Kirjoitettuani hengelliset muistelmat (Jälleenlöydetty tie, Väyläkirjat 2024), ajattelin, että olisin vapaa ainakin osasta muistoja. Mitä vielä. Avattu ovi ei mennyt kokonaan kiinni ja sisään lappaa muistoa jos jonkinlaista, piilossa pysynyttä ja uudelleen tulkittua.
Pitkään piirongin laatikossa on ollut kaksi kirjenippua. Ne ovat vanhempieni kirjeenvaihto. Ei ole tullut mieleenikään alkaa lukea niitä, paitsi nyt tuli. Tai ainakin se mahdollisuus on lähempänä kuin aiemmin.
Facebookissa kysyin, kannattaako luku-urakkaan ryhtyä. Onko oikein edes lukea vanhempiensa kirjeitä? Vastaus oli paria poikkeusta lukuun ottamatta ehdottoman myönteinen. Ei kirjeitä olisi säilytetty, jos ajatuksena olisi ettei kukaan niitä lue.
Moni vakuutteli, että vanhempiensa kirjeenvaihdon lukemisesta tulee kiinnostava matka. Hieman vielä emmin moiselle matkalle lähtemistä.
Sen verran raotin kirjekasoja, että katsoin postileimoja. Havaitsin, että ehyttä sarjaa kirjeet eivät muodosta. Vastukset eivät seuraa aukottomasti toisiaan. Viimeisimmät kirjeet ovat vuodelta 1962, kaksi vuotta ennen isäni kuolemaa. Kaikkiaan kirjeitä on yhteensä noin 80.
Oletko sinä lukenut vanhempiesi kirjeitä? Kannattiko se, ja mitä opit?
*
Vanhin kirjeistä on päivätty (postileima) 23.5.1953. Se on isäni lähettämä. Otin kirjeen kuorestaan, se alkaa sanoilla: Rakas Ritva.
Olli
Kiitos pohdiskelustasi
Olen Roton sukuseuran puheenjohtaja. Olemme pyrkineet kokoamaan muistoja edesmenneistä vanhemmistamme ja esivanhemmistamme.
Mielestäni kirjeenvaihdon lukemiseen ei ole mitään estettä. Päätöksen luetko vai etkö teet kuitenkin sinä itse. Ovathan he sinun vanhempiasi.
Eräs kaukaisempi sukulaiseni on jopa julkaissut omien vanhempiensa kirjeenvaihdon sota-ajalta. Näin hänen jälkipolvelleen, sukulaisilleen ja muillekin on mahdollista saada tuntuma, miltä nuoresta pariskunnasta tuntui, kun toinen oli rintamalla ja toinen hoiti kototilaa.