Ordodoksien mukaan:
Kilvoitus on pyrkimystä kristillisten arvojen ja opetuksien noudattamiseen pyrkimistä omassa elämässään. Sana on synonyymi sanalle askeesi, jolla tarkoitetaan ehkä hieman tarkempaa ja järjestelmällisempää kilvoittelun harjoittamista. Kilvoittelua harjoitetaan yleensä luostareissa, mutta se on mahdollista toki muuallakin.
Tosin asketismia voi harjoitttaa myös kotona (ns. kotiasketismi), jolloin ihminen saattaa elää yksinäistä, eristäytynyttä elämäänsä erilaisin tavoin.
Katolilaisuuden mukaan :
Katolisessa teologiassa kilvoittelu (ascetismi) tarkoittaa elämää, jossa pyritään kristillisen uskon mukaiseen täydellisyyteen ja Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Se sisältää itsekurin, itsensä kieltämisen ja Jumalalle omistautumisen eri muotoja. Kilvoittelu ei ole pelkästään yksilöllinen pyrkimys, vaan se liittyy myös seurakunnan ja yhteisön elämään.
Vapaat suunnat :
Oppiperusta ei ole kirjattu yhtenäisesti . Vapaakirkossa teologia ei ole tärkeää vaan seurakuntaelämä . Helluntailiikkeessä on murros uusien teologien kautta ja muutos on selvä vanhempaan polveen . Yksi päälinja ajattelu oli ennen että kilvoittelu ”ahtaasta portista ” miellettiin uskoontuloon kilvoitteluksi . Nyt suunta mielestäni pietistiseen suuntaan , koska armonvälineet ei ole tärkeitä ja syntikäsitys erilainen . Emil Anton antaa positiivisen arvion helluntaiopin 4-osaisesta julkaisusta
https://hapatusta.net/2024/09/09/suomen-helluntailiikkeen-opetuksia-1-4
Luterilaisuuden mukaan : Suurin kilvoittelu on elävässä uskossa olevalla uskovalla jatkuva taistelu lihan ja hengen välillä . Pyhä Henki vaikuttaa kristityssä taistelua syntiä vastaan ja lohduttaa anteeksiantamuksella ja armonlupauksilla . Pyhä Henki tekee työnsä siksi tarvitsemme säännöllisesti messua , jossa Jumala hyvyydessään palvelee meitä sanallaan ja armonvälineillä ja saamme elämän leipää ja pitää meidät uskontiellä . Kristillinen kilvoittelu on syntiä vastaan omassa elämässä ja lepäämistä Jumalan armossa .
Kilvoittelusta :
1 Tim 2 :1 Vahvistu siis, poikani siinä armossa joka on Jeesuksessa Kristuksessa .
1 Piet 2
Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos ”olette maistaneet, että Herra on hyvä”.
Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
Kilvoittelun erilaiset painotukset ja käsitykset mielestäni liittyy vahvasti jokaisen kirkon tai suunnan syntikäsitykseen . Luterilaisuudessa on selvästi kaksi voimaa hyvä ja paha eikä ole jotain välimallia . Kun syntisyys asuvaisena kielletään niin pahan voima laitetaan välillä jopa inhimillisiin sairauksiin . Luterilaisuudessa uskotaan hyvän tulevan vain Kristukselta , kuten varmaan muissakin mutta siksi tarvitsemme syntisinä jatkuvasti Jumalan sanan hoitoa , armoa ja anteeksiantamusta . Seurakunnan kokouksia väliinjättävät eivät kaipaa ja aktiivit kaipaavat eli toisin sanoen ne syntiset tarvitsevat Jeesusta mutta paremmin ”pärjäävät ” voivat jättää pois seurakuntakokoukset ( hebr . kirjeessä varoitus) . Kirkossakävijöiden määrää voi tarkastella myös tätä kautta vaikka siihen vaikuttaa tietysti koettu kokemus siellä . Esimerkkinä vaikka pieni äksyily ja moittiminen toista kohtaan on luterilaisuuden mukaan – ”terveisiä helvetistä ” ilman selityksiä .
Toivon asiallista keskustelua vaikka oman kirkkokunnan osalta ja nämä lainaukset on otettu kirkon omilta sivuilta , paitsi vapaista suunnista en löytänyt , kuin puheita joita pari kuuntelin . Kilvoittelusta löytyy tietysti raamatun kohtia enemmänkin .
Niin Hedbergin merkitys luterilaisessa teologiassa on aika pimennossa , se väite että hän kautta aikain Suomen merkittävin teologi on vuosien ja jopa vuosikymmenien tulosta että näin ajattelen ja aina lämmittää kun tapaa ns ”Hedberg- fanin ”. Se kuva on paljon suurempi kuin moni ajattelee ja sitä kirjallista tuotantoa on ihan runsaasti saatavilla. Kirkolla ei ollut ketään toista joka olisi sanoittanut uskoa ja oppia niin monipuolisesti ja samalla teologia kätkeytyy helposti vastaanotettaviin teksteihin . Herätysliike johtajat ovat saaneet puheissa usein korostetun aseman , mutta uskon että vaikutukset ovat monella aika vähäisiä mitattuna Hedbergin koko vaikutukseen minkä Jumala on vaikuttanut hänen kauttaan . Usein kytkemme Hedbergiläisyyden evankelisuuteen ja on toki esim autuuden ilosta merkkejä , mutta konteksti on eri olla kirkollinen toimija kuin herätysliiketoimintaa johon pietismi väistämättä tulee mukaan . Hedberg oli myös uskonpuhdistaja . Se suuri ilo mikä virtaa efesolaiskirjeen eka luvusta ei auennut vuosikymmenien aikana mutta se Paavalin ylistys minkä Hedberg selittää kolahti kerran sitten , josta tuo uskonoppi autuuteen kirja on kirjoitettu . Usko tulee myös kokemisen kautta kirkastetuksi ja evankeliumin vapaus pääsee meidän sieluja välillä ruokkimaan enemmän .
Timo G. Minulla ei ole ollut mahdollisuutta lukea ja kommentoida pitkään aikaan. Vain yksi täydentävä ajatus luterilaiseen käsitykseen kilvoituksesta.
Vanha luterilaisuus tuntee myös käsitteen renovatio eli uudistus, Tiituksen kirjeen 3:3-8. Renovatio sisältää synnille kuolemisen ja Kristukselle elämisen (pyhityksen). Näitä nimitettiin kilvoituksen negatiiviseksi ja positiiviseksi puoleksi. Kilvoituksen ytimessä on kyllä tuo lain ja evankeliumin vaikuttama lihan ja hengen
kamppailu, mutta kilvoitus on käytännössä sitä laajempi
juttu. Siksi tarvitaan myös opetusta, joka ohjaa uskovaa välttämään syntiä ja ojentautumaan kristilliseen elämään. Tämä tästä!
Kiitos Sami kommentista , se toi blogin aiheen keskiöön . Samin kanssa dialogi vaelsi monissa kysymyksissä . Ajattelen että varsinkin pitkän vaelluksen kristityillä on kokemus omasta kilvoittelusta ja sen peilaamisesta raamatun sanaan ja sehän täytyy myös sillon resonoida meidän kokemuksien kanssa . Kuten vaikka armon tai synnintunto . Ja voi kysyä itseltään että millaista se minun kilvoittelu on ollut ? Moni varmaan kokee toivottomuutta oman itsensä suhteen tässä asiassa jos on rehellinen, mutta juuri opetus on tärkeää . Minulle se on yksinkertaisesti että kääntyä Kristuksen puoleen ja kaikki mitä tähän sisältyy on mielestäni hyvää . Yksi tärkeä kilvoittelun ase on rippi , joka on ollut luterilaisuudessa vuosikymmeniä taka- alalla , siis henkilökohtainen rippi , kun monella olisi hyviä kokemuksia ripin jälkeen . Kristuksen ruumis on sitä varten jotta saisimme voimaa elää sen jäseninä vapaina Kristuksessa ja päästä kerran perille . Paljon puhutaan teologisella tasolla kilvoittelusta mutta ne ovat olleet herätysliikekristillisyydessä suunnilleen sitä että lue enemmän raamattua ja rukoile enemmän . Ja tähän vahvasti liittyy paimen asia että paimenen tehtävä on viedä lauma perille tai se on ensimmäinen tehtävä päämääränä .Ihminen ajautuu helposti synnin pettämäksi .
Timolle myös kiitos. Vaikka tietyssä mielessä tämä oli pettymys, aihe oli hyvä, mutta emme päässeet siinä pitkälle.
Kun luterilaisuudessa puhutaan kilvoittelusta tullaan äärirajalle. Kokemuksestani tiedän, että luterilaisille pyhien isien kilvoitustraditio on tuntematon. Se voidaan todeta luterilaisuudesta kirjallisuudesta. Sen sijaan varhaisessa luterilaisuudessa on vielä jälkiä alkukirkon kilvoitustraditiosta, se taas johtuu katolisuudesta, josta se omaksuttiin.
Kun luterilaiset puhuvat kilvoittelusta muistutetaan heti, että on vaara ajaa ihmisiä lain alle.
Tulisi muistaa, että kilvoittelu on pyhitystä ja uskon seuraus. Usko ei milloinkaan luovuta tehtäväänsä laille, Usko ylläpitää hyviä tekoja, eivät hyvät teot uskoa.
Tämä on yllä oleva näkemys on täysin erilainen kuin ortodoksi teologiassa. Ja tässä tiet eroavat. Kilvoitustraditiot ovat siksi niin kaukana toisistaan. Kysymys on laajoista teologisista ristiriidoista. 🙂
Anteeksi kiitos piti Marko sinulle osoittaa mutta meni Samille ja hänelle tietysti myös kuuluu ja saman havainnon tein että emme päässeet kovin syvälle ja Marko olisit ollut varmaan hyvä siinä mukana ohjaamassa raiteille ja tuomassa teologisia näkökulmia .
Kun luterilaiset puhuvat kilvoittelusta muistutetaan heti, että on vaara ajaa ihmisiä lain alle. Ed teksti Samilta johon voi kyllä osin tietyissä piireissä yhtyä . Ja tästä vapaudestahan Paavali puhuu , mutta oja on myös toisella puolella ja se johtaa herkästi suruttomuuteen ja laiskuuteen . Oman seurakunnan tilaisuuksien jättäminen on jo kilvoittelun ”lähtökohdasta ” luopumista . Kyllä se on tunnustettava että kansankirkkoon on tullut vuosikymmenien aikana paljon käytäntöjä ja sen myötä ajattelua joka ei ole raamatullista eikä järkeen käypää . Ja keskiössä tulisi olla paimenuuden merkitys ja Srk Kristuksen ruumiina , koska kaikki kilvoittelu ja muu elämä muodostuu jokaiselle oman ajattelun tuloksena .
Miten ymmärrät paimentamiseen? Hain Daavidin paimenpsalmista teonsanat: vie – johtaa – virvoittaa – ohjaa – suojelee – johdattaa – kattaa – voitelee – ympäröi. Näistä kai sen toimenkuvan voisi rakentaa.
No varmaan noista se rakentuu . Ajattelen näin maallikkona että pappi ensin tiedostaa olevansa yksi seurakuntalainen eläen laumansa keskellä myös arjessa ja Kristus on toisella puolella ns. Ja hän on saanut siihen sisäisen ja ulkoisen kutsun tehtävään . Seurakunnan täytyy tiedostaa ettei pappi siitä tehtävästä selviä ilman Jumalan apua ja Srk rukoilee siksi päivittäin paimenensa puolesta . Papin tärkeä tehtävä on tietysti opettaminen että Kristus ja Jumalan tahto kirkastuu. Ja tiedostaa että syntiset ihmiset tarvitsemme elämän ”polttoaineeksi ”synnitunnustamisen jälkeen myös evankeliumia , josta virtaa meidän elämää iloa rauhaa ja vapautta , että arjessa voisimme elää Kristuksessa . Seurakunta on todellisena syntisten sairaala ja monet vaivat ja kiusaukset jne ovat arkea ihmisten elämässä ja siksi ilmapiiri tulisi olla rakkauden armollinen ja tässä paimenen tulee olla esikuvallinen ja paimenkirjeiden opetuksien mikaan toimia . Lopulta paimenen isossa kuvassa tärkein tehtävä on paimenella että lauma pääsee perille ja se vaatii huomioimista ja näkemistä seurakuntalaisten huoliin ja murheisiin . Seurakunta ei voi olla nähdäkseni kovin iso koska on luonnollista että paimenen tulisi tuntea laumansa . Henkilökohtainen näkemykseni on että sopiva tai max koko 60-70 henkilöä , silloin Srk elää toimivina ja tiiviinä. Ja kuitenkin resursseja on pienelläkin seurakunnalla tehdä monenlaista toimintaa . Seurakunta lähettää seurakuntalaiset arkeen messun jälkeen omalle paikalleen jokaisen elämään Kristuksen valona maailman keskellä . Uskon että keskinäisessä yhteydessä on salaisuus jonka kautta Pyhä Henki vaikuttaa tahtomista ja tekemistä ja näin Herra rakentaa huonetta . Kun Srk elää armonvälineiden yhteydessä niin se ei käperry omaksi nurkkahuoneeksi vaan se on vastaanottava ja kutsuva siihen samaan kotiin vapaudessa . Se mikä mielestäni ajatuksissani erottaa kansankirkollisen näkemyksen paimen osasta että messussa paimen on Kristuksen sijaisena ja ei ole tarvis seurakuntalaisten osallistua messun toimittamiseen ja tämä ajatus tulee ihan raamatusta . Vanhat kirkot tämän ymmärtää paremmin kuin luterilaisuudessa nykyään . Mutta tästä on myls väärinymmärrystä kun pappi on messun ulkopuolella enemmän palveleva ja innostava kuin se kaiken promoottori . Kristuksen ruumis elää joka solulla on se päämäärä , eikä virkapappeus jossa pappi kaikkialla sanoo alkusanat ja aamen . Pitkä selitys 😅 . Jotenkin sama pätee muihin ihmissuhteisiin että me tulemme läheisiksi vain olemalla toistemme kanssa ja seurakunnassa se lopulta helpompaa kun Kristus on kaiken päänä ja meidän osa olla alamaisia ja sen tahdomme tehdä koska hän on niin hyvä. Myös paimenen tehtävä on huolehtia että sopu ja anteeksianto toteutuu .Kuva voi kuullostaa ihanteelliselta , mutta jostain syystä saa kokea sitä omassa pienessä seurakunnassa ilman ristiriitoja . Osin kun on kärsimystä , sairauksia ja paljon rukousta niin tietyllä tavalla haasteet on erilaisia kuin hyvinvoinnin keskellä . Pakko pieni mainos heittää kun huomenna alkaa lhpk kesäjuhlat Loimaalla että tervemenoa jos sattuu kohdalle ja kiinostusta on katsastaa pienen kirkon elämää .
Juuri tämä elävä ja varma pelastuksen toivo Kristuksessa tekee meidät kärsivällisiksi ristin alla, iloisiksi murheissa ja vaivoissa, vakaiksi uskon kilvoituksessa, väsymättömiksi hyvissä teoissa.
F. G. Hedberg, Uskonoppi Autuuteen, s. 116, 1986, SLEY.
Kiitos Mika Hedbergin sanoista . Minulla on hyvin subjektiivinen asenne Hedbergiä kohtaan , se saa aikaan hyvin armollisia tuntoja mielessä .