Juutalaisuus ei tunne ihmisuhreja syntien sovittamiseksi toisin kuin antiikin kreikkalainen ja roomalainen kulttuuri. Ajatus Jeesuksesta sovitusuhrina ei tule juutalaisuudesta, vaan on kirkon keksimä oma idea pakanauskontojen pohjalta. Paavali kehitti ajatuksen Jeesuksen suorittamasta sovituksesta ja lunastuksesta Ristin tapahtumissa. Historiallinen Jeesus opetti, että Jumala antaa synnit anteeksi suoraan ihmiselle ilman verenvuodatusta.
”Juutalaisuudessa syntien sovitus on prosessi, joka keskittyy ensisijaisesti katumukseen (tšuva, hepr. teshuvah), rukoukseen, paastoon ja hyväntekeväisyyteen. Vaikka muinaisessa Israelissa Jerusalemin temppelissä suoritettiin uhritoimituksia syntien sovittamiseksi, nykyjuutalaisuudessa, temppelin tuhon jälkeen, painopiste on siirtynyt näihin hengellisiin käytäntöihin.
Avainelementit:
– Jom Kippur (Suuri sovituspäivä): Tämä on juutalaisen kalenterin pyhin päivä ja sovituksen huipentuma. Sitä edeltää kymmenen katumuksen päivän jakso, joka alkaa roš hašanasta (juutalainen uusivuosi). Jom Kippurin aikana juutalaiset paastoavat ja rukoilevat intensiivisesti, pyytäen Jumalalta anteeksiantoa synneilleen.
– Tšuva (Katumus): Tämä on keskeinen käsite. Se ei tarkoita vain pahoittelua, vaan aktiivista pyrkimystä muuttaa käytöstään, korjata vääryydet, pyytää anteeksi niiltä, joita on loukannut, ja tehdä päätös toimia oikein tulevaisuudessa.
– Uhrit (historiallisesti): Mooseksen lain aikoina syntejä sovitettiin Jerusalemin temppelissä suoritettujen uhrien, kuten syntiuhrien (hattat), avulla. Ylimmäinen pappi suoritti erityisiä rituaaleja Jom Kippurina koko kansan syntien puolesta.
– Armeliaisuus ja hyväntekeväisyys (Tsedaka): Nykyjuutalaisuudessa hyvät teot ja lähimmäisenrakkaus nähdään tärkeinä osina sovitusprosessia, kuten profeetta Jesaja korostaa (Jes. 58:6,7).
Juutalaisuuden syntikäsitys tunnustaa, että jokainen ihminen tekee virheitä, eikä kukaan ole täydellinen. Sovitusproessi on jatkuva elinikäinen pyrkimys elää Jumalan tahdon mukaisesti ja ylläpitää oikeita suhteita sekä Jumalaan että muihin ihmisiin.”
Lähde: Google AI
Nykyjuutalaisuus, ja erityisesti ns. rabbiininen juutlaisuus on juutalaisuuden tutkijoiden mukaan syntynyt vasta kristinuskon synnyttyä, ja paljonti ”vastakulttuurina” kristinuskolle.
Taisipa kristinuskonnossakin myöhäiskeskiajalla syntyä ajatus erilasten ”töiden” avulla suoritettavasta syntien sovitusten perustasta Ja lopulta keksittiin ”business” -mallinen anekauppakin.
Nyt meillä täällä lännessa ”synnit” yritetään sovittaa erilaisilla hyvesignaloinnin mukaisilla töillä.
Ihmisille on laijtyypillistä omilla töillään yrittää itsesä pelastaa ja omat syntinsä sovittaa: oli kyse sitten ihmis- tai eläinuhrien toimittamisen suoritteilla, erilaisilla hyväntekemisen suoritteilla tai mainituilla hyvesignalointiin tähtäävillä katumusharjoitteilla tai joskus hyvesignaloinnin kaltaisilla väärinajattelemistensa tunnustamien suoritteilla.
Kirkon harjoittama ”salaliitto” -selitys ja siihen perustuvat aktiviteetit voivat sikäli moniin vedota, koska evankeliumin viesti tekee em. itsensäpelastamisen aktit toimimattomiksi: niihin voi turvautua uskottavasti vain niin pitkään kunnes toteaa olevansa niiden orjuuttavaa – ei vapauttavaa: kuinka paljon hyvää olisi (vielä) tehtävä, että se kompensoisi pahan tekemisen(i)? Lukuisista yrityksistä huolimatta ihmiskunta ei näytä tässä suhteessa paljonkaan oppinineen: yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää – ja huomaa ”katolla”, että tämä olikin vain välitasanne. Kuka määrittää sen ”oikean” rai riittävän korkean välitasanteen? Ihmiskunnalla ei tunnu olevan yhteismitallisesti tai riitelemättä ymmärrettävää ja määriteltävää riittävää tasannetta, jolla edes levähtää.
Aikamme ratkaisuyritys on yrittää muuttaa ”hyvyyden” ymmärrystä: ”tehkäämme maailmaa paremmaksi” – omilla ehdoillamme määritellen. Kristillisestä vinkkelistä katsoen ajattelun ”ympyrä” näin ikäänkuin sulkeutuu, ja ”kiertokulku” jatkuu. Ei siten yllättävää, että itämaiset ja muutkin ”kiertokulkuun” liittyvät ajattelut ovat nykyisin monessa merkityksessä valtavirta-ajattelua.
Mikkolan Jukalta hyvä huomio, kaikki maailman uskonnot edustavat juuri tuota ansainta perustaa, esim. Islamissa Jumalan Armon saa, kun sitä riittävästi tavoittelee pidäyttymällä maailmallisista ja noudattamalla
määrärukouksia jne. Tämän ansainta tien Jumalan ilmoitus on sulkenut pois, sillä Jumala on Lähettänyt Poikansa maailmaan, että Ihmiset luottaisivat Hänen lunastuksensa riittävän.
Kristinusko on siis totaalisesti toisenlaista, siinä ihmisen Armahtaa Jumala Evankeliumin Sanan kautta, eli ihminen saa luottaa Jumalaan ja saa Lahjaksi Jumalan Vanhurskauden Kristuksen kautta. Tämä usko ja luottamus Jumalaan on pelastuksen Kallio, eikä ihminen itse.
Pelastus on näin ollen Jumalan vanhurskauttava teko ja Hänen lapsensa saavat levätä omista töistään Jumalan töissä. Tämä on se suuri Aarre, jonka Jumala on maailmaan lähettänyt Pojassaan. Sen omistaminen tekee ihmisestä autuaan ja onnellisen. Tästä ilosta ja rauhasta käsin Kristitty jakaa Kristuksen Valoa maailmaan vaeltaessaan Jumalan töissä.
”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.”2.Kor.5:19
Jostain kumman syystä tuo ”kristinuskon ihmisuhreteoria” tuon tuostakin hämmentää pientä ja joskus suurempaakin kulkijaa. Taisi jo antiikissa olla huhuja liittyen ehtoolliskäytäntöjen ”veripuheen” väärinymmärryksiin, että siellä olisi mukamas ihmisuhreja. Roomalaisessa kulttuurissa itsessään ei-toivotut vastasyntyneet ”uhrattiin” jättämällä ne heitteille, surmaamalla tai kasvattamalla prostituoiduiksi tai muiksi orjiksi, ja sikäli nuo oudot käsitykset voitaneen jollain tavalla ymmärtää. Kritinusko oli ”kummajainen” muiden aatteiden ja uskontojen maailmassa: nimitettiinpä kristittyjä jopa ateisteiksi. Nykyisin puhe evankeliumin ”veren voimasta” on jäänyt vain ns. kaanaankielen historialliseksi jäämistöksi.
Ei ihmisorjuus (eikä ihmiskauppa) nykymaailmassakaan tuntematonta ole – ei edes meillä sivistyneessä (?) lännessä. Ihmisiä eri tavoin ”uhrataan” oman taloudellisen tai muun halumme tai tarpeemme ”alttarille” eri tavoin. Ja ovatpa jotkut ajattelija-filosofit nähneet ajassamme muitakin ajattelumalleja, joissa näyttäisi olevan samankaltaisuutta tai analogioita vanhojen pakanakulttuurien ajattelutapojen kanssa.