Saara Kalaluka elää Sambiassa monikulttuurisessa perheessä. Hän teki pitkän työuran kehitysyhteistyön hankehallinnossa, mutta on nyt ryhtynyt maatilayrittäjäksi. Kalaluka tarjoaa Askeleen lukijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa laajojen savannien, trooppisten metsien, vesiputousten ja kaskaiden maahan, jossa totta ovat myös köyhyys ja jokavuotiset koleraepidemiat.

Sambia on sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa. Pääkaupunki Lusaka sijaitsee 1300 metriä merenpinnan yläpuolella, Suomen Haltitunturin korkeudessa. Ilmasto on pääosin trooppinen, ja sadekauden ja kuivan kauden vaihtelu määrittelee viljelyä ja luonnon kiertokulkua.

Olen roikkunut sambialaisessa elämänmenossa kiinni jo 25 vuotta. Ensin toimin kirkassilmäisenä kehitysyhteistyöntekijänä uskoen vakaasti, että muutan maailmaa. Sittemmin heräsin todellisuuteen ja utopistiset maailmanparannussuunnitelmat painuivat kaikessa hiljaisuudessa taka-alalle.

Aloin elää täälläkin tavallista arkea: ensin pienten lasten kanssa, ja nyt totutellen siihen, että pesä tyhjenee.

Toisaalta maailmanparantajaa minusta ei saa koskaan ihan kokonaan nitistettyä. Aina on yritettävä pala kerrallaan tehdä oma osansa tämän maailmankolkan kehitysongelmien ratkaisemiseksi. Olen kuitenkin joutunut pohtimaan uudelleen mittakaavaa, sitä mihin yksi ihminen pystyy.

Kaskaat ja sirkat ovat tulleet ystäviksi

Sambian luonto on monipuolinen ja rikas: on laajoja savanneja, trooppisia metsiä, jokia ja vesiputouksia. Luonnonvarat – kuten viljelyskelpoinen maa, makea vesi ja biologinen monimuotoisuus – tarjoavat hyvät lähtökohdat kestävään maatalouteen, ekoturismiin ja uusiutuviin luonnonvaroihin perustuviin elinkeinoihin.

Kahvi on hyvää ja korkealaatuista, hedelmävalikoima loppumaton, pähkinät menestyvät ja vaikkapa hunajan tuotannon mahdollisuudet ovat monet.

Ilmastonmuutos, metsäkato ja viljelysmaan köyhtyminen ovat kuitenkin vakavia uhkia, jotka kaventavat maaseutuyhteisöjen elinmahdollisuuksia.

Viimeiset 10 vuotta olemme asuneet kaupungin ulkopuolella, viisi kilometriä päätieltä puskaan ja aurinkoenergian varassa.

Luonto on lähellä äänineen ja väreineen ja sen kanssa on tultu tutuiksi: sadekauden ylitsepursuva vihreys ja vehmaus, ilman väreily kuivan hiekan päällä vuoden kuumimpaan aikaan ja auringonlaskussa pastelliväreihin kietoutuva taivas. Lintujen laulukonsertti aamuhämärässä, kaskaat ja sirkat illan laskeutuessa ja sammakot sadekaudella yön selässä ovat tulleet ystäviksi.

Mangopuun juurista apu ripuliin

Suomessa totuin jo lapsena jokakeväiseen nokkosten ja koivunlehtien riipimiseen mummun kanssa, keräsin ukin kylpy-yrtit serkkujen kanssa ja join äidin keittämää vadelmanlehtiteetä potilaana ollessani.

Innostukseni oli peittelemätöntä, kun löysin täältäkin siankärsämön ja ratamon ja sain ystävältäni voikukan siemeniä. Lisäksi täkäläisten hyötykasvien ja yrttien parissa on avautunut aivan uudenlainen maailma. Vuosien jälkeen tiedän jo, mitä luonnosta voi kerätä villivihannessalaattiin tai yrittiteeaineksiksi tällä puolen päiväntasaajaa.

Usein uuden oppiminen on tapahtunut sattumusten kautta, niin kuin silloin kun sairastuin yksin kotona ollessani pahaan ripuliin ja oksennustautiin, mutta selvisin siitä nopeasti jaloilleni apulaisemme mangopuun juuresta keittämän uutteen ansiosta.

Lapset tervehtivät sadetta uimapuvussa tanssien

Sateita odotamme tässä maailman kolkassa kuten Suomessa odotetaan heräävää kevättä ja alkukesän autuutta: haaveillen.

Tähyilemme toiveikkaasti taivaalle kerääntyviä pilviä. Kun ensimmäiset sateet sitten saapuvat, täyttymyksen tunne on aito, ja varovainen toivo saa sijaa. Ehkä tänä vuonna saadaan suotuisat sateet, ja vilja – täällä eritoten maissi – kasvaa ja tuottaa hyvä sadon.

Sateita on Lusakan korkeuksilla lupa odottaa marraskuun lopulla, mutta tavallista on, että kunnolla sateet pääsevät vauhtiin vasta joulukuun puolivälissä. Sateiden myötä maa pehmenee, ja maaseudulla kiirehditään kyntämään tai kääntämään pienempiä peltotilkkuja käsivoimin. Aikaikkuna työn suorittamiselle on kapea, sillä maissi halutaan saada kasvamaan niin pian kuin mahdollista. Pelloille lähdetään usein jo aamuhämärissä.

Maisema vihertyy silmissä ja kasvu on nopeaa: keittovihannekset ovat korjattavissa 2–3 viikossa ja papaijan taimi tuottaa ensimmäiset hedelmänsä yhdeksässä kuukaudessa. Mänty valmistuu tukkipuuksi jopa 15–25 vuodessa ja tietyt istutusmetsien puulajit sitäkin nopeammin.

Ensimmäisten sateiden saapuminen on suuri tapahtuma isoille ja pienille. Kun lapset olivat pieniä, päälle sujahtivat pika-pikaa uimapuvut, ja tenavat ryntäsivät ulos sateeseen tanssimaan. Sitä iloa ei vilustumisenkaan uhalla hennonut pysäyttää.

Aikuiset tyytyvät haistelemaan sateen nostattaman pölyn tuoksua ja kuuntelemaan ukkosen jylinää ja voimalla maahan vyöryvien vesimassojen pauhua.

Ensimmäisten sateiden myötä saapuvat myös lentomuurahaiset – nuo ihmeelliset hyönteiset, joita innolla kerätään iltapimeällä ulkovalojen keilaan asetettuihin, vedellä täytettyihin pesuvateihin ja sankoihin. Muurahaiset hakeutuvat veteen ja tiputtavat siipensä. Sen jälkeen ne ovatkin valmiita pannulla paahdettavaksi ja miedosti suolattu proteiinipitoinen kausiherkku on valmis.

Hoidettavissa olevat taudit tappavat yhä

Paratiisissa on myös käärmeensä, paitsi ihan konkreettisesti, myös köyhyyden ja sen lieveilmiöiden muodossa. Terveydenhuollon taso on heikko ja ihmisten koulutustaso matala.

Hoidettavissa olevat taudit tappavat täällä ihmisiä yhä. Keuhkokuume, malaria, tuberkuloosi ja pikkulapsilla myös ripulitaudit vievät hautaan. HIV/AIDS pysyy edelleen listan kärjessä, vaikka elämää ylläpitävää lääkitystä on ollut jo pidempään saatavilla ja köyhienkin ulottuvilla.

Vuosittain piinaa matalasta hygieniatasosta johtuva koleraepidemia, jonka taustalla on korkea asukastiheys vesijohto- ja viemäriverkoston ulkopuolella sijaitsevilla epävirallisilla asuma-alueilla.

Kampanjat puhtaan juomaveden puolesta ja käsihygienian tärkeydestä ovat hyödyttömiä, jos puhdasta vettä ei omilla kotikulmilla ole saatavilla.

Istuva presidentti Hakainde Hichilema on tällä vaalikaudella sitoutunut malarian vastaiseen taisteluun.

Tulvat ja kuivuus piinaavat

Maan pohjoisosien parin vuoden takaiset hallitsemattomat, vakavat ja ihmishenkiä vaatineet tulvat ovat saaneet seuraa erityisesti maan eteläosia vaivanneista kuivuuskausista.

Ilmastonmuutoksesta johtuva epävarmuus elintärkeiden sateiden ennakoitavuudessa on saanut valtionhallinnonkin puhumaan keinokastelun puolesta. Myös vaihtoehtoisten viljelykasvien ja -tekniikoiden käyttöön ottamiseksi kampanjoidaan.

Kansa on kuitenkin ripustautunut syvästi maissiin. On kuin suomalaisia yritettäisiin kasvattaa eroon perunasta. Toisaalta huonot maissisadot ja korkea vähittäiskaupan hinta rohkaisevat tarttumaan vähitellen myös muihin vaihtoehtoihin, kuten perinteisiin, kuivuutta paremmin kestäviin pienviljoihin maniokkiin, hirssiin ja durraan.

Keräilytaloudesta tutut puiden siemenet, kuten musekese (engl. Monkey biscuit), toisivat ravinteita ja vaihtelua ruokavalioon, mutta niiden arvostus on valtaväestön keskuudessa toistaiseksi pientä. Toisaalta vähäinen mutta nouseva keskiluokka on jo päätynyt todistamaan elintasosairauksien vitsauksia ja etsii nyt aktiivisesti terveellisemmän ruokavalion aineksia.

Maatilan kestävät valinnat ja tähdet tropiikin yössä

Ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia vahvistaa Sambiassa nopea metsäkato, jota paljolti selittää suuri energiariippuvuus polttopuusta ja puuhiilestä. Metsäkadon suuruuden arvioidaan olevan vuosittain jopa 300 000 hehtaaria, mikä on yli kaksi kertaa Suomen kokoiselle maallekin paljon.

Omalla tilallamme pelkällä alueen aitaamisella olemme jo viidessä vuodessa saaneet todistaa nuoren metsikön syntyä, joka näyttäytyy ilmakuvissa ympäristöstään poikkeavana vihreänä saarekkeena.

Kaikissa maatilan toiminnoissa pyrimme kestäviin valintoihin. Emme käytä kasvintorjunta-aineita tai kemiallisia lannoitteita ja kierrätämme kala-altaiden poistoveden kasteluun ja lannoitukseen.

Harjoitamme kateviljelyä ja taistelemme kasvitauteja ja tuholaisia vastaan monipuolisella lajivalikoimalla. Jo toista kertaa istutamme sipulia mansikan lomaan: niin sipuli kuin mansikkakin kasvavat terveinä ja hyvin.

Maalle muutettuamme kammoksuin ensin pimeyttä, joka on illan tullen niin totaalista. Säpsähtelin pitkässä heinikossa ajamista ja huonojen teiden monttuja, joihin juuttuminen on aina todellinen mahdollisuus.

Mutta kaikkeen tottuu. Yömyöhällä teitten varsilla maleksivia nuoria miehiä tervehdin jo kotikylän poikina. Hehän ovat sitä väkeä, joka tulee apuun, jos juutun mutaan tai autoni laukeaa kriittisellä hetkellä. Siispä nostan katseeni tähtiin tropiikin yössä. Kaukana kaupungin valosaasteesta näkyy myös galaksimme, Linnunrata.

FaceBook, Booking.com, AirBnb: Mikooka Estate, Chongwe, Sambia