Kuuttomana yönä, kaukana kaupungin valoista, näen tähtikirkkaan
taivaan. Sitä tuijottaessani kysyn ihmetellen, mitä näkisin, jos pääsisin matkustamaan
kaukaiseen universumin kolkkaan.
Näkisin saman, kuin täältä avaruuteen päin katsoessani: menneisyyden.
Valo on näet tehnyt jo kauan matkaa, kunnes se on saavuttanut ihmisen
asuttaman maapallon. Kaikkeutta en kuitenkaan näkisi semmoisena kuin
se juuri tällä hetkellä on, vaan sellaisena kuin se on joskus ollut. Kun katson
son Aurinkoa, näen sen sellaisena kuin se oli kahdeksan minuuttia sitten.
Sykähdyttävä on ajatus, että jos todella pääsisin Maa-planeetalta kauas valovuosien
päähän, niin sieltä käsin voisin seurata Telluksemme menneitä
vaiheita.
Voisin kummastella Kheopsin pyramidin rakentamista noin vuonna
2500 eKr. Pääsisin kurkistamaan Rooman valtakunnan vaiheisiin. Näki
sin myös Napoleonin sodat ja ne monet edesmenneet, jotka ovat täältä jo
kauan sitten lähteneet. Myös varhaisen kristikunnan monet arvoitukset saattaisivat avautua.
Tämä kaikki olisi mahdollista vain siksi, että valo kulkee tietyllä nopeudella.
Mutta näkeekö avaruudesta ihan oikeasti maapallon historian?
Tiedämme, että esimerkiksi avaruusteleskooppi Hubblen ottamat
kuvat paljastavat kaukaisia näkymiä miljardien vuosien takaa, niin että
voimme nyt ihailla niitä kotikonnuillamme. Myös James Webb-avaruus
teleskooppi, joka laukaistiin taivaalle joulupäivänä 2021, pyrkii valtavien
peiliensä avulla saamaan selville avaruuden etäisiä kohteita.
Jos oletetaan, että siellä kaukanakin olisi joku käsittämättömän
tehokas avaruusteleskooppi, niin onko sieltä mahdollista nähdä tänne, ja
havaita vaikkapa itse dinosaurukset tallustelemassa maan päällä? Periaatteessa
tämä on mahdollista ottaen huomioon valon ”hitaan” nopeuden.
Varmaa on ainakin se, että jos tähyilemme taivaalle, moni tuikkiva tähti
on jo kauan sitten sammunut. Ja kuitenkin ne ovat ikään kuin reaaliaikaisesti
tätä päivää. Sama tapahtuisi kääntäen: tuolta jostakin kaukaa katsottuna
näkisimme Maan menneisyyden ja ne tapahtumat, jotka ovat jo jääneet
historiaan.
En ole koskaan kenenkään kosmologin kanssa tästä puhunut, mutta
päättelen, että näin sen täytyy olla. Toisaalta tällainen spekulointi on
kaukana arjen jokapäiväisistä kysymyksistä.
Jo vuosia sitten luin nyt edesmenneen kosmologin Stephen W. Haw
kingin klassikon ”Ajan lyhyt historia.” Hawking oli aikamme merkittävimpiä
tiedemiehiä. Hän oli yksi niistä kosmologeista, jotka totesivat, että maa
ilmankaikkeus laajenee ikuisesti.
Mutta siihen kysymykseen, mistä kaikki on alun perin lähtenyt, ei
enempää Hawking kuin kukaan muukaan kosmologi ole osannut vastata.
Koko kysymys törmää inhimillisen tietämyksen rajoihin.
Tällaisia asioita mietiskelevät ihan vakavasti otettavat tiedemiehet.
Kun nyt syksy on tuonut tähdet taivaalle, mielikuvitus voi askaroida myös
avaruuden syntyjä syviä. Mielestäni se on ihan viisasta ja kannatettavaa.
Meidän on hyvä suhteuttaa olemassaolomme vaikkapa universumin valtavuutta
vasten. Silloin sieluttomat pikkunahistelut voisivat jäädä edes hetkeksi taka-alalle.
