Ennustuksista puhuttaessa keskustelu ajautuu usein vastakkainasetteluun: toiset pitävät jotakin ennustusta raamatullisena, toiset taas torjuvat sen väittäen, ettei sillä ole mitään tekemistä Raamatun kanssa. Mutta missä vaiheessa ennustusta oikeastaan pitäisi tarkastella, jotta voidaan sanoa, perustuuko se Raamattuun vai ei? Onko kyse lähtökohdasta, menetelmästä vai lopputuloksesta?

Raamattu mittapuuna – mutta milloin?

Perinteisesti kristillisessä ajattelussa Raamattua on pidetty mittapuuna. Tämä tarkoittaa usein sitä, että ennustus asetetaan Raamatun rinnalle ja kysytään: onko tämä linjassa Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa vai ei? Tällöin tarkastelu tapahtuu jälkikäteen. Ennustus ikään kuin testataan: tukeeko se Raamatun sanomaa, sen käsitystä Jumalasta, ihmisestä ja pelastuksesta, vai viekö se toiseen suuntaan.

Tässä lähestymistavassa ennustus ei välttämättä synny Raamatun tekstejä tutkimalla, vaan Raamattu toimii arviointikriteerinä. Tämä vastaa pitkälti Uuden testamentin kehotusta: ”koetelkaa kaikki, pitäkää se mikä hyvää on”. Ennustus ei siis ole automaattisesti raamatullinen vain siksi, että siinä siteerataan Raamattua, vaan siksi, että sen sisältö ja henki eivät ole ristiriidassa Raamatun kokonaisuuden kanssa.

Ennustaminen Raamatusta käsin

Toinen lähestymistapa on se, että Raamattua tutkitaan ensin ja ennustus muotoillaan sen pohjalta. Tällöin ennustus on pikemminkin tulkinta: Raamatun profeetallisia tekstejä, symboleja ja teemoja sovelletaan nykyhetkeen tai tulevaisuuteen. Tämä voi olla älyllisesti johdonmukaista ja teologisesti perusteltua, mutta siinä on myös vaara.

Vaara liittyy siihen, minkä itse nostat esiin: opittu kerronta, aiemmat tulkinnat ja oma maailmankuva voivat alkaa ohjata ennustusta enemmän kuin mikään aito, ennustuksellinen näkemys. Ennustuksesta tulee silloin jatkoa olemassa olevalle ajattelulle eikä jotain, joka todella yllättää, ravistelee tai haastaa.

Tällöin voidaan kysyä, onko kyse enää ennustamisesta vai ennemmin raamatuntulkinnasta tulevaisuuteen päin.

Intuitio ja jumalallinen johdatus

Ajatus siitä, että todellinen ennustus syntyisi täysin ilman ennakkotietoa, luettua tekstiä tai opittua kehystä, on kiehtova. Se viittaa suoraan jumalalliseen johdatukseen: johonkin, joka nousee ihmisestä itsestään riippumatta ja ylittää hänen oman tietopohjansa.

Raamatun profeettojen kohdalla tämä ajatus ei ole vieras. Monet heistä kokivat saavansa sanoman, jota he eivät itse täysin ymmärtäneet ja joka saattoi olla ristiriidassa heidän oman aikansa uskonnollisten käsitysten kanssa. Ennustus tuli ensin – selitys ja ymmärrys vasta myöhemmin.

Tässä mallissa Raamattu ei ole ennustamisen lähde vaan vertailukohta. Ennustus voi syntyä intuitiivisesti, kokemuksellisesti tai hengellisesti, ja vasta jälkikäteen voidaan kysyä: onko tällä yhtymäkohtia Raamatun ilmoitukseen? Onko sen henki sama kuin Raamatun Jumalan?

Voiko ennustus silloin perustua Raamattuun?

Tämä johtaa olennaiseen kysymykseen: voiko ennustuksen sanoa perustuvan Raamattuun, jos se ei ole syntynyt Raamatun pohjalta?

Ehkä tarkempi ilmaus olisi, että ennustus ei perustu Raamattuun metodina, mutta se voi olla raamatullinen sisällöltään. Se ei ole rakennettu tietoisesti raamatulliseen kehykseen, mutta se ei myöskään riko sitä. Tällöin Raamattu ei sido ennustusta etukäteen, vaan valaisee sitä jälkikäteen.

Tässä mielessä raamatullisuus ei ole ennustamisen lähtökohta vaan sen koetinkivi.

Ehkä kaikkein rehellisin johtopäätös on tämä: raamatullinen ennustus ei ole ensisijaisesti tekniikka tai menetelmä, vaan suhde. Suhde totuuteen, Jumalaan ja siihen kokonaisilmoitukseen, jota Raamattu edustaa. Ennustus voi syntyä eri tavoin – tutkimalla, intuitiivisesti tai näiden yhdistelmänä – mutta sen uskottavuus punnitaan vasta ajan, hedelmien ja Raamatun kokonaislinjan valossa.

Tällöin ennustusta ei sidota väkisin kehykseen etukäteen, mutta sitä ei myöskään jätetä vaille arviointia. Ja ehkä juuri tässä jännitteessä aidosti raamatullinen ennustus elää.

Timo Tynkkynen