun sanovan, etten ole hullu.

Psykiatrin toinen ajatus antoi myös Rinkinevan kirjalle nimen. Tämä totesi, että Hanna oli kuin ikkunaa päin lentänyt lintu.

– Maahan pudottuaan se näyttää kuolleelta, mutta sitten se alkaa räpytellä siipiään ja lennähtää korkealle taivaalle. Tämä vertaus kannatteli ja jäi mieleeni pysyvästi!

Raskaimmassa vaiheessa Hannalle olisi ollut turha tarjota mitään piristystä. Hän ei vastannut puhelimeen eikä ovikellon soittoon.

– Olen kiitollinen sinnikkäästä välittämisestä turvallisille läheisille, siskolle, kahdelle serkulle ja kahdelle ystävälle, jotka huusivat postiluukusta, että tule avaamaan ovi.

Parasta tukea oli, kun joku tuli kotiin tekemään ruokaa tai auttoi vaikkapa Kelan anomuksien laatimisessa.

Myös tunneälykäs labradorinnoutaja Stella oli kullanarvoinen. Se pakotti emäntänsä lähtemään lenkille ja luontoon, missä mieli rauhoittui. Koira myös seurasi illalla Hannaa, kunnes tämä meni nukkumaan.

– Koira tarjoaa valtavasti rakkautta ja empatiaa ja vaistoaa tarkasti tunnetilasi. Jos haluat tietää, miten voit, katso koiraasi!

Surulla kasvatettu koira toi elämäniloa perheelle.

– Niin vilpitöntä, pyyteetöntä myötätuntoa ja rakkautta en kuvitellut olevan olemassakaan!

Epäilijä tarvitsi uskoa

Lapsen kuolema kouraisee usein kovasti myös suhdetta Jumalaan.

Hanna Rinkinevan harras insinööri-isä, joka oli koko ikänsä toiminut kirkon piirissä, oli Jumalalle vihainen. Hän ei voinut hyväksyä, ettei Jumala pelastanut tyttärenpoikaa.

Hyvähenkiseen kristillisyyteen kasvanut Hanna suhtautui aikuisiällään kristinuskoon myönteisesti mutta epäillen. Iiron kuolema muutti asennetta.

– En voinut olla Jumalalle vihainen, koska tarvitsin häntä aivan liian paljon. Tarvitsin Jumalaa jaksaakseni elää.

Kun oma lapsi kuolee, vanhemman täytyy ottaa kantaa siihen, uskooko kohtaavansa lapsen jossain vielä kerran, Hanna huomauttaa.

Osana suruprosessiaan hän kirjoitti Iirolle kirjeitä taivaaseen. Perhepappi Tapani Ruokanen ehdotti, että Hanna kokeilisi myös kirjeen kirjoittamista Iirolta äidille. Sekin tuntui hyvältä.

– Tunsin kirjoittaessani sellaisen yhteyden ja sellaisia tasoja, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Tiesin, ettei ruumiin kuoleminen ja elämän loppuminen ole kaiken loppu. Ihmisen olomuoto vain muuttuu.

Autettu haluaa auttaa

Hanna Rinkineva havaitsi, että löytää parhaiten merkitystä elämäänsä, kun tekee asioita toisten ihmisten, yhteisöjen tai luonnon hyväksi ja toimii arvokkaiksi kokemiensa asioiden edistämiseksi.

– Merkityksellisyyden tunne voimaannuttaa, antaa toivoa ja auttaa tuomaan toivoa toisillekin. Huomasin sen, kun istuin särkyneenä kirkon penkissä ja nousin siitä vähitellen pieniin vapaaehtoistehtäviin.

”Opettelin kuulemaan ihmisten puheesta, mikä heissä itsessään tai heidän ympärillään voisi vahvistaa toivoa.”

Kun toipilas tuli autetuksi, se herätti halun auttaa muita. Lääkehoitoa ja traumaterapiaa saatuaan Hanna alkoi HelsinkiMission Aamukorvan vapaaehtoiseksi päivystäjäksi.

– Opettelin kuulemaan ihmisten puheesta, mikä heissä itsessään tai heidän ympärillään voisi vahvistaa toivoa.

Kirjailija tunnistaa kirjassaan näitä säikeitä. Hän rohkaisee lukijoita avoimuuteen suruissa ja vaikeuksissa ja suosittelee lämpimästi vertaistukea.

Kaksi vuotta Iiron kuoleman jälkeen Hanna työskenteli osa-aikaisesti SPR:n ja Suomen Lähetysseuran palveluksessa ennen kuin oli valmis palaamaan ulkoministeriöön.

Todeksi eletty porttiteoria

Jo Iiron sairauden aikana Hanna Rinkineva alkoi käydä silloin tällöin Helsingissä Tuomasmessussa, ja kuoleman jälkeen siitä tuli säännöllinen tapa.

– Istuin surkeana penkissä. En enää vierastanut rukousjaksoa, vaan ymmärsin sen olevan merkityksellinen monelle.

Rukousjaksosta tuli hänellekin tärkeä.

– Messussa kävijät näyttävät usein iloisilta, mutta monella on taustalla läheisten kuolemia tai itsemurhia, omia konkursseja tai vakavia sairauksia. Kovat kokemukset ja kärsimykset ovat vetäneet messuun muitakin kuin minut.

Yhteisöön kuuluminen tuotti vahvaa merkityksellisyyden tunnetta, joten Hanna vastasi myöntävästi silloisen tuomaspappi Pirjo Kantalan kutsuun kouluttautua rukous- ja ehtoollisavustajaksi.

– Olin vannonut, etten ikinä ala juontajan hommaan, se tuntui aivan liian pelottavalta. Aika pian kuitenkin tein ensimmäisen juontajan keikkani.

Ja tähän on tultu: Hanna Rinkineva on nyt Tuomasyhteisön hallituksen puheenjohtaja. Hän kiteyttää strategiansa neljään sanaan: avoimuus, kunnioitus, ilo ja yhdessä tekeminen.

Sunnuntai-illan Tuomasmessu Agricolan kirkossa on yhteisön ehdoton pääasia. Vanhan kirkon Stadin sydän -illoissa torstaisin on puolen tunnin viikkomessu ja teemaohjelmaa. Kerran kuussa lauantai-iltana järjestetään Ehtookellot, meditatiivinen messu Kallion kirkossa, ja lauantai-iltapäivällä lyhyehkö, lapsiperheille suunnattu perhemessu Agricolassa.

Uskon perusasioita käsittelevät Alfakurssit kiinnostavat kaikenikäisiä.

– Yksin messuun tulevia nuoria miehiäkin on hämmästyttävän paljon.

Tuomasmessu on körttiläisten salarakas

Hanna Rinkineva kuuluu myös Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnalliseen kuoroon, jolla on neljä kertaa vuodessa harjoitusleiri ja esiintymisiä leiripaikkakunnan kirkoissa sekä Herättäjäjuhlien yhteydessä.

– Kuoro on tosi vahva ja lempeä yhteisö, jossa kaikki tuntuvat viihtyvän.

Vanhemmat olivat lähtöisin körttisuvuista.

– He olivat nuorina aika hikeentyneitä ankaraan körttiläisyyteen. Isää kiellettiin osallistumasta moniin harrastuksiin, joissa tapahtumapaikkana olisi ollut nuorisoseurantalo.

Herätysliike alkoi kuitenkin muuttua ja modernisoitua 1960-luvulla.

– Vanhempani tutustuivat uudistuneeseen ja avarakatseiseen körttiläisyyteen muutettuamme länsirannikolle Turun kristillisen opiston vaikutuspiiriin. Se sai etenkin isäni ryhtymään Herättäjä-Yhdistyksen vastuunkantajaksi.

”Olen onnellinen, että kuulun kahteen Suomen kirkon avarakatseisimpaan, lempeimpään ja armoa eniten korostavaan liikkeeseen!”

Kaikki eivät ole yhtä innoissaan maailman muutoksesta.

– Isäni pui kuvainnollisesti nyrkkiä vielä saattohoitoaikana sairasvuoteellaan ja ihmetteli, että on se kumma, ettei tasa-arvoista avioliittoasiaa saada järjestymään.

Körttiläisyydellä ja Tuomasmessulla on paljon yhteistä.

– Olen onnellinen siitä, että kuulun kahteen Suomen kirkon avarakatseisimpaan, lempeimpään ja armoa eniten korostavaan liikkeeseen!

Tuomasyhteisöaktiivi saa körttiläistutuiltaan usein palautetta ihanasta messusta, jota on seurattu Radio Dein tai Youtuben kautta.

– Monelle körttiläiselle Tuomasmessu on salarakas.

Katse syyllisyydestä toivoon

Tuomasyhteisössä Hanna Rinkinevalle ovat tärkeitä samat arvot kuin nykykörttiläisyydessä. Ne voi kiteyttää lauseeseen: Tervetuloa sellaisena kuin olet!

– Etnisellä tai taloudellisella taustallasi, seksuaalisella suuntautumisellasi tai uskosi heikkoudella tai vahvuudella ei ole väliä. Minulle pyhää on se, ettei ketään katsota ulos. Epäilevä Tuomas on koko messun idea.

Vapaaehtoiset maallikot kantavat paljon vastuuta toiminnasta. Olennaista on yhdessä tekemisen ilo. Uutta toimintaa tuottavat pitkälti itseohjautuvat tiimit. Seurakunnat tilaavatkin Tuomasyhteisöltä konsultointia siitä, miten vapaaehtoisia rekrytoidaan, motivoidaan ja koulutetaan.

– Toiset voivat vapaasti kopioida meidän tekemisen tapojamme.

– Jos usko on sitä, että ihminen haluaa tuoda toivoa ja iloa lähimmäisille, se on merkityksellistä. Mutta jos ihminen vain ahdistuneena pohtii omaa syyllisyyttään ja joku alistaa hänet vielä suurempaan synnintuntoon, usko ei ole merkityksellistä, Hanna pohtii.

Outo ja traaginen äiti

Ennen palkkatöihin paluutaan Hanna Rinkineva päätti muuttaa Espooseen.

– Minun oli päästävä pois tyhjyyttä ja surua kumisevasta suuresta talosta.

Iiron kuoleman jälkeisinä vuosina hän oli tuntenut itsensä normaaliksi ja saanut nauraa vain Lastenklinikan syöpäosaston sururyhmässä, jossa kokoontui lapsensa menettäneitä vanhempia.

– Muualla olin se outo ja traaginen äiti. Poikien ja heidän kaveriensa kotiseudulla Oulunkylässä koin, että päälleni asettui ulos mennessäni painava rautaviitta. Oli pakko vaihtaa maisemaa.

Vuonna 2017 Hanna erosi lastensa isästä ja muutti kaksioon Tapiolaan yhdessä ”sinkkua ihanasti tukeneen” Stella-koiran kanssa.

Avioeron jälkeen hän sairastui jälleen masennukseen, istui kotona ja tuijotti seinää.

– Surin uudelleen Iiroa. Onneksi sain ammattilaisilta hyvää apua ja lääkityksen. Toipumista paradoksaalisesti vahvistivat isäni menehtymiseen liittyneet kuoleman askaret yhdessä sisarusten kanssa.

Vähitellen Hannan mieleen hiipi ajatus, että olisi kiva löytää kaveri kulttuuririentoihin ja ulkoiluun.

Supertykkäys vahingossa

Työpaikan miespuoliset työkaverit oli nähty. Tuomasmessustakaan ei löytynyt sopivaa seuraa.

– Ensimmäiseltä deittisivustolta sain kaksi mukavaa kulttuurikaveria, mutten sen kummempaa. Syksyllä 2020 huvittelin ystäväni saattohoidon vastapainoksi Tinderissä ja vedin sormella koko ajan ei-suuntaan…

Kunnes yhdessä ihmeellisen vetoavassa kuvassa oli sympaattisen oloinen mies Savonlinnasta.

– Bussi heilahti juuri tykkäystä antaessani ja siitä tulikin ”supertykkäys”, joka siis erottui vastaanottajalle satojen tykkäysten joukosta.

Syntyi vilkas viestittelysuhde. Ensitapaaminen Kimmo Maanselän kanssa oli Tapiola Sinfoniettan konsertissa. Seuraavana päivänä tavattiin Ateneumin taidemuseossa ja kolmantena päivänä Tuomasmessussa. Suhde lähti hurjaan vauhtiin.

– Kimmo innostui kosimaan jo kolmantena päivänä. Vastasin, että olen allerginen avioliitolle enkä halua enää koskaan naimisiin.

Rakastuminen oli kuitenkin tosiasia, ja aikaa vietettiin yhdessä vielä pari päivää lisää.

– Kuulin itseni sanovan, että voisin lähteä Kimmon ja hänen tyttärensä perheen kanssa Etelä-Afrikkaan joulunviettoon. Se olisi hyvä testi, ollaanko vielä matkan jälkeenkin kavereita.

Etelä-Afrikassa sinnikäs sulhaskandidaatti kosi uudelleen suuren joukon edessä.

– Huusin mielessäni, että äiti, apua! Annoin kiitokseksi sormuksesta suukon, mutta vannotin, että se on vain kumppanuuden merkki.

Mielen lukkoja avanneen kirjoituskurssin jälkeen syksyllä 2022 Hanna varasi seuraavalle syksylle hääkirkon, papin ja ravintolan – ja informoi asiasta tulevaa puolisoaan vasta kahdeksan kuukautta myöhemmin. Hän onnistui yllättämään kumppanuuteen tyytyneen miehen täysin.

– Kimmohan halusi haasteellisen, itsenäisen ja omilla aivoillaan ajattelevan naisen. Ajattelin, että voisimme järjestää sukulaisille ja ystäville vähän iloa, valoa ja väriä marraskuun pimeään.

Nyt pariskunta asuu samojen kattojen alla sekä Tapiolan kaupunkiasunnossa että Savonlinnan maaseutuasunnossa.

Äitienpäivän voitto katkeruudesta

Lapsensa menettäneelle äitienpäivä ei ole helppo juhlapäivä.

Sureva äiti koki vuosikaudet kaksi kysymystä ylivoimaisen vaikeiksi. Kun joku kysyi miten voit, hän alkoi itkeä. Toinen kova kysymys oli: montako lasta sinulla on?

– Joka kerta täytyy kelata, jaksanko ja haluanko antautua keskusteluun.

Kerran hän vastasi, että yksi lapsi.

– Tunsin tehneeni hirveän väärin Iiroa kohtaan.

Hanna Rinkineva on ollut seitsemän kertaa raskaana. Hän on saanut viisi keskenmenoa, joista kaksi hyvin dramaattisesti raskauden ollessa jo pitkällä. Yksi lapsi on kuollut. Lapsenlapsia ei ole eikä tule.

– Voisin istua kotona ja miettiä, miten murheellinen kohtalo minulla on. Joskus kun halusin rypeä surussa, mieleen tuli katkeruus, mutta olen taistellut tosi paljon ja voittanut kamppailun katkeruutta vastaan.

Hanna on päättänyt vahvistaa elämänasenteenaan kiitollisuutta. Hän keskittyy näkemään ympärillään kauneutta ja hyvyyttä.

Vahvistunut luottamus Jumalaan ja hänen johdatukseensa kantaa.

– Uskon tuoma toivo, rauha ja ilo sekä lähimmäisen rakastaminen ovat tärkeimpiä merkityksellisyyden antajia, äärimmäisestä surusta hyvään elämään selviytynyt Hanna Rinkineva summaa.