Perjantaina 28.11. Suomen ensi-iltansa saava Nuremberg (2025, ohj. James Vanderbilt) on kaikin puolin vaikea arvioitava. Siksi huokasin helpotuksesta muistaessani, että Kotimaan elokuva-arvioissa ei käytetä tähtiluokitusta. Vanderbiltien porhosukuun syntynyt ohjaaja-käsikirjoittaja on ollut alalla jo kauan ja hänen aiempiin töihinsä lukeutuu muun muassa David Fincherin kiitetyn Zodiacin (2007) käsikirjoitus. Zodiacissa Vanderbiltin käsikirjoitus yllättää, Nurembergissa se hämmentää.

Oikeastaan Nurembergissa hämmentää jo sen ”suomenkielinen” nimikin, tunnetaanhan Nuremberg suomeksi Nürnberginä ja myös Nürnbergin oikeudenkäynti on historiansa lukeneille vakiintunut suomenkielinen ilmaus. Oikeudenkäynnistä elokuva kuitenkin kertoo.

Jo ensimmäisestä kohtauksesta lähtien on selvää, että elokuvan kantava voima on Hermann Göringin roolissa nähtävä Russell Crowe. Crowen tulkinta Göringistä tuntuu osuvan historialliseen maaliinsa. Valtakunnanmarsalkka ja Adolf Hitlerin seuraajaksi tituleerattu Göring on valkokankaalla itsekeskeinen, vallan turmelema, lahjakas, moraaliton, omanarvontuntoinen ja halutessaan viehättävä show-mies, joka on perso mielistelylle ja valmis uhraamaan etiikan huomion ja vallan vuoksi. Lopputuloksena on vaarallisen karismaattinen opportunistin muotokuva.

OPPIKIRJAMAISEN PINTAPUOLISESTI pahuutta tutkaileva elokuva keskittyy Nürnbergin oikeudenkäyntiin, missä natsivallan rippeet saivat kuulla ja tuta tuomionsa. Jack El-Hain romaaniin pohjautuva elokuva nojaa pitkälti tositapahtumiin, erityisesti Nürnbergissä natseja haastatelleen psykiatri Douglas Kelleyn (Rami Malek) ja Hermann Göringin suhteeseen.

En voi olla näkemättä merkillistä elokuvallista yhtymäkohtaa 1990-luvun hittitrilleri Uhrilampaiden vastaavankaltaiseen asetelmaan, missä FBI:n agentti Clarice Starling (Jodie Foster) jututtaa vankilassa psykopaattimurhaaja Hannibal Lecteriä (Anthony Hopkins). Samalla tavoin myös Nurembergissä tarkastellaan outoa suhdetta manipuloivan vangin ja varomattoman virkamiehen välillä. Se onkin elokuvan kiinnostavinta antia.

Kiitos Malekin ja Crowen ammattitaitoisen työskentelyn ja taidokkaasti luodun ajankuvan elokuva kantaa kestonsa ajan. Sen ongelmat liittyvät kuitenkin sen hämmentäviin tasonvaihteluihin. Välillä elokuva on kuvastoltaan graafinen ja dokumenttikatkelmiensa puolesta jopa järkyttävä. Heti seuraavassa kohtauksessa kuitenkin taas tuntuu, että teos etenee Hollywoodin halvimpien sääntöjen mukaan. Pohdituttavan ja maltillisen ja toisaalta alleviivaavan ja pinnallisen rekisterit vaihtuvat tiuhaan. Välillä natseja esitellään televisiosarjamaisella rytinällä, välillä pysähdytään Göringin lapsuusmuistelon tai juutalaisen amerikkalaissotilaan monologiin.

Se elokuvassa eniten ihmetyttääkin: pitäisikö tätä katsoa makaaberina jännitysnäytelmänä vai arendtlaisena ihmistutkielmana?

Nuremberg elokuvateattereissa 28.11. alkaen.