Kun otetaan huomioon, mitä tiukan kontrollin yhteisöihin, niiden sääntöihin ja kulttuuriin sisältyy, sitä voi helposti löytää itsensä ihmettelemästä, miten kukaan voi kuulua johonkin sellaiseen yhteenliittymään. Ulkoapäin tarkastellessa tällaiset yhteisöt rajoittavat yksilön elämää ja ajattelua merkittävästi eivätkä tarjoa vaihtokaupassa juuri muuta kuin kroonisen syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteen. Joten miksi ihmeessä kukaan kuuluisi esimerkiksi uskonnollisiin kultteihin ja lahkoihin?
Syvemmälle uskonnollisten kulttien maailmaan sukellettaessa syitä ja motiiveja kahleita tarjoaviin yhteisöihin kuulumiseksi alkaa kuitenkin löytymään. Yleisin syy liittyy luonnollisesti pelastukseen, joka on luvassa yleensä vain juuri tähän tiettyyn yhteisöön kuulumalla. Eikä sekään tietenkään riitä. Lisäksi tulee elää ja toimia kuten yhteisö haluaa, muuten voi heittää hyvästit paratiisilipulle ja ikuiselle autuudelle.
Koska oma taustani on jehovantodistajuudessa, tarkastelen aihetta pääosin siitä käsin. Todistajuuteen liittyvät kulttimaiset piirteet ovat toki tunnistettavia myös muissa tiukan kontrollin yhteisöissä, joten huomiot ovat pääsääntoisesti laajennettavissa sellaisinaan muihinkin vastaaviin ryhmiin.
Yhteisöllisyys ja siitä seuraava sosiaalisilla suhteilla kiristäminen, sosiaalisten suhteiden rajoitukset, perheen ja läheisten menettämisen pelko, kuoleman pelko, harmageddonin pelko, häpeä, yhteisön sosiaalinen paine, lapsesta saakka jatkunut uskonnollinen ajattelun- ja mielenhallinta, uponneiden kustannusten harha, me hyvät ja ne pahat -ajattelu sekä naiivi ja mustavalkoinen maailmankuva ovat osa ilmiöistä, jotka varmistavat omalta osaltaan yksilön pysymisen yhteisössä. Kultin jäsenellä on aivan liikaa menetettävää, jotta tämä voisi edes ajatella elämää ryhmän ulkopuolella.
Kaikista edellä mainituista ilmiöistä voisi laatia oman analyysin, miten ne vaikuttavat ihmisen ajatteluun ja toimintoihin, mutta tässä blogissa päähuomion saa systeemiajattelun hyväksikäyttö mielenhallinnan keinona.
Kuten monet tietävät, kahteen tasoon jaettu systeemiajattelu on Daniel Kahnemanin kehittämä, mielen toimintoja kuvaava malli. Systeemi 1 kuvaa mielemme automaattisia ja alitajuisia toimintoja, Systeemi 2 mielemme sitä osaa, joka kykenee abstraktiin päättelyyn ja hypoteettiseen ajatteluun. Systeemillä 2 voidaan siis halutessa vaikuttaa ennakko-oletuksiimme, jotka lukeutuvat Systeemin 1 automaattiseen alitajuntaamme.
Jotta yksilö voi elää uskonnollisessa kultissa, saarnata sen puolesta, puolustaa sitä ja uskoa edustavansa kultin ansiosta ainoaa oikeaa totuutta, hänet on saatava ajattelemaan tietyistä asioista tietyllä tavalla. Systeemiajattelu auttaa selittämään, miten tämä on mahdollista, ja miten osa ihmisistä saadaan uskomaan kultteihin ja muihin selvästi perusteettomiin ajatusmalleihin kyseenalaistamatta niitä.
Kulteissa, kuten Jehovan todistajissa, jäsenten ajatteluun vaikutetaan usein ja säännöllisesti. Muun muassa maailmasta, muista ihmisistä (eli ”maailmallisista”), tieteestä, todistajista itsestään, todistajien uskonnollisesta järjestöstä ja yhteisön entisistä jäsenistä on rakennettu selvä mielikuva, joka tulee ryhmän johtajilta, hallintoelimeltä. Hallintoelimen sana taas on laki niin kauan kuin kulloinenkin näkemys on voimassa, eikä kukaan muu voi muuttaa ”lakia” tai kyseenalaistaa sitä.
Edellisessä kappaleessa mainitut seikat ja niihin liittyvät käsitykset ovat Jehovan todistajille itsestäänselvyyksiä, ennakko-oletuksia. Jos elämässä tulee eteen tilanne, jossa nämä ennakko-oletukset kyseenalaistetaan, systeemiajattelu astuu esiin estäen syvällisemmän pohdinnan ja analyysin esitetyistä asioista. Systeemi 1 aiheuttaa kultin jäsenelle tiedostamatta ja automaattisesti selkärankareaktion, joka torjuu esitetyn ristiriidan. Henkilö ei anna Systeemi 2:n käynnistyä, ajattele esitettyjä asioita tai voisivatko ne olla perusteltuja, vaan luottaa Systeemi 1:n valmiiseen reaktioon.
Näin kultin jäsen saadaan ajattelemaan lähinnä esittäjän motiiveja ja sitä, miksi hänelle esitetään virheellistä informaatiota. Eikä edes tämä ajattelu kanna kauas, myös se pysähtyy Systeemi 1:n valmiisiin reaktioihin. Jehovan todistajille on opetettu lapsesta pitäen, että koko maailma on heitä vastaan, joten on selvää, että heistä levitetään valheita ja disinformaatiota. Loogisessa maailmassa voitaisiin esittää kysymys, että jos kritiikki on kerran virheellistä, miksi Jehovan todistajat eivät saa paneutua siihen ja korjata virheellisiä näkemyksiä. Sen sijaan heitä varoitetaan edes tutustumasta kritiikkiin uskonnollisesta järjestöstään.
Mutta koska uskonnollisissa kulteissa ei ole kyse logiikasta tai faktoista, eli siitä, että Systeemi 2:n annettaisiin vaikuttaa johtopäätöksiin ja ajatteluun, mitkään ristiriidat tai ajatusharhat eivät pääse häiritsemään uskonnollisen kultin jäseniä lyhyttä aikaa pidempään. Päinvastoin kultin jäseniä jopa varoitellaan Systeemi 2:n käytöstä. Omaehtoista ajattelua pidetään vaarallisena ja petollisena. Näin varmistetaan, että maailmaa tarkastellaan pääosin Systeemi 1:n kapeasta ikkunasta, jossa ikkunasta avautuva näkymä on määritelty valmiiksi tarkastelijan puolesta.
Ilmiö selittää myös sen, miten Jehovan todistajat pystyvät hylkäämään läheisensä, kieltäytymään hengen pelastavasta lääketieteellisestä hoitomuodosta tai suojelemaan lasten hyväksikäyttäjiä. Jos se on uskonnollisen kultin tahto, se on myös Jumalan tahto. Ja kukapa sitä uskaltaisi kyseenalaistaa. Varsinkaan jos syvällisempi ajattelu on estetty.
Tuollainen perkele on. Käsittämättömän paha.
Perkeleistä riippumatta, osa uskonnoista näyttää edustavan puhdasta pahuutta.
Eräs oli eroamassa kirkosta ja pappi kysyi syytä. Hän kertoi että hänestä on tulossa Jehovan todistaja.
Pappi siihen: ” se on Amerikkalainen bisnesjärjestö”. Eroaja kertoi vuosia myöhemmin, että olisi paljosta säästynyt, jos olisi uskonut pappia.
Pappi oikoi vähän tarpeettomasti mutkia. Ei tuota oikein puhtaasti bisnesjärjestöksi voi kutsua, vaikka raha tietenkin ohjaa senkin lafkan toimia. Bisnesjärjestössä jonkun voisi ajatella hyötyvän taloudellisesti järjestön varoista, mutta Jehovan todistajissa edes sen johtajat eivät nauti palkkaa tai muita taloudellisia etuuksia. Toki he elävät ihan kohtalaisesti ja matkustelevat tehtäviensä perässä maailmalla bisnesluokassa, mutta pankkitilillä asema ei erityisemmin näy.
Järjestölle tärkeintä on järjestö itse, ja se kokonaisuus imee toki rahaa niin paljon kuin ihmiset vain saadaan rahaa sille syytämään.
Tuo esitetty vaarallinen ilmiö ei kuitenkaan liene sellainen kylllä/ei -ilmiö vaan siitä lienee erilaisia ja erivahvuisia variaatioita. Tällaisia ääritapauksia on, on ollut ja tullee olemaan ihmisten keskuudessa. Perusajatus kai niissä on: (me) hyvikset ja (nuo toiset) pahikset; joko surranaisena lähtkökohtana tai seurauksena. Voi olla niinkin, että korostus onkin juuri siinä, että jokin tietty ryhmä tai tietyt ihmiset edustavat ”pahuutta”, jolloin voi tuntea itsensä tai oman ryhmänsä hyväksi – tai ainakin muita paremmaksi: pahuus, joka on meissä kaikissa lähempänä kuin lähin puhelin, voidaan ikäänkuin ulkoistaa johonkin muualle – noihin ”pahoihin tai pahempiin. Tällainen ajattelumalli luonnehtinee meitä kaikkia, ja jos se saa meissä vallan, voimme muodostua ikäväksi yllätyksiksi jopa lähimmillemme.
Yhteisön vaikutus voi olla myös pehmeämmin toimiva: ei varsinaisesti syrjien eroteta pois ”vääränlaisesta” ajattelusta mutta annetaan jonkinlaista ”ylimitoitettua hyväksyvää bonusta” yhteisön vallitsevaan näkemyksen pitäytymisestä. Tätähän on sovellettu myös tieteensosiologisessa tarkastelussa: uusien paragigmojen syntyminen voi viedä yksilön tai ryhmän syrjään, syrjäytetyksi tai jopa syrjityksi esim. viranhaussa.
Myös politiikassa on erilaisai ryhmä- tai puoluekurin muotoja, jotka toisaalta ovat perusteltuja ryhmän koheesion kannalta, toisaalta rajoittavia uusille ajatuksille. Ääritapauksessa yhteisö alkaa käyttäytyä kuten uskonnollinen lahko tai kultti. Maailmalla on ollut ja valitettavasti on edelleen esimerkkejä moisesta. Esimerkkejä löytyy erityisesti joistakin maista nja niiden poliittisesta systeemistä.
Aikamme ”cansekointi”- ym. ilmiöryhmä lienee sekin sukua blogistin esittämästä ilmiöstä – tai jopa menetelmästä.
Kyllä, löytyy paljon muitakin tahoja, jotka pyrkivät rajoittamaan ihmisten syvällisempää ajattelua tahon itsensä hyväksi. Monissa tällaisisa yhteenliittymissä ei kuitenkaan menetä läheisiään, mikäli porukasta irtautuu. Sävyeroja siis löytyy.
Ihan terveellä järjellä varustetut henkilöt osaavat pysyä erossa, tai eroavat ajoissa Ateron kuvaamista liikkeistä.
Sehän tässä on juuri ongelma, että ne sairastuttavat jäsenensä. Jolloin eroamisesta tulee mahdotonta. Oma ajattelu kun kielletään ja siihen lopulta suostutaan.
Harmittaa tuo lukihäiriö, kun en aina huomaa virheitä. Anteeksi Antero.
Ei erityistä harmia tuossa. 🙂
Aiheeseen liittyen, älykkyys tai ”terve järki” eivät valitettavasti suoranaisesti rokota ihmistä tällaisia ryhmiä vastaan. Älykkyyttä ja ”tervettä järkeä” käytetään jopa hyväksi, kun ihmistä pyritään saamaan mukaan yhteisöön. Jehovantodistajuutta kutsutaan toisinaan järkiuskonnoksi, joka johtuu siitä, että siinä pyritään selittämään asiat ymmärrettävästi ja argumentoimaan näkemysten puolesta.
Ei tuo tietenkään syvällisempää tarkastelua kestä, mutta näennäinen järkevyys ja älyllisyys riittävät hyvin siinä vaiheessa, jos ihminen on saatu haluamaan liittyä ryhmään.
Niin, luulisi, että ns. terveellä järjellä varusettu osaisi tuolliaset kulttikarikot välttää. Ihminen ei kuitenkaan ole aina täysin looginen ja johdonmkainen ajattelija (saati toimija) – ei, vaikka olisi ns. tiedehenkilökin tai sellaisen koulutuksen läpi käynyt. Lutherillakin kesti tovin ennekuin hän oivalsi, mikä hänen aikaisen ”kirkollisen kultin” ongelma oli, eikä Luther ollut niitä ”tyhmimpiä” fundeeraajia. Aikoinaan Suomessa oli ns. Koivuniemen (?) lahko, joka onnistui haalimaan ns. loogisesti oletetusti ajattelevia. Ja vähemmässäkin määrin ”outoihin” asioihin tukeutuviksi on ns. normijärjellä varustettuja ihmisiä ajautunut.
Historia tuntee myös poliittisesti suuntautuneita ”kultteja”, ja vaikea on kuvitella, miten esim. Pohjois-Korean systeemi pysyy pystyssä: osin väkivalloin, osin luultavasti sen varassa, että on vain yksi virallinen ja sallittu ”totuus” – tässäkin tapauksessa oikeastaan omalla tavallaan uskonnollinen ”kultti”. Osa sielläkin epäilemättä epäilijöitä kuitenkin. Ongelmana lienee, ettei ole mitään vaihtioehtoista ”loogista totuutta” tarjolla. Ihminen tarrautuu selleiseen totuuskäsitykseen, mikä ylipäänsä on tarjolla; oljenkorsi, mikä oljenkorsi.
Demokratian toiminta vaatii sekin, että on vapaata mielipiteen ilmaisua – vaikka kaikki eivät kaikkien ilmaisuista tai näkymyksistä pitäisikään. Meillä on onneksi (toistaiseksi ainakin) vain rajoitetusti sellaisia asioita, joista ei oikein saisi puhua tai näkemystään ilmaista. Mutta on meilläkn nyky-yhteiskunnassamme asioita, jotka meihin on ulkoapäin istutettu. Onneksi ne eivät ainakaan vielä ole ”kulttimaisia”. Ajatus ns. taktisesta totuudesta ei ole vain vanha venäläinen ajatus.
Monet älykkäät ihmiset ovat tehneet typeriä päätöksiä. Ehkä viisaus sopisi tähän aiheeseen paremmin. Viisas punnitsee asioita monelta kantilta ja ottaa huomioon eri näkemykset. Jos toimii viisaasti esimerkiksi uskonnollisten kulttien suhteen, kuuntelee myös mitä sanottavaa kulttien entisillä jäsenillä on sen sijaan, että nojautuisi ainoastaan kultin itsensä tuottamaan informaatioon itsestään.
Näinhän se on. Viisaus ja älykkyys eivät ole sama asia.
Pahimmillaan ongelma voi tietenkin olla se, että ei pääse aidosti keskutelemaan niiden kanssa, jotka ovat samoin kokeneet tai toisn asioita ymmärtäneet. Kulteissa tai totalitaarisissa hallinnoissa ”toisinajattelijat” eristetään, mikä rajoittaa epäilijöiden mahdollisuuksia ”testata” omia epäilyksiään. Epäilijä joutuu näinollen valinnan eteen: asettuuko epäilyksineen ”tyhjän” päälle – ilman toisen ihmisen (epäily)tukea vai pitäytyykö epäilemässään sen vuoksi, että pysyy osana yhteisöä, joka kuitenkin jollain tavalla välittää (vaikka ei oikealla tavalla). Epäilevä joutuu ikäänkuin valitsemaan kahdesta erilaisesta ”ahdustuksesta”.
Näistä(kin) syistä demokraattinen vapaus ja sanan/ilmaisun vapaus ja mahdollisuus ovat erottamattomat, vaikka aina on tietenkin olemassa jokin raja, mitä ja missä saa sanoa ja ilmaista. Vapaus ei ole ihan helppo asia hallita. Sananvapauden tilasta on syytä olla varuillaan. Vallantahto taitaa olla ihmisille suuri kiusaus käyttää epäeettiseen toisten hallitsemiseen ja vallitsemiseen. Vallankäyttö ei toki itsessään ole pahaa, valtaa kun voi käyttää niin hyvään kuin pahaankin. Ongelmana on tietenkin se, että me ihmiset emme mielellämme suostu näkemään sitä pahaa tai pahan mahdollisuutta, mikä meissa kaikissa on. Ihmisten ja yhteisöjen utopiat särkyvät tai haaksirikkoutuvat lopulta.
Peruskysymyshän on: mikä on totuus? Usko totuuteen tai vapauteen ei synny väkipakolla. Totuuttahan kysyi Pontius Pilatuskin. Halusiko aidon oikeasti tietää, sitä lienee vaikea todentaa.
Pimeys ei voi ajaa pois pimeyttä, vain valo voi tehdä sen. Viha ei voi ajaa pois vihaa, vain rakkaus voi tehdä sen.
Martin Luther King
Sekularisaatio eli maallistuminen. Miten lyhyesti ja ytimekkäästi selitetään sana ”sekularismi”? Edesmennyt professori Seppo A. Teinonen (1924-1995) määrittelee sen kirjassa Teologinen sanakirja seuraavasti: ”Sekularismi on maailman, yhteiskunnan ja ihmiselämän tulkitseminen ei-uskonnollisesti.” Osuvasti sanottu!
Voisi kai sanoa myös ei-hengellisesti.
”Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi” Joh. 8:36
On hyvä muistaa, että Jeesus nimenomaan tuli vapauttamaan ihmisen uskonnollisuudesta, jota Antero hyvin kuvaa ja tuo esille. Kiitos siitä! Harhoja (harhaoppeja) on ihmisten tiellä paljon… Kristus on Armoa ja Totuutta täynnä.
Perkele muuten tarkoittaa alkukielellä ”erilleen heittäjä” tai hajaannuksen aiheuttaja.
Jehovantodistajajuus ei mun käsityksen mukaan ole hengellistä toimintaa. Sitä ei ole Pyhä Henki ohjaamassa.