Tuskin oli kuukautta kulunut siitä, kun kirkolliskokouksen määrävähemmistö oli tyrmännyt piispojen esityksen samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä ja kahdesta avioliittomallista, niin piispat antoivat pastoraalisen ohjeen (= sielunhoidollinen, hengellinen ohje papeille), joka tuntuu avaavan Gordionin solmun.
Muistamme kouluhistoriasta tuon solmun Gordionissa, jota ei kukaan ollut saanut auki. Legendan mukaan Makedonian kuningas Aleksanteri Suuri avasi solmun lyömällä sen miekalla poikki.
Piispojen ohjeen mukaan samaa sukupuolta olevien parien kirkolliselle vihkimiselle ei ole juridisia tai teologisia esteitä, eikä heidän vihkimisensä kirkossa vaadi mitään erillisiä päätöksiä. Piispat toteavat, että kirkkojärjestyksessä ei mainita mitään vihittävien sukupuolesta.
Tuliko solmu näin avattua vai tehtiinkö siihen vain lisäkoukeroita? Tuntuu, että seurakunnissa asia on ratkaistu, vaikka kirkolliskokous vielä kipuilee opin kanssa.
Homopareista tuli kirkossa vaikea kysymys, kun yhteiskunnassa sallittiin samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröiminen vuonna 2002 ja avioliiton solmiminen vuonna 2017.
Hankalinta tuntui olleen juuri piispoilla. Toiset odottivat piispoilta myönteistä suhtautumista, toiset olivat vastaan pieniäkin liikkeitä siihen suuntaan.
Vielä vuonna 1993 arkkipiispa John Vikströmiä moitittiin harhaoppiseksi, kun hän oli lausunut jotain homomyönteisitä.
Lähtökohta 1960-luvulla oli, että homoseksuaalisuus oli yhteiskunnassa rikos ja sairaus, kirkossa synti. Homosuhteiden rangaistavuus poistui rikoslaista jo vuonna 1971 ja homoseksuaalisuus sairausluokituksesta vuonna 1981.
Vastustajat pitänevät sitä yhä poikkeavuutena, josta voidaan eheyttämällä palata heteroksi. Eduskunta kipuilee nyt eheytyshoitojen kiellon kanssa.
Keskustelu käy yhä siitä, mitä Raamattu ja kristinuskon perusteet tarkoittavat ja miten niitä tulkitaan maailman muuttuessa.
Vähitellen on hyväksytty, että rakastuminen samaa sukupuolta olevaan on ok, mutta saako sen näyttää julkisesti, ja saako hänen kanssaan solmia avioliiton?
Kirkossa sukupuolivähemmistöt hyväksyttiin oikeastaan vasta 2000-luvulla. Nyt de facto he pääsevät kirkon töihin ja kaikki halukkaat vihitään. Kotiseurakuntani avasi tilansa kaikkien vihkimiselle jo pari vuotta sitten.
Kunnissa osallistuminen Pride-tapahtumiin herättää yhä keskustelua. Muutama vuosi sitten meillä kunnanhallitus (sic!) päätti, että sateenkaarilipulla ei täällä liputeta. Tarvetta tasa-arvotyölle siis edelleen on.
Raamatulla päähän lyöminen on farisealaisuutta. Jonkin tekstin avulla lyödään toista ja nostetaan oma hengellisyys muiden yläpuolelle. Helposti itse kukin siihen lankeaa. Täällä sitä kohtaa tosi usein. Jos tänään pääsisimme irti omasta fariselaisuudestamme, niin jo huomenna kaikki haluaisivat osallistua kirkon toimintaan. Kyllä se tauti vaivaa meitä kaikkia.
Olen samaa mieltä kanssasi Pekka. Meillä jokaisella on omat raamatunkohtamme, joihin perustamme oman uskomme. Siksi on vaikea ymmärtää, että jotkut sanovat olevansa ’raamattu-uskollisia’ ikään kuin sulkien pois toisia ihmisiä, jotka myös löytävät uskonsa perustan samasta Raamatusta.