Väkivaltaa, huumeita, tappoja, murhia, raiskauksia…

Länsi-Suomen Diakonialaitoksen Toivu riippuvuudesta -hankkeen projektipäällikkönä työskentelevä pappi Kalle Mäenpää teki edellisen uransa poliisina Porissa, vain muutaman sadan metrin päässä nykyisestä työpaikastaan.

Kuulusteluhuoneissa ja selleissä hän näki yhteiskunnan pimeän puolen: rikkinäiset perheet, riippuvuuden raadollisuuden ja toivottomuuden.

– Niissä piireissä pahuuteen oli usein helpompi uskoa kuin hyvyyteen.

Mäenpää tunnustaa, että häneenkin tarttui poliisityötä vaivaava kulkutauti: kyynisyyden myrkky. Se söi sisältä kuin syöpä, joka levisi kaikkialle.

”Se nakersi elämänuskoa ja teki tilaa epäluottamukselle. Kyynisyys tarjosi suojan, mutta sen hinta oli inhimillisyyden menettäminen”, hän kertoo omakohtaisia kokemuksiaan kiinnostavasti avaavassa kirjassa Poliisi pahan ja pyhän äärellä (Deadline Kustannus 2025).

Sekä virkavallan että kristillisten yhteisöjen työstä arvostavasti ja ihanteellisesti puhuva Mäenpää näkee välinpitämättömyyden sairastuttavan koko yhteiskuntaa. Katseen kääntäminen pois on helpompaa kuin toisen kärsimyksen kohtaaminen.

– Poliisi näkee paljon ihmisten tekemää pahaa, pimeyttä ja kovuutta. Mutta kun joku aggressiivisesti ja huonosti käyttäytyvä kaveri kokee, että hänet kohdataan ihmisenä, pahan rooli voi kuoriutua pois.

POLIISIN TYÖN suolana oli nähdä, miten suuri merkitys toisen ihmisen kunnioittavalla kohtaamisella voi olla.

– Pyrin luomaan kuulustelutilanteissa turvallisen tilan, jossa yritin ymmärtää ihmistä, vaikken hyväksynyt hänen tekojaan.

Aidossa dialogissa rikollinen voi parhaimmillaan tunnistaa oman syyllisyytensä ja ottaa siitä vastuun. Silloin mahdollistuu myös toipumisen tie.

– Rosvolla, poliisilla ja papilla on erilaiset naamarit, mutta meillä kaikilla on ihan sama kaipuu, perimmäinen tarve tuntea olevansa rakastettu, Mäenpää sanoo.

Hän viittaa Hjalmar Söderbergin runoon, jonka on suomentanut Kyllikki Villa.

”Ihminen haluaa olla rakastettu, sen puuttuessa ihailtu, sen puuttuessa pelätty, sen puuttuessa ylenkatsottu ja inhottu. Ihminen haluaa herättää toisissa jonkinlaisia tunteita. Sielu jäätyy tyhjiössä ja haluaa yhteyttä toisiin hinnalla millä hyvänsä.”

Kuulusteluhuoneessa Mäenpää opetteli näkemään, että jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista ja pyhää, vaikkei se tule päällisin puolin heti näkyviin.

– Kun naamiot riisutaan, meitä yhdistää sama ihmisyys. Toinen ihminen voi olla minulle peili, joka auttaa näkemään jotain myös omasta itsestäni. Kirjani sanoma on: Katso ihmistä!

Rikostutkijana Mäenpää teki työtä vahvasti omalla persoonallaan. Hän ymmärsi, että arvostava ja inhimillinen suhtautuminen rikolliseen avaa tietä tämän mahdolliselle muutokselle.

– Elämän nurjaa puolta miettiessäni tajusin, ettei empatia ole vain terapeutin työkalu, vaan se kuuluu kuulusteluhuoneisiin ja partioautoihin. Rikostutkija menestyy työssään paremmin, jos tutkittava tuntee, ettei ole poliisille pelkkä rikollinen tai objekti.

Ihmissuhdetaidot sekä viestinnälliset ja vuorovaikutustaidot olivat yllättäen poliisin työn keskiössä.

– Sain ”pimeitä”, selvittämättömäksi jääneitä rikoksia ratkaistua, kun ihmiset halusivat puhua minulle koettuaan, että heidät kohdattiin ihmisenä.

Parhaimmillaan rikolliset ottivat samalla vastaan apua elämänhallinnan haasteisiinsa.

– Jos jollakin ihmisellä on halu muuttua, siihen on annettava aina mahdollisuus. Toisaalta pyrin tietysti saamaan kiinni epäillyt. Poliisin ja tuomioistuimen tehtävä on asettaa pahuudelle rajat.

Näin, miten ihan pohjalla olevat kaverit pystyivät rakentamaan uudelleen elämäänsä.

MAASEUDUN KESKELLÄ Kihniössä varttunut Mäenpää sai esimerkin empaattisesta auttamisesta Vapaakirkkoon kuuluvilta vanhemmiltaan. He toimivat sijaiskotiperheenä neljälle sisarukselle.

Poliisinuransa alussa Mäenpää tutki erilaisia uskontoja, aatteita ja poliittisia suuntauksia. Ne pyrkivät hyvään, mutta jotain niistä tuntui puuttuvan.

– Niissä oli paljon samaa kuin kristinuskossa, mutten löytänyt armon alla lepäämistä.

Kristityn kodin lapsi muisti, mitä hyvää kristinusko oli tuonut hänen lähipiirinsä elämään. Poliisina hän kohtasi vankeja, jotka löysivät uskon.

– Näin, miten ihan pohjalla olevat kaverit pystyivät rakentamaan uudelleen elämäänsä.

Mäenpää alkoi tutkia Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta. Eksistentiaalisessa kriisissään hän koki hengellisen uudistumisen kuin kotiinpaluuna.

– Tunsin, että olen rakastettu ja minua kannetaan. Se antoi elämään tarkoituksen ja merkityksen.

Mäenpää pitää Jumalan rakkauden ja hyväksynnän kokemista ihmisen perustarpeena.

– Elämäni on Kallea isommissa käsissä. Oma epätäydellisyys on hyväksyttävä. Näen edelleen oman raadollisen ja pimeän puoleni. Usko ei pyyhi itsekkyyttä pois.

Hengellisyyttään Mäenpää luonnehtii Kristus-keskeiseksi. Jeesus on uskon ydin. Hänen tapansa kohdata ihminen, puolustaa ihmisarvoa ja kutsua vastuuseen on Mäenpään mukaan ainutlaatuinen.

– Jumala näkee minut yksilönä ja hyväksyy minut tällaisena.

MÄENPÄÄ SIUNATTIIN lapsena Vapaakirkon yhteyteen. Hän liittyi luterilaisen kirkon jäseneksi konfirmaation jälkeen.

– Menin suoraan Vapaakirkon rippileiriltä luterilaisen seurakunnan leirille. Etsijänä olin tosi kiinnostunut hengellisistä asioista.

Lapsuudenperheessä helluntailaisuus ja luterilaiset herätysliikkeetkin tulivat tutuiksi. Mäenpää lukee mielellään myös ortodoksisen ja katolisen kirkon perinteestä nousevaa kirjallisuutta.

– Hengellisessä kentässä olen sillanrakentaja. Meillä on ammennettavanamme paljon hyvää kaikista kristillisistä kirkkokunnista. Luterilaisena pappina olen tietysti sitoutunut tähän tunnustukseen.

Mäenpää ajattelee, että eri kirkkokunnat ovat löytäneet samasta aarteesta erilaisia lahjoja. Jollekin on kirkastunut syvällinen rukouselämä, hiljaisuus ja kontemplaatio, toiselle diakonia ja heikoimpien puolustaminen, kolmannelle sanan voima ja Raamatun avaaminen, neljännelle yhteisöllisyys ja jumalanpalveluselämä, viidennelle hengellinen ohjaus ja sielunhoito, kuudennelle luomakunnasta huolehtiminen.

– Nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan ne rikastuttavat yhteistä kristillistä perintöämme.

Raamatun erilaisten tulkintatapojen hyväksymisessä auttaa rikostutkijan tausta.

– Kun kuulustelee todistajaa, asianomistajaa ja epäiltyä, kuulee monta erilaista tarinaa samasta asiasta. Kenenkään kertomaa ei voi niellä pureksimatta, vaan tieto on haettava ja näkemys muodostettava monesta lähteestä.

VUONNA 2015 Mäenpää oli hankkinut poliisin päällystökoulutuksen pääsykoekirjat, muttei avannut niitä. Sen sijaan hän pääsi sisään Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan.

Hän halusi ymmärtää paitsi Jumalan salaisuutta myös ihmisen haavoittuvuutta ja yhteiskunnan monikerroksisuutta ja ahmi teologian ohella psykologiaa, filosofiaa, yhteiskuntahistoriaa, viestintää, taidehistoriaa ja kaunokirjallisuutta.

Vuonna 2022 Mäenpää valmistui sekä teologian maisteriksi Helsingistä että valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta.

Pappisvihkimyksen reilu vuosi sitten saanut, seksi- ja pornoriippuvaisille apukeinoja kehittänyt projektipäällikkö voi hyödyntää kaikkea osaamistaan kokonaisvaltaisessa diakoniatyössä.

– Diakoniassa kristillinen julistus on läsnä palvelevassa asenteessa, toivossa ja ihmiskäsityksessä. Ihminen voi löytää elämäänsä tarkoituksen ja merkityksen, josta syntyy visio ja voima muuttaa oman elämän suuntaa.

Ex-poliisin, papin ja perheenisän perusviesti on rohkaiseva: ristin pystypuu kertoo, että Jumala rakastaa meitä. Ristin poikkipuu puolestaan kutsuu meitä palvelemaan ja katsomaan toista ihmistä: kuulemaan, näkemään ja ojentamaan apua.

Sekä poliisina että diakoniatyössä Mäenpää on nähnyt paljon inhimillistä pimeyttä, pahuutta ja raadollisuutta. Hän huomauttaa, että koko maailmanhistoria on täynnä murheita.

Jo Raamatun ensilehdillä kuvataan pahuutta, mutta myös hyvyyttä. Kysymys on siitä, kumpaa puolta me ruokimme itsessämme.

– Tässä Jumalan maailmassa on pimeyttä, mutta siinä pimeydessä loistaa valo. Uskon, että tätä kaikkea kantavat suuremmat voimat kuin me ymmärrämmekään.

Jumala tuli ihmiseksi sitä varten, että me voimme ottaa oman elämämme ja maailman sekasorron vastaan hänen armonsa kautta, Mäenpää uskoo.

– Meillä on Kristuksessa valttikortti, joka päättää tämän tarinan hyvin.

Kuka?

Kalle Mäenpää, 40
Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiön projektipäällikkö, pappi, ratkaisukeskeinen terapeutti ja rikostutkija (evp.). TM, VTM
Juuri nyt opettelen kristillisen rukousperinteen kautta elämään tässä hetkessä. Innostun helposti kaikesta uudesta ja elän tulevaisuudessa, mutta samalla olen kiinnostunut historiasta.
Luen laajasti: elämäkertoja, hengellistä ja teologista kirjallisuutta, yhteiskunnallisia ja historiateoksia sekä psykologiaa.

Lue myös:

Totuususkovaisuus on pahinta, ajattelee kirkkoherran työn jättänyt Merja Hermonen

Ilmoita asiavirheestä