”Populismi” on julkisessa sanassa kytketty harmillisen onnistuneesti äärioikeistolaisuuteen. Arvostettujenkin mediatalojen jutuissa saatetaan vetää mutkia suoriksi toteamalla populistien ”pelkistävän monimutkaiset yhteiskunnalliset ongelmat yksinkertaisiksi hokemiksi.” Eivätkö sitten modernin vasemmiston käsitykset konservatiiveista edusta yhtä hyvin epä-älylliseksi miellettyä populismia? Mutta entäpä jos populismi nähtäisiinkin positiviisena asiana, taitoa vaativana strategiana, jonka avulla yhteiskunnallisten ja myös kirkollisten mittelöiden osapuolet selkeyttävät demokratiaan kuuluvia vaihtoehtoja?
Onnistuin saamaan vastineen Helsingin Sanomiin (hs.fi 12.8.2023) samassa lehdessä ilmestyneen artikkelin (”Poikien Tiktok” 9.8.2023) takia. Kritisoin siinä esitettyä yksipuolista näkemystä populismista. Haluaisin irrottaa käsitteen puoluepolitikoinnista ja kytkennöistä konservatismiin. Väitteeni on, että kaikkien mielipidevaikuttajien tavoite on aina ollut ”populistisen strategian” tehokas hyväksikäyttö sekä halu kehittyä ”hyviksi populisteiksi”.
Emme voi tulla koskaan yksimieliseksi. Olemme tuomittuja elämään maailmassa, jossa ”meidän” ohella tulee aina asumaan myös ”heitä”, mitä erilaisempia käsityksiä ihannemaailmasta viljeleviä kuppikuntia. Näissä oloissa menestyviä, muista erottuvia poliitikkoja – ja kolumnisteja – yhdistää kyky tiivistää sanottavansa tavalla, joka muistetaan ainakin seuraaviin vaaleihin asti. Se juuri on populismia, myönnämmepä sen tai emme.
Maailman ongelmat ovat luonnollisesti monisyisiä. Mutta se ei estä meitä jopa kärjistämästä sanottavaamme mahdollisimman ymmärrettävään muotoon. Eikö populismissa ole lopulta kyse kaivatusta ”tiedon popularisoinnista”, selkokielisistä esityksistä, jotta mahdollisimman moni veronmaksaja ymmärtäisi, mitä heidän rahoillaan tutkitaan tai miksi Suomen tasavallan presidentiksi valitun on syytä lennellä ympäri maailmaa ollakseen esillä suuren maailman johtajien miitingeissä? Minulla on ainakin monta aukkoa tiedossa ja ymmärryksessä.
X X X
Siteeraan mielelläni Chantal Mouffea perehdyttyäni taannoin hänen politiikan teoriaansa, johon kuuluu muun muassa ”demokratian radikalisointi” juuri keinona puolustaa liberaalia demokratiaa. Arvovapaa populismi kuuluu tähän ohjelmaan. On paljon lahjakkaita tutkijoita sekä teknisesti taitavia viestijöitä ja toimittajia, mutta pinnalle pääsevät ne, jotka kiteyttävät sanottavansa sattuvimmin, olkoon kyse sitten poliittisen ohjelman julkituomisesta tai toisinajattelijoiden lahjakkaasta mustamaalaamisesta. Poliitikko tai influensseri voi kansantajuistaa sanottavansa muutamaan pointtiin, jopa yhdeksi iskulauseeksi: ”Make America Great Again” tai ”Kaikki persut ovat rasisteja”. Tämän jälkeen kansalaiset ainakin tietävät, mitä kukin suunnilleen kannattaa ja keitä kaihtaa voidakseen ottaa siihen kantaa. Näkyvät vaihtoehdot aktivoivat yhteiskunnan jäseniä. Se voi edistää myös halua pysyä kirkon jäseninä olipa viitekehys mikä tahansa.
Merkillepantavaa muuten on, että kirkkopolitiikassa on lyöty ainakin 1980-luvulta alkaen valtavasti moralisoivia leimoja sen sijaan, että myönnettäisiin rehdisti se, että toista on vaikea käännyttää liberaaliin tai konservatiiviseen suuntaan. Kaikkien näkemysten hyväksyminen samaan pöytään ilman hyvä-paha- tai tyhmä-viisas-oletuksia tuntuu tämän päivän kirkossakin olevan haasteellista.
Mouffen filosofiseen ohjelmaan kuuluukin väite, että ”aina on vaihtoehtoja”. Ihan viisaat kunnon ihmiset voivat puolueohjelmien äärellä päätyä täysin vastakkaisiin johtopäätöksiin hyvän elämän perusteista. Sosiaalisessa todellisuudessa kaikki ”konsensukset” ovat enemmän tai vähemmän pakon edessä tehtyjä sopimuksia. Ihmisten maailmassa ne kaikki ovat aina konfliktuaalisia, haastettavissa olevia ja väliaikaisia.
Populismi olisi nähtävä menetelmänä, eikä poliittisena ohjelmana, jossa keskenään äärimmäisen poikkeavat käsitykset ottavat loputtomasti mittaa toisistaan avoimissa tiloissa. Demokratia ei ole rikki, jos populistit vasemmalta ja oikealta taittavat peistä keskenään: sen sijaan se on uhattuna, jos esivalta tai viestimet kuin yhteisestä sopimuksesta päättävät, että jotkin perustellut näkökulmat eivät saa päästä julkisuuteen.
Sisällissotien estämiseksi paras tapa on antaa kaikkien kukkien kukkia ja suorastaan vetää koloistaan päivänvaloon kaikki relevantit näkemykset.
X X X
Siteerasin hiljattain Heikki Räisästä hänestä kirkollisissa lehdissä kirjoitettujen artikkeleiden pohjalta. Räisänen kehotti elämänsä loppuhetkillä meitä muistamaan alkuseurakunnissa vallinnutta moniäänisyyttä kiistoineen ja vähintään sietämään toisiamme radikaaleistakin eroavaisuuksistamme huolimatta. Kaivattua rakkautta vastapuolien välillä hän kaiken nähneenä ja kokeneena ei tohtinut edes toivoa. Mutta mikä estää meitä silti siihen pyrkimästä?
Chantal Mouffen suomentamattomia teoksia lukiessa mieleen piirtyi kuva modernista kirkosta, jossa eriväriset lobbarit, intressiryhmät ja herätysliikkeet kävisivät kiihkeätäkin mutta kuitenkin ystävällismielistä (!) kamppailua populistisin keinoin kansan hiljaisen enemmistön sieluista. Kuten jääkiekko- tai jalkapallosarjoissa kilpailu on kovaa, mutta vastustajaa ei suinkaan pyritä eliminoimaan, koska sarja itsessään nähdään tärkeänä. Olisiko kirkon jäsenillä tuosta opiksi otettavaa?
Radikaalidemokraattisesti hallinnoidussa kirkossa Raamatusta ei tarvitsisi opetuksessakaan jättää pois mitään, mitä sinne on kirjoitettu. Silti tuollainen kirkko, jonka ovet olisivat ihan konkreettisestikin aina avoinna, saattaisi houkutella kaikenlaisia ihmisiä osallistumaan messuun ja lausumaan yhteisen ja muuttamattoman uskontunnustuksen. Sanassa sanotaan, että kolkuttavalle avataan ja että ”Jumalan armo kasvattaa meitä”.
Toivottaako kirkkomme sitten ihan kaikki, niin etsijät kuin löytäneetkin, uskovaiset ja toivovaiset tasapuolisesti yhteiselle aterialle? Jos kokemus on toinen, ihmisiä kun olemme ja lähtökohtaisesti viihdymme kaltaistemme seurassa, niin mikseivät kaikki osapuolet, konservatiivitkin sateenkaarisiiven tapaan, saisi käyttää kaikkien verovaroin ylläpidettäviä tiloja myös oman näköisiin tilaisuuksiinsa?
Niin ihmeelliseltä kuin se voi kuulostaa, uskon populismiin, tulipa se oikealta tai vasemmalta eli täysin avointen ovien kirkkopolitiikkaan eksklusiivisten ehtoolliskieltojen sijaan. Siinä voisi olla nykyprotestanttisen kirkon salainen ase taistelussa hengellistä välinpitämättömyyttä ja jäsenkatoa vastaan. Mikä on kirkon hallinnon linja jatkossa eli onka siellä valmiuksia valitun linjan tarkistukseen, se jää nähtäväksi.
Ari , ei minun tarvitse selittää selviä raamatun kohtia , ongelma on siinä että se ei sovi sinun ajatteluusi . Jos Raamatussa lukee selvästi että kasteessa saadaan synnit anteeksi ja Pyhän Hengen niin se ei kelpaa sinulle .Tai esivallalle tulee kuuliaisia koska ne ovat saaneet vallan Jumalalta , niin se pitäisi selittää muuksi . Kaikki siis kaikki valta on annettu Jeesukselle taivaassa ja maan päällä . Raamattu kuitenkin sanoo kuten Marko viittasi että Jumalaa tulee totella ennemmin ihmistä. . Koskaan Raamatusta nouseva yhtenäinen Jumalallinen totuus ja rakkaus jos emme hyväksy näitä selviä asioita . Emme ymmärrä tosin kaikkea kun Jumalan sallimus ja tiet ovat meille tutkimattomia . Jokainen hallitsija on vain sillä paikalla missä on kun Jumala sen sallii eikä yhtään aikaa pidempään kun hän ei salli . Hän ei nuku eikä mitään tapahdu meidänkään elämässä ilman hänen sallimustaan , kuitenkin ne lupaukset mitkä meille on annettu se varmasti pitää ja siis syntisinä saadaan päivittäin kääntyä hänen puoleensa . Mitään varsinaista pakottamista uskoon ei ole Suomessakaan ollut ennen uskonnonvapauslakia. .Ja jos koet katkeruutta kuten joskus tai yleensä halutaan luterilaisuutta moittia , niin silloin ei ollut edes syntynyt Suomeen helluntaiherätystä tai vapaakirkkoa ja nämä protestanttiset ryhmät saivat vapauden kun niitä alkoi syntymään.
Uskon voima on sangen suuri. Sillä uskon ominaisuus on puhdistaa ja tehdä valkeaksi ja kirkkaaksi, mikä ennen oli likaista, mustaa ja pimeää. Ja vaikka synti onkin suuri, on uskon voima vielä suurempi. Jos siis syntejä on paljon, on uskovaisilla sitä enemmän voimaa. Kaikki maailman synnit eivät ole läheskään uskon vertaiset, vielä vähemmän ne voittavat uskon.
Stefan Prätorius, Uskovaisten Hengellinen Aarreaitta, s. 38, Evankelisluterilainen Todistajaseura, 1986.
Liturgian tehtävään uskon opettajana liittyy erottamattomasti jumalanpalveluksessa luettavat Raamatun lukukappaleet sisältävän evankeliumikirjan käyttö. Joka KIRKKOVUOSI seurakunta elää uudestaan Kristuksen kanssa pelastushistorian tapahtumat. Se alkaa hänen odotuksestaan (adventti) edeten hänen syntymäänsä (joulu), kuolemaansa ja ylösnousemukseensa (pääsiäinen) ja Pyhän Hengen lähettämiseen (helluntai). Näin liitettynä kirkkovuoden kautta Jeesuksen elämään ja työhön seurakuntalaiselle opetetaan uskon perusasiat.
Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, Historiallinen jumalanpalvelus vai modernit erityismessut?, s. 7, Suomen Luther-säätiö, Aamutähti Nro 8, 2001. Käännös eräästä luterilaisen Missouri-synodin julkaisusta.
Yksi peruskysymys on miksi kaikki uskonnot ja myös ateistit uskovat olevansa oikeassa? Eikö silloin paha hallitse heitä eli eivät kuule Jumalaa, sitä yhtä ainoaa ja oikeaa?
Sitten on vielä että on niin monia ns ”kristillisiä” uskontoja, ovatko he kaikki oikeassa?
Voiko pieni lapsi erottaa oikean väärästä, siis kun lapselle opetetaan uskontoa niin erottaako lapsi sen onko se Totuuden mukaista vai ei?
”Voiko pieni lapsi erottaa oikean väärästä?” Lainaapa kirjastosta lapsen kehitystä käsitteleviä kirjoja ja perehdy niihin. Asia tuntuu sinua kiinnostavan, Ari Pasanen. Muidenkin kysymystesi suhteen voisin antaa saman ohjeen. Tuskin saat näissä keskusteluissa itseäsi tyydyttäviä vastauksia.
Kyllä lapsi erottaa oikean väärästä , kuten alkuasukaskin vaikka ei olisi kuullut evankeliumia . Jos lyöt häntä niin hän tietää että väärin teit . Kun lapselle opetetaan Jeesuksesta niin kai uskot Jeesuksen sanoja kastekäskyssä . Jos lapselle opetetaan ateismia niin voi omaksua sen myös , mutta etkö Ari lähde siitä että Jumalassa on totuus ja hänen sanansa pitää paikkaansa ? On eri uskontoja ilman Kristusta ja sitten on kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä joilla erilaisia oppikäsityksiä , kuitenkin armosta vain Kristuksen sovitustyön kautta uskomalla jokainen pelastuu . Emme ole Jumalia emmekä voi antaa pääsylippuja ajassa kenellekään , koska tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle . En oikein ymmärrä miksi pitää tuoda isoja asioista joihin meillä ei ole vastausta mutta pelastuksen tie ja armonjärjestys on sanassa selvästi kerrottu .
Martti Pentti siis eikö kaikki lapset opi mitä heille opetetaan, siis eihän kiinalaiset lapset ymmärrä mikä on kissa, vai ymmärtääkö?
Mistä nyt sitten suomalainen luterilainen lapsi varmasti tietää että se mitä hänelle opetetaan on Raamatun mukaista?
”Eiväthän kiinalaiset lapset ymmärrä, mikä on kissa, vai ymmärtävätkö?” Kissa on tuttu kiinalaisillekin lapsille, he vain kutsuvat sitä nimellä 貓 [māo]. – – – Pienille lapsille ei taida raamatunmukaisuus merkitä mitään. He ymmärtävät kuitenkin hyvin, että ilon ja turvallisuuden tuottaminen on hyvää ja oikein, pahan mielen ja pelon synnyttäminen taas on pahaa ja väärin. Kristillisen kasvatuksen myötä heille selviää myöhemmin, että näin on myös Raamatussa ilmoitetun Jumalan tahdon mukaan.
Miksi Ari uskot olevasi oikeassa ja muut väärässä?
Pekka mistäkö tiedän, no kaikki mitä tuon on puhdasta Raamatun sanaa jonka Pyhä Henki kirkastaa!
Kuulostaa hyvältä, että keskustellaan, mieluummin kuin ollaan keskustelematta, vaikka käsitteen populismi sisällöstä. Kellä on oikeus määritellä mitä se tarkoittaa? Miksei jokaisella? Toisin kuin eräissä kommenteissa sitkeästi halutaan pitää kiinni, populismille viime vuosien mediakeskuselussa sementoitunut äärioikeitolainen kytkös voidaan kiistää, kunhan keskustelija määrittelee selkeästi, mitä tarkoittaa tällä käsitteellä – ja yleensäkin käsitteillä, joille on klikkitodellisuudessa muodostumassa jokin alkuperäisistä konnotaatioista muuntunut sisältö.
Minulle populismi on väreistä vapaa keino osallistua keskusteluun. Haluan nähdä itseni väittelijänä, joka pyrkii koko ajan tiivistämään sanottavansa mahdollimman selkeään muotoon ennen kaikkea itseäni varten, antaen omankin ajatteluni kehittyä muiden pyrkiessä tuomaan omien ennakkoasenteidensa värittämät mielipiteensä julki yhtä tiiviisti. Todellisuudessa näyttää tietenkin siltä, että lähes jokainen keskusteluihin osallistuva pyrkisi keinolla millä hyvänsä käännyttämään muita, turhautuakseen lopulta enemmin tai myöhemmin siihen, miten vaikeaa on saada toista kääntämään päänsä ainakaan välittömästi oman loistavan argumentoinnin seurauksena. Tämä pitää paikkansa ennen muuta uskon ja uskontojen piirissä.
Siksi on ollut vapauttavaa alkaa hyödyntää populistista toimintamallia siten, että se auttaa minua kehittymään omassa ajattelussani ja samalla testaamaan jatkuvasti, mitä mieltä minä oikein olen. Ei voi tiivistää sanottavaansa hyvin, ellen ole sisäistänyt kunnolla, mitä mieltä itse oikeastaan onkaan asioista. Olen pyrkinyt vapauttamaan itseni pakonomaisesta tarpeesta vaikuttaa yhtään kehenkään olipa kyse yhteiskunnallisista tai kirkollisista myrskyistä. Se ei kuitenkaan ole estänyt vaan innostanut suorastaan uudelta pohjalta osallistumaan päivänpoliittisiin ja kirkollisiin vääntöihin. Tärkeintä on siis antaa oman näkökannan tiivistyä kaikessa rauhassa ja sanoa sitten mitä ajattelee, ilman tarvetta miellyttää muita. Kenties joku siitä sitten saa virikkeitä omaan ajatteluunsa.
Olen taas Davosin kokouksen jälkeen lukenut maan suurinta lehteä ja haukkonut henkeäni: millaista populismia HS harrastaa pyrkiessään määrittelemään USA:n presidenttiä tavalla, joka on yksinkertaisesti ennenkuulumatonta. Itäisen rajanaapurimme presidentin ja Israelinkin jälkeen lehdellä on nyt täysin pidäkkeetön kolmas syljeskelyn kohde. Mitään muuta sisältöä, kuin äärimmäinen halveksunta esim. Hesarin 22.1. verkkolehdessään julkaisemassa analyysissa ”Maailma muuttui lopullisesti sunnuntaina kello 17.15” ei ollut. Siltä samaan hengenvetoon pöyristellään, jos sama mies, jos se olisi kiinni yksin hänestä, olisi jättämässä Nato-maat oman onnensa nojaan karhun käsiin. Virallinen tarinahan on taas se sama kuin 1930-luvulla: venäläiset tulevat, venäläiset tulevat! mikä jo itsessään on, niin mitäpä muuta kuin ääripopulistinen väite. Ja sellaisenaan ihan ok kannanotto. Mutta voidaan ajatella myös toisin. Ainakin minä ajattelen.
Putin ja nyt Trump siis ovat mitä ovat mutta tekstien tyyli, pyrkiminen tiivistämään lehden näköjään bisneksensä kannalta välttämättömäksi katsomallaan, äärimmäisen primitiivisellä tavalla läntisen suurvallan presidentistä, eikö se ole populismia parhaimmillaan juuri siinä vähä-älyisyyden merkityksessä, joka on yhdistetty viime vuosina vain oikeistopopulismiin? Voidaan kysyä tietysti mitä tuo lehti muutaman muun suuren mediatalon ohella voittaa ja millä oikeudella se paaluttaa lukijoilleen alakouluikäisen retoriikalla, ikään kuin Suomen nimissä näkemyksensä suurvaltojen johtajista.
Populismi voisi olla myös älyllisesti täysin toisenlaistakin pohdintaa. Klikeistä elävälle medialle se vain nykypäivänä on vaikeaa ellei mahdotonta, mutta entä meille median kuluttajina? Radikaalin demokratian toimivuus edellyttää, että jokainen saa ja uskaltaa sanoa sanottavansa ääneen. Muuten lahjakkaimmat vievät meitä. Joka tapauksessa jos ja kun Hesaria ei voi pitää ”oikeistolaisena” lehtenä, sen tekstit vaikkapa Davosista todistavat populismin olevan sangen suosittua jokapäiväisessä kielenkäytössä niin oikealla kuin vasemmallakin. Yhä koulutetummat kansalaiset sitten päättävät toivon mukaan ihan itse ketä uskoa kaiken kaupallisen analyysitulvan keskellä.
”Minulle populismi on väreistä vapaa keino osallistua keskusteluun.” Tämä on oikeastaan populismin vastakohta, Jouko Siirilä. Kanssasi on vaikea keskustella, jos annat tarkoin määritellyille sanoille mielesi mukaiset uudet merkitykset.
”Olen taas Davosin kokouksen jälkeen lukenut maan suurinta lehteä ja haukkonut henkeäni: millaista populismia HS harrastaa pyrkiessään määrittelemään USA:n presidenttiä tavalla, joka on yksinkertaisesti ennenkuulumatonta.” Presidentti Trumpin puheet ja toimet ovat yksinkertaisesti ennenkuulumattomia. Niin on hänen henkilönsäkin noin korkeassa asemassa. Sen sanominen ääneen on tiedotusvälineiden velvollisuus.
Enhän minä keskustele muusta kuin oikeudesta määritellä käsitteet haluamallani tavalla, Martti sinulla on oikeus pitäytyä omissasi ja valtavirran hyväksymissä määritelmissäsi. En minä tiedä mitä vaikeutta tässä on, ellet sitten näe keskustelun tavoitteeksi ylipäätään käännyttää toista. Minä yritän tässä kohtaa välttää sitä, pidämpähän vain kiinni oikeudestani määrittelyihin. Viimeksi Jyväskylän yliopistolla sosiologian klassikkokurssilla muutama vuosi sitten yliopistonopettaja korosti, että jokaisella on oikeus käsitteiden määrittelyyn.
Mitä tulee Trumpiin, olkoon tai ei ”velvollisuus”, media voi joka tapauksessa sanoa toimittajiensa suulla, mitä mieltä ollaan Putinista, Trumpista jne. Ei siinä mitään. Mutta jos populismi tarkoittaa jotenkin vähä-älyistä älämölöä, Hesarin ilmaisut olivat sitä, aivan äärimmilleen vietynä. Sillä on oikeus siihen. Lukijat ja viime kädessä mainittu läntinen suurvalta reagoi tavallaan miten haluaa sitten aikanaan.
Minä olen aiemmin blogissa kirjoittanut havainnostani, että Journalistin ohjeissa on tapahtunut johdantokappaleessakin näkyvä, mutta joka tapauksessa tulkinnallinen siirtymä siihen suuntaan, että lehdet ja sähköiset viestimet yhä suorasukaisemmin, minusta lapsellisuuksiin yltänein ja tarvittaessa suoraan riitaa haastavin tavoin, josta HS:n Trump-kommentit olivat hyvä esimerkki, johdattelevat ihmisten ajattelua, eivätkä pidä päätavoitteena tuottaa yhä sivistyneimmille ihmisille dataa heidän oman pohdiskelunsa aineksiksi.
Ihmiset ovat oikeutettuja itsenäiseen ajatteluun senkin jälkeen, mitä HS sanoo maailman presidenteissä tai mistä tahansa. Mutta jos keskitytään vain käsitteeseen populismi, niin pysyn väitteessäni, että sitä esiintyy oikealla ja vasemmalla. Esimerkkinä vaan, että jos HS:ssä yhä rohkeammin esiin tuodut hokemat (pähkähullu, sairas ym..) Trumpista eivät ole populismia siinä alun perin viittaamassani merkityksessä, että asiat ovat yleensä monisyisiä, niin millä tavoin noita ilmaisuja ja ääripaheksuvia ilmauksia pitäisi kutsua? Populismia on oikealla ja vasemmalla, kuten meinasin blogini alun perinkin otsikoida.
”Jos populismi tarkoittaa jotenkin vähä-älyistä älämölöä, Hesarin ilmaisut olivat sitä, aivan äärimmilleen vietynä.” Populismi voi hyvinkin olla muodoltaan älyllistä, mutta sen sisältö on määritelmän mukaan käymistä kansan nimissä johtavia tahoja vastaan. Vasemmisto kutsuu ’herroja’ riistoporvareiksi ja oikeisto vaikkapa punavihersuvakeiksi. – – – Mitä tulee presidentti Trumpiin, hän tuottaa vähä-älyistä älämölöä ihan itse.