Voisiko kirkko olla edellä kävijä?

Piispojen esitys kahdesta rinnakkaisesta muodosta solmia avioliitto kirkollisesti, ei saanut viime viikolla määräenemmistöä kirkolliskokouksessa, eikä siten tullut päätökseksi. Toiset harmittelevat, toiset kiittävät päätöstä.

Asian käsittelyssä tämän kevään istuntoviikolla oli kuitenkin minusta merkittävä käänne: laki- ja perustevaliokuntien enemmistöt pitivät uudistusta mahdollisena ja kannattivat sen hyväksymistä.

Merkittävää oli myös sen saama kannatus täysistunnossa: 62 puolesta, 40 vastaan, kuusi tyhjää. Se oli enemmän kuin aikaisemmin tätä asiaa käsiteltäessä. Merkittävää oli myös piispojen kannan muutos. Sekin oli tapahtumat noin kymmenen vuoden aikana.

Olin kirkolliskokouksen jäsen 2012–2023. Koko sen ajan käsiteltiin myös samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Sen kannatus kasvoi koko ajan, mutta varsinkin alkuvuosina oli vaikea nähdä, että jo kymmenen vuoden päästä kirkolliskokouksen selkeä enemmistö kannattaa kaikkien vihkimistä.

Kirkossa tapahtuu muutoksia ja uudistumista, se on vain niin kovin hidasta.

Puheet toki noudattivat tänä vuonna samoja linjoja kuin aikaisemminkin. Uutta oli piispojen esitys, jossa myös piispainkokous arkkipiispaa myöten kääntyi kaikkien vihkimisen kannalle. Takana ovat myös vihkivien pappien tuomitseminen.

Käytännössä kaikki parit jo vihitään kirkossa. Monet seurakunnan sallivat sen kirkoissaan ja on paljon pappeja, jotka vihkivät kaikki parit.

Virallisen opillisen päätöksen saneli ¼ määrävähemmistö. Kirkkomme vaatimus ¾ määräenemmistöstä on erittäin tiukka. Kirkko muuttuu, mutta ympäristöä hitaammin, mistä syntyy kitkaa.

****

Nykyään haetaan ”juurisyitä”. Juurisyinä avioasiassa ovat erilaiset käsitykset Raamatun tulkitsemisesta ja ylipäätään avioliiton asemasta kirkon kannalta. Juurisyy on myös kirkolliskokouksen vaalitapa, joka suosii muuttumattomuutta.

Seuraava mahdollisuus seurakuntalaisilla vaikuttaa kk:n kokoonpanoon on vuoden 2026 syksyllä pidettävät seurakuntavaalit. Silloin valittavat luottamushenkilöt valitsevat myöhemmin myös kk:n maallikkojäsenet. Pitää saada seurakuntalaisten enemmistö kiinnostumaan vaaleista. Pappisedustajat valitaan erikseen suorilla vaaleilla.

Katolisen kirkon paavin valintaan riittää 2/3 enemmistö. Paavin valintaan tosin osallistuvat vain johtavat papit. Katolisessa kirkossakin pyritään vahvistamaan maallikko-osallistumista. Me ev.lut kirkossa olemme siinä edellä, jos kohta meilläkin saatetaan vielä ajatella, että kirkko koostuu papeista tai seurakunta seurakunnan työntekijöistä. Jäsenet ovat vain vallan käytön kohteita.

Kristillinen kirkko oli aikoinaan jopa radikaali suunnannäyttäjä. Voisiko se olla sitä myös tänään?

4 KOMMENTIT

  1. Kaikki kirkossa pohjautuu Jumalan ilmoitukseen , joka annettu meille pelastumiseksi Kristuksessa . Jumala on sama eilen tänään ja iankaikkisesti ja niin myös kaikkitietävä ja kaikkinäkevä on antanut meille sanansa samanlailla kuin aikaisemmille sukupolville. Ei ole mitään tulkintaa Raamatunopetuksissa koskien miestä tai naista tai Jumalan sanaa koskien avioliittoa . Kaiken kokonaisilmoituksen valossa asia vain kirkastuu . Jokainen näkee että ajanhenki on määräävä asia ei raamatulliset argumentit . Yhden lauseen teologia vaikka teologian tohtoreilta saa näyttämään sen kovin ihmeelliseltä . Keskustelua paljon , mutta raamatullisia dialogeja aiheesta ei tosiasiassa synny ja tietysti se on ymmärrettävää kun joutuisi myös näkyvästi korottaa itsensä Jumalan sanan yläpuolelle . Tutkimustieto ei näytä kiinnostavan kirkon piispoja , halutaan puhua jäsenmääristä isoina joukkoina , vaikka se aktiivinen seurakuntaelämä Jumalanpalvelusten yhteydessä on jatkuvasti pienenevä . Sitäkin joukkoa jotka haluavat perinteisempää kristinuskon sanomaa pitää kirkossa esillä kohdistuu syrjivä asenne . Minkä linssien läpi kukin katsoo , mutta kehitys on ollut selvää vuosikymmeniä . Työilmapiiri kirkossa ei ole edustanut ilosanoman haltioiden tyyssijää. Kirkon piispoille olisi tietyllä tavalla helpompaa jos ratkaisu olisi ollut Jumalan tahdon vastaisesti , koska nyt heiltä hengellisen johtajuuden lisäksi häviää hyvän esimiehen kunnioitus epäjohdonmukaisen käytöksen vuoksi eri seurakuntien vihkimiskäytännöissä.

  2. Kirjassaan ”Taivaallisista Profeetoista” (1525) Luther väittää hurmahenkien perusviaksi sen, että he kääntävät Jumalan järjestyksen ylösalaisin. Pitäisikö kirkon olla tässä siis edelläkävijä, kun kirkolliskokous teki päätöksen Jumalan sanan puolesta 40, eikä sitä vastaan 62 ja 6 tyhjää; toisin sanoen parempi istua kahdella tuolilla, ettei maahan lankeaisi.

    ”Kaikessa Lutherin työskentelyssä Raamatun tekstien parissa näkyy punaisena lankana se, että tällä sanalla on auktoriteetti, koska Jumala puhuu siinä. Tämä asenne tulee ilmi kaikissa Lutherin raamatunselityksissä, mutta se on myös nähtävissä uskonpuhdistajan laajassa tuotannossa yleensä, hänen kirjoissaan, pamfleteissaan, disputaatioissaan ja saarnoissaan.” (Ingemar Öberg, Skriften allena – tron allena. Om Luthers bibelsyn. SPT 1983, s. 324–330)

    Luther siis edellyttää Raamatun olevan Pyhän Hengen innoittamaa, jopa erehtymätöntä Jumalan sanaa, jolla on jumalallinen auktoriteetti. Näin esimerkiksi ehtoollisen asetussanoissa sanalla – on -, on erehtymätön merkitys.

    Onko lopultakin niin, kun Raamatun ilmoituksen sisältö irrotetaan inspiraatiosta se myös mahdollistaa (on mahdollistanut) sen, että Raamatusta tulee (on tullut) järjen temmellyskenttä. (Jumalastakin vain jumala jumalien joukossa.) Siinä myllerryksessä tulee käännetyksi myös Jumalan järjestys ylösalaisin. Ainakin yritystä siihen on runsaasti ja sille on olemassa juurisyy, eikä se liene vaatimus ¾ määräenemmistöstä.

    Mikäli on niin, että ei nytkään kirkolliskokouksessa hylätty esitys ole lainvoimainen, että siitä pitää äänestää vaikka maailman tappiin. Sittenkö vasta päätös on lainvoimainen, kun saadaan piispainkokouksen esitykseen oikea tulos ja harmitus lakkaa?

    Olen samaa mieltä siitä, että kristillinen kirkko oli aikoinaan radikaali suunnannäyttäjä. Se meni ennemmin vaikka leijonan kitaan, kuin luopui Jumalan sanasta. Tämä tosin on totta vaikkapa Pohjois-Nigeriassa islamistien taholta ja monessa muussa maassa. Meistä ei taida siihen olla.

  3. Kotimaan uutisen mukaan ”seurakuntien rekka ei pääse tänä vuonna Helsinki pride -kulkueeseen.” Syy. Kirkolliskokouksen väärä päätös. No voi kun ei, vaan rangaistus on kärsittävä.

    Luther joutui ahdistetuksi aikanaan ja Wittenbergin professori joutui tilanteeseen, jossa hänen argumenttinsa vastustajien taholta jyrättäisiin pois tieltä tarvittaessa vaikka voimakeinoin.

    Mikä oli Lutherin ratkaisu? Hän piti – Augustinuksen esittämien periaatteiden mukaisesti lujasti kiinni – Raamatun sanasta. Vain Raamatun auktoriteetin voimaa on uskottava. Piispainkokouksen esitys todistetusti hiekalle rakennettuna tulee kärsimään tappion, vaikka se väkisin jyrättäisiin läpi ja ovi aukeaisi ”tavoiteltuun” pride-rekkaan.

  4. Mielestäni kirkolla olisi nyt tilaisuus ottaa asiassa aikalisä. Kirkolliskokouksessa ei löytynyt riittävää enemmistöä kirkon nykyisestä virallisesta avioliittokäsityksestä luopumiseksi, mutta toisaalta kyllä enemistä kirkollisen vihkimisen mahdollisuuden laajentamisesta koskien kaikkiin pareihin. Asian käsittelyyn liittyvistä väliäänestyksistä voimme kuiotenkin päätellä, että siitä kokonaan luopumista kannattaa edelleenkin vain vähemmistö.
    Voimme siis päätellä että vaikka enemmistö tavoittelee mahdollisuutta samaa sukupuolta olevien parien vihimiseen, saman aikaisesti halutaan edelleenkin säilyttää kirkon opetuksessa perinteistä avioliittokäsitystä vastaava erityismerkitys.

    Selkeä enemmistö kirkolliskokouksen jäsenistä vaikuttaisi olevan avioliittokäsityksen suhteen omantunnonvapauden myöntämisen kannalla. Siis joko niin että asiasta perinteisesti ajattelevilla on omantunnonvapaus edelleenkin opettaa kirkon nykyisen virallisen avioliittokäsityksen mukaisesti taikka sitten niin, että omantunnunnon vapaus on niillä kirkon papeilla jotka haluavat vihkiä myös juridisesti samaa sukupuolta olevia pareja. Näillä neljällä toisistaan poikkeavilla erilaisella kannalla on kuitenkin olennainen ero.

    Yhtenä näkökulmana on tarkastella asiaa luterilaisen regimenttiopin kannalta. Vihkitoimituksen oikeusvaikutukset kuuluvat maallisen regimentin piiriin, mutta siinä yhteydessä toimitettava jumalanpalvelus hengellisen regimentin piiriin. Nykytilanteessa samaa sukupuolta olevia pareja vihkivät papit käyttävät maallisen regimentin heille suoraan myöntämää vihkioikeutta ja samalla toteuttavat sen yhteydessä jumalanpalveluksen omantuntonsa mukaisesti pastoraalista harkintaa käyttäen. Tätä näkölulmaa ei kuitenkaan voida kääntää toisinpäin. Toisinpäin käännettynä kirkko joko on sekaoppinen taikka sitten sallisi joidenkin parien syrjinnän henkilökohtaiseen omaantuntoon vedoten.

    Sekaoppisuus voidaan kuitenkin ainakin jossain määrin vältää hyväksymällä asioiden relatiivisuus. Tässä mallissa siis kirkon opetus sailyy sen mukaisena mitä Jeesus on opettanut sisältäen sen realismin ettei elämä meillä useinkaan mene siten kuin Jumala ne on alun alkaen tarkoittanut. Tällöin olisi siis mahdollista samanaikaisesti opettaa että Jumala on alun alkaen tarkoittanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi, mutta yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi kirkossa vihitään myös muita pareja. Tässä mallissa sekaoppisuuden sijaan turvaudutaan siis regimenttioppiin ja pastoraaliseen myötäelämiseen.

    Kirkkomme katekismuksessa opetetetaan:”Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä.” ja edelleen ”Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.”
    Keneltä se on pois, jos kirkkomme edeleenkin opettaa, kuten kantekismuksessa nykyään lukee?
    Ei tuossa katekismuksen lauseessa väitetä että jonkun muun rakkaus olisi jotenkin vähempiarvoista. Ei siinä myöskään millään muidoin kehoiteta syrjimään esimerkisi sateenkaari- tai uusiaperheitä.

    Kristillisyyteen kuuluu että kaikkia ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti riippumatta siitä, onko kaikki elämässä mennyt aivan kuten Kristus Raamatussa opettaa taikka miten Jumala Raamatun mukaan luomisessa alun alkaen tarkoittanut. Yhdenvertaisuus ei suinkaan tarkoita sitä että muutetaan opetusta Raamatusta, jotta mahdollisimman moni välttyisi tunnistamasta eroa oman elämänsä ja Raamatun välillä.

Markku Jalava
Markku Jalava
Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen Nurmijärven seurakunnassa sekä ex-kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.