Arvoisa professori Jouko Martikainen!
Pidän sinua kirkkomme ja maamme parhaimpana dogmihistorian tuntijana ja arvostan sinua suuresti myös korkealla iällä siunattuna sympaattisena tietäjänä.
Avoimessa kirjeessäsi, jolla yrität riistää arkkipiispan tunnuksia, asetat vastakkain “kirkkomme perustavat, ekumeenisestikin oleelliset avioliittoon liittyvät oppidokumenti” (sic) ja inkarnoidun Sanan, joka “tuli lihaksi Nasaretin Jeesuksessa, Herrassa Kristuksessa” väittäen arkkipiispa Luoman syyllistyvän “doketismiin”, jonka mukaan Herra Jeesus Kristus ei olekaan “samalla kertaa todellinen ihminen ja todellinen Jumala”. Kritiikkisi aihe nousee sateenkaariseuroista, jossa arkkipiispa puhui, ja tähtäimesi on samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltäminen, koska se mielestäsi ei ole uskollinen “Herrallemme ja Hänen avioliitto-opetukselleen”. Kritisoit, että arkkipiispa Luoma korostaa sitä, että ”mikään ei saa tulla minun ja Kristuksen väliin, ei edes Raamattu”. Arvostan näkökantojasi, arvoisa professori Martikainen, jotka nousevat syvällisestä perehtyneisyydestäsi kirkko- ja dogmihistoriaan.
Myönnän, että tiedämme Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta pyhästä Raamatusta. Mielestäni ei todellakaan saa eikä voi vastakkain asettaa näitä kahta. Kristus on kuitenkin ylösnoussut Vapahtaja, joka elää. Kun Saulus kohtasi hänet elävänä ja vaikuttavana, Sauluksesta tuli Paavali. Paavali ei kysynyt oppidokumentteja, vaan Pyhän Hengen voimasta loi eli kirjoitti niitä. Herra siis elää ja vaikuttaa, myös Raamatussa ja sen kautta.
Eläessään Herra Jesusta kritisoitiin siitä rakkaudesta ja yhteydestä, jota hän osoitti syntisille. Elävän Kristuksen tunnusmerkit ovat edelleen Hänen rakkautensa ja yhteytensä, jonka kirkko Sanan ja sakramenttien kautta välittää syntisille ja hyljeksityille ihmisille. Aikoinaan Jeesuksen toiminta aviorikoksesta tavatun naisen parissa (Joh. 8) oli niin arveluttavaa ja loukkaavaa, ettei sitä tohdittu edes ottaa kunnollisten kristittyjen pyhään kirjaan (ks. myös Joh. 4). Mutta Herramme sukuluettelossa säilyneisiin kahteen erittäin arveluttavaa sukupuolimoraalia osoittaneisiin naishahmoon: Tamariin ja Rahabiin (Mt. 1:3-5) ei tohdittu kajota. — Siksi minusta tuntuu siltä, että kirkko tahtoessaan vetäytyä “oppidokumenttien” taakse tiukan sukupuolimoraalin linnakkeisiin kaikkina aikoina on joutunut doketismiin, koska syntisistä erotettu Vapahtaja ei ole enää oikea ihminen eikä oikea Jumala. Ja syntisiä eivät ole enempää ne muut, vaan minä.
Edelleen Herramme tulee lihaksi ihmisten uskossa Sanan ja sakramenttien kautta. Hän elää. Siksi ei käytetä pyhää Raamattua lyömäaseena, vaan tarvitaan edelleen kuolleen kirjaimen tilalla uskoa, toivoa ja rakkautta, koska niissä Herra elää: in ipsa fide Christus adest; quomodo non est cogitabile, sanoo Luther: Kristus on käsittämättömästi uskossa läsnä oleva Herra. Hän on Raamatunkin elävä Herra. Kun aikoinaan pastori Tapio Luoma oli ehdolla Espoon piispaksi, eräs hurskas nainen kertoi hänelle kantanaan, ettei itse voisi vastaanottaa naisen jakamaa ehtoollista. Tapio ihan rauhallisesti korosti hänelle sitä, että ehtoollisessa ihminen on kahden ehtoollisessa läsnä olevan Herran Jeesuksen kanssa: sinne väliin ei saisi päästää pappiakaan. Silloin ymmärsin, että Tapiosta on piispaksi, koska hän osaa lähestyä asioita elävästä ja uskossa läsnä olevasta Herrasta ja Vapahtajasta eli olennaisesta soteriologisesta näkökulmasta käsin. Itsekin, Jouko hyvä, puhut “eksistenttisesti koetusta” uskonnon ulottuvuudesta sielunhoidossa: ihminen pääsee osalliseksi läsnä olevasta pelastuksesta. Ei siis ole suinkaan kysymys siitä, että muka asetettaisiin – näkemyksesi mukaan – Herra Jeesusta ja pyhää Raamattua vastakkain, vaan kyse on soteriologisesta partisipaatiosta, kun korostetaan sitä – mitä mielestäni suotta moitit – että ”mikään ei saa tulla minun ja Kristuksen väliin, ei edes Raamattu”. Tällä kehotuksella torjutaan sitä, että paperitiikeri jyllää ja syö pelastuksen, mikä on nykyaikaamme vaaniva “doketismi”, josta niin laajasti puhut.
Sinä, rakas professori Martikainen, avoimessa kirjeessäsi teet avioliitosta, joka jo Lutherin mukaan on ”maalinen asia” (ein weltlich Ding), pelastuskysymyksen, ikään kuin meillä olisi voimassa deutoronomistinen sukupuolimoraali eikä suinkaan uusi Herran Kristuksen antama uusi käsky: rakkaus (vrt. Joh. 13:34, 15:12, 15:17, Room. 13:8). Dogmihistoriasta tiedät, että apokatastasis on tuomittu harhaopiksi, mutta samoin sen toinen ääripää eli soteriologinen eklektisismi. Luther tahtoi sulkea taivaan juutalaisilta, mekö sulkisimme homorakkauden siunauksen ulkopuolelle? Tarvitaanko aina jotain negatiivista pintaa, jota vasten meille profiloitu pelastus?
Kun pyhä Raamattu on sinulle, rakas Jouko, rakas, on syytä ottaa uudelleen tarkasteluun hakusana “kaikki”, kun tahdotaan ymmärtää keitä Herramme ja Vapahtajamme päästää osalliseksi siunauksesta ja pelastuksesta (ks. esim. Joh. 3:35, 6:37, 12:32, 13:3, 16:15, 17:21). Siinä kohden hakusanakirjassa avautuu valtava skenaario, joka avartaa ahdasmieliset käsityksemme ja raja-aidat sellaisille sielun laitumille, joissa elävä ja uskossa läsnä oleva ylimmäinen Paimen eli Herra Jesus Kristus itse, kaitsee kaikkia, myös minua mustaa ja eksynyttä lammasta ja sulkee siunaukseensa.
Kun sinä, rakas ja suuresti oppinut sekä kunnioittamani Jouko-professori, olet matkalla minun pienen Taneli-papin kanssa yhteiseen päämäärään: karitsan häihin, johon päästään vain yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden, eikö meidän molempien olisi tehtävä parannusta, jotta kasvaisimme uskossa, toivossa ja rakkaudessa, näkisimme ja siunaisimme kanssamme samalla tiellä olevia kanssakulkijoita, rukoilisimme – kuten sinä lupaat tehdä arkkipiispalle – kaikkien puolesta, ja jättäisimme arkkipiispalle hänen päälleen puetun viitan, kun hän niin monella tavoin ja mielestäni taitavasti kaitsee meitä elävän ja läsnä olevan Herran Jeesuksen laumassa ja hänen valtuuttamanaan?
Kunnioituksella ja rakkaudella Hans-Christian Daniel, rovasti
