Inkerin kirkon pappisvihkimyksestä kaksi vuotta sitten alkanut vääntö piispojen ja kahden kirkon virallisen lähetysjärjestön välillä ei ota loppuakseen. Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (Sleyn) ja Suomen evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen virallisesta asemasta lähetysjärjestöinä päästiin vuosi sitten sopuun. Nyt piispainkokous on jälleen päätynyt pyytämään järjestöiltä lisäselvitystä.

Tällä kertaa selvityspyynnön syynä on Keniassa vihitty pappi, joka oli teologian opiskelijana töissä Sleyssä ja on nyt palkattu papiksi Kansanlähetykseen. Pappisvihkimys ajoittuu näiden työsuhteiden väliin.

Lisäksi sekä Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli että Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli ovat pyytäneet Sleyltä selvitystä Porissa ja Seinäjoella vietetyistä ehtoollisista, joihin ei ole ollut asianmukaisia lupia. Myös Helsingin hiippakunnan alueella Sipoossa järjestöt ovat yhdessä Suomen Raamattuopiston kanssa toimittaneet ehtoollisen, jolla ei ole ollut asianmukaista lupaa paikalliselta kirkkoherralta.

Näyttää siltä, että Sley ja Kansanlähetys nyt tahallaan uhmaavat piispoja. Uhmakkuutta perustellaan sillä, että eiväthän piispat itsekään välitä kirkon järjestyksestä, koska ovat laiminlyöneet valvontavelvollisuutensa suhteessa sateenkaaripappeihin ja antaneet pastoraalisen ohjeen sateenkaariparien vihkimisestä järjestöjen tulkinnan mukaan vastoin kirkolliskokouksen päätöstä.

Piispoilla on tässä järjestöjen mielikuvissa valittavanaan kaksi linjaa, lähteäkö kurituksen tielle vai todetako, että meneillään on oikeusperiaatteen muutos ehtoollisen toimittamisen osalta ja jäädä seuraamaan tilanteen kehittymistä. Järjestöjen kannalta hankalaksi asian tekee se, että toisin kuin avioliitto, ehtoollinen on sakramentti ja sen viettämiseen kirkon järjestyksen mukaisesti suhtaudutaan siis vakavammin. Sen vietosta on myös tarkat säädökset kirkkojärjeatyksessä.

Sleyn ja Kansanlähetyksen väessä on niitä, jotka haaveilevat oman kirkon perustamisesta mutta myös paljon niitä, joita järjestöjen johdon nykyinen uhma harmittaa. Eivät kaikki järjestöjä hengellisenä kotinaan pitävät ole myöskään naispappeuskriittisiä. Luterilaisen kirkon jakaantumisen sijaan järjestöissä itsessään piileekin nyt jakaantumisen uhka, jos tällä tiellä pitkään jatketaan.

Kaikenlaisen kiihkon ja väännön keskellä niin kirkon johdon kuin järjestöjohtajienkin on hyvä palauttaa mieleen seurakunnan ja järjestön perusyksikkö: jäsen. Miten seurakunnissa kohdataan ja palvellaan jäsentä, jonka omatunto on arka sen suhteen, kuka ehtoollista hänelle jakaa? Entä miten järjestöissä kohdataan jäsen, joka tahtoo vain kokea rauhassa syvää hengellistä yhteyttä ja kuulla syvällistä sananjulistusta ilman kirkkopolitiikkaa?

Löytyisikö näihin kysymyksiin keskittymisestä kirkollisen rauhan aineksia?

Lue myös:

Piispainkokous pyytää Sleyltä ja Kansanlähetykseltä selvitystä Kenian pappisvihkimyksestä

Jo toinen tuomiokapituli perää Sleyltä selvitystä luvattomista ehtoollisista

Messuyhteisö sai kenkää rukoushuoneyhdistyksen tiloista