Parhaimillaan vaikka tällä alustalla voi oppia Raamatusta ja uskosta asioita ja rakentua niistä .
Ja toinen oppimiskenttä on oma itsensä . Oppia suhtautumaan erilailla ajatteleviin ja suhtautuviin ihmisiin .
Kun lukee kirjoituksia , jotka herättävät tuntemuksia niin ihminen itse on tietysti vastuussa miten niihin suhtautuu , kuten myös omista teksteistä . Tietysti jos teksti herättää positiivisia tuntemuksia niin se helppoa ottaa vastaan ja voi myös antaa palautetta . Kuitenkin negatiivisetkin tuntemukset on meidän ratkaistava ”ongelma” itse. Se ehkä meille syntiinlangenneille ihmisille tyypillisin tapa on torjua ja ajasta riippuen joko heti tyrmätä pahaa mieltä aiheuttava teksti tai se voi palaute laimentua jos aikaa kuluu palautteen antamiseen .
Ongelma ei ole raamatullisesta näkökulmasta siinä tekstissä vaan se ”pallo” on meillä miten käsittelemme omia tunteita . Mitä Raamattu opettaa suhteissa lähimmäisiin tulisi tietysti muistaa aina ja myös rakastamaan vihamiehiä jopa . Työmaa on aina siis meissä itsessämme eikä toisen kirjoituksissa tai kirjoittajassa. Usein viisaita ihmisiä tavatessa huomaa että ovat hiljaa vaikka heillä olisi asioihin paljon neuvoja ,viisas vastaa kun kysytään . Kuuntelemalla voi oppia ei puhumalla . Myös viisaudessa on varmuus , että ei tarvitse korkealta julistaa mahtipontisesti omina pitämiä totuuksia, jotka enemmän kertovat epävarmuudesta kuin varmuudesta .
Jaakobin kirje puhuu ylhäältä tulevasta viisaudesta :
17Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. 18Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
Ihmisten keskuudessa on aina enemmän luuloja ja olettamuksia kuin tietoa . Ihmiskunnassa enemmistö ei ole se joka ollut oikeassa . Todellinen tieto kätkeytyy rakkauteen , Kristukseen . Niin myös Pyhän Hengen kautta seurakunta , Kristuksen ruumis rakentuu .
Malakian kirja puhuu että Jumala vihaa hylkäämistä , tätä meidänkin ihmisten tulee välttää pienissä asioissa myös . Blogimaailmassa sen voi tehdä näyttämällä toiselle että en sinun kanssa vaihda ajatuksia tai jopa poistella toisen kirjoituksia . Sillä rakkauteen ja lempeyteen meitä on kutsuttu .
Moni asia on käännetty ”varjokristillisyyden ” aikana päinvastoin , vaikkapa anteeksiantamus , jota me luontaisesti opetetaan lapsille että pitää pyytää anteeksi ja yhteiskunnassa huudetaan anteeksipyytämisen tarvetta . Kuitenkaan kukaan ei puhu anteeksiantamisesta , johon Jumalan sana meitä opettaa . Siksi meillä on se juuri ”työmaa” oman puseron alla eikä naapurin . Olemme Jumalan näkökentässä koko ajan ja vastuullisia omasta käyttäytymisestä .
En ole laskenut mutta jostain muistan lukeneeni että evankeliumeissa olisi Jeesukselta 300kysymystä ( en ole tarkistanut ) mutta kuitenkin hän usein kysyi . Myös pienen lapsen suuhun kysymykset usein nousee , jonka kaltaisuutta verrataan taivasten valtakuntaan . Oppimiseen kuuluu kysymykset ja kuunteleminen , toivoisi tässä ajassa olevan enemmän ihmisillä kysymyksiä ja niille annettasiin myös sijaa eikä tyrmäystippoja ensimmäiseksi ja myös epäilykset kuuluvat ihmiselämään . Osin elämme jo Suomessa pakanallista aikaa ja monelle ei kristinuskosta nuoremmilla varsinkaan paljoakaan tietoa tai se ns tieto on väärää. Ja älyllinen laiskuus on vallannut alaa kun ensimmäisenä tulvii media ja sen kautta monta muuta jotka täyttävät totuuden aukot ajan hengen mukaan .
Tietysti olisi hienoa myös jos kirjoittajat ja lukijat voisivat liittää omiin rukouksiin kirjoittajat ja lukijat ainakin joskus , että meidän kaikkien nimi löytyisi sieltä elämän kirjasta .
Hyvä blogi, kiitos Timo! Minä tykkään tavata eri taustoista tulevia kristittyjä. Samoin blogimaailmassa on monenlaisia kristittyjä. Kyllä se haastaa itseä paljon, jos keskustelukumppani puhuu ihan erilailla kuin mitä itse. Ihan ei aina kannata alata korjailemaan toisen puheita, mutta silti voi tuoda ystävällisesti esiin oman näkökulman. Sairaalassa ollessa ja sen jälkeen minun puolesta rukoilee myös muihin kirkkoihin kuuluvia, kuin mihin itse kuulun. On hienoa kuulua Kristuksen kirkkoon.
Kiitos palautteesta ja se on varmaan juuri noin että ei pitäisi olla impulsiivinen ja reagoida heti ensimmäisillä ajatuksilla . Ja varmaan arjessa eri kirkkojen jäsenien kanssa se sujuu ja usein on joku yhdistävä tekijä ja siihen usko antaa lisää läheisyyttä . Mulla on ollut koko ikäni muun kirkkokunnan edustajia ystävä ja tuttavapiirissä ja ei teologisia vääntöjä ole ollut . Some maailma vaatii enemmän kun helpompi laukoa asioita vaikka nimi on mutta kuitenki mä tuntemattomia . Ja varmasti se kehittää myös omaa ajattelua kun kohtaa erilailla ajattelevia . Ja ollaan eri persoonallisuuksia ja jokaisella oma kasvatustausta ja elämän kokemukset . Nykynuoriso on seurakunnan piireissä mielestäni mennyt eteenpäin , vaikka monella on se oma seurakunta se tärkein mutta voidaan olla hyvinkin avoimia muita kohtaan . Ehkä vanhemmalla polvella on historia taustalla joista kumpuaa ajattelua . Maaseudulla tämä on aina mielestäni ollut läheisempää varsinkin pienillä paikkakunnilla joissa uskovat on enemmän yhtä. Seurakuntaa ja myyntiorganisaatiota koskee yllättävän moni asia . Esimerkkinä myyntiorganisaatioissa on monissa kirjoittamaton sääntö ettei puhuta kilpailijoista pahaa kuten myös seurakunnassa . Myös oman kehuminen ei kuulu asiaan vaan käyntikorttina toimii ihmiset , tietysti faktoja kerrotaan mutta ei mainosteta .
Uskonasioista keskusteltaessa on hyvä muistaa sekin, että kristittyjen ryhmillä on kullakin oma ”kaanaankielensä”. Erilaisten kielellisten ilmausten käyttäminen ei välttämättä tarkoita, että itse asiasta olisi eri käsitys. Teemu Kakkuri aikanaan kirjoitti hauskan blogin siitä, millaisia ilmauksia puhujan on syytä eri liikkeitten kesäjuhlilla käyttää.
Sisar todistaa väkevästi. Aamen. 😉
Blogien perusongelma on siinä, että kuka tahansa voi kirjoittaa niissä kristillisestä uskosta mitä tahansa. Ja kun kaikki ovat periaatteessa samalla viivalla, pisimmän korren vetää yleensä se, joka sanoo sanottavansa nasevimmin tai mieleenpainuvimmalla tavalla. Vaikka sisältö olisi puuta heinää. Lisäksi some koukuttaa ja tunteet nousevat herkästi pintaan, juuri kuten Timo erittelee. Tämä kaikki ei tietenkään koske vain kristinuskosta kirjoittelua vaan monia muitakin aiheita.
Joo samaa mieltä Markon kanssa että keskustelun taso voi olla epämääräistä kun toisella ajatus pureutua syvemmälle ja tuoda vaikka eri näkökulmia asioihin mutta oma sanottava nousee niin tärkeäksi ettei keskitytä toisen näkökulmaan ja varmaan näin käy meille useille . Ja on lähes mahdotonta vaikka teologiasta keskutella raamatun sanan kohtien äärellä kysellen ja yhdessä etsiä merkityksiä eri uskonsuuntien ihmisten kanssa . Vaikka ottaisimme kasteasian pöydälle ja kaikki raamatun kohdat esille raamatusta ja vaikka traditio siihen mukaan niin ei varmaan synny mitään kyselevää teologista pohdintaa ja aitoa etsimistä Jumalan tahdosta liittyen raamatunkohtiin . Näin kyvyttömiä me ollaan ja myös kiinni opitussa . Ja sen myöntäminen että voi olla itse väärässä ei tulisi olla kunnian asian vaan totuudellinen totuus että olemme matkalla ja oppimassa . Jokaisen uskovan elämään kuuluu se että käsitys omasta itsestään ja Jumalasta muuttuu ja tämähän on jopa päivänselvää kun oppii tuntemaan enemmän Jumalaa elämänsä aikana niin samalla oma tietoisuus tässä kasvaa. Enenevää synnin ja armon tuntoa.
Aikaisempaan teksteihin tuli mieleen Teuvo Riikonen joka veisteli aikanaan eri ryhmien ominaispiirteitä . Olen joskus ajatellut että kristillinen yhteisö . srk ei tulisi haistua tai maistua siltä perinteeltä niin että sinne tuleva ei kokisi että en kuulu joukkoon vaan iloinen ja rakkaudellinen kohtaaminen pitäisi olla vastassa ihmisiä . Nuorena muistan kuinka toisessa kaupungissa oli vaikea päästä ns sisäpiireihin mukaan .
Tunteilla me ihmisrievut eletään ja reagoidaan, vaikka joskus muuta kuvittelemme. Kirjoittamaan ryhtyessä olisi ehkä kuitenkin hyvä tuumata tovi, jotta ei sorru turhiin kärjistyksiin tai liian pitkiin vuodatuksiin. Kannattaa kydyä itseltään, mitä oikein haluaa sanoa ja miksi.
Pirkon kommenttiin ja ihan hyvä neuvo . Se vaan on ehkä niin että ihminen käy mielessä asioita ja antaa vuodatuksen tulla . Siinä on varmaan samaa kun papilta kysyttiin että saarnan pituudesta niin tunnin saarnan voi pitää heti mutta mitä lyhyemmäksi se pitää tehdä niin se enemmän sen valmistelu kestää . Täällä se on helppoa mutta papeilla varmaan haastetta asian suhteen . Hyvä pointti meille kaikille Pirjolta.
Saarnan pituus joskus kun kestää 30min niin jos se on hyvin tehty ja laadittu niin jaksaa hyvin kuunnella , mutta yleensä se pituus 15-20min olis kenties sopiva pituus . Marko ainakin on jumpannut luultavasti asian kanssa . On täällä myös pelko että tuleeko oikein ymmärretyksi kun yhdellä lauseella kirjoittaa . Ja puhumisessa on paine siihen että ei puhu pitkään mutta täällä helposti tulee pitkiä tekstejä .
Olen hiukan opetellut rukoillen kirjoittamista. Siinä oppii kuuntelemaan ja peilaamaan omia kirjoituksia. Joskus kun saan jotain mielestäni suuremmoista aikaan niin tulee pieni hiljainen kehotus: paina deledeä.
Minä olen taas rukouselämältäni pyrkinyt selviin rukouksiin ja keskittymään niihin , esim Isä meidän rukous jossa on paljon asioita samassa ja selviä rukousaiheita sen enemmän ”opastamatta ”Jumalaa tai tunteiden kautta yrittää saavuttaa sitä mikä on todellisuutta jo nyt ja tässä ja nyt . Kaikki tietävä ja näkevä Jumala tietää ja tuntee meidät . Kun taas kirjoittaminen tulee itsestään miettimättä ja se ei tietysti aina ole hyvä kun laskee ajatuksia virtana ulos.