Kun Vetelin seurakunnan tuleva kirkkoherra Asko Kantola on valmistautunut tehtävän tuomaan elämänmuutokseen, on mielessä ollut kuin huokauksena yksi raamatunjae: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.”
Näiden sanojen kautta hän haluaa lähettää terveisensä myös Veteliin.
– Perinne ja juuret ovat tärkeitä, niistä lähdetään liikkeelle. Tänään yritetään vastata tämän ajan haasteisiin, mutta kristillisestä uskosta ja perinteestä käsin. Tähtäyspiste on iankaikkisuus, sitä varten seurakunta on Vetelissä ja kaikkialla maailmassa, Kantola sanoo.
Vetelin kirkkoherraksi Kantola, 60, siirtyy Forssan seurakunnasta. Vetelin kirkkovaltuusto valitsi hänet tehtävään yksimielisesti joulukuun alussa. Kantola oli viran ainoa kelpoinen hakija.
Hakemaan Kantolaa houkutteli ajatus siitä, että tässä vaiheessa elämää voisi olla hyvä hetki toimia, mikäli urallaan vielä haluaisi tehdä jotain uutta.
– Aikoinaan suoritin kirkkoherran virkaan vaadittavat tutkinnot. Aloin miettiä, että nyt on viimeinen mahdollisuus kokeilla sitä työtä. Vetelissä paikka oli sopivasti auki.
Lisäksi Kantolalla oli tunne, että häntä voitaisiin Vetelissä tarvita. Seurakuntaan oli jo aiemmin yritetty rekrytoida kirkkoherraa tuloksetta.
– Ajattelin, että ehkä voisin olla se, jota he etsivät.
Ajattelin, että ehkä voisin olla se, jota he etsivät.
ASKO KANTOLA vihittiin papiksi vuonna 2002 Jyväskylän Taulumäen kirkossa. Tilaisuus on yksi harvoista muualla kuin tuomiokirkossa eli hiippakunnan pääkirkossa järjestetyistä pappisvihkimyksistä.
Kantolan käsityksen mukaan vihkimys järjestettiin Jyväskylässä kädenojennuksena keskisuomalaisille, jotka tuolloin havittelivat oman hiippakunnan perustamista.
Ensimmäinen papinpaikka löytyi Ilmajoelta. Sittemmin Kantola on työskennellyt myös Riihimäellä, toiseen otteeseen Ilmajoella ja viimeksi Forssassa.
Pappeudesta Kantola kertoo haaveilleensa jo lukioikäisenä, mutta ei silti tohtinut hakea teologiseen heti lukion jälkeen.
– Ei vaan riittänyt kantti hakea, hän sanoo.
Sen sijaan hän lähti opiskelemaan vankeinhoitoa ja työskenteli jonkin aikaa vanginvartijana Helsingin vankilassa eli Sörkassa. Niiltä ajoilta käteen jäi yksi oppi, joka on ollut tärkeä papin työssä.
– Kyllä siinä sellainen yleinen ymmärrys syntyi, että lähtökohdista riippumatta kaikki me olemme ihmisiä.
VETELIN SEURAKUNNASTA Kantola ei etukäteen tiennyt juuri muuta kuin sen, että kyse on pienestä, yksipappisesta seurakunnasta Keski-Pohjanmaalla.
Nyt hän on tutustunut seurakuntaan paitsi käymällä paikan päällä myös tilastojen kautta. Hänelle on syntynyt mielikuva aktiivisesta ja juurevasta maalaisseurakunnasta, jossa arvostetaan perinteitä.
Uudistamistarpeita tulevalla kirkkoherralla ei toistaiseksi ole mielessä. Tärkeimmäksi tehtäväkseen hän nimeää seurakunnan itsenäisyyden turvaamisen.
– Veteli on pieni seurakunta, jolla on voimakas halua olla itsenäinen. Itsenäisyyden ja ennen kaikkea toiminnan turvaaminen jatkossa on tärkeää, että seurakunnan palvelut pysyisivät Vetelissä.
Tämän päivän haasteena niin kunnassa kuin seurakunnassa on väestön ikääntyminen ja väheneminen. Viime vuoden lopussa Vetelin seurakuntaan kuului vajaat 2 500 jäsentä. Jäsenmäärä on pudonnut 2020-luvulla tasaisesti muutaman kymmenen henkeä vuodessa. Toivottomuuteen ei silti pidä vajota, Kantola toteaa.
– Täytyy muistaa, että huominenkin päivä aina tulee ja myös pienellä on oma tarkoituksensa. Pienuuden ekonomia on vahvuus ja siitä voidaan ottaa voimaa. Huomisesta kukaan ei tiedä. Asiat voivat yhtä hyvin kääntyä kasvun puolelle.
Veteli on pieni seurakunta, jolla on voimakas halua olla itsenäinen.
VETELISTÄ HANKITTUNA on ainakin alkuun vuokra-asunto. Sinne Asko Kantola muuttaa puolisonsa, kanttori Heini Kataja-Kantolan kanssa.
Perheen neljästä lapsesta kolme asuu jo omillaan, ja myös nuorimmainen aikoo jäädä Forssaan suorittamaan loppuun lukio-opintonsa.
Papin ja kanttorin perheessä on muuttoihin jommankumman työn perässä jo totuttu. Toisellekin työpaikka lähiseudulta on yleensä järjestynyt pian. Nyt Heini Kataja-Kantola aikoo ainakin alkuun keskittyä loppusuoralla olevien teologian opintojensa viimeistelyyn.
Vapaa-ajallaan Asko Kantola kertoo harrastavansa erityisesti lukemista. Haastattelupuhelun yllättäessä hän on ollut kotisohvallaan lukemassa hyllystä käteen sattunutta Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämäkertoja.
– Olen aikalailla koti-ihminen, viihdyn omassa hiljaisuudessa ja rauhassa. Tärkeintä on, että saan olla hyvän, mielellään historiasta kertovan kirjan äärellä.
Kotimaan lukijoille Kantola suosittelee joukkoa klassikkoromaaneja: Seitsemää Veljestä, Sinuhe Egyptiläistä, Tarua Sormusten Herrasta sekä Väinö Linnan ja Jane Austenin tuotantoa.
Pian haastattelun jälkeen maalaisseurakunnan tuleva kirkkoherra lähettää sähköpostitse vielä yhden hengellisen kirjavinkin. Se on ruotsalaisen piispan Bo Giertzin romaani Kalliopohja (1941), joka kertoo kuvitteellisen maalaisseurakunnan tapahtumista kolmena eri aikana.
Ilmoita asiavirheestä