Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherranvaali käytiin eilen 7.12.2025. Ylivoimaisesti eniten ääniä sai Päivi Vähäkangas. Onnittelut hienosta vaalityöstä ja tuloksesta!
Kuten useimmat lukijat varmasti hyvin tietävät, tämän vaalin ympärillä on käyty monenlaista keskustelua. Ensin hämmästeltiin Kari Kanalan ripeää ylempää pastoraalitutkintoa, sitten kapitulin päätöstä järjestää kansanvaali. Lokakuun alussa tuomiokapituli julkaisi ehdokkaiden ansiovertailun, jossa minä ja Kati Pirttimaa jäimme vaalisijojen ulkopuolelle.
Lokakuussa kirjoitin kaksi pitkää blogitekstiä, joissa kritisoin ansiovertailua, ne löytyvät täältä ja täältä. Lokakuisten blogieni jälkeen minuun on ottanut yhteyttä ehkä 20-30 ihmistä. Se on minulle iso määrä, mutta varmasti hyvin pieni määrä verrattuna siihen, paljonko muut ehdokkaat ovat erilaisia yhteydenottoja saaneet.
Näitä yhteydenottoja on tullut hyvin läheltä ”vallan ydintä”. Tarkoitan tällä sekä Helsingin kapitulia että tuomiokirkkoseurakunnan neuvostoa. Moni minuun yhteyttä ottanut on toivonut, että valittaisin ansiovertailusta hallinto-oikeuteen, jotta Helsingin kapitulin epämääräiseen toimintaan voisi saada jotain rotia. Osa toivoi, että valitan, valitaan vaalissa kuka tahansa.
Ja samalla moni on myös enemmän ja vähemmän suoraan ilmaissut, ettei toivo Kari Kanalaa tuomiorovastiksi. Ymmärrän, että ei minulla näissä vaaleissa juurikaan kannatusta tuomiorovastiksi ole ollut, mutta hyödyllinen olisin voinut olla.
Oikeudenmukaisuuden nälkä ja Kari Kanalan ehdokkuutta kohtaan koettu vastenmielisyys on sekoittunut hyvin oudolla tavalla. Tässä olisi jollekin sosiaalietiikan tai kirkkohistorian opiskelijalle gradun aihetta.
Nyt olen jännän äärellä. Olenhan pari kuukautta kuunnellut paljon toiveita, että valittaisin hallinto-oikeuteen. Ja omalla laintulkinnallani näen, että valitusperusteita riittää.
Jos nyt valitan ja jos hallinto-oikeus kumoaa vaalituloksen lainvastaisen tehdyn ansiovertailun perusteella, vaali käydään uudestaan. Olisi hyvin todennäköistä, että Päivi Vähäkangas valittaisiin uudestaan pitkän prosessin jälkeen. Ellei sitten uudessa ansiovertailussa tulisi uusia yllätyksiä. Mutta jos saisinkin uudessa ansiovertailussa vaalisijan, häviäisin Päiville ehkä äänin 600-6.
Ja olisinko enää itse kiinnostunut tästä virasta? Toki mieli muuttuu, mutta juuri tällä hetkellä minun on vaikea ajatella hakevani enää mitään virkaa tästä kirkosta. Kirkkotyönantajilla on näköjään varaa työntää osaavia ja kokeneita työntekijöitä kirkon ulkopuolelle ihmeellisellä suhmuroinnilla. Katkeruus on valtava voimavara, ja Helsingin kapituli on käymieni keskustelujen perusteella ollut jo pitkään hyvin voimaannuttava.
Tai jos valitan ja valitukseni (ja mahdolliset muiden valitukset) todetaan perusteettomaksi, vaalitulos jäisi voimaan ja saisimme vastauksen prosessin laillisuuteen. Laillisuuden selvittämisen ”hinnaksi” jäisi ainoastaan pitkä odotus, välitila, limbo, sekä Tuomiokirkkoseurakunnassa että Munkkiniemessä.
Jos minä eikä kukaan muukaan valita, vaali saa lainvoiman ja Päivi Vähäkangas aloittaa uudessa virassa huhtikuussa. Lopputulos olisi mielestäni oikein hyvä tuomiokirkkoseurakunnalle. Mutta jos kukaan ei tutki prosessin laillisuutta, olisiko seuraava kapitulin ansiovertailu vielä tätäkin lennokkaampi?
Jos nyt siis kirjoitan valitukseni loppuun ja lähetän sen hallinto-oikeudelle, ja vaadin oikeutta oikeusvaltiossa, mitä siitä ajatellaan?
Onko prosessin oikeudenmukaisuus ja hakijoiden yhdenvertaisuus tärkeämpää kuin lopputulos? Vai onko mieluisan ehdokkaan voitto niin upea juttu, että kaikenlaista matkan varrella tapahtunutta suhmurointia voidaan katsoa läpi sormien? Sellaistahan se täällä Helsingissä vaan on.
Erityisesti osoitan tämän kysymyksen tänään Tulkaa kaikki -verkostolle. Olisiko syytä jatkaa taistelua oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta, vai olla tyytyväinen siihen, että oma ehdokas tulee valituksi tuomiorovastiksi?
Onpas vaikea kysymys pohtia! Tavallaan vain lopputuloksella on väliä, tavallaan ei. Hankala tuo systeemi, jossa voi valittaa vasta lopussa (siinä vähän vihjataan, että vain lopputuloksella on väliä). Nyt se kuitenkin nostaa kynnystä valittaa, ja valittaminen hyvästäkin syystä leimaa ehkä ikäväksi valittajaksi.
Ei voi tietää, vaikka sinulla olisikin ollut huomattavaa kannatusta, jos olisit päässyt valintaprosessissa loppumetreille mukaan. Nyt äänestäjillä eli seurakuntalaisilla ei ole ollut tarvetta tutustua sinuun sen kummemmin. Varmasti olisit saanut enemmän ääniä kuin 6! Tai jos seurakuntaneuvosto olisi saanut tehdä valinnan, valintaprosessin aikana se olisi voinut tutustua sinuun ja arvostaa osaamistasi.
Itse en ehkä tuossa tilanteessa viitsisi valittaa, mutta arvostan kyllä, jos joku muu jaksaa valittaa silloin, kun aihetta on. Harmittaisiko, jos jättäisit valittamatta, mutta joku toinen kuitenkin valittaisi eikä seurakunta kuitenkaan pääsisi prosessista sen nopeammin?
Kiitos Henna.
Kyllä, uskon että jos olisin vaalisijan saanut ja omaa kampanjaa tehnyt, olisin saanut enemmän kuin 6 ääntä. Mutta jos vaalit järjestettäisiin valituskierroksen jälkeen uudestaan, en ehkä olisi kovin kuuma nimi niissä skaboissa 🙂
Ihmisen täytyy valita taistelut, joihin lähtee. Ja nyt lähitulevaisuudessa mietin, valitanko vai en.
Toki kaikki muut asianosaiset voivat valittaa, samoin seurakunnan jäsenet, hieman eri perusteilla.
Ei maksa vaivaa valittaa. Tämä tulos osoitti jo sen, että jos suhmurointia oli, niin se ei kannattanut.
Timo, minulle tässä ei ole kyse mistään Kari-Teemu-keskustelusta vaan viiden hakijan oikeudenmukaisuudesta. Erityisesti tietysti omastani.
”Ja olisinko enää itse kiinnostunut tästä virasta? Toki mieli muuttuu, mutta juuri tällä hetkellä minun on vaikea ajatella hakevani enää mitään virkaa tästä kirkosta. Kirkkotyönantajilla on näköjään varaa työntää osaavia ja kokeneita työntekijöitä kirkon ulkopuolelle ihmeellisellä suhmuroinnilla.”
Tuomas H. Tervetuloa meidän konservatiivien joukkoon, joilla oli noin 20 vuoden ajan aika lailla samanlaiset epäilykset, kokemukset ja tuntemukset ns. virkakysymyksen tiimoilta erilaisissa kirkollisissa viranhauissa.
Puhut ”suhmuroinnista”. Suhmurointi, mitä siihen ikinä sisältyykään, jatkuu asioista ja persoonista riippumatta niin kauan kuin hakuprosesseissa itsensä sivuutetuiksi kokeneet eivät valita. Toki valittamattomuuden taustalla on monia henkilökohtaisiakin syitä ja arvio siitä, että ei kannata tuppautua seurakuntaan, jos ei tykätä. Pari oikeusprosessia ei välttämättä muuta kirkollisen hierarkian ja vallankäytön kiemuroita kovinkaan paljon.
Mutta jos kukaan ei koskaan hae oikeuttaan, muutostakaan ei tapahdu.
Voimia ja siunausta Sinulle – ja kaikille asianosaisille.
Minä en kyllä valittaisi. Kirkkoherraksi valittiin hyvä vaihtoehto, joka oli objektiivisesti arvioidem hakijoista ansiokas ja myös äänestäjien tahtoma. Valituksen seurauksena perusteita voitaisiin muuttaa, mutta ei päätöstä. Syntyisi vain vuosien kierre, jonka lopputuloksena olisi luultavimmin sama päätös kuin äänestyksen tulos.
Olin edellisellä kerralla jäsenenä seurakuntaneuvoston nimeämässä valintaryhmässä. Emme havainneet tuomiokapitulin suorittamassa ehdollepanossa ongelmia, vaan se oli meistä perusteltu. Hyvin perusteellisen työn tuloksena valintaryhmä päätyi yksimieliseen esitykseen – yli kirkkopoliittisten jakolinjojen, jotka tosin eivät tuomiokirkkoseurakunnassa olleet kovin kiinteät. Seurakuntaneuvoston valinta (Marja Heltelä) oli yksimielinen, vaikkakin Tulkaa kaikki -ryhmässä oli yksittäistä kannatusta myös toisella varmasti pätevällä ehdokkaalla. Enää en ole jäsenenä seurakuntaneuvostossa. Se on vaihtunut kirjallisuuspiiriin.
Olen jäävi ottamaan kantaa siihen, valittaakko vai ei. Ymmärrän tuomiokapitulin menettelyn näyväksi tekemisen merkityksen. Onhan siinä hämmentävää, kuten yhden ehdokkaan pikpastoraalitutkinto. Tuomas on tehnyt merkittävän työn perkaamalla tuomiokapitulin toiminnan. Löytyisikö teologisesta joku, joka ottaisi asiasta kopin? Olisi oivallinen gradun aiheeksi.