Jos ymmärrämme Jumalan maailmankaikkeuden rajat ja ajan ylittävänä suurimpana oliona, ensimmäisenä syynä ja liikkumattomana liikuttajana, herää kysymys, miten minä, pieni ihminen olen mitenkään kelvollinen rakastamaan häntä saati pääsemään osaksi hänen rakkaudestaan.

Miten rakastaa täydellisesti täydellistä? Kristus opettaa: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” Toisaalla Kristus kehottaa meitä olemaan lasten kaltaisia. Millaista sitten on lapsen rakkaus?

Ensinnäkin lapsen rakkaus on luottavaista, heittäytyvää. Mutta suoritus se ei ole. Lapsi rakastaa vaatien, pyytäen ja usein kapinoivatkin tunteensa paljastaen. Lapsen rakkaus vanhempaan ei ole putkihurskasta pelkoa, ei ainakaan sellaisessa suhteessa, joka vaikuttaisi rakentavan rakkaudelliselta.

Siksi olen löytänyt monia rakastavimpia uskontunnustuksia yllättävistä paikoista. Monet runoilijat ja lauluntekijät ovat haastavan lapsen tavoin, ikäväänsä osoittaen, antaneet sijaa terveelle epäilykselle, pohtimiselle ja Jumalan haastamiselle. Eikö vain rakastava, todella luottavainen lapsi, voi näin tehdä?

Liikuttava God on Trial -elokuva kertoo tarinan Auschwitziin joutuneista juutalaisista, jotka päättävät kurjuutensa keskellä vaatia Jumalaa tilille siitä, että tämä on mitä ilmeisemmin rikkonut Israelin kansan kanssa tekemänsä liiton. Aikansa Jumalaa syytettyään, ja hänet syylliseksi todettuaan, parakin täyttää hiljaisuus. Koittaa ylistyksen ja kiitoksen, yhteen ääneen lausutun rukouksen aika.

Eikö tästä tavallaan terveessä ja läheisessä jumalasuhteessa saakin olla kysymys?

Pohdittavaksi: Mitä sinä pidät jumalasuhteessa turvallisena kapinointina, mitä vaarallisena uhmakkuutena?

19. sunnuntai helluntaista: Rakkauden kaksoiskäsky

Tekstit: Ps. 119:34, 5. Moos. 6:4-9, 1 Kor. 1:4-9, Matt. 22:34-40.
Liturginen väri on vihreä.
Alttarilla on kaksi kynttilää.
Kolehti kerätään kristittyjen yhteiseen työhön oikeudenmukaisen maailman puolesta Vastuuviikon kautta.