Lokakuussa 2024 Lauri Kemppainen oli pappien kokouksessa, kun hänelle alkoi tulla kuumeinen, tärisyttävä olo. Hän ajatteli sinnittelevänsä kokouksen, sehän kestäisi vain tunnin. Mutta ei. Oli pakko lähteä kotiin. Ovella oli vaikeaa saada avain lukkoon.
– Kun sain sen auki, huusin Heinille, että nyt on vähän erikoinen meininki.
Vaimo katsoi miestään ja soitti hätäkeskukseen.
Kemppainen oli muuttanut Kajaaniin vuonna 2020 perheineen. Hän oli aiemmin toiminut piispa Teemu Laajasalon teologisena erityisavustajana, mutta lopettanut tehtävässä kirjoittaakseen teologisen kauhuromaanin nimeltä Jumalan kämmenellä. Kajaanissa hän oli vanhempainvapaalla, kunnes seurakunnasta avautui oppilaitospapin paikka. Sairastumishetkellä hän oli ollut uudessa työssä kolme kuukautta.
Ensihoitajat ottivat sydänkäyrät, mutta eivät nähneet poikkeavaa. Ehkä kyseessä oli vain flunssa. Muutaman päivän päästä olo alkoikin kohentua. Sitten kuume palasi.
– Kun se oli kestänyt puolitoista viikkoa, alkoi tulla olo, ettei tämä ihan perusflunssa ole.
Tulehdusarvo oli niin korkealla, ettei se näkynyt puhelinsovelluksen asteikolla. Kemppainen, joka luuli selviävänsä antibioottipurkilla, joutui sairaalaan. Lääkäri löysi sydämestä sivuäänen. Seuraavana aamuna kardiologi ilmoitti, että sydämessä on bakteerikasvustoa ja vakavaa vuotoa.
– Siinä vaiheessa mainittiin sana sydänleikkaus.
Diagnoosi oli endokardiitti eli sydänläppätulehdus. Kemppainen siirrettiin ambulanssilla Kajaanista Helsingin Meilahteen. Se on pitkä matka, jonka aikana ehtii ajatella.
– Googletin, että tähän voi kuolla. Kysyin pappiystävältäni, että jos en selviä, toimitatko hautaansiunaamisen.
Kemppainen ajatteli kirkollisia ilmoituksia: ”Lauri Matias Kemppainen, 41 vuoden iässä”. Vaimolleen hän sanoi muutaman hautajaisvirsitoiveen. Perheen kolmelle lapselle kerrottiin, että tilanne on vakava ja isä menee leikkaukseen.
– Puhuimme heille kuitenkin toiveikkaaseen sävyyn, koska niin itsekin ajattelimme. En ajatellut, että se oli nyt tässä. Mutta ajattelin, että kyllä se voi olla tässä.
LÄÄKÄRIT OLIVAT optimistisia. Kemppainen oli nuorehko, perusterve ja hyväkuntoinen. He kertoivat kuitenkin avoimesti, että leikkauksessa on riskinä halvaantuminen tai kuolema.
– He sanoivat myös, että jos ei leikata niin kuolet joka tapauksessa, Kemppainen jatkaa ja nauraa niin että Teams heiluu.
Sydämen bakteerikasvuston lisäksi Kemppainen oli saanut mikroinfarkteja aivoihinsa. Hänen kehonsa oli muuttunut tikittäväksi aikapommiksi.
Kemppainen vietiin tarkkailuhuoneeseen. Huoneessa ei saanut vierailla, mutta Kemppainen sai puhuttua papin sisään. Leikkausta edeltävänä iltana Petri Tikka toimitti sairaanvoitelun ja antoi Kemppaiselle ja tämän vaimolle ehtoollisen.
– En kokenut ahdistusta tai pakokauhua. Tiesin, että monet rukoilevat puolestani, yli kirkkokuntarajojen. En voinut kuin heittäytyä tilanteeseen: kävi miten kävi, olin Jumalan käsissä.
Yö sujui rauhallisesti, unikin tuli välillä.
– Aamulla laitoin Heinille viestin, jossa kiitin tähänastisesta, ja että tästä jatketaan, jos Luoja suo.
Leikkaukseen mennessä anestesialääkäri oli kiinnostunut Pekka Simojoen kouluvierailuun liittyneestä kohusta.
– Kävin hänen kanssaan ikään kuin papillista keskustelua, Kemppainen kertoo huvittuneena.
Se on hänen viimeinen muistikuvansa. Leikkaus kesti tunteja, ja sen jälkeen Kemppaista pidettiin kellon ympäri nukutettuna.
HERÄTESSÄÄN KEMPPAISESTA tuntui siltä kuin hän olisi saapunut takaisin jostakin kaukaa. Jostakin erittäin syvästä unesta. Ei ihme, koska leikkauksessa Kemppaisen sydän oli pysäytetty ja hänen elämänsä riippui koneista.
Hän oli jyrän alle jäänyt mutta skarppi ja iloitsi, kun kerrottiin, ettei keinoläppää tarvittu vaan oma saatiin korjattua.
– Olisin kyllä mielelläni ottanut rajatilakokemuksen. Niistä on akateemisia artikkelejakin. Joku on saattanut kuvailla omaa leikkaustaan huoneen katosta käsin, minkä pitäisi teoreettisesti olla mahdotonta. En halua kuulostaa kiittämättömältä, mutta tällainen olisi tuonut oman pikantin lisänsä.
Vajaan viikon Kemppainen oli Meilahdessa. Sen jälkeen hän toipui pari viikkoa Kainuun keskussairaalassa.
– Aluksi oli vaikea nukkua. Piti nousta tekemään venyttelyliikkeitä, että kipu lievittyi.
Kotiin Kemppainen pääsi suonensisäisen antibioottiannostelijan kanssa. Hän käveli kymmenen minuuttia päivässä kerrostaloasuntoa päästä päähän. Viisi viikkoa leikkauksen jälkeen hän kävi kirjastossa. Sinne oli ehkä 400 metriä.
– Olin elämässä kiinni.
Nyt Kemppainen siinä määrin parantunut, ettei hän syö enää verenohennuslääkkeitä eikä betasalpaajia. Töihinkin hän on palannut, vähitellen. Mutta mitä jäi käteen?
KEMPPAINEN KERTOO, että Meilahdessa suoritettu ”kuoleman kenraaliharjoitus” vei hänet hengelliseen prosessiin, joka oli kyllä alkanut jo vuosia aiemmin.
– Minulla on ollut elämässäni kaksi suurta kysymystä, hän aloittaa.
Ensimmäinen niistä koski Jumala-uskon älyllistä mielekkyyttä. Siihen hän pureutui ennen vuotta 2017 kirjoituksissaan, pohdinnoissaan ja musiikissaan.
Noin 20 vuotta sitten Kemppainen johti kristillistä hardcore-musiikkia esittänyttä Snail on the plate -yhtyettä asiaan kuuluvalla karjumistyylillä. Myöhemmin Kemppainen levytti ja kirjoitti nimillä Daikini ja Pappi.
Papin filosofis-teologinen teos Rukoileva Kädellinen ilmestyi 2013. Noihin aikoihin Kemppaisella, minulla ja muutamalla muulla oli yhteinen kirjaprojekti: Sopimattomia kristillisiä esseitä. Kirjasta tehtiin kustannussopimus mutta se purettiin sopimussakon hinnalla. Kirjan nimi oli toteuttanut itsensä. Kemppaisen menoa tämä ei jarruttanut.
VUODEN 2017 jälkeen Kemppaisen kysymys vaihtui, ja se nousi teologisesta perinteestämme eli Lutherin, Augustinuksen ja Calvinin ajatuksista ihmisen pelastukseen liittyen. Kysymys kuului: onko Jumala hyvä?
Mutta mitä tapahtui heinäkuussa 2017?
– Se oli voimakas hengellinen kokemus. En osannut kirjoittaa mitään. Elin erikoisessa tilassa. Minusta vain tuntui erilaiselta. Tunsin Jumalan eri tavalla.
Tilanteessa auttoi katolinen mystikko Ristin Johannes (1542–1591).
– Se oli ahdistavaa aikaa, mutta hedelmä oli positiivinen. Tuli hetkeksi olo, ettei pelota mikään. Tuli luottamus Jumalaan.
Samalla Kemppainen koki tuskia predestinaation eli ennaltamääräämisopin äärellä: onko Jumala hyvä? Luterilaisuudessa on perinteisesti ajateltu, että taivas on auki kaikille, mutta ihmisellä on mahdollisuus valita kadotus. Kristusta ja taivasta hän ei kykene valitsemaan, vaan usko on Jumalan antama lahja. Miksi tätä lahjaa ei anneta kaikille?
– Jumala luo olentoja, jotka päätyvät väistämättä ikuisesti kidutettaviksi. Jumala ei edes anna heidän olla olematta olemassa, niinkö? Asiaahan ei yleensä esitetä tällä tavalla, mutta en keksi muutakaan tapaa ilmaista, mitä se käytännössä tarkoittaa. Miten tämä ja käsitys, jonka mukaan Jumala on hyvä paimen, sopivat yhteen?
Luterilaisessa teologiassa vedotaan tässä yhteydessä siihen, että asia on salaisuus.
– Herää kuitenkin kysymys, että jos Jumala on pelottava arvoitus ja totaalinen kysymysmerkki, miten häntä voi rakastaa?
VASTAUS KIPUILUUN vahvistui sydämen tasolla marraskuussa 2024 leikkausta odottaessa ja myös sen jälkeen.
– Koin vahvasti, ettei uskossa ole kyse teologien teorioista vaan elävän Jumalan läsnäolosta. Olin kuin lapsi, joka ei janonnut mitään muuta kuin Jumalan kosketusta.
Kemppainen toisti Jeesuksen rukoushta: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.
– Olin todella voimaton. Samalla koin sellaisia Jumalan läsnäolon kokemuksia, joita minun on todella vaikea selittää psykologisesti. Tuli sellainen olo, että jos kuolen, niin kuolen, mutta minua ei pelota mikään, koska Jumala on hyvä.
Nämä kokemukset toivat Kemppaisen mieleen Jeesuksen vertaukset, tuhlaajapojan isän ja hyvän paimenen. Mieleen tulivat myös sanat: ”katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä”.
– Maailma on todella langennut. Se on paljon pahempi kuin myönnämme – kyynelten laakso ja kuoleman varjon maa. Ja Kristus tulee pelastamaan meidät täältä.
Hänessä Jumalan kauneus, nöyryys ja ihanuus ylittävät maailman realiteetit.
– Kristitty ei katso maailmaa ja päättele siitä, millainen Jumala on, vaan hän katsoo Kristusta ja päättelee siitä, millainen Jumala on.
Myös helvettiä ja kärsimystä miettiessä kannattaa katsoa häntä.
– Jeesus ei sano, että maailman kärsimys on Jumalan tahto. Sen sijaan Jeesus säälii, parantaa ja auttaa.
Kemppaisen mukaan Kristus näyttää Jumala myötätunnon ja rakkauden, ja myös hänen hellyytensä.
– Jumala on paljon parempi kuin ajattelemme, Kemppainen tiivistää.
HEIKKONA, MURTUMISPISTEESSÄ Kemppainen mietti myös Jumalan kohtaamista, jos kuolema tulisi. ”On kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin”, sanotaan Heprealaiskirjeessä. Kemppaisen mukaan kauhu kumpuaa ennen kaikkea siitä, kun ihminen tajuaa, minkälainen hän itse on. Minä olen ylpeä ja kovasydäminen. Minä haluan olla parempi kuin muut, minä haluan huomiota.
– Kristus ei halua mitään tuollaista! Hän palvelee, antaa itsensä, nostaa muita. Olen murtunut rukouksessa itkemään kuin pieni lapsi ja kokenut Kristuksen sanovat minulle: puhu minun rakkaudestani. Vastaus joka minusta kumpusi oli, että ei näillä huulilla voi puhua sellaisesta rakkaudesta.
Tämä on Kemppaisen mukaan Jumalan käsiin joutumisen kauhua.
– Ei se, että on se pelottava tuo Jumala. Minä olen tässä se kauhea.
Kemppainen siteeraa Jaakobin kirjettä: ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.”
– Ei Jumalalla ole salattua pimeää puolta, joka yhtäkkiä tulee esiin. Jumala näyttää Kristuksessa itsensä, ja siinä hän on.
Kemppainen kokee, että sairastuminen on muuttanut hänen teologiaansa valoisammaksi.
– Elävä sydän kivisydämen tilalle, hän kuvaa.
Lue myös:
Kirjailija Sara al Husainin mukaan keskustelu islamista jumittuu siihen, kuka saa kritisoida
Ilmoita asiavirheestä