Äskettäin kolme piispaa julkaisivat kannanoton, jonka mukaisesti elämän lopun käsittelemisessä olisi tärkeää kehittää palliatiivista hoitoa. Julkilausuma torjuu eutanasian.

Myös lääkärikunnan enemmistö vastustaa eutanasiaa. Toisaalta on inhimillisiin kokemuksiin perustuvaa painetta säätää laki, joka mahdollistaisi eutanasian. Asiaan tuo painetta myös kansainvälinen oikeusajattelu. Ranskan eutanasialaki on siitä tuore esimerkki.

Eutanasia tarkoittaa hyvää kuolemaa, jossa elämästä poistuminen toteutetaan avustetusti. Perinteessämme on esitetty, että meillä hyväksytään passiivinen eutanasia, hoidon lopettaminen. Arkkiatri Risto Pelkonen on kuitenkin huomauttanut, että ero passiivisen ja aktiivisen eutanasian välillä on ongelmallinen.

Osa moraalifilosofeista puolustaa eutanasiaa. Sellainen on hyväksytty kotieläinten osalta, mutta ei ihmisten. Mitä tarkoittaa elämän puolustaminen, jos se rajataan vain osaan elävistä olennoista?

Kysymykseen liittyy myös käsitteellisiä eroavuuksia. Suomessa ei ole perusteita soveltaa suoraan jonkin toisen yhteiskunnan lainsäädäntöä.

Usein vedotaan Hollannin eutanasialakiin. Esitetään, että siinä eutanasia on sallittu. Hollannissa eutanasia on kuitenkin rangaistusseuraamuksiin johtava teko. Tiettyjen ehtojen täyttyessä tehdään syyttämättäjättämispäätös.

Käsitteellisiä eroavaisuuksia tuottaa myös roomalaiskatolisen ja protestanttisen perinteen erilainen käsitteistö.

Katolisen kirkon eettinen opetus on, että sekä abortti että eutanasia ovat murhia. Katolisen moraaliopetuksen ytimessä on kuitenkin kaksoisvaikutusperiaate. Sen mukaisesti paha asia voi toteutua, mikäli se on teon ei-aiottu sivuvaikutus. Katolinen moraaliopetus ei ole yhtä suoraviivaista kuin protestanttinen.

Julkisessa keskustelussa eutanasian puolustajat ja kieltäjät hakeutuvat ajoittain ääripäihin ja käsitteellisesti populistisiin tulkintoihin. Olisi hyvä, että otettaisiin eri yhteiskunnissa ja niiden lainsäädännössä esiintyvät erilaiset käsitepohjat huomioon.

Lääkärin ammattietiikan ydin muodostuu yhtäältä Hippokrateen valasta ja toisaalta 1948 annetusta Geneven julistuksesta. Kummankaan pohjalta on hankalaa muodostaa näkemys, jonka mukaisesti lääkärin olisi mahdollista lopettaa inhimillinen elämä.

Olisiko mahdollisen eutanasian laillistamisen yhteydessä pohdittava myös lääkäreiden ammattikunnasta eroavan ammattihenkilöstön perustamista ja kouluttamista?

Voitaisiinko pohtia lainsäädännöllistä ratkaisua, joka on analoginen armahdukselle? Vaikka eutanasiaa ei laillistettaisikaan, voisi ehkä olla laki, jossa sen toteutuessa tarkasti määriteltyjen ehtojen täyttyessä teosta ei seuraisi oikeusseuraamuksia.

Petri Järveläinen

Lue myös:

Kolme piispaa vetoaa palliatiivisen hoidon puolesta ja torjuu eutanasian