Risto Marttunen menehtyi 9.11.2025 leikkauksen jälkeiseen komplikaatioon. Kolmea viikkoa aikaisemmin hän vielä vaelsi Etelä-Tirolin Alpeilla.
Risto syntyi maanviljelijäperheeseen Heinolan maalaiskunnassa 23.12.1945. Lähin oppikoulu sijaitsi Heinolassa, jonka yhteislyseosta hän kirjoitti ylioppilaaksi 1964. Monia rajoja elämässään ylittänyt Risto aloitti ilmoittamalla, ettei jää loppuelämäkseen heinäntekoon.
Tie vei Helsinkiin; opintoihin sisältyi sekä teologiaa että klassista kitaraa. Opiskelijaa houkutti vaihto Saksassa. Risto haki stipendiä ja varmana lopputuloksesta lähti töihin lentorahtiin Frankfurtiin. Nuori opiskelija tuskin aavisti, miten ratkaisevasti rajanylitys vaikuttaisi elämään.
Stipendi myönnettiin ja opinnot Münsterin yliopistossa alkoivat 1969 . Opiskelija-asuntolassa tutuksi tuli Uli Lethmate, jonka viehättävä sisar Sybille koitui stipendiaatin kohtaloksi. Suomeen paluumuuttajalla oli mukanaan sekä kielitaitoa että puoliso. Vauhdilla valmistuneen tutkielman aiheessa Suomalainen sotilasvirsikirja 1898–1970 yhdistyivät molemmat elämän kiintopisteet, kirkko ja musiikki. Papiksi Risto vihittiin 11.11.1971 Munkkivuoren seurakuntaan.
Vuonna 1975 Risto lähetettiin järjestyksessä toiseksi ulkosuomalaistyön papiksi Saksaan. Sijoituspaikka oli Köln ja työalueena koko maa. Iduillaan ollut työ sai nyt vauhtia: Suomenkielisen kirkollisen työn keskuksen (SKTK) toiminta vakiintui, ensimmäisen vuoden aikana järjestäytyi kuusi kirkkoraadin johtamaa seurakuntaa. Pian seurakuntien verkosto kattoi suurimmat kaupungit. Yhteydenpitoa hoidettiin tiedotuskirjeellä, jota monistettiin Bonnin suurlähetystössä. Pian kirjeestä kehittyi Rengas-lehti.
Suomen ja Saksan kirkkojen välillä 1977 solmittu sopimus vakiinnutti ulkosuomalaistyön. SKTK:n pääsihteerin tehtävän lisäksi Ristosta tuli Reininmaan maakirkon pappi, jonka vastuulla olivat Keski-Saksan suomalaisseurakuntien jumalanpalvelukset, sielunhoito sekä huolehtiminen ahdinkoon joutuneista suomaisista. Kaksikielisessä perheessä eläneelle Ristolle erityisen tärkeitä olivat seurakuntien kaksikielisyys ja lasten kielikoulut, joille Suomen opetusministeriön myöntämä tuki kanavoitiin SKTK:n kautta. Hallinto- ja seurakuntatyön ohella Risto toimi koko toimikautensa ajan EKD ulkomaalaispappien konferenssin puheenjohtajana.
Määräaikaisen viran päätyttyä Risto siirtyi Reininmaan maakirkon papinvirkaan Wuppertalin Kolkin seurakuntaan, kun perhesyistä paluu Suomeen ei ollut mahdollista. Matkasaarnaajalle ja verkostujalle laskeutuminen paikallisseurakuntaan merkitsi ammatillisen identiteetin muutosta. Luterilaisen seurakunnan rikas jumalanpalveluselämä ja upea kirkkomusiikki antoivat uuden merkityksen papintyöhön. Organisaatiokyvyillekin tuli uutta käyttöä, kun seurakuntalaisten aloitteesta alkoivat ryhmämatkat Suomeen.
Ryhmämatkojen vakiokohteisiin kuului Kuikka, Marttusten kesäkoti. Äidin kotitilan takamaille raivatulle mökille Marttuset saapuivat varmasti kuin muuttolinnut. Riston jäätyä eläkkeelle 2006, kolmasosa vuodesta kului Kuikassa, jonne myös lapset ja lapsenlapset vuorollaan tulivat isovanhempien ja sukulaisten luokse. Riston kesään kuului hänelle kerättyjen vuoden Kotimaiden lukeminen, kunnes aina saatavilla oleva verkkolehti korvasi paperisen.
Risto jätti kotikonnut välttyäkseen heinätöiltä, mutta palaisi raivaamaan metsän puutarhaksi, tekemään pinoittain klapeja tai heinästämään puuntaimille valoa – ympyrä sulkeutui. Uurastuksen vastapainoksi hän mielellään katsoi hiljaa järven peiliä tai elävää tulta.
Viimeinen rajanylitys on nyt tehty. Riston uurna laskettiin sukuhautaan Heinolan kirkkomaalle vuoden kolmantena päivänä.
Olli Hallamaa
Kirjoittaja on ystävä ja entinen kölniläinen.