Opetusministeri Anders Adlercreutz sivusi hautaustoimen rahoitusta puheessaan kirkolliskokoukselle

Opetusministeri Anders Adlercreutz (vas. keskellä) vieraili kirkolliskokouksessa. Kuva: Jukka Granström

Jo perinteeksi muodostunut opetusministerin vierailu kirkolliskokouksessa toteutui keskiviikkona, kun opetusministeri Anders Adlercreutz vieraili Linnasmäen opistolla Turussa. Hän totesi puheessaan kirkon olevan yksi Suomen vanhimmista instituutioista.

– Siitä meitä muistuttaa tänä vuonna vietettävä Nikean kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhlavuosi.

Opetusministerin mukaan verrattaessa 1700 vuoden takaista maailmaa nykyhetkeen huomataan, että moni asia on onneksi muuttunut.

– Yhteiskunnat ovat paljon tasa-arvoisempia kuin tuolloin, teknologia on kehittynyttä, eikä esimerkiksi taloutemme perustu enää orjatyövoiman käyttöön.

Opetusministeri muistutti myös, että keisari Konstantinus Suuri antoi aikanaan kristityille luvan harjoittaa uskontoaan niin yksityisesti kuin julkisestikin.

– Sama ajatus uskonnonvapauden turvaamisesta on edelleen yhteiskuntamme ja ihmiskäsityksemme perustana. Konstantinuksen aikana kyse oli toki enemmänkin siitä, mitä keisari salli, sen sijaan, että kyse olisi ollut valtiovallalle asetetusta velvollisuudesta turvata uskonnonvapaus kaikille. 

MINISTERI ANDERS Adlercreutz viittasi puheessaan ajankohtaiseen maailman tilanteeseen. Siitä johtaen hän otti kantaa hallituksen talouspoliittisiin päätöksiin kääntää julkinen talous kasvuun.

– Vastuullinen taloudenpito edellyttää, että kasvua tukevista toimista aiheutuvia tulomenetyksiä kompensoidaan muilla toimilla. Yksi näistä menoja säästävistä toimista kohdistuu valtion rahoitukseen, joka on tarkoitettu evankelis-luterilaisen kirkon hoitamiin yhteiskunnallisiin tehtäviin eli hautaustoimeen, väestökirjanpitoon sekä kulttuurihistoriallisten rakennusten ja irtaimiston ylläpitämiseen.

Ministerin mukaan kukaan ei olisi halunnut tehdä tätä säästöä.

– Se on kuitenkin linjassa lukuisten muiden yhteiskunnallisiin tehtäviin kohdistuvien säästöjen kanssa, joita olemme joutuneet tekemään talouden tasapainottamiseksi ja kasvun edellytysten turvaamiseksi, Adlercreutz sanoi. 

Ministerin mukaan kirkon osalta tilannetta helpottanee se, että vuoden alusta voimaan tulleiden kunnallisverotuksen muutosten johdosta kirkollisveron tuoton arvioidaan kasvavan lähivuosina merkittävästi.

Ministeri ei ottanut kantaa kirkon vastakkaiseen näkemykseen hautaustoimen rahoituksesta. Kirkko on pitänyt esillä sitä, että kirkollisverotuottoa ei voi käyttää hautaustoimen kustannuksiin, koska se asettaa kirkkoon kuuluvat ja kuulumattomat eriarvoiseen asemaan. Kansliapäällikkö Pekka Huokuna on viimeksi huhtikuun lopussa hallituksen puoliväliriihen jälkeen nostanut uudestaan esille keskustelun siitä, joutuuko kirkko luopumaan kokonaan hautaustoimesta.

Arkkipiispa Tapio Luoma ei vastauspuheenvuorossaan ottanut suoraan kantaa ministerin esille nostamaan ajatukseen kirkollisverotuoton käyttämisestä hautaustoimeen. Hän kuitenkin totesi, että valtiovallan kanssa on sovittu kahdesta erillisestä rahoitusmekanismista. Arkkipiispa myös muistutti kirkon olevan sitoutunut erilaisten kriisien myötä tukemaan suomalaisia.

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Pääsy kaikkiin Kotimaa.fi artikkeleihin vain 1€ kuukausi. Kuukauden jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti 9.90€/kk. Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa, ennen seuraavan laskutuskauden alkua.


Edellinen artikkeli”Kukaan ei tiedä vielä mitään” – konklaavi koolla Vatikaanissa
Seuraava artikkeli”Levollisin mielin, valkoista sauhua odotellessa” –  Konklaavia seuraavien Timo Soinin ja Emil Antonin mukaan uusi paavi voi olla yllätys

Ei näytettäviä viestejä