Syyttäjä ei syytä syyllisiä??

Ilm. 12:10 Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ”Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.

Veljiemme, vanhurskaututtujen syyttäjä. Niiden syyttäjä, joidn syyllisyys on sovitettu ja jotka sen sovituksen ovat vastaanottaneet.

Kun tulin uskoon, olin kymmenen vuotta vanha. Siis siihen asti, syntymästäni asti vanhurskautettu, taivaskelpoinen. Olin jo aikaisemmin kokenut ikäänkuin taivaallisten kutsukellojen äänen ja se ikäänkuin aloitti kaipuun omakohtaiseen yhteyteen Jeesuksen kanssa. Kokemus oli valtava, tuntui todella kuinka enkelit toivottivat minut tervetulleeksi tässä uudessa olotilassa Jeesuksen seuraajaksi.

Siis syyllisyydentunto ei minua ajanut pelastautumaan, vaan tuntui kuin olisin irtautumassa syntymästäni saakka otollisuudesta taivaaseen. Uskoontulon jälkeen aloin kokea synnin ja Armon tuntoa. Synnit eivät kuitenkaan olleet tekoja, jotka syyttivät minua ja nuo saatanalliset tunnelmat poistuivat Armon, Jeesuksen läsnäololla minussa.

Olen nyt 80 vuotias ja sitten nuoruuteni olen saannut tunnustaa lankeamiseni syntiin Jumalalle ja jos asiaan on liittynyt ihmissuhteita, niin myös ihmisille. Olen saannut kokea täydellisen anteeksiantamuksen, eikä syyllisyys lankeamisestani ole minua sen jälkeen vaivannut. En puhu nyt jokapäiväisistä ”sori-about-it” jutuista, vaan asioista, jotka olen kokenut kadottaviksi, ellen niiden kanssa olisi mennyt Armon Istuimelle. 

Me tunnustamme syntimme koska olemme jo ne anteeksisaannut, forgiven. Jumalattoman ei ”tarvi” tunnustaa syntejä ja tähän freudilainen psykologia on ”oiva apu”.

Sitten on asioita, jotka ”jalkojenpesulla” puhdistuvat ja jotka usein liittyvät pyrkimyksenä pyhitykseen. Siis vikoja, erehdyksiä, joista toistetaan, että ne eivät ole syntejä, eli ikäänkuin hyväksytään  eli siirretään Jeesuksen opetukset nurkkaan, koska ihmistäkin pitää hoitaa, vt. Lutherin opetus.

On siis kysymys jokapäiväisestä kilvoittelusta, taistelusta uudestisyntyneen henkemme ja lihan välillä. Lihan alistaminen, kuolettaminen, ei sen hoito, niin että himot heräävät, vaikuttaa tervehdyttävästi kaikissa olemisemme kolmessa kerroksessa.