Ei kahta kolmannetta, tietää sananlasku. Se pitää paikkansa silloin kun pitää. Usein ei. Tosin tänä keväänä se toteutui siten, että minua kosketti kolme kuolemantapausta. Kaikilla kuolleilla oli sama etunimi. Yksi oli opiskeluaikainen ystävä, toinen seurakuntanuoriaikainen, kolmas vaimon puolen sukulainen.
Ikätovereiden kuolemat koskettavat eri tavalla kuin sukualaisten, usein jos korkean iän saavuttaneiden. Suremalla omanikäisiä suree myös itseään, alati lisääntyvää päivien taakkaa, joka houkuttelee kuolemaa avaamaan oven. Se sanoo hiljaisella äänellä: Sun tarttis nyt tulla.
*
Lohdutus kuoleman äärellä ei niinkään ole iankaikkisen elämän tai jälleennäkemisen toivo, vaan kiitollisuus eletyistä yhteisistä hetkistä ja niiden merkityksellisyydestä.
Me olemme elävien ja kuolleiden ihmisten muovaamia.
Kuolemanjälkeinen elämä voi olla bonus, ei itsetarkoitus.
*
Sun tarttis nyt tulla.
Tulen kyllä, mutta en näe mitään syytä hoppuilla.
Kaikki aikanaan.
P.S. Kuva Hietaniemen hautausmaalta. Sammal ja jäkälä kruunaavat muistomerkit.
Sillä Kristus on minulle elämä, ja kuolema on minulle voitto. Fil. 1:21 Biblia.
Voi sen noinkin ilmaista 💖
Olli,
Kirjoitat:
”Kuolemanjälkeinen elämä voi olla bonus, ei itsetarkoitus.”
Bonus on heikko muoto kaiken täyttymyksestä ja yhtä-aikaa kaiken alkamisesta.
Mitkään inhimilliset toiveet eivät toteudu ja halut täyty, jos on elänyt jumalattoman elämän. Jumalattomuudella tarkoitan sitä tilaa, mikä Paavo Ruotsalaisella oli ennen seppä Högmannin kanssa keskustelua, jos Högman sanoi ”sinulta puuttuu Kristuksen sisäinen tuntemus”. Eli Kristus ei asu sinussa.
Raamattu toistaa usein elämän lyhyydestä, joka kuvataan mm. silmänräpäykseksi. Näin voimme todeta jokainen olemme sitten päässeet vaikka kuinka korkeaan ikään.
Se mitä kuoltuamme kohtaamme Raamatun ilmoituksen mukaan, niin sitä Raamattu kuvailee tilaksi, mikä ei ole mieleemme koskaan noussut. Sen täydellisyys ja ihanuus on koettavissa vain uutena, muuttuneena.
On toki uskonnollisuuttaa, joka elää ikään kujin tulevassa t aivaan autuudessa, ja sitten on sellaista, joka elää tässä ja on kiitollinen, jos saa sielulleen jatkoa kuoleman jälkeen – ikään kuin bonuksena. 🧐
Olli,
Usko on toivoa ja odotusta ja todellakin elämää Jumalan Valtakunnassa. Itse olen vaimoni kanssa saanut uskossa uudistuksen kautta kokea jokapäiväiseen elämään Rauha, minkä Jeesus antaa. Olimme menettämässä sitä vain hyvien ajallisten arkipäivän asioiden hoidon takia. Se on todellisuutta ja arkipäivää, joissa oloissa bonus on läsnä, vaikka maailma ja liha häiritsee näistä eduista nauttimista. Paavali kehottaa kiinnittämään katseemme/huomiomme näkymättömään, koska se on todellista ja ikuista, 2.Kor.4:18.
Lääkärin kerrottua mun vakavasta sairaudestani sain aivan valtavan ilon. Olin niin iloinen siitä lääkärin soitosta, että vaimo sai puhelusta aivan toisen käsityksen. Olin aivan varma että pian pääsen taivaalliseen kotiin. Iloa kesti kolmisen viikkoa. Sitten aloin miettiä tulevia hoitoja ja mieliala alkoi pudota. Piti olla eristyksissä siihen asti kun kuvantamiset oli tehty. Sitten sain yhtenä iltana kokea miten puolestani oli rukoilu ja mieleiala palasi. leikkaukseen menin ihan turvallisin mielin. Sen jälkeen sain tietää, että leikkaus oli suoritettu juuri oikeaan aikaan. Siinä koin taas Jumalan hyvän ja tarkan huolenpidon. Se auttoi kestämään kaikki leikkauksen jälkeiset hankalalat ajat kärsivällisesti ja säilyttäen sisäisen ilon.
Tajusin myös se, että tämä elämä on jo samaa iankaikkista elämää, vaikka jatkuukin vielä maan päällä. Joten senkin tähden on hyvä pitää omasta kunnosta hyvää huolta. Sairauteni opetti minua tuntemaan Jumalan suurta rakkautta ja huolenpitoa minusta ja se velvoittaa pitämään parempaa huolta omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Olen alkanut sisäisesti kukoistaa.
Ei mitään pois kokemuksestasi. 💖 Mutta jollain toisella voi olla erilainen kohtaaminen sairauden (ja siitä parantumisen) kanssa & erilainen teologis-filosofinen lähestymistapa – ja silti kiitollisuutta täynnä.
”On vieras mulle tämä maa” lauletaan hengellisessä laulussa. Ota iankaikkisuus pois kristillisestä toivosta – ja mitä jää jäljelle? ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia” tuumi entinen teltantekijä.
Jos iankaikkisuuden ottaa pois krillisestä toivosta jää toivo siitä, että elämässä käy pääsääntöisesti hyvin ja lopulta kokee, että kaikki oli merkityksellistä, että reissu kantti tehdä. Ja että saa kiittää kaikesta Jumalaa. 🤹
Olli S. Olen eri mieltä. Ymmärrän kyllä pointtisi modernin ajattelun ja sekularisaation näkökulmasta. Uudessa testamentissa ollaan aika vahvasti eri linjoilla. Jos Kristus ei ole ylösnousssut ja valmistanut meille asuinsijaa Jumalan kirkkauden taivaassa, usko ja toivo on turhaa. Ota iankaikkisuus pois vaikkapa paljon kärsiviltä kristityiltä ja kysy heiltä ”kaiken” merkityksellisyydestä, vaikka taivas ei olekaan totta…
Ollin vastaus on monien ihmisten kokemus. Se osoittaa sen, että ihminen on ylöspäin avautuva ja kaipaa paratiisiin. Oikeastaan tämä on koko ihmiskunnassa ja jopa eläin, kasvikunnassa havaittavissa. Jollain tavalla kaikissa ihmisissä on Jumalan Henkeä.
Kuolema on aina synnin seuraus. Näin Jumala rajoittaa synnin tekemistä laittaen sille rajan kuoleman. Kuolema myös kuvataan vieraaksi tuhovallaksi jonka Kristus on voittanut. Elämä Kristuksessa on alkuperäistä. Silloin kuolemaa ei oikeastaan ole.
Sami,
Koko luomakunnassa vain ihminen on ikuisuusolento, vaikka ennen Jumalan ihmiseen puhaltamaa Henkeä ihminenkin oli vain eläin, vaikka luomakunnan huippu, vt. Saarn. 3:18, ”.. että he omassa olossaan ovat eläimiä.”
Jeesus kuoli ja näin voitti kuoleman. Niin käy jokaiselle ihmiselle, ongelma on vain ihmisen kuoltua, että missä oloissa hän jatkaa iankaikkisuudessa.
Mänttäri, mitään kastajaliikettä ei ole olemassakaan, et ole historiallisia dokumentteja näyttänyt vaikka niitä on useasti pyydetty, toistuvasti. Sen sijaan olet vedonnut ortodoksien kirkolliskokouksien luomaan Raamattuun.
Joten puheesi ovat aika sekavia, puheet ovat eläimenkaltaisia ilman henkeä. Ei kiinnosta.
Sana siis on selvä: kaikki ihmiset, apostolit ja profeetat ja kantaisät olisivat jääneet kirouksen alaisiksi, ellei Kristus olisi jättäytynyt synnin, kuoleman, lain kirouksen, Jumalan vihan ja tuomion valtaan ja voittanut niitä omassa ruumiissaan; mikään inhimillinen mahti ei näet kyennyt näitä kauheita hirviöitä voittamaan.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 345, SLEY, 1957.
Onhan evankeliumi pelkästään suloista, autuaallista, rauhaa-antavaa ja terveellistä sanaa, joka koko maailmaan, jokaiselle, tuo sulaa siunausta ja armoa.
Martti Luther, Kirkkopostilla II, s. 55, SLEY, 1942.