Kirjoitin perjantaina 3.10. blogin Helsingin tuomiorovastin vaalin ehdokkaiden ansiovertailusta. Nyt kirjoitan jatko-osan.
Suosittelen, että jos et ole lukenut ansiovertailua etkä aiempaa blogiani, aloitat niistä.
Mitä enemmän ansiovertailua tarkastelen, sitä järjettömämmältä se näyttää. Herää kysymys, ovatko esittelytekstin eli ansiovertailun kummallisuudet Teemu Laajasalon taitamattomuutta vai tarkoitushakuisuutta. Kumpikaan vaihtoehto ei ole hyvä.
Jos kaksi hakijaa jakaa ykkössijan, onko seuraava toinen vai kolmas?
Monessa arviointikohdassa kärkiehdokkaat jakavat ykkössijan. Se on aivan ok. Mutta jos ehdokkaat A ja B jakavat ykkössijan, ovatko ehdokkaat C, D ja E sijoilla 2, 3 ja 4, vai jääkö kakkossija jakamatta ja muut ehdokkaat ovat sijoilla 3, 4 ja 5?
Oikeata vastausta kysymykseen ei ole, koska ehdokkaiden ansiovertailun ei pitäisi olla luonteeltaan matemaattinen harjoitus. Ansiovertailussa viran kannalta keskeisillä ominaisuuksilla pitäisi olla suurempi painoarvo kuin vähemmän keskeisillä. Esimerkiksi henkilöstöjohtamisen luulisi olevan huomattavasti tärkeämpi osaamisalue kuin kielitaito tai kansainvälinen työkokemus.
Mutta kapituli piispan johdolla tekee ansiovertailusta puhtaan matemaattisen harjoituksen ja laskee, kuinka monella kriteerillä arvioituna kukin ehdokas on hakijoista ansioitunein, toiseksi ansioitunein ja niin edelleen.
Jos tehdään matematiikkaa, olisi varmaan kohtuullista odottaa, että samalla menetelmällä mennään alusta loppuun. Mutta ei. Menetelmä vaihtuu lennosta monta kertaa.
Aloitetaan siitä, miten ”pisteytys” on tehty arviointikohdassa ”kokemus seurakuntatyöstä”. Kanala on ansioitunein, Mattsson seuraavana, kolmantena ”tasapistein” Pirttimaa ja Hynynen, viimeisenä Vähäkangas. Viimeiseksi sijoitettu Vähäkangas saa neljännen ”sijan”. Tätä ei suoraan sanota, mutta tämän voi päätellä siitä, että yhteenvedossa Vähäkangas ei saanut ainoatakaan viidettä sijaa.
Heti seuraavana arviointikohdassa (kokemus ja osaaminen henkilöstöjohtamisesta) viimeinen sija pisteytetään toisin. Hynynen ja Kanala jakavat ykkössijan, Mattsson saa kolmossijan, Vähäkangas nelossijan ja Pirttimaa vitossijan.
Ja sitten henkilöstö- ja taloushallinnon osaamisen arvioinnissa vitossijalle ei jää kukaan. Kanala, Mattsson, Pirttimaa ja Vähäkangas jakavat ykkössijan. Hynynen saa viimeisen sijan, mutta nyt mistään ei voi päätellä, onko tämä pisteytetty sijalle 2, 3 vai 4. Viides sija se ei ole, koska yhteenvedossa on laskettu kuinka monta vitossijaa Hynynen saa, ja vastaus on nolla..
Koko vertailussa jaetaan ainoastaan kolme vitossijaa, ne kaikki Pirttimaalle. Ja nämäkin on yhteenvedossa laskettu väärin. Pirttimaan kerrotaan saaneen kaksi vitossijaa.
Miksi vain yksi ehdokas saa viidensiä sijoja? En keksi tälle mitään asiallista perustelua. Ja kun asiallista perustelua en keksi, syntyy vaikutelma, että Pirttimaan jättämistä vaalisijan ulkopuolelle on petattu jo arviointivaiheessa.
Erilaisia laskutapoja riittää. Mutta niiden joukossa on vielä todellinen mysteeri. Suora lainaus:
Kokemusta ja sen myötä kirkon hallinnon tuntemusta kokonaiskirkollisella, hiippakunnallisella, seurakuntayhtymän ja paikallisella tasolla on hakijoista Kanalalla, Mattssonilla, Pirttimaalla ja Vähäkankaalla. Kanalalla, Mattssonilla, Pirttimaalla ja Vähäkankaalla on lisäksi järjestötason ja kansainvälistä kokemusta. He sijoittuvat tällä osa-alueella vertailun kärkeen. Heidän jälkeensä vertailussa toisella sijalla on, jolla on kokemusta paikalliselta, hiippakunnalliselta ja kokonaiskirkon tasolta. Viimeisenä tällä osa-alueella on Hynynen, jonka kokemus keskittyy paikallistasolle mutta jolla on kokemusta myös kokonaiskirkon tehtävistä.
Neljä hakijaa jakaa ykkössijan. Heidän jälkeensä ”toisella sijalla on, jolla on kokemusta…”. Mysteeriehdokas. Joku neljästä, jolla ensin ei ollut kokemusta seurakuntayhtymän tasolta? Pirttimaa? Hänellä on laajaa kokemusta kanttorin tehtävistä yhtymäseurakunnissa, mutta ajatteliko kirjoittaja tässä ensin kirkkoherrakokemusta yhtymäseurakunnasta ja sitten korjasi hätäisesti tekstiä? Vai mitä tässä on tapahtunut? Ainoa joka tähän pystyy vastaamaan on Teemu Laajasalo. Kerro sinä, Teemu.
Ajatuksen katkeaminen on inhimillistä. Silti tällainen lapsus herättää epäilyksen huolellisuudesta. Ensin perustellaan että neljällä ensimmäisellä on kokemusta monelta tasolta, sitten on anonyymi mysteeriehdokas, jolla on yhtä vakuuttavat perustelut, ja hännänhuippuna Hynynen, joka ei kuitenkaan saa viidettä eikä kuudetta sijaa, vaan jonkun sijan välillä 2-4.
Jos Teemu Laajasalon ajatus katkeaa, miksei asiaa korjata viimeistään kapitulin istunnossa? Päätöksen ovat yksimielisesti tehneet ja siitä vastaavat piispa Laajasalon lisäksi Anna Saurama, Ritva Saario, Jukka Pakarinen, Juha Ilonen ja Janne Silvast. Lisäksi läsnäolo- ja puheoikeutettuna on paikalla ollut Signe Jauhiainen ja sihteerinä Antti Luoma. Eikö kukaan huomaa, vai eikö kukaan välitä tehdä hallintolain velvoittamaa asianmukaista hallintoa? Edes lakimiesasessori Saario tai dekaani Pakarinen, jotka ovat olleet mukana valintatyöryhmässä?
Teemu, Anna, Ritva, Jukka, Juha ja Janne, miten meni noin niin kuin omasta mielestä?
Eikä siinä vielä kaikki
Ansiovertailussa on vielä yksi tapa jakaa pisteitä: jakaa vain ykkössijoja. Kanala, Mattsson ja Vähäkangas saavat ykkössijan osaamisessa yhdenvertaisuuden, syrjimättömyyden ja tasa-arvon edistämisessä. Hynynen ja Pirttimaa eivät saa mitään sijaa. Toisessa arviointikohdassa (”halu ja kyky toimia yhteistyössä eri tavalla ajattelevien kanssa”) kaikki muut saavat ykkössijan, Kati Pirttimaa ei mitään.
Asiakirjassa siis jaetaan pisteitä monella eri tavalla. Kermana kakun päällä on vielä se, ettei ”pisteitä” jaeta lainkaan. 25 arviointikohdasta 8 jätettiin arvioimatta, koska kaikilla hakijoilla on ”riittävän hyvät” valmiudet. Joissakin arviointikohdissa vertailu vaan jätettiin tekemättä toteamalla ”Kaikki hakijat hahmottivat Tuomiokirkkoseurakunnan erityisluonteen ja institutionaalisen ulottuvuuden.” ikään kuin kyse olisi minimivaatimuksesta ja kelpoisuuden arvioimisesta, ei ansiovertailusta.
Voisi luulla, että haettavan viran kannalta olisi ollut tarpeellista vertailla myös esimerkiksi hakijoiden vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja ja kykyä toimia proaktiivisesti kompleksisessa toimintaympäristössä.
Sitä, että 8/25 arviointikohtaa jätetään arvioimatta ja 17/25 arviointikohtaa vedetään useammalla eri tavalla, on vaikea nähdä minään muuna kuin tarkoitushakuisena.
Edellisessä blogissani olen kritisoinut sitä tapaa, jolla yksittäiset arvioinnit on tehty. Kun lisäksi numeerinen ”pisteytys” on monella eri tavalla epäjohdonmukaista, erityisesti Kati Pirttimaa tulee painetuksi vertailussa huomattavasti muita alemmas ja Kanalalle annetut ykkössijat saavat huomattavasti enemmän painoarvoa kuin ne ansaitsisivat.
Voiko arviointivaiheessa keksiä vielä uusia arviointiperusteita?
Sysäys ansiovertailun uudelleen lukemiseen tuli virasta eläkkeelle jäävältä tuomiorovasti Marja Heltelältä. Hän kirjoitti 3.10. Facebook-päivityksessään, että kapituli oli keväisen hakuilmoituksen jälkeen lisännyt uusia arviointikriteerejä ansiovertailuun. Heltelä hämmästelee:
Olen asessorina valmistellut kirkkoherran vaaleja, eikä ole tullut mieleenikään, että valintatyöryhmä lisäisi kriteerejä/edellytyksiä ohi seurakuntaneuvoston. Tuomiorovastinakin olen ollut päättämässä vaaliehdotuksista, enkä muista vastaavaa koskaan nähneeni.
Hyvällä tahdolla voisi perustella, että nämä uudet valintakriteerit perustuvat tuomiokirkkoseurakunnan laatimaan toimintaympäristön kuvaukseen.
Mutta ei. Ei näitä uusia valintakriteerejä voi mitenkään johtaa toimintaympäristön kuvauksesta. ”Kiinnostus ihmisiin” on toki kirkkoherran yleistä ammattitaitoa ja sisältyy viranhoidon yleiseen osaamiseen. Toimintaympäristön kuvauksessa ei ole mitään sellaista, miksi tällainen uusi valintakriteeri olisi nimenomaisesti perusteltu. Sama koskee ”halua ja kykyä toimia yhteistyössä eri tavalla ajattelevien kanssa”. Hyvä ja tärkeä asia, jota ei voi mitenkään perustellusti johtaa toimintaympäristön kuvauksesta, jossa ei viitata eri tavalla ajatteleviin ihmisiin.
Hallinto-oikeudessa on ennenkin kumottu virkavalintoja sillä perusteella, että valintakriteerit muuttuvat matkan varrella.
[edit 6.10. todettakoon vielä, että kirkkohallituksen julkaisema kirkkoherranvaalin hallintomenettely-ohje (s. 7) kehottaa olemaan lisäämättä tai muuttamaatta viran erityisiä tarpeita sen jälkeen, kun virka on julistettu haettavaksi. Kiitos Juha Itkonen asian esille nostamisesta: Viran haettavaksi julistamisen jälkeen tuomiokapitulin ehdollepanossa (välitön vaali) tai tuomiokapitulin hakijoita koskevassa lausunnossa (välillinen vaali) huomioon otettavia viran erityisiä tarpeita ei tule muuttaa tai lisätä. Se olisi hyvän hallintotavan vastaista.]
Huomionarvoista on vielä se, että Päivi Vähäkangas ei saa mistään näistä hakuilmoituksen jälkeen lisätyistä ”uusista” kriteereistä ainoatakaan pistesijaa. Hynynen saa yhden ykkössijan, Kanala kolme ykkössijaa, Mattsson ja Pirttimaa kumpikin kaksi ykkössijaa ja yhden kakkossijan. Vähäkangasta ei edes mainita.
Mitään asiallista perustetta en keksi, miksi näin on toimittu. Vaikuttaa siltä, että uudet kriteerit on nykäisty hihasta, jotta Vähäkangasta saadaan loppumetreillä painettua heikommaksi hakijaksi suhteessa Mattssoniin ja Kanalaan.
Väikkäristä sai yhtä paljon ”pisteitä” kuin keulakuvana toimimisesta tai näkyvässä roolissa viihtymisestä
Kapituli siis vertaili hakijoita 17 eri kriteerillä. Aiemmassa blogissani oli laskuvirhe, väitin että 19 joista 8 jätettiin arvioimatta. Mutta kun nämä excelöin, arviointikohtia oli 25 ja näistä 8 jätettiin kokonaan käsittelemättä. 17 arviointikohtaa käsiteltiin.
Nämä 17 arviointikohtaa ovat Helsingin kapitulille painoarvoltaan yhtä tärkeitä.
Siispä teologinen osaaminen painaa 17 kriteerin arviossa 1/17, saman verran kuin ”halu ja kyky olla esillä ja toimia keulakuvana”. Tohtorin tutkinto, joka perustuslain 125§ mukaisessa ansiovertailussa voisi painaa enemmän, painaa Helsingin kapitulille yhtä paljon kuin keulakuvallisuus.
Samalla tavalla 1/17 arvioinnista muodostuu ”kiinnostuksesta ihmisiin”, jonka kapituli lisäsi loppumetreillä ja arvioi jollain tuntemattomalla tavalla. Vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja ei vertailla vaan kaikki saavat ”yhtä hyvän” arvion. Kokonaisarviossa siis ”kiinnostus ihmisiin” painaa, vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot eivät.
[edit 6.10. todettakoon vielä, että kirkkohallituksen julkaisema kirkkoherranvaalin hallintomenettely-ohje (s. 7) mukaan viranhaussa arvioidaan ensisijaisesti viran yleisiä vaatimuksia, ja ”lisäksi” voidaan arvioida viran erityisiä painopisteitä. Kyse on kirkkohallituksen ohjeistuksesta, ei sellaisenaan velvoittavasta säädöksestä. Mutta todettakoon, että Helsingin kapitulin tapa painottaa eri arviointikohtia on hallinnollisesti vähintäänkin kyseenalainen.
Lainaus kirkkohallituksen ohjeesta: Ennen viran haettavaksi julistamista on selvitettävä ne kriteerit, joiden perusteella potentiaalisten hakijoiden taitoa ja kykyä arvioidaan suhteessa avoimena olevaan virkaan. Peruslähtökohtana on luonnollisesti kirkkoherran viran tehtävät, jotka on määritelty kirkkojärjestyksen 6 luvun 13 §:ssä. Tämän lisäksi voidaan ottaa huomioon seurakunnan toimintaympäristöstä nousevat tarpeet, seurakunnan koko ja seurakunnan muut olosuhteet.]
Nämä kaksi uutta arviointikriteeriä (keulakuvana toimiminen ja kiinnostus ihmisiin) ovat myös siitä mielenkiintoisia, että kummassakin on lyhyt salassapidettävä osio. Olen asianosainen ja olen saanut salassapidettävän osion luettavakseni. En paljasta salassapidettävää hakijoiden vertailua, mutta sen kerron, että salassapidettävässä tekstissä käytetään ilmaisuja ”näkyvässä roolissa viihtyminen” ja ”runsaista vuorovaikutustilanteista eniten nauttiminen”.
”Viihtyminen” ja ”nauttiminen” saavat kumpikin 1/17 painoarvon ansiovertailussa. En tiedä miten kapituli arvioi, että minä tai Pirttimaa emme viihtyisi tai nauttisi. Ainakin sillä perusteella mitä muistan haastattelussa kertoneeni, uskoisin että tein selväksi että ”viihdyn” julkisessa roolissa ja ”nautin” vuorovaikutustilanteista. Sitä en kylläkään tiedä, mitä ovat ”runsaat vuorovaikutustilanteet”.
Molemmat tässä mainitut kriteerit ovat uusia, kapitulin elo- tai syyskuussa keksimiä. Eivät alkuperäisessä hakuilmoituksessa olleita. Eivätkä arviointiperusteet lopulta edes olleet ne mitä kapituli lisäsi, vaan ”viihtyminen” ja ”runsaista vuorovaikutustilanteista nauttiminen”.
Kapitulin laatima ansiovertailu on kuin lukisi vanhoja Pahkasika -lehtiä. Traagista vain, että viiden ansioituneen viranhakijan ammatillinen tulevaisuus ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan tulevaisuuden johtaminen riippuvat monella tavalla tästä ansiovertailusta.
Olemme kukin kartuttaneet monipuolista viranhoitokokemusta, teologista osaamista, syventäneet osaamistamme ylemmän pastoraalitutkinnon verran ja tehneet kukin paljon muuta hyvää. Ja sitten toimivaltainen viranomainen, Helsingin tuomiokapituli piispan esittelystä arvioi, kuka viihtyy ja nauttii.
Soveltuvuusarvioinnista saa ”pisteitä”, haastatteluista kuraa
Seitsemäntoista pisteytetyn arviointikohdan joukossa on myös soveltuvuusarviointi. En ymmärrä, miksi soveltuvuusarviointi on erikseen pisteytettävä kohta ansiovertailussa?
Luulisin, että soveltuvuusarviointia hyödynnettäisiin esimerkiksi innovatiivisuuden, proaktiivisen toiminnan tai henkilöstöjohtamisen arvioinnissa. Ei. Soveltuvuusarviointiin viitataan ainoastaan edellä mainituissa ”keulakuvana toimimisen” ja ”kiinnostuksen ihmisiin” arvioinnissa sekä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitojen arvioinnissa. Toki on erikseen salassapidettävä osio soveltuvuusarvioinnista, jonka olen lukenut vain oman arviointini osalta.
Sen rinnalla on hämmästyttävää, että ”haastattelumenestyksestä” ei saa ”pisteitä” erikseen, eikä haastatteluja hyödynnetty arvioinnissa.
Haastatteluihin vedottiin neljässä kohdassa. Kahdessa korostettiin Kanalan ja Mattssonin osaamista, yhdessä perusteltiin Vähäkankaan ja yhdessä Hynysen jäämistä viimeisille vertailusijoille. Sinänsä jokainen näistä haastatteluviittauksista voi olla oikea. Mutta muutaman lauseen valikoima kertoo mielestäni enemmän ansiovertailun kirjoittajasta kuin vertailtavista hakijoista.
Yhteenlasku ei täsmää
Ja sitten se matematiikka. 17 kriteeriä tai arviointikohtaa on otettu mukaan, 8 kriteeriä on jätetty kokonaan pisteyttämättä.
Ansiovertailun tekstiosiossa Hynyselle on annettu jokin ”sijoitus” 14 eri arviointikohdassa. ”Pisteyttämättä” on jäänyt ”halu ja kyky olla esillä ja keulakuvana”, ”kiinnostus ihmisiin”, ja osaaminen yhdenvertaisuusasioissa. Vaikka tekstiosasta ”pisteytys” puuttuu, yhteenvedossa on pisteet 17 eri arviointikohdassa. Kolmen arviointikohdan ”sijoitus” on siis tullut jostain muualta kuin tekstistä ja jää epäselväksi, kuuluuko ”sijoituksen” olla toinen, kolmas, neljäs vai viides.
Kanala ja Mattsson ovat saaneet ”sijoituksen” 17 arviointikohdassa. Mattssonin ”pisteet” on laskettu väärin eli se, kuinka monta ykkös-, kakkos-, kolmos- tai nelossijaa Mattssonilla kerrotaan olevan, ei vastaa vertailussa aiemmin tehtyjä arviointeja. Johtopäätöksissä Mattsson saa paremmat ”pisteet”, kuin tekstissä.
Pirttimaa sai ”sijoituksen” 16 kohdassa. Kapitulin yhteenvedossa on pisteet 17 kohdassa, joista vähintään yksi on väärin ja yksi on lisätty yhteenlaskuun jostain muualta kuin arvioinnista.
Vähäkangas sai ”sijoituksen” vain 14 arviointikohdassa ja näistä vähintään yksi on laskettu väärin. Kolme on vedetty hatusta eli ”pistemäärä” ei ilmene tekstistä.
Näissä kahdessa blogikirjoituksissa esittämilläni perusteilla syntyy vahva epäilys siltä, että vertailua tehdessä lopputulos on ollut jo tiedossa, eikä vertailua ole tehty kovin taitavasti perustelemaan ”johtopäätöksiä”.
Kohti hallinto-oikeutta?
Olen mielestäni osoittanut kahdessa blogikirjoituksessani merkittäviä puutteita ja virheitä ansiovertailussa. Ensimmäisessä blogissani avasin sitä, että osaamisen ja taidon sijasta kapituli arvioi lähes pelkästään kokemusta. Hakijoista tuodaan esille myönteisiä (arviota parantavia) ja kielteisiä (arviota heikentäviä) seikkoja epäjohdonmukaisesti.
Nyt olen osoittanut, että arviointikriteereille ja niiden pisteytykselle ei löydy mitään johdonmukaista menetelmää, ja väitän, että tasapisteytys on viranhaun kannalta virheellinen menetelmä.
Arvioinnin virheellisyydestä huolimatta lopputulos saattaa olla oikea. Voi olla, että Kari Kanala, Mari Mattsson ja Päivi Vähäkangas ovat kolme parasta hakijaa oikeassa järjestyksessä ja minun ja Kati Pirttimaan oikeudenmukainen osa on jäädä ”rannalle”. Voi olla.
Mutta kun ansiovertailu on tehty tällä tavalla, emme tiedä onko tulos oikea. Viranomaisen hallintolain 6:31§ mukainen asianmukainen selvittämisvelvollisuus ja 6:45§ mukainen perusteluvelvollisuus eivät nähdäkseni toteudu.
Koska vaaliasetelma on laadittu näin virheellisesti, epäjohdonmukaisesti ja absurdilla tavalla, arvioin että tuleva vaalitulos on joka tapauksessa hallintolain vastainen. Tietenkään ei voi ennakoida, minkä merkityksen hallinto-oikeus näille antaisi. Mutta jos joku seurakuntalaisista tai asianosaisista valittaa, ei tarvitse keksimällä keksiä perusteita. Teemu Laajasalo ja Helsingin kapituli työntää nenämme eteen hopeatarjottimella perusteita, joilla on mahdollista yrittää saada päätös kumottua hallinto-oikeudessa.
En vielä tiedä, valitanko. Valittaminen asettaisi tuomiokirkkoseurakunnan pitkäaikaiseen limboon odottamaan. Se voisi olla kaikille vahingollista, ikävää ja turhaa. Jos olen oikeassa siinä mitä kirjoitan, että prosessi on vedetty epäoikeudenmukaisesti, voisi sittenkin olla tuomiokirkkoseurakunnalle parempi, että uusi kirkkoherra aloittaisi uudessa virassa huhtikuussa 2026.
Lisäksi ymmärrän, että valittajia katsotaan monessa paikassa karsaasti. ”Valittaminen” kuulostaa valittamiselta, nipottamiselta, nillittämiseltä, ei oikeudenmukaisuuden vaatimiselta. Valittajaa ei ehkä mielellään otettaisi töihin, vaikka päätös kumottaisiin laittomana ja asia ratkaistaisiin uudestaan valittajan eduksi.
Mutta toisaalta, kaikki me haluamme elää oikeusvaltiossa. Kukaan meistä ei halua alistua viranomaisten mielivaltaan ja asiattomaan vallankäyttöön eli korruptioon. Oikeusvaltio on aarre, jonka menneet sukupolvet ovat meille taistelleet ja rakentaneet. Poliitikot puhuvat päivittäin oikeusvaltion merkityksestä, joten eikö olisi vain kannatettava asia, jos ihmiset käyttäisivät perustuslain heille suomia perusoikeuksia kun katsovat aiheelliseksi?
Jos lain ja hyvän hallintotavan vastaista toimintaa katsotaan sormien läpi, mielivalta saa jatkua kenenkään puuttumatta. Hinnan siitä maksavat seurakuntalaiset ja kirkon viranhaltijat ja työntekijät. Kansankirkkomme asema suomalaisessa yhteiskunnassa murenee joka tapauksessa kaiken aikaa, eikä mielivaltainen vallankäyttö ollenkaan paranna tilannetta.
Tämän viran hakijoissa on vertailun perusteella ainakin kolme minua ansioituneempaa yhdenvertaisuuden, syrjimättömyyden ja tasa-arvon edistäjää. Ehkä minäkin yritän, vaikkei mitään aiempia ”saavutuksiani” tällä saralla ole aiheellista edes mainita ansiovertailussa.
Kovin harva meistä jaksaa käydä läpi pitkää ansiovertailua samalla tarkkuudella kuin blogisti. Jos (ja ilmeisesti kun blogisti on tarkistanut kaikki väitteeensä perusteellisesti, sillä yksikin virhe vie ainakin osin perusteita koko kirjoitukselta) esitetyt väitteet ovat totta, niin valmisteluryhmän velvollisuus on vastata esitettyihin väitteisiin. Ulkopuolisena tuntuu käsittämättömältä, voiko todella olla niin, että työryhmä on hoitanut valmistelun näin luokattomasti. Joka tapauksessa kirjoittaja on tehnyt suuren palveluksen kirkolle. Kun asiat hoidetaan, ne pitää tehdä oikein. Ja vielä niin, että se näyttääkin siltä, että asiat on hoidettu oikein.
Kiitos Pekka.
Tarkistin pari kertaa, että olen merkinnyt Exceliin oikein sen, kuka sai missäkin arviointikohdassa ensimmäisen, toisen jne sijan. On siis mahdollista että virheitä sinne jää.
Mutta pääasiassa uskoisin että faktat kestävät tarkastuksen.
OUTOA MATEMATIIKKAA!
Kiitos blogista! Perusteellista/huolellista pohdintaa ja työtä Excelin parissa. Minä en kannata ketään Helsingin tuomiorovastin virkaan, en Hynystä enkä ketään muuta. Totean vain sen, että tässä maailmassa pelataan pelejä. Sääntöjä ja pisteitä voidaan laatia monella tavalla. Oman ”saldon” varmistaminen on tietysti päätavoite. Tätä peliä harrastetaan sekä yhteiskunnan että kirkon puolella. Media täyttyy uutisista, koska kenttä on laaja ja ihmisen kyky keksiä mutkia on ehtymätön. Jumalan luoma ihminen on saanut paljon lahjoja ylhäältä. Armosta saatuja lahjoja voidaan käyttää monelle nerokkaalla tavalla.
OUTOA VAI OIKEAA VALLANKÄYTTÖÄ?
Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin peli on myös käynnissä. SLEY:n messut Porissa ovat suurennuslasin alla. Pelkään, että kapitulissa ei haluta ymmärtää Länsi-Porin seurakunnan kirkkoneuvoston puoltavasta päätöksestä huolimatta SLEYN:n messujen ehtoollisen jako oikeutta? Länsi-Porin seurakunnan kirkkoherra (H.K.) oli kirkkoneuvoston päätöstä vastaan ja teki valituksen tuomiokapitulille. Turun Tuomiokapituli on tässä vaiheessa kirkkoherran kanssa samassa linjassa kieltämässä ehtoollisen viettoa yhteisölle, joka kokoaa messuun joka viikko yli 100 evlut kristittyä. Nämä evlut kristityt ovat tulleet kokoon laajasti Porin ympäristöstä sekä maakunnista, eivätkä ole millään muotoa uhkaamassa Länsi-Porin seurakunnan yhteistä ehtoollisen viettoa.
Miten ehtoollisen viettämiseen myönnetty lupa voi olla muuta kuin kristillisen kirkon kaikkeen maailmaan ja kaikille kansoille tarkoitetun evankeliumin julistamista sukupolvesta sukupolveen? Tämän tehtävän Kristus antoi seuraajilleen. Piispat ja tuomiokapituli hallinnollista valtaa käyttäessään voisivat laajentaa käsitystään Kristuksen kirkosta? Annetaan sanan ja sakramenttien vaikuttaa kuten ne olemassa ovat! Ketä vastaan ne ovat? Ei kai messu voi olla vahingollinen myöskään tuomiokapitulin ikkunasta katsottuna?
Kiitos Kari kommentista.
Pelejä pelataan, mutta aina kun viranomainen pelaa pelejä, kyse on vallan väärinkäytöstä. Vaikutusvallan väärinkäyttö edun tavoittelemiseksi on toiselta nimeltään korruptiota.
Toivon, että tässä ketjussa keskustellaan blogin aiheesta, ei Turun kapitulin ja SLEY:n asioista.
On mielenkiintoista – ja valitettavaa – että tuomiokapitulit, hiippakuntiemme hallintovirastot ovat yhä useammin kielteisen huomion kohteena. Toki vaalisijoille asettamisesta ja siihen liittyvästä kirkkopolitikoinnista on valitettu jo kauan ja prosessit ovat vieneet jopa vuosikausia. En ota minäkään kantaa Helsingin tuomiorovastin vaaliin, mutta tällaiset prosessit ovat raskaita kaikille.
Turun tuomiokapitulin tavoitteena on saada naispappeuden vastustus lopullisesti nujerrettua. Siinä eivät taida muutaman sadan ihmisen autuuden asiat ja messussa käymiset paljon painaa.
SLEY on kauan halunnut johdonmukaisesti pysyä kansankirkon sisällä, kuten jo Olavi Rimpiläinen linjasi. Siitä, onko tämä linja teologisesti perustellumpi kuin LHPK:n linja, voidaan kyllä keskustella. Itseäni on viime aikoina häirinnyt pari asiaa.
Kirkkojärjestyksen mukaan tuomiokapitulit todellakin päättävät ehtoollisen vieton luvista. Ja ulkopuolelta tarkastellen olisi järkevää, että messuyhteisöille annettaisiin tila toimia omaehtoisesti kansankirkon sisällä. Tiedän SLEYn pappien pitäneen messuyhteisöjään lähtökohtaisesti kansankirkon paikallisseurakunnan toiminnan jatkeena ja täydennyksenä, vaikka kontakti olisi ohut ja muodollinen.
Toisaalta huomaan kyllä pohtivani, pitääkö osa herätysliikeväestä kuitenkin ”omia” ehtoollisenviettoja jollakin tavalla subjektiivisena oikeutenaan? Vanha kirkko jo Apostolisista isistä alkaen korosti nimenomaan ehtoollisen viettoa piispan (ja hänen delegoimanaan paikallisseurakunnan kirkkoherran) kanssa: ehtoollista nimenomaisesti ei saanut viettää ilman piispaa (tai hänen valtuutustaan). Tällaiset linjaukset eivät oikein sovi ajatukseen siitä, että herätysliikkeellä tai kellään muullakaan olisi oikeutusta jatkaa ehtoollisen viettämistä omin luvin.
Muodollisesti Turun ja Lapuan kapituleilla on siis vankat perusteet toiminnalleen. Mutta:
Messuyhteisöjen tarpeellisuutta perustellaan yhteisöllisyydellä ja sillä, että niihin kokoontuu seurakuntaa kaikista ikäkausista ja jopa seurakunnallisten rajojen yli. Toinen tärkeä perustelu on ehtoollisen tärkeys ja kolmas sananjulistuksen laatu. Tunnistan toisen ja kolmannen perustelun jo omilta nuoruusvuosiltani pääkaupunkiseudulla: kyllä ”me” tiesimme katsoa Kirkosta ja kaupungista, missä kirkossa kannatti käydä saarnaa kuulemassa (ja mistä vielä löytyi miesten toimittamia messuja).
Kuitenkin kirkon vanha ihanne on, että kaikki sanan julistajat jakaisivat sitä yhtä ja samaa evankeliumia. Modernissa maailmassa on niin, että kun ”kirkkokansa” tai ”herätysliikkeet” (tai seurakunnan palvelujen ”heavyuserit”) kokevat sisällön ja vanhojen muodollisten perinteiden joutuneen liian suureen ristiriitaan keskenään, sisältö tietenkin ratkaisee. On harhaluulo ajatella, että herätysliikkeiden messuja kieltämällä saataisiin väki palaamaan paikallisseurakunnan messuun.
Kirkollisessa keskustelussa on joskus huolestuttu siitä että ehtoollinen otetaan eri tavoin vallan välineeksi. Juuri näin on nyt käynyt: tuomiokapitulit käyttävät niille suotua valtaa omien tavoitteidensa ja herätysliikkeet omien tavoitteidensa ajamiseen. Samalla kannattaa kyllä huomata, että herätysliikkeemme eivät ole halunneet yleisesti lähteä separatismin tielle. Samalla ne ovat tarjonneet lähes viimeisen kansankirkon sisäisen turvasataman niille uskovaisille, jotka ovat halunneet pitää kiinni ”vanhasta kunnon uskonnosta” kuten jossain nuorten veisukirjassa laulettiin. Pitää myös muistaa tunnustuskirjojemme linjaukset siitä, että seurakuntia ei voida jättää ilman paimenia, sanan saarnaa ja oikein toimitettuja sakramentteja. Herkullinen kysymys on tietysti, voiko ”jumalanpalvelusyhteisöön” soveltaa sitä, mitä tunnustuskirjoissa todetaan ”seurakunnista” (ja kirkollisesta järjestyksestä).
Ymmärrän sen, että monelle kirkon vallankäyttäjälle voi olla kova pala suostua myönnytyksiin herätysliikkeille. Sitä puoltaisi kyllä sekä kristillinen rakkaus että ns.
pienimmän riesan tie. Muussa tapauksessa olisi rehellisempää reilusti sanoa herätysliikkeille, että näiden aika kirkon yhteydessä on ohi, jos meidän ehtomme eivät kelpaa. ”Kulkeeko kaksi yhdessä, elleivät ole keskenänsä sopineet?”
Marko, toivon että Turun, Lapuan ja SLEY:n ja LHPK:n kuvioista keskustellaan jossain muualla, ja pidetään tämä ketju tässä aiheessa.
Selvä, Tuomas H. Vastasin lähinnä Kari P:lle.Valitettavasti Kimmo Jaatilan blogia ei voi kommentoida.
Muutoin olen sitä mieltä, että jos oikeasti kokee tulleensa väärin pisteytetyksi, kannattaa valittaa. Ei ehkä oman itsensä vaan asian, periaatteen ja tulevien kirkkoherravaalien vuoksi. Jos minua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, myös jotakuta muuta voidaan kohdella samoin.
Aika mielenkiintoista kuinka vähän tämä herättää mielenkiintoa. Ja sekin on mielenkiintoista, että keskustelu haluttaisiin siirtää teemaan, josta on käyty lukuisia keskusteluja, jotta voitaisiin taas uudestaan kirjoittaa samat kommentit.
Näin on, Pekka.
Luulen, että kahden pitkän kirjoituksen kokonaisuus on vain liian pitkä ja monipolvinen. Reilut 30 sivua analysoitavaa hallintotekstiä ja siitä kaksi pitkää blogia. Tätä on vaikea hahmottaa, jos hallinto- ja virkojentäytön maailma ei ole tuttu. Eikä minun tyylini aina ole selkeimmästä päästä. Siksi luulen, että moni kiinnostunut jättää kesken pelkän pituuden takia.
Lisäksi yleinen mielenkiinto asiaan oli viime viikolla. Ne, joita asia ei koske, keskittyvät jo muuhun.
Toki on sanottava, että minuun on useampi ihminen ollut yhteydessä ja kertonut kulttuurista, jossa ei enää halua tai uskalla keskustella julkisesti. Voi olla, että osa ihmisistä on hiljaa tästä syystä.
Mutta olen saanut myös yhteydenottoja, joissa toivotaan että valittaisin tästä asiasta hallinto-oikeuteen, käy vaalissa kuinka tahansa.
Tuomas, hienoa, että olet tarttunut tähän perin outoon ja oudolta näyttävään hallintomenettelyyn, jollaista en ole kyllä ennen nähnyt, vaikka monenlaista tiedän vallan kammareissa sovitun.
Onko ainoa tie oikeudenmukaiseen ratkaisuun se, että joku tai jokin, mieluummin useampi, osapuoli valittaa? Jos sitä ei kukaan tee, kohta tämä on vakiintunut käytäntö.
Tuomiokapituli on kollegio, jossa piispa toimii puheenjohtajana. Valitus tuomiokapituliin ei tietysti johda mihinkään muutoksiin, koska kapitulin jäsenet ovat yhdessä ”pisteet” laskeneet. Toteavat kaiken menneen oikein suoritetun prosessin kautta.
Hallinto-oikeus on ainoa taho, joka voi tuomiokapitulin palauttaman valituksen jälkeen ulkopuolisena instanssina asiaa arvioida. Kynnys valittaa hallinto-oikeuteen on varmasti korkea. Vääryyttä kokenut jää yksin. Ymmärtäjiä löytyy, mutta varsinaisesti itse asiaan ei enää jakseta keskittyä.
Jaana ja Kari, kiitos kommenteista.
Ei tähän mitään helppoa tietä ole. Kuten varmasti hyvin tiedätte, vaaliasetelmaan ei voi hakea oikaisua vaan vasta lopulliseen vaalitulokseen.
Toki voisi kirjelmöidä kapitulille, mutta tuottaisiko se tulosta? Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan neuvostohan juuri kirjelmöi vaalitavasta ja sai vastauksen, että asiaa ei tutkita koska oikaisuvaatimusta ei saa tehdä. Suunnilleen näin. Detalijt löytyvät tuolta.
https://www.helsinginhiippakunta.fi/wp-content/uploads/2025/08/Hgin-tuomiokapituli-20.8.2025-%C2%A7-23-1.pdf
Eli jos nyt kirjelmöisi kapituliin, kapituli ei luultavasti edes tutkisi asiaa. Toisi kirjelmän seuraavaan istuntoon ja toteaisi, että asia jätetään tutkimatta.
Luulen, että ainoa, miten asetelma muuttuisi ennen vaaleja, olisi että kapituli ryhtyisi itseoikaisemaan asiaa. Kirkkojärjestyksen 8:22§ mukaan ”Tuomiokapituli voi perustellusta syystä päättää viran hakuajan jatkamisesta, uudesta hakumenettelystä tai viran täyttämättä jättämisestä.”
Jos kapituli jostain syystä haluaisi muuttaa päätöstään tässä vaiheessa, tuota ehkä voisi yrittää soveltaa. Tuskin kapituli haluaa.
Ja selvää on, että tämä keskustelu on tällä erää hiipumassa. Jos ei kukaan nosta enempää meteliä, tai mikään media ei asiaan tartu, käy niin että kapituli päätti, Hynynen avautui, muutamat kymmenet ihmiset osoittivat tukea, keskustelu laantui. Karavaani kulkee, koirat lopettavat haukkumisen ajallaan.
Eli tietysti tässä vaiheessa toivon tälle asialle jakoja ja esilläpitämistä.
—
Kari, olen sen verran virkani puolesta ja ystävien apuna asioinut hallinto-oikeuden kautta, ettei siinä minulla kynnystä ole. Toki täytyy sitten joulu-tammikuussa valita, mihin taisteluun lähtee ja mihin ei.
Tuomas H. Tässä on jälleen kerran monia eri puolia. Se, että tärkeää asiaa ei kommentoida, kertoo kai lähinnä siitä, että hallinto-oikeudellisiin asioihin on vaikea ottaa kantaa. Haluamatta lähteä sivupoluille totean, että muun muassa Open Doorsin täällä julkaisemat kirjoitukset tärkeästä aiheesta eli kristittyjen vainosta eivät myöskään synnytä kommenttitulvaa. Eli asian tärkeys ja kommenttien lukumäärä eivät välttämättä korreloi keskenään.
Ihmettelen yleisellä tasolla sitä todistusta, minkä kirjoituksesi antavat kansankirkkomme hallintokäytännöistä ja niiden kiemuroista sekä vallankäytöstä. Itselläni on jotain kokemusta lähes 25 vuoden takaa eräästä kirkkoherravaalista ja sen ehdokasasettelusta toisella puolen Suomea. Vaikka kuviot olivat paljon yksinkertaisemmat ja vaalin lopputulos selvä, tunnistan ehdokasasettelusta joitakin samoja elementtejä kuin Sinä. ”Tarttis varmaan tehdä jotain” sanoisi Mauno Koivisto. Eivät kankea hallinto ja omituisuudet tai itsensä väärin kohdelluiksi kokevien työntekijöiden kokemukset ainakaan kansankirkon julkista kuvaa paranna.
Teemu Laajasalo vastaa kritiikkiin ja keskusteluun. Ei pelkästään minulle, mutta näyttää siltä että myös minulle.
https://www.helsinginhiippakunta.fi/helsingin-tuomiokirkkoseurakunnan-kirkkoherran-vaalista-piispa-teemu-laajasalo/
Ruodin Laajasalon vastausta myöhemmin.
En nää mitään yllättävää , että kansankirkon piispa voi toimia syrjivästi . Täytyy olla sinisilmäinen jos ei ole seurannut viime vuosikymmenien kehitystä ja jos tietää miten johdonmukaisesti valtaa on alettu käyttämään piispojen taholta . Aikaisemmin toiminta oli välillä epäkristillistä mutta siihen on tullut myös laittomuuden sävy mukaan ja usein ihmisten toiminnasta paljastuu vallanhalun lisäksi raha taustalta . Pappien valinta valaisijoille aseteltuna ei ole uuden testamentin yleisen pappeuden mukainen , koska seurakunta tulisi valita paimenensa suoraan . Tulevat tilanteet tallaavat helposti Jumalan sanan ja laillisuuden , ainakin meno näyttää siltä . Ihmettelen miksi herätysliikeväki ei toimi yhtenäisenä monissa asioissa kirkkoon päin . Tuomiokapituli on enemmän tai vähemmän piispan leimasin . Milloin siellä on tehty päätös jota piispa ei olisi kannattamassa tai onko sopivaa olla piispa juheenjohtajana . Piispakunnan entistä suurempi yhtenäisyys tuo päätöksiin entistä enemmän yhdenmukaisuutta eri alueille