Saksalaisessa laatulehdessä Frankfurter Allgemeine Zeitung oli 11.10.2025 toimittaja Christian Geyerin laaja artikkeli filosofi Juergen Habermasista ja hänen kritiikistään maailmasisäisyyteen rajautuvaa uskon sisällön madaltamista kohtaan.
Habermas, nyt jo 96-vuotiaaana, on ns. Frankfurtin kapitalismikriittisen filosofikoulukunnan nimekkäin edustaja. Hän kohdistaa sanottavansa niin katolisen kirkon piispoille kuin heitä tukeviin teologeihin. Todettakoon tässä, että tämä koulukunta vaikutti merkittävästi 1960-70-lukujen opiskelijaliikkeen syntymiseen myös meillä Suomessa.
Habermasin mukaan kysymys on etenkin kristillisen uskon rakenteellisesta jäntevyydestä, sen säilyttämisestä tai menettämisestä. Hänen kritiikkinsä kohdentuu ennen muuta sellaiseen asennoitumiseen, joka pitäytyy tämänpuoleiseen ja torjuu maallisen ylittävän täyttymyksen eli iankaikkisen autuuden. Tällainen kaventaminen ja karsiminen koskettaa tuhoavasti jumaluskon juuria. Se on irtaantumista uskon ytimestä. Se hylkää tuonpuoleisen toivon ja Jumalan lupaaman lunastuksen.
Tätä kaikkea vastaan Habermas korostaa kristinuskon rakenteellista jäntevyyttä ja sen säilyttämisen tärkeyttä. Tästä hän käyttää latinalaisperäistä käsitettä konsistenssi (saksaksi: Konsistenz). Tämä voidaan ymmärtää suorastaan sellaisen evankeliumin torjumiseksi, joka on muokattu ihmiselle sympaattiseen muotoon. Näin siksi, ettei siinä pääse oikeuksiinsa kristinuskon tuonpuoleisen korostus Hän kirjoittaa:
Kristillinen toivo kohdistuu muun muassa kuolleiden ylösnousemukseen ja lunastukseen kaikesta tämän maailman pahuudesta. Tämä on sidoksissa uskoon Jumalan lupauksista. Tämä usko Luvatun saapumisesta keskellemme leimaa myös tapaamme elää päivästä päivään.
On hämmästyttävää ja samalla ilahduttavaa, että saamme luettavaksemme tällaista tekstiä juuri Frankfurtin koulun patriarkalta. 1960-luvulla äänenpainot kirkkoa kohtaan olivat siltä suunnalta aivan toisenlaisia ainakin siinä muodossa, missä vaikutteet oli otettu vastaan silloisessa opiskelijamaailmassa.
Myös meillä juuri nyt tarvitaan uskomme perusasioiden korostamista. Seurakunnissa on paljon eräänlaista ”pehmoteologiaa”, joka toistaa vain, että Jumala on rakkaus, muttei tunne enää ristinlunastusta, ei lakia ei tuomiota, ei helvettiä eikä Saatanaa. Myös nämä kuuluvat kristinuskon rakenteelliseen jäntevyyteen eli konsistenssiin. Jos se ei muodosta julistuksen runkoa, menettää julistus iskuvoimansa. Näin on mielestäni käynyt mainitsemassani ”pehmoteologiassa”. Se on osaltaan motivoinut seurakuntia avaamaan kirkkotilat samaa sukupuolta olevien vihkimiseen.
Jouko N. Martikainen
professori emeritus
Kiitoksia tästä muistutuksesta!
Kristillisen uskon pitäisi perustua historiallisen Jeesus Nasaretilaisen sanomaan. Paavali keksi omasta päästään oman teologisen tulkintansa Jeesuksesta. Lunastus ja sovitus olivat hänen keskimiään asioita. Kirkko lisäsi myöhemmin nämä asiat kristilliseen perimätietoon.
Jumala voi antaa synnit anteeksi ilman verenvuodatusta. Jumala ei ole murhaaja, joka vaatii itsensä tappamista ristillä. On aika käyttää tervettä järkeä ja luopua näistä hullutuksista. Jumala antaa anteeksi synnit kaikessa armossaan ja on yksi. Kolminaisuusoppi oli kirkon historiallinen tulkinta ja suuri teologinen virhe vastoin Jeesuksen opetuksia.
Oikea Jumala antaa myös uskoville ikuisen elämän. Uskoon kuuluu noudattaa Jumalan tahtoa ja pyrkiä elämässä hyvään ja rakkauteen. Hyvän tekeminen ei ole syntiä! Ihmisiä pitää kannustaa elämään uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Ei ole olemassa mitään pehmeää tai kovaa teologiaa. On vain yksinkertainen opetus: Usko Yhteen Jumalaan ja tee hyää elämässäsi. Niin eli Jeesusksin. Tee perässä samoin!
Pasilla on sisnänsä mielenkiintoisia ajatuksia. Ne herättävät kuitenkin lisäpohdintoja lisäargumentoinneille.
Mistä kumpuaa usko siihen, että Paavali ”keksi omasta päästään oman teologisen tulkintansa Jeesuksesta”? On uskoa ja on toisenlaista uskoa. Kumman valitemme ja miksi?
Kristilliseen uskoon kuuluu Jumalan tahdon noudattaminen, vaan kovin harva siinä erityisen hyvin taitaa onnistua, ja kuka uskoo onnistuvansa. Mikä uskotaan riittävän hyväksi, tai kelpaavaksi? Lisäksi eri ihmiset uskovat Jumalan tahdon olevan kovinkin erilaista. Kaikki uskovat kai siihen, että tulisi ”tehdä hyvää” mutta uskovat erialisten asioiden olevan ”sitä hyvää”. Ihmisillä saattaa olla myös usko, että he itse olisivat hyviä (tai ainakin ”noita toisia” parempia) tai tietäisivät ”noita toisia” paremmin, mikä on sitä oikeaa hyvää eikä ”valhe-hyvää”.
Mitä sitten on usko Oikeaan Jumalaan, ja millainen on tuo ”Oikea Jumala”? Kenellä on oikea usko tuohon ”Oikeaan Jumalaan”? Mistä tiedämme ”Oikean Jumalan” antevan meille/heille/teille ikuisen elämän, ja mistä tiedän, että usko ikuiseen elämään on oikeaa uskoa? Vai onko se vais uskoa siihen, että uskoo?
Sitten voi myös kysyä: mistä tiedämme, että usko Jeesuksen opetuksiin on ”oikeaa uskoa”? Mitkä kaikki Jueesuksen opetukset ovat sitä oikeaa uskoa, eikä vain Jeesuksen keksimää käytännön teologiaa ja etiikkaa? Miksi valitsisimme vain Jeesuksen Paavalin ja Jeesuksen sijaan? Miksi Jumalan pitäisi antaa anteeksi, jos hän haluaa, että ”uskovat” pääsevät taivaaseen tekeämällä hyvää (- ainoastaan hyvääkö?) ilman sovitusta tai/ja sovintoa?
Pohdintoja voisi kaiketikin vielä jatkaa pidemmällekin. Uskolla tulisi olla jokin todellinen kohde ollakseen uskoa todellisuuteen ja Totuuteen , ei vain uskoa omaan toiveeseen tai toiveisiin.
Filosofit ja monet viisaat yhteiskunta- ajattelijakin näkevät kirkon merkityksen laajemmin kuin monet teolologit . Ongelmaa ei voi kuitenkaan korjata ulkoa eikä siihen ihminen kykene . Salomonin viisaus on että Herra huoneen rakentaa ja se rakentuu apostolisen uskon kautta . Kristillistä toimintaa voi syntyä ja syntyy , mutta pysyvyys rakentuu Pyhien alttarien ympärille . Nään että keskeisimmät asiat tässä ovat paimenuus ja Kristuksen ruumis , joiden eläminen apostolisesta uskosta on tie elää Kristuksen vapaudessa ja luoda turva syntisille ihmisille . Luterilaisuudessa on vara mennä syvemmälle apostolisessa uskossa keskinäisen yhteyden ( yleisen pappeuden )kautta , jonka senkin Herra antaa . Yhteytettä , yksimielisyyttä etsitään ja on luovuttu jo siitä ajatuksesta yksimielisyyteen ja kuvataan korkeaa kattoa ja leveitä seiniä kuvaamaan kirkkoa ja näin onkin kun etsimme yhteyttä ihmismielen ja järjen mukaan , mutta Kristuksessa tämä kaikki voi olla totta ja on totta .
Apostoli Paavali kehoittaa että sydämet yhteenliitettyinä rakkaudessa pääsisimme tuntemaan Jumalan salaisuuden , Kristuksen jossa on kaikki tieto ja viisaus . Sen viisauden keskiössä on rakkaus joka on jo tehnyt ja lahjoittanut meille kaiken mitä elämiseen ja Jumalisuuteen tarvitsemme . Ihminen pyrkii saavuttamaan vapautta , jota se kaipaa , mutta Jumalan sanasta luopuminen vie pois vapaudesta kauemmaksi .
Lämmin kiitos kirjoituksesta rakkaudessa totuudesta!
Millä tätä meneillään olevaa muutosta evlut-kirkossa perustellaan? Nähdäkseni varsin hienosti kietoutumalla sekä libertanistiseen gnoosikseen, että Raamatuun – lähimmäisen rakkaudella. Kaikki, mitä tästä asiasta on kirjoitettu evl-kirkon avioliittokäsityksen muuttamiseksi niin ainut perustelu, joka sille pohjimmiltaan löytyy on tuo ”rakkauden laki”, lähimmäisenrakkaus. Se suorastaan vaatii avaamaan evl-kirkon alttarit tämän uuden gnoosiksen vuoksi. Onko nyt käynyt niin, että ”Rakkaus on jumala” ja Kristus on saanut seurakseen Afroditen.
Lieneekö myöskin käynyt niin, että Saatana on vihdoin jättänyt kirkon rauhaan ja poistunut keskuudestamme. Pelkään pahoin, ettei hän suo meille sitä ilon päivää tässä ajassa yhtä vähän kuin aikoinaan Martti Lutherille.
Surullinen kuva jonka piirrät ja se vie ajattelemaan että kaikki hyvä tulee yksin Jumalalta , myös se että meidän pahuus ei saisi vallita . Sanan kautta ja vai siinä pysyen voimme pelastua . Aina kristillisyydessä helposti kasvaa se omavoimaisuus ja pystyvyys ja lopulta kaikki aina varjelusta myöten on armoa . Armo on pelastavaa , varjelevaa , anteeksiantavaa ,uutta mahdollisuutta , kaiken valmiiksi tehtynä jossa tulisi kasvaa syntientunnustamisen tiellä .
En olisi antanut niin surullista kuvaa kuten kirjoitin, ellen olisi sitä itse kokenut. Armosta.
Mikäli Raamattu on vain myyttiin puettua, vertauskuvallisuutta, mytologisia retorisia kertomuksia Jeesuksen syntymästä, apokalyptiikan mukana tulleiden mytologisten (Saatanan ja helvetin) vertauskuvallisia ilmauksia ja lisäksi ajatus Jumalasta kaikkivaltiaana lähinnä vieras arjen kokemuksissa, niin mitä sitten jää jäljelle?
Pelastusta koskevat opithan ovat perinteisesti jäsennetty Saatanan roolin kautta. Ilman tätä vastustajan käsitettä monet kertomukselliset ja opilliset yhteydet (syntiinlankeemus, kiusaukset, pelastuksen tarve) menettäisivät merkityksensä. Helvettiä ei ole ja ”kaikki pääsevät taivaaseen” teologisen pamfletin saattelemana kuin Elia tulisissa vaunuissa.
Miksi siis pitää kiinni teksteistä, jos Raamattu on myyttiin upotettu ilman sen antamaa Jumalan Sanan voimaa kaikessa siinä, mitä ihminen voi ristinalaisessa elämässään joutua kokemaan?
Mitäkö jää jäljelle? Kaikki Raamatussa ei ole myyttistä. Jäljelle jäävät kultainen sääntö, laupias samarialainen, kehotukset elää ihmisiksi ja omien tuntemusten peilaaminen kertomuksiin tai vaikkapa joihinkin psalmeihin. Raamattua käytetään historiallisen ja liturgisen perinteen vuoksi, koska ihmiset erityisesti elämän käännekohdissa turvautuvat rituaaleihin. 😉
Eipä sentään kaikki mene myytin piikkiin. Mutta viranhaltijoiden hartioille on sälytetty nyt yksi rituaali lisää, kun ”rakkaus” sitä niin kovasti vaatii. Kaikki eivät ehkä koe sitä pelkkänä ilona.
Kosti :
En olisi antanut niin surullista kuvaa kuten kirjoitin, ellen olisi sitä itse kokenut. Armosta.
Tiedän tuon että se on kaikkien Jumalan lasten tie , jolla meidät riisutaan . Muuta tietä ei ole taivaaseen , kuin ikivanha vain armontie …..
Timo. Minä koettelen teitä tulessa. He huutavat avuksi minun nimeäni ja minä vastaan heille. (Sak.13). Peljättävä piirre salatussa Jumalassa, kun Saatana saa luvan koetella. Paavalin sanoin: ”Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa.” (2Kor.4:8, viite Ps. 129:2)
Niin se on tie , jossa maine ja kunnia katoaa( ainakin omassa itsessään ) ja se pelko meissä jokaisessa on kohdattava joka tarkoittaa totuuden näkemistä itsestään ja se tekee häveten kipeää . Onneksi aika on myös määrätty , kun elämää taaksepäin katsoo niin aina on Jumala tullut rakkautensa kanssa armossa vastaan . Jotenkin uskon että tämä aika on jossa Jumalan lapsia erityisesti koetellaan . Olen miettinyt viime aikoina miksi Jumala on antanut miehelle sellaisen tehtävän josta se ei selviä yksin omin avuin , kun vaikkapa että meidän miesten tulisi rakastaa vaimoja kuten Kristus seurakuntaa . Ja olen mielestäni löytänyt siihen yhden syyn ja se on että mies ei pärjää ilman Kristusta ja sen tulee viedä meitä hänen yhteyteensä . Kiitos Kosti sanoista , vaikka ne ovat kovia mutta samalla ne lohduttaa totuuden kautta .
Niin, eihän meidän tiemme ole tietenkään Paavalin tie sinänsä. Paavali kertoo saaneensa lihaansa pistimen Saatanan enkelin joka häntä rusikoi, ettei hän ylpeilisi. Samanlaisesta ylpeydestä mekin olemme osallisia kuten Paavali, joten myös kaikki jotka uskovat Herraan Jeesukseen Kristukseen saavat seurakseen Saatanan enkelin, joka meitä rusikoi. Armosta! Mutta lujille se ottaa. Paavalilla omansa, ja meillä omanlaisensa millainen se sitten onkin. Lisäksi eihän meillä ole taistelu lihaa ja verta vastaan vaan pahuuden henkiolentoja vastaan.
Jouko Martikainen,
Tyylisi on jämäkkä.
Kirjoitat:
”Myös nämä kuuluvat kristinuskon rakenteelliseen jäntevyyteen eli konsistenssiin.”
Kristinusko, eli Jeesuksen seuraamine hänen opetuslapsenaan alkaa uskoontulosta, parannuksesta, niinkuin Paavali Areiopagilla saarnasi Apt. 17:
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Vain ne, jotka ovat tehneet parannuksen/ metanoia, joka UT:ssa on tulla uskoon, heille kuuluu ”rakenteellinen jäntevyys”. Kuitenkin se jäntevyys on Jumalan työ uskovassa, jossa ihmisen osuus on antaa tilaa itsessään. Jeesuksen sana kattaa lempeyden ja jäntevyyden, eli ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä”.