Lauantai-iltana Lakeuden ristissä kuultiin neljä väkevää vartin puheenvuoroa ajankohtaisista asioista. Tilaisuuden otsikko oli Punnittuja sanoja – puheita, jotka ravistelevat ja herättävät, ja kuultu antoi otsikon luomille odotuksille vastinetta.

Ex-kirkkoherra, kolumnisti ja valokuvaaja Heikki Nenonen puhui kirkollisesta narsismista. Teologian ylioppilas Hanna-Leena Autio kertoi, miten hänestä tuli Elokapinan aktivisti. Helsingin Paavalin seurakunnan pappi Petja Kopperoinen puhui väkevästi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Vantaan seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö Rebekka Naatus käsitteli nuorten asemaa ja identiteettejä nyky-yhteiskunnassa ja kirkossa. Juontajana toimi ”Pastorific”-tubettajana tutuksi tullut Vantaan Rekolan seurakunnan kirkkoherra Jussi Koski.

Miksi varjelemme maailmankuvaamme enemmän kuin tätä maailmaa?

Heikki Nenosen puheenvuoron väkevintä antia oli havainto siitä, että ihminen on valmis hyväksymään järkyttäviä raakuuksia säilyttääkseen ehjänä oman maailmankuvansa.

Esimerkkeinä tästä hän nosti esiin joidenkin kristittyjen siionistien tavan kieltäytyä uskomasta, että Gazassa tapahtuu parhaillaan laaja kansanmurha, sekä vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen hoitokokoukset, joissa ihmiset ovat toimineet täysin epäinhimillisesti suhteessa hoidettuihin läheisiinsä säilyttääkseen oman maailmankuvansa koherenttina. Myöskään kirkollisessa avioliittokeskustelussa kyse ei ole Nenosen mukaan enää oikeista ihmisistä joita asia koskee, vaan siitä, että keskustelijat saisivat säilyttää huolella rakennetun maailmankuvansa.

Nenosen mukaan kirkolla organisaationa on taipumusta narsismiin. Sillä on kiusaus vaalia julkisuuskuvaansa ja keskittyä enemmän maineeseensa kuin siihen, mitä maailmassa ja ihmisille tapahtuu.

– Ihmiset kaipaavat armoa, mutta kirkko vaalii kirkkoa ja asemaansa. Radikaali evankeliumi on kutistunut pelkoon kätketyksi aarteeksi, joka vaalii instituutiota.

Toisaalta Nenonen näkee ilmassa muutosta. Hullu maailma vaatii entistä äänekkäämmin: katsokaa tänne älkääkä omaan napaanne. Piispojen Gaza-vetoomus oli selkeämpi kuin valtion edustajien kannanotto vielä siinä vaiheessa. Kuka kuuntelee köyhää -verkostossa ja kirkon tekoälykeskusteluissa katse on ollut asiassa eikä kirkossa itsessään.

– Toivon, että kirkko voisi seistä profeetallisena uuden elämän äänenä kärsivässä maailmassa. Kysyä, miksi lapsia kuolee, miksi köyhiä rankaistaan ja onko Jumala suurempi kuin tekoäly. Käyttäkää ääntä älkääkä pelätkö, että joku suuttuu, koska aina joku suuttuu, Nenonen sanoi.

Missä Jumala on, kun luomakunta kärsii?

Hanna-Leena Autio liittyi viisi vuotta sitten mukaan Elokapinaan, kun huoli ilmastosta kävi sietämättömäksi. Hänen tuolloin 9-vuotias poikansa katsoi intohimoisesti tiedevideoita ja alkoi kysyä äidiltään, eivätkö aikuiset välitä lapsista, kun eivät tee mitään ilmastonmuutoksen torjumiseksi, ja miksei Jumalakaan tee mitään.

– Kysymykset repivät sydäntäni. Kansalaistottelemattomuus on tutkitusti toimiva tapa vaikuttaa. Halusin laittaa ruumiini töihin, istua kadulla ja kantaa siitä seuraukset. Olin väsynyt kuulemaan epämääräisiä puheita toivosta ja kaipasin konkreettista toimintaa. Mielenosoituksiin osallistuminen toi minut yhteen ihmisten kanssa, jotka jakoivat saman huolen.

Ilmastokriisi on Autiolle myös uskonkriisi. Missä Jumala on, kun luomakunta kärsii, hän kysyy. Kristittyjen Elokapinasta tuli Autiolle tärkeä yhteisö.

– Minua puhuttelee ajatus, että pelastus ei koske vain ihmistä vaan koko luomakuntaa. Ihmiskeskeinen maailmankuva on syy koko tähän kriisiin.

– Kristittyjen vastuu on tarjota lohtua ja myös tilaa ahdistuksen ja syyllisyyden käsittelylle.

Kirkko sallii kattonsa alla hengellisen, henkisen ja fyysisen väkivallan

Petja Kopperoinen kertoi tulleensa 15-vuotiaana kaapista. 16-vuotiaana hänelle kerrottiin, että hän joutuu helvettiin, koska on homo. 17-vuotiaana hänen eheytymisensä puolesta rukoiltiin. 18-vuotiaana hän romahti kirkon lattialle.

– Nyt olen 28-vuotias ja edelleen tätä tapahtuu ympäri Suomea. Joka vuosi nuoria päätyy itsemurhaan seksuaalisen identiteettinsä vuoksi. Seksuaalivähemmistöön kuuluvia syrjitään, ohikatsotaan, pidetään alempina ihmisinä. Tätä tapahtuu myös kirkossa. Voisi kuvitella, että Kristus ja kirkko olisivat ihmisen viimeisiä turvasatamia.

Kopperoinen mainitsi, kuinka silloinen arkkipiispa Kari Mäkinen pyysi vuonna 2014 seksuaalivähemmistöiltä julkisesti anteeksi sitä, miten kirkko on heitä kohdellut.

– Sitä toivoi, että syrjintä, halveksunta ja torjunta päättyisi. Mutta 11 vuodessa juuri mikään ei ole muuttunut. Aina joutuu pelkäämään, mitä kirkon ovien takana tulee vastaan.

Vaikka kirkko on julkilausumissaan tuominnut eheytyshoidot, kirkkoon kuuluvissa hengellisissä liikkeissä ihmisistä yritetään edelleen ajaa ulos homoseksuaalisuuden henkeä.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset antavat näissä liikkeissä pöydän alta eheytyshoitoja, vaikka ne ovat perusteettomia ja puhdasta hengellistä väkivaltaa. Ihminen rikotaan ihan pieniksi palasiksi. Kirkko sallii kattonsa alla hengellisen, henkisen ja fyysisen väkivallan.

Kopperoisen mukaan Raamattu ei puhu mitään kahden tasaveroisen aikuisen homosuhteista. Sen sijaan se kehottaa yli 20 kertaa rakastamaan toista ihmistä ja yli 100 kertaa pitämään huolta toisesta ihmisestä.

– Kysymys on siitä, kenelle lähimmäisenrakkaus ja huolenpito kuuluu.

– On turha piiloutua Raamatun tai Jumalan taakse ja väittää, ettei rakkaus kuulu seksuaalivähemmistöille. Pitää rehellisesti sanoa, että on ihmishirviö.

Puheensa lopuksi Kopperoinen luki autuaaksijulistukset uudelleen muotoiltuina. Autuaita ovat kaikki sateenkaarevat, sillä he saavat Jumalan lapsen nimen.

Suomalaisista tytöistä 60 prosenttia kokee kuuluvansa johonkin vähemmistöön

Rebekka Naatus totesi, että Raamatussa hyvin nuoret ihmiset saavat usein erityisiä tehtäviä, mutta aikuiset nykykirkossa eivät oikein tunnu uskovan sitä. Hän totesi, että nykynuorten identiteetti ja usko on erilaista kuin edellisten sukupolvien. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 67 prosenttia nuorista on sumearajaisia suhteessa uskoon ja kirkkoon. He eivät usko tai ole uskomatta, vaan jäävät johonkin välimaastoon.

– Emme osaa kirkossa kommunikoida heidän kanssaan.

Naatuksen mukaan nuorten identiteetti ei ole yksiselitteinen tai pysyvä. Todella monet nuoret kokevat kuuluvansa johonkin vähemmistöön. Tytöistä näin kokee peräti 60 prosenttia ja pojistakin 40 prosenttia. Muutos on ollut nopeaa.

– Vähemmistökokemus on tärkeä, se rakentaa identiteettiä ja sen kautta toimitaan. Hyvä puoli tässä on se, että nuorille ei ole ongelma tai uhka, että toinen ajattelee eri tavalla. Toisiltakaan ei vaadita enemmistökokemusta.

Naatuksen mukaan kirkon ei pidä alkaa neuroottisesti luetella vähemmistöjä, mutta sen tulee hyväksyä, että nuorten kokemus on tämä.

– Kirkossa ei pidä joutua sopeutumaan ja luopumaan omasta kokemuksestaan.

Naatuksesta on mielenkiintoista, että esimerkiksi Vantaalla laaja joukko 18–24-vuotiaista vastasi kyselyssä, että ”kirkon arvot vastaavat omia arvojani”. Nuorista miehistä näin vastasi peräti 68 prosenttia.

– Nuoriso ei ole koskaan ollut pilalla eikä se ole nytkään. Aikuiset ehkä ovat.

Oikaisu 25.5. kello 12.05. Korjattu Rekolan seurakunnan sijainti Vantaalle. Aiemmin jutussa puhuttiin Helsingin Rekolan seurakunnasta.

25.5. Klo 22.30 homoseksin henki on korjattu homoseksuaalisuuden hengeksi.

Ilmoita asiavirheestä