Juutalaisuus teki selvän eron ihmisen ja Jumalan välille. Ihminen ei voi olla Jumala juualaisuudessa. Ajatus Jumalasta ihmisenä ei tule juutalaisuudesta, vaan on kirkon keksimä idea pakanauskontojen pohjalta. Antiikin Kreikan ja Rooman mytologioissa ja uskonnoissa Jumalat ilmestyivät ihmisinä maan päälle. Kristinuskon levitessä hellenistiseen maailmaan, kirkon jäsenet lainasivat antiikin mytologioista ajatuksen inkarnaatiosta ja Jumalan ihmiseksi tulemisesta ja liittivät sen kristilliseen perimätietoon. Näin siitä tuli uskon tulkintaa ja osa Jeesuksen tarinaa.
Historiallinen Jeesus ei pitänyt itseään Jumalana. Jeesus oli Jumalan Poika eli Jumalan Valittu eli ihminen, joka toimi Jumalan asialla. Hän oli Jumalan lähettiläs ja opettaja Jumalan armosta. Näin hän saattoi toimia jumalallisella valtuutuksella ja jumalallisella voimalla.
”Antiikin Kreikan ja Rooman mytologioissa jumalat esiintyivät hyvin usein ja tyypillisesti
ihmisen hahmossa. Tätä ilmiötä kutsutaan usein antropomorfismiksi.
Tässä on joitakin keskeisiä piirteitä jumalten ihmishahmoisuudesta:
- Ulkomuoto: Jumalat kuvattiin fyysisesti täydellisinä ihmisinä, joskin usein yliluonnollisen kauniina tai voimakkaina. Heillä oli ihmisten piirteitä, tunteita ja jopa heikkouksia.
- Vuorovaikutus ihmisten kanssa: Myyteissä jumalat laskeutuivat usein Olympokselta (tai muista asuinpaikoistaan) maan päälle ja olivat suoraan vuorovaikutuksessa kuolevaisten kanssa. He saattoivat esiintyä tavallisina ihmisinä, vierailijoina tai jopa eläiminä, usein peitelläkseen todellisen identiteettinsä.
- Inhimilliset tunteet ja motiivit: Jumalilla oli inhimillisiä luonteenpiirteitä, kuten mustasukkaisuus (esim. Hera), viha, rakkaus ja kostonhimo. Nämä inhimilliset motiivit ajoivat usein myyttien juonia eteenpäin.
- Suhteet ja perheet: Jumalat muodostivat perheitä (esim. Zeus ja Hera olivat aviopari), saivat lapsia sekä keskenään että ihmisten kanssa, mikä korosti heidän ihmismäisyyttään.
Antiikin ihmisille jumalat eivät olleet pelkkiä abstrakteja voimia, vaan henkilöityneitä olentoja, joiden kanssa saattoi olla eräänlaisessa vuorovaikutussuhteessa esimerkiksi uhrausten ja rituaalien kautta.”
Lähde: Google AI
Se, että ihmiset ovat kuvitelleet jumalia, joilla on ihmismäisiä piirteitä, ei loogisesti merkitse eikä johda käsitykseen, että Jeesus ei olisi voinut olla Jumala, jollaiseksi Hän itsensä Raamatun teksteissä viittaa olevan.
Pikemminkin lienee niin, että nykyaikainen (ja ajassamme useasti vallitseva) käsitys etäisestä jumalasta vain jonkinlaisena (alku)voimana, maailman käyntiin ”startanneena” deistisenä ja vetäytyneenä jumalana, jonkinlaisena universaalina korkeimpana voimana tai (lähinnä eettisenä) periaatteena, on sellainen, joka estää ajattelemasta sitä mahdollisuutta, että oikea Jumala olisi toiminut ja yhä edelleen oikeasti toimisi maailmassa, ihan konkreettisinkin vaikutuksin, ja voisi jopa vuorovaikuttaa ihmisten kanssa eri tavoin. Tunnumme etsivän Jumalaa vähän samoin kuin jotkut tutkijat Maan ulkopuolista älykkyyttä (ns. SETI-projektit) vain yrittämällä kuunnella teleskoopeilla universumissa etenevien radioaaltojen ominaisuuksia ja (epätoivoisesti?) yrittäen löytää niistä signaaleja tai viestejä elämästä. Uskomme ”hiljaisuuden jumalaan”.
Olisiko kenties peräti niin, että aikamme ”profaani” jumalakäsitys – jos ei se aivan ateistinenkaan – on saanut vaikutteita vanhoista panteistisista käsityksistä jumaluuden ja luodun todellisuuden ykseysajattelusta? Ns. itäiset filosofiathan ovat taustavaikuttajina aikamme populaarien ajatusrakenteiden ja aatteiden tautalla, ateististen vaikutteiden ohella.
Tuo mainittu Jeesuken jumaluuden ”pakanataruista lainattu” -hypoteesia on sitäkin käsittääkseni kritisoitu hyvin perustelluin argumentein, joten se on vähintäänkin kiistanalainen ajatusrakennelma tieteellisenä väittämänä. Ehkäpä mainittua pakanallistakin kirjallisuutta olisi ensin tarkasteltava ”sensuroidun” tai muista lähteistä lainatun ja ”tuunatuksi” ymmärretyn periaatteen kautta: pitäisi kaivaa ne ”alkuperäiset ajatukset ja uskomukset”, joista ”alkupakanuus” koostuu ja millaista tuo ”alkupakanuus” alunperin oli ennen tuntemiamme mytologisia pakanallisia tekstejä. Saattaa mennä kovin spekulatiiviseksi.
Ns. tieteellinen menetelmä sen vallitsevassa ja hallitsevassa muodossaan jo lähtökohtaisiesti sulkee kaikki todelliset Jumala-selitykset kelpaavien selitysmallien ulkopuolelle. Tuo aikamme hallitseva ajattelutraditio on usein vallitsevana myös teologisessa tukimuksessa. Teologia tuntuu redusoituvan yleiseksi uskontieteeksi sen (ateistis)sosiaalisesti muovautuneine lähtökohtaoletuksineen. (Ja ehkä myös toiveineen?)
Jeesuksen jumaluuteen Raamattu viittaa useammassakin kohdassa. Ehkäpä se ei vain sovi aikamme ”tuunattuun” teologiaan?
Toivonen esittää pakauskontojen taruja ja projisoi ne kristinuskoon. Näin kristinusko saadaa muutettua, juutalaisten ja pakanoiden uskonnoksi. Toivosen evidenssi on lapsellinen nuotiotarina. Näitä on kuultu Toivoselta jo muutama viikko. Mikä on seuraava jatkotarina?
Ehkäpä voisi ja olisi syytä myös pohtia käsitettä ”alkujuutalaisuus”. Käsittääkseni käsityksemme juutalaisuudesta perustuu usein siihen juutalaisuuteen, joka on siinä merkityksessä kristinsukon(kin) muovaama, että ns. rabbiininen juutalaisuus syntyi käsittääkseni vasta kristinuskon (Jeesuksen inkarnaatioon, jumaluuteen ja ylösnousemukseen uskomisen) yleistymisen yhteydessä ja toisaalta siitä eroa tehden.
Voiko meillä siis olla mitään ”alkuperäistä” tai ”sensuroimatonta” lähdettä myöskään todellisesta juutalaisuudesta? Vai onko kysse vain siitä kuka tekee lähdevalinnan tai sen ”tuunaamisen” ns. alkuperäiseksi?
Jeesuksen tekemät ihmeet todistavat, että hän on Jumala eikä ainoastaan ihminen. Jeesus voitti synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Siihen ei pysty kukaan muu kuin Jumala. Jeesuksella on valta antaa nimessään ja veressään synnit anteeksi. Sekin valta on vain Jumalalla.
”Te olette, niin Paavali sanoo, juurtuneita ja vakaantuneita siinä tiedossa, että Kristus ei ole täydellisin luoduista olennoista, vaan tosi Jumala, koska hän vaikuttaa samaa kuin Jumala, koska hänellä on jumalallisia tekoja, ei luodulle, vaan Luojalle ominaisia, ja koska hän antaa armon ja rauhan. Mutta sellaisen antaminen on samalla synnin tuomitsemista, kuoleman hävittämistä ja perkeleen tallaamista. Sellaista mikään enkeli ei voi antaa. Mutta koska kaikki tällainen lasketaan Kristuksen teoksi, täytyy hänen välttämättä luontoonsa katsoen olla Jumala.”
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 49, SLEY, 1957.
Galatalaiskirje:
1:3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Paavali aloittaa samalla tavalla monet kirjeensä.
Tuomas vastasi ja sanoi Jeesukselle: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” Joh. 20:28
Joo. Apostolien teoissa kerrotaan, että Paavalille ja Silaalle haluttiin uhrata, koska heitä juurikin tuolla alueella suositun myytin mukaisesti luultiin ihmishahmoisina jumalina, jotka olivat tulleet ihmisten luokse. Kyllä UT ja varhainen kirkko pakanallisen mytologian tunsivat – ilman munkkien (!) tekemiä kopioita ne olisivat kadonneet samaa tietä kuin suurin osa Tacituksen ja Cassius Dion historiankirjoitusta. On aikamoista varhaisten kristittyjen aliarvioimista, jos he olisivat vain kopioineet pakanallisia myyttejä tehdäkseen tarinan Jeesuksesta vetävämmäksi.
Toivosen tulkinnat ovat suoraa seurausta siitä, että Uutta testamenttia nimenomaan ei lueta ”kirjaimellisesti” vaan uskontohistorialllisen koulukunnan ennakko-oletusten mukaisesti.
Pahoittelut kielioppivirheistä. – Muuten olen sitä mieltä, että monet näihin asioihin kantaa ottavat eivät juuri taida tuntea noita pakanallisia myyttejä. Kyllä niihin kannattaa tutustua. Itse olen aikanaan ”fanittanut” Iliasta ja Odysseiaa ja lukenut myyttejä useampina versioina. Kyllä ne ovat mielestäni oikein hyvää fantasiakirjallisuutta ja niissä on vieläpä paljon historiallisesti kiinnostavaa.
Pienenä sivupolkuna mainitsen, että Jeesuksella oli ihmisruumiin muoto, mikä tarkoittaa inkarnaatiota eli Jumalan ihmiseksi tulemista. Mutta oliko kyseessä uniikki ilmiö? Nimittäin myös eräissä muissa uskonnoissa tavataan inkarnoituneita jumalia. Ne eroavat kuitenkin kristillisestä inkarnaatiokäsityksestä sikäli, että ne pääosin nousevat toisenlaista motiiveista kuin kristinuskossa. Ne eivät siis ole identtisiä Jeesuksen inkarnaation kanssa.
Jumala-käsitys elää Raamatun sisällä. Polyteismistä siirrytään monolatriaan ja lopulta monoteismiin. On kuitenkin huomattava, että se Jumala, josta alkukristillisessä teologiassa puhutaan, on sama Vanhassa ja Uudessa testamentissa, kuitenkin uudelleen tulkittuna. Samanlaisuutta näiden ”jumalien” välillä on mm. se, että sekä VT:n että UT:n Jumala on transsendenttinen.
Antiikin Kreikan ja Rooman jumalat olivat ylimitoitettuja ihmisiä ilman transsendenttistä ulottuvuuta. Kristus jää sittenkin uniikiksi ilmiöksi jumalaten maailmassa.
Toivosella on vielä Raamatun oma ilmoitus tutkimatta.
Jeesus käytti itsestään ”Minä Olen” ilmaisua, johon Juuutalaiset loukkaantuvat, koska tiesivät sen Jumalan nimeksi. Hebr. Kirjeessä kirjoitetaan, että Jumala on luonut kaiken Pojan kautta.
Juutalaiset tiesivät myös, että vain Jumala voi antaa synnin anteeksi. Me saamme syntimme anteeksi Jeesuksen Kristuksen kautta, näin on Jumalan tahto.
Jumala on puhunut ja tullut maailmaan Poikansa kautta. Näin siis Raamattu antaa ymmärtää Jumalan olevan yhtä Poikansa kanssa. Tähän tosin moni loukkaantuu, koska ei voi uskoa Jumalan näin toimivan.
Jos aikoinaa varhaisilla kritityillä ei olisi ollut uskoa Jeesuksen jumaluuteen ja ylösnousemukseen, emme mekään todennäköisesti tietäisi täällä ”Pohjan perukoilla” edes koko kristinsukosta muuta kuin, että ”kaikenlaisia” ajatuksia maailman ihmisillä on ollut. Ja varmaankin koko kristinusko olisi jo ennen keskiaikaa jäänyt kansojen ja kansainvaellusten unholan mereen.
Olisi aika outoa, jos kristinuskon ”radikaalit” ajatukset olisi ”keksitty” ja muokattu joistakin pakanauskonnoista juuri juutalaisten parissa, ja että he lähes välittömästi olisivat olleet henkensä kaupalla valmiit puolustamaan ”keksintöjään”. Ei vaikuttaisi kovin houkuttelevalta vaihtoehdosta tilanteessa, joissa heillä ei ollut mitään mahdollisuuksia valtansa voimalla saada kansaa puolelleen ja mukaansa odotettavaan ahdinkoonsa. Juutalaisena tai pakana pysyminen niiden eri muodoissaan olisi ollut paljon odotettavampi ja houkuttelevampi vaihtoehto, ja välttää vainoamista. Kristinusko kuitenkin levisi sekä juutalaisten että pakanoiden parissa.
Omana aikanamme ns. messiaanisten juutalaisten määrä on (vielä) pieni mutta sekin kasvaa jatkuvasti. Ja klassinen kristinusko leviää yhä melkien kaikkialla paitsi Euroopassa, jopa islamilaisessa maailmassa. Ns. liberalisoituneet kristilliset kirkkokunnat – joissa ei uskota Jeesuksen todelliseen jumaluuteen – ovat pienentyneet eritytisesti USA:ssa, eivätkä Euroopassakaan kasva. Kristinuskon(nollisuuden) laventaminen ”kaikenkattaviksi uskomuksiksi” ei kristinuskoa pelasta, eikä tunnu ”suurta yleisöä” kiinnostavan, kuten kansankirkkommekin piirissä voidaan todeta. Ei siitä huolimatta, että Kristuksen jumaluuden julistus alkaa olla katoavaa kansanperinnettä ainakin ajoittain.
Kuinka ihmiset voisivat aidosti uskoa syntiensä anteeksiannon todellisuuteen, jos koko kristinusko ovat vain sensuroituihin teksteihin ja plagioituihin pakanallisiin myytteihion perustuvaa mytologiaa. Eivät vain omat uskomuksemme meitä pelasta vaan luottamus todelliseen Kristukseen ja hänen todelliseen elämänsä, kärsimyksensä, vuodattaman verensä, ylösnousemiseensa ja siihen, että Hän edelleen elää ja vaikuttaa todellisesti – ei vain mytologioiden katoavissa muistoissa.
Oikeastaan blogeja saisi sama henkilö julkaista Kotimaassa korkeintaan kerran viikossa. Se on ainakin suositus käsittääkseni.
Mika,
Kyllä tällainen sääntö on annettu. Voihan olla ettei Pasi ole siitä tietoinen, mutta nyt on.
Siis, Pasi T., oletko aikonut ottaa sen nyt huomioon?