[Jatkoa artikkeliin Nelijalkainen penkki on vakaa (ensimmäinen versio 19.1.2026)]
Edellisessä jutussani käsittelin kanonisten evankeliumien lukumäärää ja evankeliumeihin tai niiden kirjoittajiin liitettyjä eläinsymboleja, jotka ovat peräisin Hesekielin kirjasta ja/tai Ilmestyskirjasta. Tässä tarkastelen evankelista Luukasta, hänen kirjallista tuotantoaan ja hänen eläinsymboliaan – sonnivasikkaa eli mullikkaa.
Luukkaan evankeliumi ja sen jatko-osa Apostolien teot muodostavat runsaan neljänneksen Uuden testamentin sivumäärästä, suunnilleen yhtä paljon kuin Paavalin kirjeet. Apostolien teoissa kirjoittaja alkaa luvusta 16 lähtien kertoa tapahtumista osittain me-muodossa eli ensimmäisessä persoonassa, ja tuolloin hän kuului apostoli Paavalin matkaseurueeseen. Hän ei missään mainitse omaa nimeään, mutta perimätiedon mukaan hän on lääkäri Luukas, jonka Paavali mainitsee kirjeessään kolossalaisille. Samasta yhteydestä käy ilmi, ettei kyseinen Luukas kuulu ympärileikattuihin eli juutalaisiin (Kol. 4:10-14). Toisaalta Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen tyyli, sanavarasto ja lauserakenteet viittaavat sivistyneeseen kreikan puhujaan, joka tunsi kreikkalaisen historiankirjoituksen perinteet, ja tekstissä on myös lääkärin työhön liittyvää sanastoa.
Kuten jo edellisessä jutussa mainitsin, Luukkaan evankeliumin alussa on lyhyt selostus evankelistan käyttämistä työtavoista. Hän oli tutkinut asioita, ja hänellä oli käytettävissä kirjallisia lähteitä, joista ainakin Markuksen evankeliumi ja Matteuksen kanssa yhteinen ns. Q-lähden ovat selvästi erotettavissa. Hänen muut lähteensä saattoivat olla kirjallisia tai suullisia, ja osa suullisista lähteistä on voinut olla primaarilähteitä. Ajoituksellisesti on täysin mahdollista, että Luukas on tavannut Marian, Jeesuksen äidin joskus 40-luvulla, ennen kuin hän lähti apostoli Paavalin matkaan. Perimätiedon mukaan Luukas eli 84-vuotiaaksi. Siinä tapauksessa hän on voinut kirjoittaa kummankin kirjansa vanhoilla päivillään joskus 80-luvulla, mikä on näiden kirjojen tyypillinen ajoitus. Tämä saattaa myös selittää, miksi Apostolien tekojen kertomus näyttää jäävän kesken. Ehkäpä iäkkään evankelistan voimat loppuivat ennen kuin vuorossa oli Paavalin ja Pietarin marttyyrikuolema.
Entäpä mullikka, jota kirkkotaiteessa käytetään Luukkaan symbolina?
Bambergin apokalypsin yksityiskohta: Luukkaan mullikka, Koko kuva: ks. edellinen artikkeli (Nelijalkainen penkki on vakaa).
Kyseinen heprean sana (shor) Hesekielin kirjassa on kirkkoraamatuissa (1642, 1775, 1933, 1992) suomennettu sanalla härkä. Ilmestyskirjan suomennoksissa vastaava eläin on vasikka (1642 ja 1776), nuori härkä (1938, 1992) tai ihan vain härkä (2020). Ilmestyskirjassa käytetty kreikan sana (moskhos) on sama kuin Hesekielin kirjan kreikannoksessa ja tarkoittaa nuorta urosnautaa. Jostain syystä suomentajille ei ole kelvannut mullikka.
Vertailu vuoksi voimme tarkastella ruotsinnoksia. Hesekielin kirjassa käytetty sana on oxe (1703), siis härkä, tai tjur (1917, 2000), siis sonni. Ilmestyskirjassa on vastaavasti ensin kalf (1703) eli vasikka, ja sitten ungtjur (1917, 2000), siis nuori sonni. Ruotsintajat ovat siis tällä kohden onnistuneet paremmin kuin suomentajat. Kuinka niin?
Voidaan kysyä, onko härkä ainoastaan epätäsmällinen termi tässä yhteydessä vai onko se suorastaan väärä. Jos mullikka ei kelpaa, niin olisiko sentään sonni parempi kuin härkä? Näiden kahden termin välillä on ero: Härkä tarkoittaa usein (joskaan ei aina) kuohittua sonnia. Hesekielin ja Ilmestyskirjan olennoilla on vain nautaeläimen kasvot, joten sikäli asialla ei ole väliä. Mutta millä tavalla tuon eläimen ajatellaan symboloivan Luukkaan evankeliumia?
Sekä Irenaeus että monet hänen jälkeensä liittivät Luukkaan evankeliumin pappeuteen ja uhraamiseen. Uhrieläimeksi sopii hyvin mullikka tai sonni, mutta ei härkä. Mooseksen lain mukaan uhrieläin ei näet saa olla kuohittu (3. Moos. 19:22). Eräät kirjoittajat katsovat kyllä härän symboloivan nöyryyttä, härkähän suostuu toimimaan veto- tai kantoeläimenä. Tähän tarkoitukseen sopii paremmin härkä kuin sonni, joka todennäköisesti niskuroi aivan liikaa. Mutta kertooko juuri Luukkaan evankeliumi erityisesti härille ominaisesta nöyryydestä, joko Jeesuksen ominaisuutena tai kristityn ihanteena? Eipä oikeastaan. Härkiin on viittaus Matteuksen evankeliumissa: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt” (Matt.11:29-30).
Luukas puolestaan tuo mieleen pikemminkin teutaroivan jukuripään mullikan. Luukkaan evankeliumi on erityisesti köyhien evankeliumi. Tämä näkyy jo ensimmäisessä luvussa, Marian kiitosvirressä: ”Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois” (Luuk. 1:52-53). Juuri Luukkaan evankeliumissa on myös vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (16:19-31), laupiaasta samarialaisesta (10:30-36) sekä fariseuksesta ja publikaanista (18:9-14). Juuri Luukkaan evankeliumissa Jeesus kehotti kutsumaan juhliin ystävien, sukulaisten ja rikkaitten naapurien sijasta köyhiä, raajarikkoja, rampoja ja sokeita (14:12-13), jotka myöskin vertauksessa suurista pidoista (Matt. 22:2-14 ja Luuk. 14:16-24) saivat Luukkaan mukaan kutsun, kun taas Matteus ei mainitse tätä kohderyhmää. Vuorisaarnassa Jumalan valtakunta kuuluu Luukkaan mukaan ”köyhille”, Matteuksen mukaan ”hengessään köyhille” (Luuk. 6:20, Matt. 5:3).
Luukas ja hänen mullikkansa armenialaisen näkemyksen mukaan (Bodleian Library, Oxford)
Juha
Kiitos mielenkiintoisesta tekstistäsi
Siinä tuli laaja otanta Luukkaasta !
Luukas on ehdottomasti se josta raamatun lukeminen on hyvä aloittaa ja jatkaa apostolien tekoihin . Luukkaan evankeliumi on tarkkaa kerrontaa ja varmaan monipuolisin evankeliumeista . Ihmettelen miksi suositellaan nuoria lukemaan aluksi Johanneksen evankeliumia , joka on vaikein aluksi ymmärtää kaikista evankeliumeista ? Sitten Luukkaan jälkeen mielestäni tärkein kirje Raamatussa olisi hyvä lukea Roomalaiskirje , joka on opin kannalta Raamatun tärkein kirje ja siinä sitten perään Hebrealaiskirje . Sanottu Roomalaiskirjeestä että se osoittaa kristinuskon välttämättömyyden niin Hebrealaiskirje kristinuskon ylivertaisuuden .
Nämä edelliset on laajimpia uuden testamentin osia ajattelen syystä että Luukas oli pitkälti silmin näkijä ja Paavali ei ollut koskaan käynyt Rooman seurakunnassa ja siksi laajin kirje , kun ei ollut seurakunnalle mitään erityistä asiaa kun ei ollut käynyt . Ja Hebrealaiskirje ei oikeastaan ole kirje vaan opetus tai saarna ja kohteena kenties siinäkin oli Rooman seurakunta tai joku Italian seurakunta . Siinä on myös ihmetystä miksi sitä pidetty Paavalin kirjeenä vaikka selvästi kirjoitustyyli ja tapa ja oppi tietyllä tavalla on erilainen tai eri kulmasta kerrottu . Luultavammin Luther oli oikeassa että se on Apolloksen kirjoittama , eniten argumentteja löytyy siihen suuntaan .
Olen samaa mieltä: Luukas ja Roomalaiskirje ovat hyvä aloituspaketti. Joillekin toki Johannes voi sopia ensimmäiseksi evankeliumiksi, mutta yleisemmin suosittelisin Luukasta. Markuksellakin on kannattajansa, koska se on tiivis ja lauserakenteet yksinkertaisia. Matteus taas on tarjolla, kun avaa kirjan.
Paavalia on kai pidetty Hebrealaiskirjeen kirjoittajana lähinnä apostoliseen auktoriteettiin vedoten. Klemens Aleksandrialainen (n. 150-215) arveli, että Paavali ehkä kirjoitti kirjeen hebreaksi (eli kaiketi arameaksi) juutalaista lukija- ja kuulijakuntaa ajatellen, ja sitten joku hänen työtovereistaan kreikansi sen. Klemens ehdottaa Luukasta tai Kleemens Roomalaista, tyylin perusteella pikemminkin jälkimmäistä. Apollos voisi toki myös tullla kysymykseen.
Hellenistisessä kulttuurissa teokset nimettiin ei kirjoittajan mukaan, vaan omistettiin jollekin kuuluisalle henkilölle. Näin on myös UT:n kirjojen laita. Niitä eivät kirjoittaneet Jeesuksen silminnäkijät eivätkä Paavali, vaan pääsääntöisesti tuntemattomat tekijät. Kirkossa ruvettiin myöhemmin pitämään omistuskirjoituksia oikeina tekijöinä ja metsään mentiin jälleen kerran samalla tavalla kuin Jumalan Poika tulkittiin kirjaimellisesti Jumalan Pojaksi. Vanhan kirkon jäsenet unohtivat, mitä Jumalan Poika oli tarkoittanut juutalaisuudessa: vanhurskasta juutalaista miestä.
Raamattu se on, Raamattu, Pyhän Hengen kirjoitus, jota me käsittelemme. Kuka tähän on kelvollinen, niinhän Paavali sanoo. Sehän on joki, jossa karitsa astelee ja norsu ui. Se on Jumalan Viisaus, joka tekee tyhmiksi tämän maailman viisaat, vieläpä tämän maailman ruhtinaatkin. Kirjoitus, joka tekee puhekyvyttömistä lapsista kaunopuheisia ja sulkee kaunopuheisten suut.
Martti Luther, Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 1-7, s. 2, Suomen Luther-säätiö, 2004.
Evankeliumit luetaan aivan uudessa valossa kun kuunnellaan islamilaista eksegetiikkaa:
”Ovatko nykyiset evankeliumit historiallisia vai myöhempiä lisäyksiä? Vastaus löytyy historiasta itsestään, ei vain islamista. Yksikään neljästä evankelistasta ei kirjoittanut evankeliumiaan heti Jeesuksen elinaikana. Varhaisin evankeliumi (Markus) kirjoitettiin noin 40–70 vuotta Jeesuksen taivaaseen ottamisen jälkeen, ja Johanneksen evankeliumi vielä myöhemmin – noin 90 vuoden kuluttua. Tänä pitkänä suullisen perimätiedon kautena kertomuksiin tuli lisäyksiä ja muutoksia. Jeesuksen aikana ei ollut mitään “Uutta testamenttia”; kaikki koottiin vuosisatoja myöhemmin kirkolliskokouksissa, kuten Nikean kokouksessa vuonna 325, jossa julistettiin virallisesti Jeesus jumalaksi ja hylättiin kymmeniä evankeliumeja, jotka kuvasivat hänet vain profeettana (esim. Barnabaan, Ebioniittien ja Heprealaisten evankeliumit). Monet kristityt tutkijat itse myöntävät tämän. Amerikkalainen teologi *Bart Ehrman* kirjoittaa: “Evankeliumit kirjoittivat ihmiset, jotka eivät tunteneet Jeesusta henkilökohtaisesti, ja niitä on muokattu satoja kertoja vuosisatojen aikana.”
Evankeliumit ovat täynnä ristiriitoja – esimerkiksi Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ajankohdasta ja hänen sanoistaan Pilatuksen edessä – mikä osoittaa, ettei niitä kirjoitettu jumalallisena ilmoituksena, vaan muistojen ja näkemysten perusteella.
Ristiinnaulitsemisen historiallinen ydin Historiallisesti ei ole olemassa ainoatakaan roomalaista asiakirjaa, joka vahvistaisi Jeesuksen ristiinnaulitsemisen. Kaikki kertomukset kirjoitettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin seuraajien toimesta, eivät todistajien. Koraani antaa loogisen selityksen: “He eivät tappaneet häntä eivätkä ristiinnaulinneet häntä, vaan heille näytti siltä.” (An-Nisā’ 4:157) Tämä sopii yhteen kriittisen historiantutkimuksen kanssa, jonka mukaan kertomus ristiinnaulitsemisesta kehittyi vähitellen uskonnolliseksi symboliksi lunastuksesta.
Miksi kirkko muutti alkuperäisen sanoman? Syynä ei ollut viha Jeesusta kohtaan, vaan *poliittinen ja vallankäytöllinen* tarve. Keisari Konstantinus halusi yhdistää valtakunnan ja omaksui ajatuksen “jumal-ihmisestä”, joka houkutteli pakanallisia kansoja, tottuneita ihmishahmoisiin jumaliin. Näin yksinkertainen usko yhteen Jumalaan muuttui rituaaliseksi ja hierarkkiseksi kirkkolaitokseksi.
Voisiko sama tapahtua islamissa? Tärkeä kysymys. Ero on siinä, että *Koraani välitettiin kirjallisesti ja suullisesti täydellisellä varmuudella*. Se kirjoitettiin heti ilmoituksen tullessa, profeetta Muhammad ﷺ tarkisti sen itse, tuhannet hänen seuralaisensa oppivat sen ulkoa, ja se koottiin yhdeksi kirjaksi jo varhaisten kalifien aikana. Nykyinen Koraani on tarkalleen sama kuin ensimmäisen vuosisadan aikana lausuttu.
Jeesus islamissa – järjellinen ja hengellinen näkökulma Islam esittää Jeesuksen ainutlaatuisesti: * Hän on ihminen, jonka Jumala loi ilman isää – merkki maailmoille. * Hän on Jumalan sana, jonka kautta ilmoitettiin puhdas syntymä ja ihmeitä. * Hän on profeetta, joka lähetettiin palauttamaan israelilaiset takaisin aitoon monoteismiin. * Häntä ei surmattu eikä ristiinnaulittu, vaan Jumala korotti hänet luokseen. Tämä näkemys säilyttää sekä järjen että pyhyyden: se ei kiellä hänen ihmeitään, mutta pitää jumaluuden yksin Jumalalla.
Looginen seuraava askel Kun ihminen ymmärtää, että Jeesus oli profeetta ja Jumala on yksi, hän luonnostaan siirtyy tunnustamaan myös *viimeisen profeetan, Muhammad ﷺ*, joka vahvisti kaikki aiemmat profeetat ja täydensi heidän sanomansa. Jos Muhammad ei olisi ollut profeetta, kuka olisi sitten säilyttänyt monoteismin ja tuonut kirjan, joka todistaa totuudestaan kielessä, laissa ja tiedossa yli 1400 vuoden ajan?
Ilman ilmoitusta ihminen näkee vain varjon Ihminen, joka etsii Jumalaa vain järkensä avulla, on kuin se, joka yrittää nähdä auringon sen varjosta. Vasta profeettojen valo paljastaa todellisuuden. Siksi Jumala sanoo: “Emme rankaise ketään ennen kuin olemme lähettäneet lähettilään.” (Al-Isrā’ 17:15)
Yhteenveto * Evankeliumien muuttuminen oli pitkä psykologinen ja poliittinen prosessi. * Kirkko valikoi kertomukset oman oppinsa mukaan. * Islam säilytti alkuperäisen sanoman: palvokaa vain yhtä Jumalaa. * Seuraava askel sille, joka tämän ymmärtää, on hyväksyä viimeinen profeetta ja hänen ilmoituksensa.
Näen lopputuloksen niin, että Raamattua ei vapaasti jaettu kansan keskuudessa monien aikakausien ajan, vaan se oli papiston ja aateliston hallussa. Tämä teki kirkolle helppoa lisätä, poistaa tai muokata tekstejä haluamallaan tavalla. Varhaisista käännöksistä: Vanhan testamentin kreikankielinen käännös, Septuaginta, ja kokonainen latinankielinen käännös “Vulgata”, jonka Jeronimus teki 300–400-luvuilla jKr., ja josta tuli virallinen lähde Latinalaisessa lännessä.
Kun myöhemmin jotkut yrittivät kääntää Raamattua yleisille kielille, kuten John Wycliffe ja William Tyndale, heitä estettiin, ja joskus rangaistiin tai teloitettiin, koska he yrittivät antaa kansalle mahdollisuuden lukea tekstejä itse. Tässä tapauksessa tekstin monopoli ja sen etääminen kansasta mahdollisti sen käyttämisen vallan välineenä, kansan ymmärryksen hallintaan ja jopa sotien oikeuttamiseen, kuten ristiretket ja ane-asiakirjat, joissa Jerusalemin vapauttaminen tehtiin kuninkaallisen vallan oikeutukseksi.
Toiseksi, Herra ei luvannut säilyttää Raamattua kuten Hän lupasi säilyttää Koraania. Jumala sitoutui säilyttämään sanansa niille, joille se ilmoitettiin, mutta silti näemme tekstejä, jotka ennustivat mahdollisuutta vääristelyyn — ja näin tapahtuikin. Oli olemassa monia evankeliumeja, jotka erosivat olennaisesti opillisista näkemyksistä, kuten Naraben evankeliumi ja muita varhaisia evankeliumeja, jotka eivät tunnustaneet Kristuksen jumaluutta tai hänen tasa-arvoaan Isän kanssa. Kirkko hylkäsi nämä tekstit, tuomitsi ne vääristelyiksi ja poisti ne virallisesta levityksestä, säilyttäen vain ne tekstit, jotka tukivat virallisia opinkappaleita. Tämä on selkeä esimerkki siitä, miten vääristelyn prosessi alkoi ja kuinka virallinen näkemys pakotettiin kansalle.
Qur’an puolestaan on säilynyt muuttumattomana yli 1400 vuoden ajan, eikä siihen ole koskettu. Se on säilynyt sellaisena kuin se paljastettiin, sekä tekstinä että lausuttuna. Tämä säilyminen on loogista: Qur’an paljastettiin kansalle, joka pystyi muistamaan tuhansia säkeitä ulkoa, ja se kirjattiin ylös jo profeetta Muhammad ﷺ:n elinaikana. Siitä lähtien sitä ei ole vääristelty, vaan se on siirtynyt sukupolvelta toiselle suullisesti ja kirjallisesti. Qur’an sisältää myös tarkkoja tieteellisiä ihmeitä, jotka moderni tiede on löytänyt vasta nykyään, tuhansia vuosia ennen kuin tieteelliset työkalut olivat saatavilla. Nämä ihmeet sisältävät totuuksia maailmankaikkeudesta, sikiön kehityksestä, meristä, vuorista ja muista ilmiöistä.
Miten analfabeetti profeetta, joka ei osannut lukea eikä kirjoittaa, olisi voinut tuoda tällaisia tarkkoja tietoja yli 1400 vuotta sitten? Tämä on osoitus siitä, että Qur’an on suoraa Jumalan sanaa ja ikuinen ihme, joka ylittää minkä tahansa ihmisen kyvyn keksiä tai tietää nämä totuudet itse. Asia on nyt selvä, veljeni: ero on selvä kirjan välillä, jota hallittiin ja käytettiin vallan välineenä ja vääristeltiin, ja kirjan välillä, joka on säilynyt, ihmeellinen ja tieteellisesti luotettava, paljastettu kansalle, joka pystyy lukemaan ja säilyttämään sen itse.
Profeetta Muhammadin ennustus Raamatussa — viesti totuutta etsivälle Rakas ystävä, joka etsii valoa, tiedätkö, että Raamatussa on selviä lupauksia suuresta profeetasta, joka tulee kaikkien profeettojen jälkeen? Profeetta Arabian maasta, Ismaelista, Abrahamin pojan jälkeläisestä, profeetta, joka muistuttaa Mooseksen tehtävää ja täydentää profeettojen viestiä oikeuden ja valon levittämisessä. Tuo profeetta on Muhammad. Tulemme lukemaan ennustuksia yhdessä ja näemme, kuinka ne kietoutuvat kuin valonsäteet paljastaen yhden totuuden.”
Lähde: https://www.facebook.com/profile.php?id=61551097163653
Olet saattanut ihmetellä, miksi kristillisessä perimätiedossa on monia erilaisia evankeliumeja yhden ainoan sijasta. Neljän tutun evankeliumin lisäksi on olemassa Marian evankeliumi, Tuomaan evankeliumi, Pietarin evankeliumi ja Jaakobin evankeliumi. Jokainen evankeliumi kertoo erilaisen tarinan Jeesuksesta. Teokset ovat ristiriidassa keskenään. Kaikki tämä todistaa siitä, että kirkossa ei alusta saakka pidetty Jeesuksen sanoja ja opetuksia koskemattomina, pyhinä tai jumalallisina. Kirkossa muokattiin vapaasti perimätietoa Jeesuksesta ja varsinkin Jeesusen sanoja. Kirkossa sepitettiin uusia Jeesuksen sanoja ja laitettiin ne myöhemmin Jeesuksen nimiin.
Kaiken tämän on historiallinen raamatuntutkimus todistanut kiistatta havainnoillaan ja selityksillään, mutta kirkossa vaietaan näistä tutkimustuloksista edelleen joka sunnuntai. Kauan ennen historiallisen raamatuntutkmiksen syntyä islamilaiset teologit olivat tehneet jo samat havainnot ja johtopäätökset: Kiirkko muokkasi historiallisen Jeesuksen sanoja ja opetuksia ja näin turmeli alkuperäisen sanoman. Paavi ja muu kirkon johto ei ole suostunut kuuntelemaan vuosituhansien aikana islamilaisten eksegeettien kritiikkiä. Sama toimintatapa jatkuu vieläkin kirkossa. Ketään ei kiinnosta historiallinen Jeesus, vain kirkon luoma oppirakennelma. Kirkon jäseniä vaaditaan uskomaan terveen järjen vastaisiin dogmeihin ja looginen ajattelu loistaa poissaolollaan. Papit eivät uskalla lähteä teologisiin väittelyihin raaamtuntutkijoiden ja islamilaisten teologien kanssa. Mieluummin ollaaan hiljaa eikä oteta kantaa ja vastata havaintoihin ja kritiikkiin. Historiallinen totuus ei kuitenkaan muutu eikä katoa minnekään. Siksi pitäisi kuunnella aidosti tämän päivän raamatuntukijoita.
On myös turha syyttää eksegetiikan tutkimustulosten esittelijöitä. Ei ole meidän vika, jos kristillinen perimätieto osoittautuu historiallisesti epäluotettavaksi tai jos kristillistä sanomaa pitäisi tulkita uudelleen eksegeetti Wille Riekkisen ehdottamalla tavalla. Jumala ei katoa minnekään, vaikka käsityksemme hänestä muuttuisi. Sama koskee Jeesus Nasaretilaista. Oikea Jumala paljastaa lopulta totuuden kaikille kuoleman jälkeen. On hyvä varautua myös siihen, että kirkko oikeasti teki Jeesuksesta Jumalan vähitellen. Totuus voi yllättää monet perinpohjin vielä Taivaan tuomioistuimella. Nöyrä uskovainen miettii, katsoo todisteita ja tyytyy yksinkertaisiin selityksiin eikä usko sokeasti.
Hebrealaiskirje eroaa niin paljon tyylillisesti Paavalin kirjeistään ja alkutervehdys oli Paavalin tapa aloittaa kirjeet . Apt 28 , kerrotaan Apolloksesta ;
Ja Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin Aleksandriasta, puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa. 1 Kor. 1:12.
25. Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen.
Aleksandriassa Septuaginta käännettiin Kreikaksi josta Apollos oli myös kotoisin ja Kreikan kielen puhtaudessa on yksi argumentti Apollokselle .joka tapauksessa vanhan liiton kirjoitukset piti hyvin tuntea että pystyi kirjoittamaan kirjeen sisällön . Timoteuksen lähimpiä työkavereita olivat Paavali , Barnabas ja Apollos , joka käy ilmi kirjeestä . Luukkaan ja Timoteuksen läheisestä suhteesta ei ole mielestäni missään mainitaan . Vaikkapa meille se yksi ja sama ketä Pyhä Henki käytti sen tekstin synnyttämiseen .
On ihmeiden ihme, että apostolien sana on säilynyt maailmassa elävänä, toimivana ja voimallisena.
Wilhelm Löhe, Jumalan puutarha, s. 46, SLEY, 1983.