”
” Sen tähden meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan”. Hebr.2:1
Oi jospa minun vaellukseni olisi vakaa, niin että noudattaisin sinun käskyjäsi”, Ps 119:5
(Liberaalin paradigman epäonnistuminen – oppi, seksuaalietiikkka ja Raamatun auktoriteetti (osa3.)
Oliver O’Donovan kuvaa, että kristillisissä kirkoissa eletään nyt kuin ”fundamentalistisen kiistan jälkeisellä alajuoksulla niiden koskien jälkeen, jotka vaaransivat teologisen navigoinnin vuosisadan ajan”. Raamatun historiallinen tutkimus on tehnyt suuren osan siitä mitä se voi järkevästi tehdä, ”jatkotyö on vähenevän tuoton lain alaista”. Nykyisin kysymys Raamatun auktoriteetista onkin keskittynyt sen moraaliseen hyödynnettävyyteen eikä historialliseen todenperäisyyteen.
”Epäilyt Raamatun auktoriteetista kohdistuvat nykyään sen pätevyyteen opastaa meitä niissä erittäin kiistanalaisissa moraalisissa kysymyksissä, joista on tullut niin yleinen piirre myöhäismodernissa maailmassa”.
O’Donovanin mukaan Raamatun tulkinnan ja moraalisten päätösten tekemisen vaikein ja ”salaperäisin kysymys ei ole, mitä Raamattu tarkoittaa, vaan mitä tilanne, jonka kohtaan tarkoittaa? ” Meidän on erotettava itsemme toimijoina siitä mitä itse Raamatun teksti tarkoittaa.
Emme voi päätellä Daavidista, Pietarista tai Paavalista suoraan miten meidän on toimittava omassa tilanteessamme. Silti he johdattavat meitä eteenpäin ja tarjoavat meille ”kategorioita ja analogioita, joita tarvitsemme itsemme kyseenalaistamiseen ja ymmärtämiseen.”
Hermeneuttisiin tulkintoihin, jotka kääntävat järjestyksen päinvastaiseksi ja aloittavat omasta tilanteestamme, sen jälkeen kääntyvät Raamatun puoleen ja etsivät sieltä jotakin siihen sopivaa tulisi suhtautua varauksella. Tämä ei ole Raamatun vakavasti ottamista auktoriteettina. Siinä Raamattu ainoastaan vahvistaa, mitä oma mielipide on jo valmiiksi päättänyt. Tämä on vaarallista koska voimme tehdä virhearvion itsestämme.
”Historiallisesta raamattukritiikistä käydyn kiistan muovaama liberaali hermeneuttinen paradigma epäonnistui juuri siksi, että se luuli voivansa luottaa siihen, että on olemassa konkreettinen moraalinen totuus, joka on välittömästi ja kategorisesti kaikkien tiedossa, ehdoton ja kiistämätön moraalinen varmuus.”
Tällaista, ehdotonta luottamusta välittömien moraalisten kokemusten totuuteen, O’Donovan kritikoi voimakkaasti. Luottamalla vain omaan välittömään kokemukseen tehdään eettinen harkinta ja Raamatun tulkinta tarpeettomaksi. Ihmisen todellinen auktoriteetti on siellä mihin hän sydämmessään luottaa, ”auktoriteetti on se, mikä herättää uskoa ja kuuliaisuutta”.
Koristeellinen raamatunkäyttö on yleistä niin liberaalien kuin konservativien leireissä. Avioliittokeskustelun iskulauseita ”syrjinnästä” ja ”ihmisoikeuksista” toistetaan itsestäänselvinä totuuksina ja usko ja luottamus niihin on liberaalien joukoissa ehdotonta.
O’Donovanin mukaan liberalismiin on kuin sisään kirjoitettu periaate siitä, että ”nykyisyys on ikuisessa vastakkaisuudessa menneisyyden kanssa”. Liberaali on varma, että nykyinen maailma on hyvä ja kirkko on vain saatava sen mukaiseksi. Ajatus teologian ja etiikan ylisukupolvisuudesta on kuin kivi, joka hiertää liberaalin kengässä.
Liberaaliteologinen idea hengellisen ja moraalisen viisauden kehittymisestä tekee Vanhasta testamentista ja osin myös Uudesta testamentista vain kehitysvaiheen. Vanhoille Raamatun teksteille jää varsin vähän täysipainoista merkitystä nykyisyydelle. O’Donovanin mukaan
”uusi moraaliteologinen hermeneutiikka ei lupaakaan Raamatun arvioiden tulkintaa, ”se lupaa ainoastaan niiden hylkäämistä”.
Ei tarvitse olla profeetta nähdäkseen, mitä etäämmälle Raamatun todistuksesta ja auktoriteetista kirkossa irroittaudutaan, sitä voimakkaammin uusi etiikka ja usko alkavat muokata sen elämäntapaa. Tämä näkyy omassa kirkossamme.
Sadonkorjuuta kirkossa
1) Kirkossa ylläpidetty loputon suvaitsevaisuus opin ja etiikan kysymyksissä on kääntynyt sitä itseä vastaan. Sen hedelmäna uhkaa olla hiljainen välinpitämättömyys tai kaikkien sota kaikkia vastaan. O’Donovan onkin viisaasti rajannut, että pluralismia, jossa ”moraalinen ero heijastaa merkittävää opillista erimielisyyttä, joka asettaa yhteisen kristillisen uskon kyseenalaiseksi” ei pitäisi tuoda kirkkoon.
2) Kirkon johdossa on epäonnistuttu kirkkokurin ja maltin harjoittamisessa tavalla, joka horjuttaa luottamusta heihin johtajina. Kirkollinen yhteys edellyttää järjestystä ja auktoriteettia. Vapaus sooloilla on mahdollista vain auktoriteettin puitteissa, ilman sitä se on mielivaltaa. Sateenkaaripappien avoin lainrikkominen, piispojen vapaaehtoinen luopuminen johtajuudesta ja kirkkokurin käytöstä, kirkkoneuvostojen mielenilmaukset kertovat syvästä auktoriteettivajeesta kirkossa. Syytä olisi muistaa, että ilman auktoriteettia ei ole kirkkoakaan.
3) Kirkon sisäisen yhteyden heikentyminen on kasvanut erouhaksi. O’Donovan kutsuu kirkon jakautumista ” Jumalan tuomioiden vetämiseksi sen päälle” ja siksi sitä tulisi välttää viimeiseen asti.
”Eroamisen halun ongelma on sen dramaatinen, itseään puhdistavaa luonne. Se ei odota, että Jumala puhdistaa oman kirkkonsa omana aikanaan…Skisma voi tulla, mutta voi sitä kirkkoa, jonka kautta se tulee”.
4) Raamatun luomisopin syrjäyttäminen vie kirkkoa yhä syvemmälle kaksinaismoralismiin sen omien teologisten ja eettisten lausuntojen suhteen. Piispojen kahden avioliittomallin esitys on vain yksi esimerkki tästä. Luomisen teologian syrjäyttäminen on aina hyppy tuntemattomaan. Traagisuutta lisää se, että kirkon omat piispat ovat yllyttämässä tähän hyppyyn.
5) Raamatun auktoriteetistä irrottautuminen vie nopeasti pohjaa myös piispojen omalta arvovallalta. Piispojen asema ja valta kirkossa on Raamatun valtuuttamaa, jos sen auktoriteetti viedään, heidänkin asemansa horjuu. Sellainen piispallinen johtajuus, joka luottaa enemmän ja kuuntelee tarkemmin julkisen mielipiteen ääntä kuin Raamatun todistusta ei ole rakkautta kirkkoa kohtaan, joka heille on annettu kaitsettavaksi.
***
Mitä pluralismi tuo mukanaan kirkkoon? On selvää, että pluralismi kuuluu kansankirkkoon. Mutta kannattaessamme pluralismia joudumme ylläpitämään hyväksyntää myös näkemyksillle , joita emme hyväksy. Kirkon kyky sietää ja käsitellä ristiriitoja todellisuudessa on varsin rajallinen – jo naispappeuskysymyksen käsittely tämän todisti.
Merkittävissä uudistuksissa ei riitä, että vain vedotaan moniarvoisuuteen, koska uudistukset muuttuvat nopeasti olemassa olevan käytännön heikentämiseksi. Kahden avioliiton malli lisää kierroksia pluralismiin kirkossa, jonka ristiriitoja pelkkä juridisoiminen tuskin hillitsee.
Ilkka Kurjenmäki
Oliver O’Donovan, Scripture and Obedience ( 2006)
”O that my ways may be steadfast in keeping your statutes!” (Psalm 119:5)
Alastair Roberts, Does Creedal Orthodoxy Require Traditional Sexual Ethics?
Oliver O’Donovan, Hermeneutic Distance ( 2006)
”Therefore we must pay greater attention to what we have heard, so that we do not drift away from it” (Hebrews 2:1)
Jumala on todellakin auktoriteetti Kristuksessa ja sitä kuvataan sanoilla hiljainen ja nöyrä sydämeltä ja hän on täynnä armoa ja totuutta. Tämä auktoriteetti avautuu ainoastaan syntiselle joka saa evankeliumin vastaanottaa . Ja hän tahtoo näyttää siinä Kristuksen ruumiissa meille olla alamaisia , mutta ruumis tahtoo olla ja tiedostaa ainakin sen että on parasta olla alamainen , koska pää, Kristus on niin hyvä . Hänen poikkeuksellinen hallintamuoto täällä maan päällä on rakkaus , jota ihmisen on vaikea vastaanottaa . Hänen sanansa pitäminen on se tie rauhaan iloon ja vapauteen . Koska Jumala on palauttanut valmiin suunnitelman niin meille jää vain kaksi vaihtoa , joko olla siinä mukana tai ulkopuolella . Hänen yhteydessä on kaikki myös kuoleman jälkeen , sillä hän tuli juuri sitä varten että kerran olisimme siellä perillä hänen luonaan . Jumalan lahjavanhurskaus tahtoo samalla riisua meiltä oman vanhurskauden ja tekopyhyyden pois , jotta hänen rakkaus saisi meissä enemmän sijaa . Seurakunta on se paikka joka on tullut revenneen esiripun tilalle jonka kautta saamme mennä lopulliseen kotiin . Ihmisjärjen ja mielen mukaiset seurakunnan rakennustalkoot ovat täysin turhia , koska Herra itse tahtoo huoneen rakentaa . Rukous tulisi olla että emme itse estäisi tätä , koska ihan varmasti hän tahtoo sen tehdä . Jos raamattu ei ole Jumalan puhetta meille ja henki ja elämä , niin on harhaoppien avoimet päivät jatkuvasti käynnissä . Sisälläolijat sokeutuvat ja ajattelevat puolustelevansa Jumalan sanaa , mutta Jumala ei tarvitse puolustajaa , vaan Jumalan sana puolustaa meitä syntisiä .