Kuulun niihin pitkän kokemuksen omaaviin opettajiin, jotka toivovat, että Suomen hyvin toimivaa ja hyvin perusteltua katsomusaineopetusta ei lähdetä muuttamaan yhteiseksi uskontotiedoksi. Ajatus siitä, että oppilailla ja opiskelijoilla on lähtökohtaisesti oikeus oman perheen uskonnon tuntemiseen, josta voidaan edetä myös muiden maailmankatsomusten opiskeluun, on tarkoituksenmukainen ja turvallinen ratkaisu.

Kaikille yhteinen katsomusaine johtaa helposti vesitettyyn lopputulokseen sekä uskonnon että elämänkatsomustiedon sisältöjen kannalta. On vaarana se, että molempien oppiaineiden olennaiset ja syvällisimmät elementit menettävät merkitystään. Vaikuttaa siltä, että yhteisen katsomusaineen ajatuksessa on mukana epärealistinen ihannekuva syvällisestä ja tasapuolisesta kaikkien katsomusten hahmottamisesta ja yhteisestä keskustelusta opiskelijoiden taustaeroista huolimatta.

Kysymyksessä ovat katsomusaineet, joihin kuuluu tiedollisen puolen lisäksi erityinen mahdollisuus omakohtaiseen katsomukselliseen pohdiskeluun ja keskusteluun, jota oman uskonnon tai uskonnottoman katsomuksen kautta eteneminen tukee. Perheiden ja opiskelijoiden (oppilaiden) oikeuksien kannalta on olennaista, että lähtökohtana on oman maailmankatsomuksen hallinta, erityisesti peruskoulussa.

Etelä-Suomen suurten kaupunkien uskonnonopetuksen opetusryhmien käytännön ongelmien takia ei pitäisi lähteä muuttamaan koko maassa hyvin toimivaa ja hyvin rakennettua opetussuunnitelmaa. Nykyinen järjestely on opiskelijoiden edun mukaista, jos haluamme säilyttää katsomusaineiden erityisluonteen ja niiden opetuksen avaamat mahdollisuudet.

Esko Nevalainen
lukion lehtori, FT
Oulu