Kun meitä suomalaisia on nyt kiitettävästi valistettu kristillisen jumalakuvan perin hatarasta synnystä ja siihen myöhemmin sorvatuista muutoksista, kannattaa tutustua siihen, mitä kristinuskon ulkopuoliset traditiot kertovat jumalasta ja perimmäisyyksistä, koska ”He kyllä tietävät sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, koska Jumala on näyttänyt sen heille. Jumalan näkymättömät mutta järjellä käsitettävät ominaisuudet, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti näkyneet hänen teoissaan” (Room. 1:19,20).
Maailman uskonnot porautuvat kukin tavallaan olemassaolon mysteeriin, huikeita traditioita! Jokaisesta on myös ja tietty sekä jaloja että vulgaareja versioita. Alla kolme jaloa, laajoja kuin Intian valtameri tai Kiinan manner. Ei niitä nyt kuitenkaan ihan näin helposti saa haltuun. Tiivistän silti:
Taolaisuus (alkaen noin 500–300 eKr). Vastakohtaisuuksien, dualismin, jinin ja jangin takana vaikuttaa pakoton, alati muuttuva joustava, taipuisa tao, dualismin ohittava elämän harmoninen perusvirta. Näkyvän takana ja sisällä soljuu kaiken kattava, kaikkea ohjaava voima ja liike. Taitavat oppivat seuraamaan tätä elämän matalia paikkoja seuraavaa virtaa. Se ei suostu haltuun otettavaksi, ei konventioiksi, ei sanoiksi. Liikkeeseen voi vain liittyä. Ja jälki on esteettisesti, ekologisesti ja eettisesti kestävää ja kiitettävää.
Hindulaisuus (Hindulaisuuden eri muodot kehittyivät veda-kulttuurista noin 1500 eKr, sanotaan.). Yksi hindulaisen advaita-teologian (ei kahta, ei dualismia) edustaja Ramanuja (n. 1017 – 1137 jKr) tulkitsee Upanisadeja (800–300 eKr): ”Hän, joka asuu kaikissa olennoissa ja löytyy kaikkien olentojen sisimmästä, ja jota kaikki olennot eivät kuitenkaan tunne, ja jonka ruumis kaikki olennot ovat, hallitsee kaikkia olentoja sisältäpäin. Hän on sinun Minäsi, sisäinen Hallitsija, kuolematon”. Jumaluus, perimmäisyys löytyy jokaisen sisimmästä. Jumaluutta voi aktivoida jnana-, bhakti- tai karma-joogan avulla. Mietiskely, palvonta tai eettinen elämä ovat reittejä perille. Kaikki on yhtä ja samaa perimmäisyyttä.
Buddhalaisuus (alku noin 600–400 eKr). Elämän kiertokulku, samsaara, on jatkuva liike ja muutos. Millään ei ole pysyviä ominaisuuksia, eikä kenelläkään ole pysyvää minuuttakaan. Jatkuvaan muutokseen tukeutuminen tuottaa kerta toisensa jälkeen pettymyksen, tyydyttymättömyyden kokemuksen (duhkha). Ratkaisu on jalo 8-kertainen polku. Sen seuraaminen lopettaa kärsimyksen ja johtaa tyyneyden ja valppauden kirkkauteen, jossa ei ole enää mielihyvää eikä kärsimystä. Viisautta ja kaiken kattavaa myötätuntoa kyllä löytyy. On turvauduttava Buddhan esimerkkiin ja opetukseen (dharma) siitä, miten asiat oikeasti ovat ja polun valinneiden seuraan (sangha). Edellytetään taitavaa mietiskelyä, jonka avulla itsekin vapautuu näkemään, miten asiat ovat.
Maailmalta löytyy siis ensiksi oikea luonnonmukainen elämäntapa, sitten sulautumista ja yhtymistä maailman jumalalliseen perusolemukseen ja kolmanneksi himoista ja harhasta vapaa elämä. Tässä kohden minut valtaa halu saada epäkelpo elämäntapani sovitetuksi ja huutava tarve saada voimaa elää niin kuin hyvä on. Jos vielä pääsisin eroon vimmaisesta vieraantuneisuudestani ja saisin rikkumattoman yhteyden olemassaolon perustaan, niin jopa kelpaisi. Ja jos sitten vielä saisin tästä yhteydestä voiman taistella kökköisiä impulssejani vastaan ja oppisin valitsemaan elämän tien ja totuuden, niin olisinpa löytänyt tradition kerrakseen.
Pekka Yrjänä Hiltunen
