Suomalaisesta yhteiskunnasta todistaa hyvää se, että luterilaisen kirkon piispan veli voi omasta taloudellis-kapitalistisesta viiteryhmästään käsin ehdottaa kirkollisten juhlapäivien siirtämistä eri paikkaan kalenterissa ilman, että ehdotus sen vuoksi nostattaisi kulmakarvoja kummankaan asianosaisen leireissä.
Jäin miettimään, mikä Yrittäjien toimitusjohtajan viesti oikeastaan oli ja kenelle. Tekikö hän oikeastaan – tarkoittamattaan vai nimenomaan tarkoituksella – palveluksen kirkolle, jotta kirkossa herättäisiin varautumaan ja valmistautumaan uusiin ajatuksiin. Kirkossa olisi syytä ottaa sen saamasta hoksautuksesta vaari. Onko evankelis-luterilaiselle kirkolle itsellekään lopulta hyväksi se, että se on maallisen vallan määrittämien pyhäpäivien vanki, ihan omasta tahdostaan?
Tosiasiassa kehitys on kulkenut siihen, että yhä harvemmat kytkevät vapaapäivänsä – arkipyhät mukaan lukien – niiden kirkolliseen kirkkovuoden merkkipaaluihin kytkettyyn selitykseen. Raja ei kulje uskontonsa vakavasti ottavien ja uskonnosta vieraantuneiden tai uskonnon hylänneiden välillä. Se kulkee sen mukaan, mitä aktiviteettia itse kukin priorisoi juuri sinä päivänä. Tänä päivänä kaikki kaupat ja yhä useammat palvelut ovat saatavissa jokaisena viikon päivänä. Ja niitä myös käytetään viikon jokaisena päivänä.
Kirkko, joka lakkaa viettämästä omia merkkipäiviänsä, menettää aktiivinsa SEKÄ niiltä päiviltä, JOILTA pyhä on siirretty että niiltä päiviltä, JONNE pyhä on siirretty.
Entäpä, jos kirkko alkaisi itse kunnioittaa ja arvostaa pyhäpäiviään ja alkaisi ajoittaa niille laadukasta kirkollista toimintaa sellaisina ajankohtina ja sellaisilla tavoilla, jotka ovat ihmisille mahdollisia. Seuraisivatko ihmiset perässä, jos huomaisivat sen merkitykselliseksi myös itselleen? Uskon, että merkityksellisyys ratkaisee.
Kirkon ei kannata tarjota päättäjille sosiologisia, sosiaalipoliittisia tai muita vastaavia kulloisenkin turvallisen korvasyyhyn mukaisia selityksiä oman kaavamaisuutensa peittelemiseksi. Eikä kirkon kannata nojata siihen, että ammattiyhdistysliike omassa muuttumattomuudessaan ja jäsendemokratiassaan olisi – omista lähtökohdistaan – aina ja ikuisesti kirkon tuki ja turva.
Kiitos Risto.
Todellakin. Kyse on merkityksestä. Tässä ajassa juuri merkitys on kadonnut monen elämästä. Jos kirkko ei pidä merkityksellisenä pyhiä päiviään, niin silloin vähenee myös kirkon merkitys.
Erinomainen kysymysten asettelu!
Kiitos blogista!
Loppiainen ja helatorstai voisivat siis olla perinteisillä paikoillaan siitä riippumatta, ovatko ne työmarkkinoiden tunnustamia vapaapäiviä? Arkipyhien kirkolliset aktiviteetit painottuisivat iltaan, jolloin useimmilla on töistä vapaata. Osallistuminen tuskin vähenisi nykyisestä. Arkipyhien näkyvyys laskisi vähän, kun tiedotusvälineissä ei joka vuosi tehtäisi juttua siitä, miksi loppiaista taas vietetäänkään.
Osallitumisakttivisuus on niin vähäistä, että sen laskeminen ei juurikaan näy. Suurimmalle osalle kirkolliset juhlapyhät ovat ainoa asia, jolla on vaikutusta heidän elämässään. Arkipyhistä luopuminen herättää siksi heissä hiukan kiinnostusta ja huomion että kirkko ei pidä omista arvoistaan kiinni, koska on valmis pyhistä asioista luopumaan.
Pekka, yleisesti vaikuttavia pyhäpäiviä taitavat olla vain joulu, lähinnä jouluaatto, sekä pääsiäinen pitkän vapaan takia. Loppiaisen ja helatorstain pitäminen nykyisellään eli vapaapäivänä on tietysti paras ratkaisu. Minun ajatuksissani toiseksi paras on se, että niiden paikkaa ei muuteta työmarkkina-asiana. Kirkko pitää juhlansa oman kalenterinsa mukaisesti, ja työmarkkinaosapuolet sopivat siitä, mitkä päivät ovat vapaapäiviä. Jos pyhäpäivillä on ihmiselle hengellistä merkitystä, juhlamieli löytyy ehkä työmarkkinaratkaisuista riippumatta.