PYHYYS 

Pyhän määritelmiä 

Mircea Eliaden (1906–1987) sanotaan, että hän olisi tuonut uskontotieteeseen käsitteinä pyhä sekä profaanin ja hän olisi tuonut oman uskonnon kautta eli hän oli uskonnontieteilijä romanialaisen kulttuurista. Mikä on sitten pyhä? 

Pyhä olisi arjesta poikkeavaa Profaanin avulla, esimerkiksi kivi mielletään kiveksi, vaikka se oli vain kivi. Todellisuus pyhässä Eliadelle onkin. Totuutta myyttistä, joka saavutetaan, esim jossain rituaaleissa ja myöskin uskonnon harjoittamisessa. 

Rudolf Otto (1869–1937) uskonnonfilosofiasta saksasta hänen mielestään kuvaili pyhää avain toisenlaiseksi. 

Pyhän kokemukseen liittyi hänen mukaansa sanoin kuvaamatonta viehätystä tai lumousta, joka voi olla sekä kiehtovaa että pelottavaa. 

Vannominen ja uskollisuus 

Latinan sanasta ”sanctus” tulikin kristillisien kielenkäytökseksi, esmerkiksi englannin ”saint” ja saksan ”sankt” ja niitä käytetään yleensä pyhien henkilöiden, kirkkojen, mutta myös kirkollisten juhlallisuuksien nimissä. 

Englannin pyhää merkitsevän sanan ”sacred” takana on latinan ”sacer” ja siitä juontuva ranskan verbi ”sacrer”. Latinan sanoista ”Deus” (Jumala) ja ”divinus” (jumalallinen) tulee yksi englannin ”pyhää” tarkoittava sana ”divine”. 

Sanan ”sanctus” takana on valojen, uskollisuuden ja rehellisyyden jumala Sancus. 

Mitä näillä kaikien tekstejen sekä sanojen takana onkaan kaikki tarkoitukset lopulta viittaa pyhyyskäsitykseen eli niiden takanakin on puhdas ajatus ja se on “pyhästi vahvistamista eli vannotaan sekä näytetään uskollisuutta. 

Latinan ”sacer” on tarkoittanut ”valittua” tai ”pyhitettyä”. Usein juuri sen on väitetty viittaavan rajaan, mutta kielitieteellinen tutkimus ei sitä vahvista 

Vaikka kuolema on lopullista, mutta samalla kauhistuttavaa siksi on haluttu, että kuolleet ovat poissa meidän elävien maailmasta omasta todellisuudesta, jonneka he ovat menneet. Siksi myöskin hauta on pyhä, ettei kukaan sotkeudu elävien kirjoihin kuolleita ja pyhyyden takia niihin ei saa koskea. 

Joidenkin tutkijoiden mielestä kaiken pyhittämisen ja palvomisen lähtökohta on kuoleman- ja kuolleiden pelko. 

Siksi haudat ovat pyhiä kristinuskossa, niin se tarkoittaa samalla, että kuolleet pääsee perille pyhinä taivaisiin ja sen seurauksena voi näkymättömästi kokea yhteyttä ilman pelkoa. 

Siksi kristinuskonansa onkin pyhä kolmiyhteinen Jumala, vaikka se antoikin samalla, että seurakunta onkin kirkko, jolloin se on pyhä yhteys. Ja siksi ihmiset onkin samalla pyhiä ja sen kautta muodostaa pyhien yhteyden, Pyhän kosketuksen voi tuntea messussa mutta myös hautausmaalla tai luonnossa. 

Pyhyyden rajaa madalletaan 

Esimerkiksi nykyajalla protestanttisessa kristinuskonansa pyhän ja arkimaailmojen yhteyttä samalla madalletaan, niin, että selitetään samalla uskonnon nousevankin arjen ilmiöihin sekä myös ihmisten tarpeista. Ja tälläinen ajatuskin karkoittaa kokonaan pyhän asian tai luo väärän kuvan Jumalasta eli minkälainen se oikeasti on ja tämä voi hämmentää ihmistä sekä tuoda arkeen pelko tiloja samalla, jotka voivat osua syvempää mieleen.Ja kuoleman pelko vaan kasvaisi. 

Vai onko kaksi pyhää käsitettä, jotka poikkeaisivat toisistaan vai voisiko ne liittää yhteen toisiaan erottamalla samalla arkinen pyhyys, mutta myös samalla arkimaailman täysin erillinen pyhä, mitä esimerkiksi ihminen ei käsitä taikka saavuta omassa elämässään. 

Monia siis pelottaa Pyhä käsite, vaikka mainittaisiin tärkeitä asioita samalla ja ne olisivat samalla hyväksyttäviä, niin, kuin ystäviä, perhe taikka jopa oma koti, johon kukaan ei tulisi ilman luvatta. Sikai aiitä tehdään arkiseksi, maalliseksi, mutta henkilökohtaiseksi, mutta kumminkaan PYHÄ ei ole sama, kuin tärkeä taikka rakas. Sen on henkilökohtainen asia, vaikkapa omat intiimi asiat, jonka seurauksena kellään ei ole lupa koskea vaan kunnioittaa toisen Pyhää asiaa ja siitä ei tarvitse puhua, jos ei halua ja kukaan ei puhu selän takaa hänen pyhyydestänsä. Pyhn onkin piilossa muilta, niin kuin Jumala taisalrakas. Sen takia 

Pyhä halutaan kätkeä. Yhteisöllistä nykyihmisen pyhä harvoin on, eikä pyhästä puhuta. Pyhää on, mutta se sekoittuu itselle läheisiin asioihin lähinnä siksi, että suhde minään on niin tärkeä ja pyhää on se, mikä on lähellä minää. 

Pyhä on aina toisenlaista 

Pyhä on jotakin mikä on ihmiselle vierasta, mutta joka on kuitenkin jollakin tavalla koettavissa. Sanat eivät sitä selitä tarkasti kai koskaan. Joskus kaipaus voi olla pyhää. Lopulta määrittely on turhaa. Wittgensteinin sanoin siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava. Ihmisen ja pyhän välillä vallitsee epäsymmetria ja pysyvä toiseus. 

Filosofi Hannah Arendtin mukaan pyhästä vieraantuminen nykyaikana johtuu siitä, että ihminen on suuntautunut maailman sijaan itseensä. Tällöin havainto maailmasta muuttuu havainnoksi itsestä, ja mielenkiinto itseen tekee havainnoitsijasta sokean kaikelle muulle. Pyhä on kuitenkin ihmisen ulkopuolella. Sen takia liian tuttavallinen suhde pyhään ei ole viisasta. Pyhän pitäisi olla pyhää eikä sitä pitäisi muuttaa arkiseksi kaveriksi. 

Jos Jumala ei enää ole pyhä, siirtyy pyhyys muualle, eikä sana ”Jumala” enää merkitse ihmiselle samaa kuin ennen. 

LÄHTEET