Piispainkokoukselta pastoraalinen ohje tuomiokapituleille samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimistä pyytävien parien kohtaamisesta askarruttaa monia kirkon jäseniä ja asiaa on puitu myös kirkollisten järjestöjen piirissä. Opillisten näkökulmien ohella pohdintaa on herättänyt ohjeen kohta, jossa todetaan kirkolliseen avioliittoon vihkimisen oikeustilan olevan muutoksessa. Ohjeessa viitataan seikkaan oikeustila voi muuttua ilman eksplisiittistä lainsäädäntötoimea, jos laissa ei ole nimenomaisesti ko. asian kieltoa. Tarkastelen nyt aihetta vuonna 2014 säädetyn yhdenvertaisuuslain näkökulmasta (1325/2014)

Yhdenvertaisuuslain soveltamisala määritellään lain 2 §:ssä, jonka mukaan lakia sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa. Lainkohdan 2 momentin mukaan lakia ei kuitenkaan sovelleta yksityis- eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä uskonnonharjoitukseen. Lainsäätäjän tarkoitus ilmenee tarkemmin lain valmisteluun liittyvästä asiakirjasta HE 19/2014.

Vaikka uskonnonharjoittaminen on suljettu lain soveltamisalueen ulkopuolelle evankelisluterilaisen kirkon viranhaltijoiden virkasuhteet kuuluvat lain soveltamisalueeseen. Samoin kaikki työsuhteet kuuluvat lain soveltamisalueen piiriin riippumatta siitä kuuluuko työsuhteessa olevan työtehtäviin uskonnonharjoittamista taikka jotakin muuta lain soveltamisalan ulkopuolelle rajattua toimintaa.

Lain soveltamisalueen ulkopuolelle rajatulla uskonnon harjoittamisella viitataan toimintaan, joka kuuluu uskonnonvapauden ydinalueeseen perustuslain 11 §:n sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 §:ää koskevan tulkintakäytännön mukaisesti. Lakiesityksen perustelujen mukaan laissa katsotaan uskonnonharjoittamiseen kuuluvaksi esimerkiksi jumalanpalvelus (PeVL 7/2005 vp, s. 5) sekä muut uskonnolliset toimitukset ja tilaisuudet evankelis-luterilaisessa kirkossa, ortodoksisessa kirkkokunnassa ja muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa sekä helluntaiseurakunnan kaltaisissa uskonnollisissa yhdistyksissä. Uskonnonharjoittamiseen kuuluisi myös tällaisten yhteisöjen ja yhdistysten uskonnonharjoitukseen kiinteästi liittyvä opetus- ja julistustoiminta, jollei Euroopan unionin lainsäädännöstä muuta johdu. Lisäksi lakiesityksessä on erikseen todettu:” Ehdotetulla lailla ei puututtaisi uskonnollisten yhteisöjen oppeihin ja tulkintoihin koskien esimerkiksi avioliittoon siunaamista. Avioliittoon vihkiminen on uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnon harjoittamisen oikeutta (PeVL 8/2008 vp, s. 2). ”

Edellä todetun perusteella kihlapari, joka katsoo olevansa kirkkojärjestyksen mukaan oikeutettu kirkolliseen vihkimiseen ei voi menestyksellä vedota yhdenvertaisuuslakiin tilanteessa, jossa tämä oikeus on kihlaparilta evätty. Käräjäoikeudella ei olisi toimivaltaa ottaa asiaa käsittelyyn, eikä oikeustila asiassa voi piispojen antamista ohjeista tai kirkon sisäisitä päätöksistä riippumatta ilman lakimuutosta muuttua. Yhdenvertaisuuslain perustuslainmukaisuus on selvitetty sen valmistelun yhteydessä, joten rajaus perusteluineen on myös perustuslain mukainen. Oikea valitustie viitatulla kihlaparilla olisi tehdä kantelu tuomiokapituliin, joka sekään ei käsittelyssään voisi huomioida yhdenvertaisuuslakia, vaan asiaa käsiteltäisiin vain kirkon sisäisten päätösten näkökulmasta.

Kirkollisten palvelusuhteiden näkökulmasta asia on moniulotteisempi. Yhdenvertaisuuslakia siis sovelletaan palvelussuhdeasioihin, joihin kuuluu myös rekrytointitilanteet. Lain 8 §:n mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lain mukaan syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.

Yhdenvertaisuuslain 8 §:n perusteluista ilmenee, että laintarkoittamassa mielessä kysymys erityisesti siitä, onko henkilö naimaton, avioliitossa, rekisteröidyssä parisuhteessa, avoliitossa, eronnut tai leski. Näin ollen rekrytointiin ei kirkollisessakaan asiayhteydessä saisi vaikuttaa seikka onko henkilö perheetön taikka avio- tai avoliitossa samaa tai eri sukupuolta olevan kanssa.  Tätä seikkaa on puitu kirkossa aiemmin eikä liity nyt vireillä olevaan keskusteluun piispainkokouksen.

Yhdenvertaisuus lain 11 §:n mukaan erilainen kohtelu ei ole syrjintää, jos kohtelu perustuu lakiin ja sillä muutoin on hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia. Saman lain kohdan 2 momentin mukaan erilainen kohtelu on kuitenkin oikeutettua siinäkin tapauksessa, että kohtelun oikeuttamisperusteista ei ole säädetty, jos kohtelulla on perus- ja ihmisoikeuksien kannalta hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia. Tätä jälkimmäistä momenttia ei kuitenkaan voida soveltaa silloin kun on kyse julkisen vallan käytöstä tai julkisen hallintotehtävän hoidosta, mikä seikka on syytä huomata, kun pohditaan papin viran virkavaalia. Virkavaalin suorittava monijäseninen toimielin käyttää tilanteessa julkista valtaa.

Toisaalta yhdenvertaisuuslain 11 §:n perusteluissa viitataan EU:n Työsyrjintädirektiivin 4 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan kirkko tai muu yhteisö, jonka eetos perustuu uskontoon tai vakaumukseen, voi vaatia palveluksessaan olevilta henkilöiltä vilpittömyyttä ja uskollisuutta suhteessa organisaation eetokseen edellyttäen, että vaatimus ei ole kansallisen lainsäädännön vastainen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 18.9.2020 (KHO:2020:97) vahvisti että vaatimus sitoutumisesta kirkon avioliittokäsitykseen ei ole kansallisen lainsäädännön vastainen ja sitä näin ollen voidaan edelleenkin yhdenvertaisuuslain estämättä edellyttää kirkon palvelussuhteessa olevalta ja palvelusuhteeseen rekrytoitavalta.

Yhdenvertaisuuslain perustelujen mukaan säännöksessä tarkoitettuna yhteisönä, jonka eetos perustuu uskontoon, voidaan Suomessa pitää rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien lisäksi esimerkiksi helluntaiseurakuntien kaltaisia uskonnollisia yhdistyksiä. Nähdäkseni tämän kaltaisena yhteisöinä voitaneen pitää myös niitä kirkollisia järjestöjä, joiden säännöt sisältävät viittauksen uskonnolliseen eetokseen.

Piispainkokoukselta pastoraalinen ohje tuomiokapituleille samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimistä pyytävien parien kohtaamisesta ei ole muuttanut edellä viitattua oikeustilaa. Seurakunnat ja kirkolliset järjestöt voivat edelleenkin yhdenvertaisuuslain estämättä edellyttää henkilöstöltään sitoutumista kirkon voimassa olevaan avioliittokäsitykseen. Siltä osin kuin henkilöstössä on sekä kirkon voimassa olevan avioliittokäsityksen kannalla olevia, että niitä, joiden mielestä kirkossa tulisi omaksua voimassa olevan avioliittolain mukainen avioliittokäsitys, tulee henkilöstöä kohdella heitä keskenään syrjimättä.

Asiaa tulee kuitenkin pohtia myös niin päin, voidaanko henkilöstöltä edellyttää valmiutta vihkiä taikka osallistua samaa sukupuolta olevien parien vihkitoimitukseen.

Piispainkokouksen pastoraalista ohjetta tuomiokapituleille avioliittoon vihkimistä tai siunaamista pyytävien samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta seurakuntatyössä voidaan pitää työnjohdollisena ohjeena tuomiokapituleille sekä niiden kaitsennassa oleville seurakunnille ja papistolle. Ohjeen mukaan seurakunnat ja yksittäiset papit vastaanottavat säännöllisesti pyyntöjä samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimiseen ja avioliiton siunaamiseen ja tässä asiassa ohjeistetaan: ”Näissä tilanteissa papin ja muiden kirkon työntekijöiden on tärkeä kohdata kaikki vihkimis- tai siunauspyynnön esittävät kirkon jäsenet avoimesti ja arvostavasti.”  

Piispainkokouksen ohje ei kehota eikä kiellä vihkimästä, vaan toteaa seikat joita vihkitilanteessa on noudatettava. Lisäksi piispainkokous suosittaa edelleen tuomiokapituleille, ettei samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä tai siunaamisesta koidu papille seuraamuksia.

Ohjeessa ei erikseen sanota, ettei seuraamuksia papille koidu myöskään siitä, että hän ei vihi samaa sukupuolta olevaa paria.  Tämä on kuitenkin se vallitseva oikeustila, jota ohje ei muuttanut.

Kukin piispa on tiedottanut piispainkokouksen ohjeesta hiippakuntansa seurakunnille ja paistolle. Kukin piispa on tahollaan muistuttanut, ettei piispainkokous ole pastoraalisella ohjeellaan muuttanut kirkon avioliittokäsitystä eikä ohje muodosta virkavelvollisuutta samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Pastoraalinen ohje ei myöskään aseta kirkkoherroille velvollisuutta vihkimisjärjestelyihin. Kuten esimerkiksi piispa Salomäki omassa kirjeessään erikseen toteaa. Ohje siis jättää kullekin kirkon pappisvirassa olevalle asiassa itsenäisen pastoraalisen harkinnan.

Voisiko yksittäinen seurakunta piispojen pastoraalisen ohjeen tarkoituksesta huolimatta asettaa papistolleen velvollisuuden vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja? Voiko tämänkaltainen valmius olla kriteerinä rekrytointitilanteessa? Voiko tehtävään muutoin ansioituneemman henkilön syrjäyttää sillä perusteella, että hänellä ei tätä valmiutta ole?

Yhdenvertaisuuslain 12 §:n mukaan erilainen kohtelu työsuhteessa ja julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa on oikeutettua, jos kohtelu perustuu työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin todellisiin ja ratkaiseviin vaatimuksiin ja kohtelu on oikeasuhtaista oikeutettuun tavoitteeseen pääsemiseksi. Lain perustelujen mukaa syrjinnästä ei olisi kysymys, jos erilainen kohtelu perustuu työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin todellisiin ja ratkaiseviin vaatimuksiin. Lisäksi edellytetään, että erilaisen kohtelun tavoite tulee olla oikeutettu ja ettei erilainen kohtelu ole tavoitteeseen nähden suhteetonta.

Kirkon eetoksen suhteen asiantila ei ole siltä osin muuttunut, että sitoutuminen omassa toiminnassaan ja opetuksessaan kirkon voimassa olevaan opilliseen käsitykseen voisi olla peruste tehtävään muutoin ansioituneemman hakijan sivuuttamiseen. Voisivatko työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin todelliset ja ratkaisevat vaatimukset oikeutta siihen? Nähdäkseni samaa sukupuolta olevien parien vihkitoimitusten suhteellinen osuus kaikista vihkimisistä on kaikkialla maassa niin pieni, ettei vaatimusta valmiuteen vihkiä kaikkia pareja voida perustella esimerkiksi työtehtävien tasaisella jakautumisella.

Kun otetaan huomioon, ettei kirkon opista päättäminen kuulu paikallisen seurakunnan toimivaltaan, olisi kirkon voimassa olevaan aviliittokäsitykseen sitoutuneille työnhakijoille paikallisseurakunta tasolla asetettu rekrytointisuku mitä ilmeisemmin yhdenvertaisuuslain vastainen. Mahdollinen poikkeus voisi koskea tilannetta, jossa rekrytoidaan henkilöä seurakunnan sateenkaarityön työalalle ja seurakuntapastorin edellytettäisiin toimimaan perhepappina ko. työalan kohderyhmälle. Tälä osin pastoraalinen ohje nähdäkseni on muuttanut oikeustilaa, koska ohjeen perusteella paikallisseurakunta voisi päätyä tämän kaltaiseen tehtäväjärjestelyyn.

Johtopäätöksenä siis totean, ettei voimassaileva yhdenvertaisuuslaki edistä avioliittoon kirkollisen vihkimisen suhteen nykyisen oikeustilan muutosta vaan pikemminkin tukee nykyisen oikeustilan säilymistä. Piispojen pastoraalinen ohje ei ole olennaisesti muuttanut tätä asetelmaa.